Turvabiisit
Kaunis ja niiiiin ihana biisi. Monen monta kertaa olen kuunnellut tätä kun mikään ei ole hyvin ja kääritynyt tähän kuin johonkin lämpimään turvapeittoon. Viimeeksi yhden epämääräisen suhteentapaisen päätyttyä kuuntelin tätä bussissa. Mutta samoin viime yönä kun tulin ystäväni luota kylästä. Olin saanut uudelta lähes tuntemattomalta pojalta viestiä hänen matkaltaan. Hän on matkalla ja silti ajattelee minua. Me emme edes tunne. Tunti yhtenä iltana baarissa yhteisen ystävän kanssa, facebook-ystäväpyyntö, lukuisia inbox-viestejä, treffikutsu. Miten kutkuttava olo onkaan, kun treffit ovat edessä. Pelottaaa, jännittää ja hihittyttää samaan aikaan. Ja samalla olo, että mitä järkeä kun kaikki menee aina pilalle?
Tänä aamuna kuuntelin pitkästä aikaa Kentin 747. Sanon sitä saippuakupla-biisiksi. Se herättää minut aina tanssimaan, oli olo mikä tahansa. Toinen, erilainen, turvabiisi.
Minä ja pieni lumisade, on liian kevät lumisateeseen. Liian paljon kahvia. Pitkäperjantai, joka toivottavasti on myös pitkä. Kasa rästissä olevia kouluhommia jotka irvistävät minulle ilkeästi. Asuntoni on kuin mikä lie hullun taiteilijan, pensseleitä, sinistä väriä tuubeissa, maalaus on keskeneräinen ja nauraa minulle. Miten ihanista asioista tulee ahdistavia kun ne on pakko hoitaa tiettyyn aikaan mennessä?
Haen musiikista piristystä ja energiaa. Mm. näillä biiseillä ehkä jaksan iltaan asti hoitaa hommia ja lähteä sitten illalla baarin hälinään. Iloisempana, kevyempänä. Huolettomana?


Keskustele