Älä silitä vierasta koiraa ja muita oivalluksia

Ladataan...

 

Olin vähän ajatuksissani, enkä pelkästään hyvissä sellaisissa. Yö oli loppunut kesken, Tallinnan kaduilla satoi ja tuuli niin, että sateenvarjo kääntyi ympäri, eikä Kalamaja ollut lainkaan niin kuvauksellinen kuin muistin. 

Siellä erään putiikin lattialla makasi koira. Se oli sellainen kaunis, hiekanvärinen australianpaimenkoira. Se seurasi minua katseellaan, kävelin lähemmäs ja ojensin kättäni silittääkseni. Ajattelin ystävystyä. 

Älä koskaan silitä vierasta koiraa, muistin, kun hampaat iskivät reiteeni. 

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin, sanotaan. Kaikki ne pienet kurjuudet, joita mietin ennen kuin tunsin nuo hampaat, unohtuivat hetkessä. Niin käy usein, kun jotain odottamatonta tapahtuu. 

Ei kannata ärsyyntyä pienistä. Ne pienet: no ne ovat pieniä. 

 

 

Ennen kuin lähdin purjehtimaan, olin selaillut aika lailla Pinterestiä, Instagramia ja sisustuslehtiä. Kotini oli selvästi ihan vääränlainen, sohva pitäisi ainakin uusia ja varmaan kaikki muukin. 

Kolme viikkoa katselin merta ja saaristoa, luin kirjoja ja olin suuren osan ajasta netin ulottumattomissa. Kun noiden viikkojen jälkeen raivasin tieni eteisen postikasan läpi ja näin kotini, ajattelin vain: onpa täällä ihanaa ja kaunista ja seesteistä.

Saatat olla onnellisempi ilman sisustuslehtiä ja kuvasovelluksia. Rahaa nyt ainakin säästyy.

Pitääkö kauheita uutisia lukea, kun niistä tulee vain paha mieli, ystäväni pohti. Samanana päivänä aloitin Camilla Läckbergin dekkarin. Lopetin sivulle 40 ja heitin kirjan menemään. Onko sellaisia agathachristie-marialang -rikoskertomuksia enää olemassakaan? Niitä, joissa on enemmän psykologiaa kuin kauhua, verta ja suolenpätkiä ja joilla on sellaisia nostalgisia nimiä kuin Pimeä elokuun yö tai Kymmenen pientä neekeripoikaa. Jos on, niin kertokaa. 

Jos kirja tai leffa tai uutiset ahdistavat, on ihan sallittua jättää ne väliin. On hyvä tuntea rajansa ja ymmärtää, mikä on liikaa.

Kolme viikkoa aurinkoa, tuulta ja suolavettä on näköjään yhtä kuin hirveä hiuskriisi. Yritin varata kampaajalleni hätäaikaa ja ehdotin epätoivoissani pitkää polkkaa. Kampaaja kysäisi, että mitäs kasvatusprojektille on tapahtunut, eikä suostunut tarttumaan saksiin. Niinpä ratsasin kaappini ja löysin kiiltoseerumin, öljysampoon ja latvojen hoitovoiteen. Kriisi ratkaistu.

Laske ennen hätäratkaisuja kymmeneen (tai vaikka kymmeneen tuhanteen).

 

 

Tallinnan koiraepisodin jälkeen menimme kakkukahveille (jos harmittaa, syö kakkua) ja soitin äidilleni. Arvatkaa mitä äiti sanoi: 

Älä koskaan silitä vierasta koiraa. 

Kuuntele äitiä, hän tietää kuitenkin. 

 

Share

Kommentit

Nunu / Aina lähelläni (Ei varmistettu) http://ainalahellani.blogspot.fi

Minä luen parhaillaan Alan Bradleyn Piiraan maku makea -dekkaria. Hyvin agathachristiemäinen :) Olen kuullut näistä paljon hyvää ja ihan lupaavalta kyllä vaikuttaa. Rei Shimuraan (kirj. Sujata Massey) kannattaa tutustua myös, samalla saa annoksen Japania. (Jälkimmäisestä kirjoittelinkin blogiin vastikään.)

Ja niinhän se on - aina välillä on mentävä kauas nähdäkseen lähelle ♥ Koti on paras.

Anna Vihervaarasta

Rei Shimurat on parhaita! Olen tainnut lukea ne kaikki.:) Pitää kokeilla Alan Bradleytä, kiitos vinkistä!

Inkamarita (Ei varmistettu)

Jos pidät Italiasta, suosittelen Donna Leonin kirjoja komisario Brunetista ja Andrea Camillerin Montalbano-sarjaa. Ruotsalaisista Viveca Stenin
Sandhamn-sarjan olen kelpuuttanut lukulistalleni.

Anna Vihervaarasta

Kiitos vinkeistä ja ihanaa viikonloppua!

Kommentoi

Ladataan...