Ladataan...

Nojaan painoni käsilleni, olen hivuttanut toisen olkapääni oikean jalkani alle ja nyt nostan varovasti myös toisen jalkani ilmaan. Olen käsieni varassa, jalkani ovat ristissä edessäni ja tunnen hetken itseni voittajaksi. Melkein eight-angle-pose, kahdeksankulmanasana, tai miksi sitä ikinä suomeksi kutsutaankaan. 

Sitten alan kääntää jalkojani toiselle sivulle – ja menetän tasapainoni. Naurattaa vietävästi, sillä tavoin kuin usein nauroi lapsena, mutta ehkä vähän harvemmin aikuisena. On ihanaa leikkiä, eikä haittaa yhtään, etten osaa. 

Toisena päivänä olen ohjatulla joogatunnilla. Kolmiossa, jonka osaan mielestäni aika hyvin. Paha vain, että tällä (kuten edelliselläkin tunnilla) kuulen ohjaajan askeleiden tepsuttelevan luokseni. Hän ottaa kiinni kädestäni, siirtää sen toiseen asentoon, kääntää lantiotani ja sanoo jotain rohkaisevaa. Jep, olen taas huono. Mutta se ei haittaa.

Jooga on opettanut minua tasapainoilemaan käsilläni ja seisomaan päälläni. Ne ovat kuitekin pieniä asioita. Tärkeämmät opetukset ovat henkisiä. Ehkä tärkein niistä on, että se on opettanut minut antamaan itselleni luvan olla huono. 

Lupa olla huono on opetus, joka oli jo ennen joogaa vähitellen alkanut hiipiä elämääni. Olen toipuva perfektionisti, suorittaja, joka halusi aina olla kaikessa paras tai vähintäänkin tosi hyvä. Oli kyse sitten työstä, liikunnasta, painosta, tai mistä muusta ulkoisesta asiasta tahansa, en kestänyt itseäni huonona.

Sitten aloin uupua. En ollut koskaan tyytyväinen mihinkään. Aina oli jotain, mitä voisin tehdä ollakseni vielä parempi. En osannut levätä ja nauttia hetkestä, vain olla. Kun en ollut töissä tai urheilemassa, järjestin illallisia, joilla pöydässä oli kangaslautasliinat ja itsetehtyä omenapiirakkaa (piirakka on tärkeä, koska vihaan leipomista), neuloin itse villatakkeja, askartelin joulukortteja ja kransseja ja ties mitä muuta. Halusin uranaisen lisäksi olla kovassa kunnossa ja täydellinen tyttöystävä. Huonostihan siinä kävi.

Olin hirveän huonolla tuulella, minun oli vaikea nukahtaa, ahdisti eikä mikään tuntunut miltään.

No, sitten elämäni alkoi muuttua. Tein kaikenlaisia isoja elämänmuutoksia ja samalla luovuin täydellisen naisen roolista. Päätin, etten leivo (isänpäivänä yritin kyllä leipoa vegaanisen juustokakun, joka vain vahvisti vanhaa päätöstäni: minä en leivo), en keräile astiastoja, en askartele yhtään mitään, enkä edes neulo, jollen oikeasti löydä sille aikaa (neulomisesta tykkään ihan oikeasti). Myönsin itselleni, etten ole kovinkaan kiinnostunut edellä mainituista asioita. Jos olisi varoissani, söisin mieluiten kaikki ateriani ulkona ja palkkaisin siivoojan. Leipomukset ostan todellakin valmiina.

Lakkasin myös kilpailemasta muiden kanssa. Päätin, että teen parhaani töissä ja muussa tärkeässä, mutten vertaa itseäni toisiin. Ja nautin kaikesta mahdollisimman paljon. 

Vähitellen olen myös lakannut suorittamasta liikuntaa. Olen hyväksynyt, etten ole kaikessa hyvä. Kehoni taipuu toisiin asentoihin vaivatta, toisiin ei mitenkään. Yhtenä päivänä olen voimakas ja jaksan tasapainoilla käsilläni. Toisena tuiskahdan nenälleni, jos yritän. Ja se on hyvä. Se riittää.

Täydellisyyden tavoittelu ja suorittaminen kertoo pelosta. Pelosta, ettei riitä, ettei ole hyvä itsenään. 

Mutta me olemme ja me riitämme. Saamme olla huonoja, ja olemme silti juuri oikeanlaisia. Se on isoimpia opetuksia, jotka elämä (ja jooga) on minulle opettanut.

 

Kuva on joltain kesäiseltä Roots Helsingin joogatunnilta Suomenlinnasta. Vähän ikävä noita aamuja, joina saattoi joogata aurinkolaseissa napakoru vilkkuen. Sen otin 14-vuotiaana salaa vanhemmiltani.

Vaatteet Stadiumista.

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

 

Share

Ladataan...

Kaukana ovat ajat, jolloin luonnonkosmetiikka tuoksui yrteille ja pakattiin vihreisiin pahvipakkauksiin. Nykyään se näyttää usein enemmänkin tältä ja tuoksuu melkein mille vain. 

Halusin tänään esitellä teillä yhden uuden luonnonkosmetiikan suosikkibrändini, englantilaisen ihon-ja hiustenhoitosarjan Evolven. Olen ihastunut sekä noiden kauniiden purkkien sisältöön (juu, sisältö on toki tärkein) mutta myös itse purkkeihin. Tykkään tällaisista aika minimalistisista mustavalkoisista purnukoista, sillä ne näyttävät kivalta kylppärissäni. Ja niissä on myös jotain rauhallista ja uskottavaa. Sellaista kosmetiikan mielestäni kuuluukin olla. Jotain, joka hellii, tasapainottaa, suojaa ja parantaa, ja tekee sen vahingoittamatta ihmisiä, eläimiä tai ympäristöä.

