Ajasta ja siitä, mihin se kuluu

Hei ihanat. Tässä pimeyden keskelle muisto auringosta ja jouluhössötyksen väliin ajatus siitä, miten joskus kaikkein viisainta on jättää jotain tekemättä. 

Tiedättekö sen tunteen, että on juuri oikea aika jollekin asialle? Tai vastaavasti ei yhtään huvita tehdä jotain. Tekee mieli lähteä juoksulenkille, muttei lainkaan kiinnostaisi mennä salille. Tai haluaa lukea sen yhden tietyn kirjan, vaikkei edellisenä päivänä napannut yhtään. On hetkiä, jolloin tahtoo katsoa leffoja kotona ja toisia, joina laukkujen pakkaaminen ja seikkailuihin suuntaaminen tuntuu oikealta.

Uskon, että silloin kun tulee vahva tunne siitä, että haluaa tehdä jotain, juuri sitä kannattaa tehdä. Ehkä se tunne on oman sisäisen äänen aikaansaama, sen intuition, joka toivoo meille aina parasta. Tai sitten se on vain merkki siitä, että on oikeassa vireessä juuri siihen juttuun. Tai ehkä ne ovat sama asia.

Kirjoitan esimerkiksi usein monta postausta kerralla, kun siltä tuntuu. Silloin saan nimittäin hurjasti aikaan, ajatus lentää ja sanat asettuvat niin kuin haluan. Unohdan kaiken muun, en muista syödä, kirjoitan vain onnellisena.

Toisinaan tekstistä ei taas tule yhtään mitään. Niinä päivinä kirjoitan joskus väkisin, mutta se on vaikeaa, enkä yleensä ole kovin tyytyväinen lopputulokseen.

Mietinkin, että miksi tuhlaan niin usein aikaa asioihin, jotka eivät sillä hetkellä tunnu oikeilta? Tai vielä pahempaa, asioihin, jotka eivät koskaan tunnu oikeilta.

Elämässä on juttuja, jotka täytyy tehdä. On käytävä töissä, syötävä, nukuttava.

Lisäksi on paljon asioita, jotka voi joko tehdä tai jättää tekemättä, miten vain itse päättää. Ja joskus juuri se tekemättä jättäminen tekee onnelliseksi.

PS Tiedän, että nyt pitäisi fiilistellä joulua, mutta hiekkaranta ja turkoosi meri tuntuivat jotenkin kiinnostavammilta. Jos huomenna on jouluinen olo, postaan ehkä paketeista. Jos ei, niin sitten kirjoitan jostain muusta. Siitä, mikä juuri sillä hetkellä inspiroi.

Alun lainaus Lin Yutang

Share

Kommentit

Anna Vihervaarasta

Niin kuuluisi! Onneksi omiin tekemisiinsä ja ajankäyttöönsä voi vaikuttaa. Ihan itse. <3

Ihanaa joulun odotusta!

NJ (Ei varmistettu) http://entajosalkaisit.blogspot.fi/

Se on juuri näin kuin kirjoitat. Uskon myös, että ihmiset, jotka kuuntelevat tuota sisäistä ääntään ja toimivat sen mukaisesti ovat onnellisia. Lisäksi uskon, että asiat joita teet innostuneena oman sisäisen palon ohjaamana synnyttävät niitä menestystarinoita. Go girl!

Anna Vihervaarasta

Ihanasti tiivistetty! Ja olen täysin samaa mieltä. Varmaan jokainen meistä on parhaimmillaan ja onnellisimmillaan tehdessään niitä asioita, joista on aidosti innostunut.

Ihanaa viikonloppua!:)

Jotainsinistä (Ei varmistettu) http://jotainsinista.blogspot.fi

Moi, mulla ei ole tähän kerrassaan mitään lisättävää. Allekirjoitan kaiken. Tiedän niin tämän tunteen.
Ihanaa päivää ja muista nyt joulun aikaan mennä intuitiolla! :)

Anna Vihervaarasta

Sisäinen ääni on viisain ääni.:) Ja olen niin päättänyt kuunnella sitä jatkossa vielä enemmän.

Ihanaa viikonloppua! <3

Kommentoi