Minulla on testissä muutama Evolven tuote, joista normaalista kuivalle iholle tarkoitettu Daily Renew Cream pääsi heti suosikiksini. Ihoni kuivuu aina talviaikaan, joten siirryn kylmien kuukausien ajaksi kuivaihoisille sopivan kosmetiikan käyttäjäksi. Tämä voide imeytyy hetkessä ja poistaa kiristävän tunteen iholtani. 

Toinen suosikkini on Nourishing Hair Elixir. Minulla on menossa hiusten vahvistusoperaatio (leikkasin aika paljon, mutta auringossa toissakesänä kärventynyttä latvaa on edelleen jäljellä), ja siksi levitän hiuksiin pesun jälkeen aina muutaman pisaran tätä pelastajaa. Kannattaa tosiaan tyytyä aika pieneen määrään. Alkuun nimittäin vähän liioittelin, ja tulos oli vanhaa termiä käyttääkseni: rasvaletti. 

Evolvessa on sekin ihana puoli, että jokaisen purkin kyljessä lukee a) missä se on tehty (Hertfordshiressä, mistä ainakin minulle tulee mieleen James Herriot ja sellainen kunnon brittiläinen maaseutu) ja b) kuka sen on tehnyt. Tekijän nimi siis lukee etiketissä. Näinä epäilyttävien tuotanto-olojen aikana tämä on ihanan virkistävä asia. 

Onko Evolve teille tuttu? Mitä olette tykänneet?

 

Tuotteet saatu testiin.

PS Talja ei ole aito, vaan Ikean Tejn-matto.

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

 

Share

Ladataan...

Tiedättekö sen tunteen, kun yrittää juosta mörköjään karkuun, mutta tietää koko ajan, että ne saavat vielä kiinni. No, vähän niin kävi tänä vuonna.

Olen joutunut vuoden aikana kohtaamaan tunteita, jotka olen yrittänyt piilottaa itseltäni, muista nyt puhumattakaan. Olen ihan kirjaimellisesti törmäillyt niihin erinäisten ihmisten ja asioiden muodossa ja oppinut ehkä viimein sen, että jotkut asiat on vain pakko sanoa ja jotkut tunteet on käsiteltävä loppuun, jos niiltä haluaa rauhan. 

Kun pari muutakin juttua meni sitten vähän pieleen, olen ollut hieman kiukkuinen universumille. Kiitti vaan näistä sitruunoista, mutta riittäisitkö jo? 

Mutta sitten tajusin jotain. 

When life gives you lemons, make lemonade, sanotaan. Mitä jos ikävyyksistä löytäisikin jonkin hopeareunan? 

En nyt väitä, että kaikessa mitä meille tapahtuu, olisi jotain hyvää. Mutta monessa asiassa on, vaikkei alkuun tunnu siltä lainkaan. Jos ei muuta, niin niistä voi kasvaa, ja se taas saattaa tuoda elämään tulevaisuudessa ihan erilaisia asioita. Sellaisia, joita ei olisi koskaan kohdannut, jos ei olisi joutunut miettimään itseään ja elämäänsä. Tai sitten voi vain tajuta, miten hyvin kaikki lopulta onkaan. 

Ajatellaan vaikka, ettet saa unelmiesi työpaikkaa, vaikka yritit kaikkesi. Aika ikävä juttu, todellakin. Mutta mitä jos sen seurauksena alat yrittäjäksi, kuten olet aina salaisesti halunnut, yrityksesi menestyy ja elämästäsi tulee paljon parempaa kuin koskaan ennen? 

Tai ehkä olet ihastunut ihmiseen, joka ei halua olla kanssasi. Ehkä se saa sinut miettimään, mikä siinä tyypissä oli niin ihanaa ja ymmärtämään jotain itsestäsi. Ja ehkä se oivallettuasi kohtaatkin ihmisen, joka on paljon sopivampi sinulle ja tulet onnellisemmaksi kuin olisit koskaan voinut tulla sen toisen kanssa.

Tai ehkä vuokranantajasi irtisanoo ihanan kotisi vuokrasopimuksen. Sen seurauksena päätät ottaa työn ulkomailta, eihän se ihana koti enää sido sinua Suomeen. Ja siellä tapaat elämäsi rakkauden ja rakennat hänen kanssaan yhteisen kodin. 

Tai sitten mogaat verotuksesi ja saat samaan aikaan kasan isoja laskuja. Mutta ehkä ymmärrätkin sen kautta, että raha on vain rahaa, ja olet hirveän onnekas, kun sinulla on niitä laskuja, joita maksaa, koska ne liittyvät tärkeisiin asioihin. Ja olet hirveän onnekas myös sen tähden, että sinulla on työ, josta saamallasi palkalla voit maksaa niitä veroja.

Mitä ikinä elämässäsi tapahtuukin, voisiko siitä löytää jotain hyvää? Voisiko sitruunoista tehdäkin limua, voisiko ihan kaikesta huolimatta pitää mahdollisimman paljon hauskaa ja elää mahdollisimman kepeästi?

En tiedä teistä, mutta niin itse ajattelin tehdä.

 

hattu second hand, takki Samsoe & Samsoe, villapaita Hollannista ja vanha

Kuva Sari Kilpiäinen

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Pages