And then my soul saw you

Olen jo kauan ajatellut, että maailmassa on ihmisiä, joiden seurassa olemme vähän enemmän. Ihmisiä, joiden kanssa voimme elää täysillä koko sillä voimalla ja tunteella, joka sisällämme on. Ihmisiä, joiden seurassa olemme enemmän elossa.

Ja jos on koskaan ajatellut elävänsä vain puoliksi, ymmärtää, kuinka tärkeää se on.

Ystäväni sanoi kerran parin viinilasillisen jälkeen jotain hirveän viisasta, jota jäin miettimään. Jotenkin näin se meni (ne viinilasilliset....): ”Jos tahtoo ihmissuhteita, jotka tuntuvat, on uskallettava tuntea. Muuten päätyy turvalliseen suhteeseen – eikä sellaiseen kannata päätyä.”

Turvallinen ei tässä yhteydessä ole minkäänlainen synonyymi vakaudelle, varmuudelle tai sitoutumiselle. Se ei ole synonyymi söpöille puutaloille, farmariautoille tai sille vähän tylsälle arjelle, jota me kaikki välillä koemme, oli suhde sitten miten intohimoinen tahansa. Turvallisella tarkoitan – ja ystäväni tarkoitti – ettei tunne niin vahvasti kuin voisi tuntea. Silloinhan on melkoisen turvassa.

Seuraan Pinterestissä amerikkalaista kirjoittajaa, Victoria Ericksonia. Victoria on myös hyvinvointivalmentaja, esteetikko, joogaopettaja ja idealisti. Lisäksi hänellä on ylivertaisen ihania ajatuksia: 

”Soulmates aren't the ones who make you happiest, no. They are instead the ones who make you feel the most. Burning edges and scars and stars. Old pains and pangs, captivation and beauty. Strain and shadows and worry and yearning. Sweetness and madness and dreamlike surrender. They hurl you into the abyss. They taste like hope.”

Sielunkumppanit saavat meidät tuntemaan eniten. He maistuvat toivolta.

Ajattelen, että ne ihmiset, joiden kanssa olemme voimakkaimmin elossa ja jotka tekevät meistä kauniita, parhaita, rohkeita, varmoja – he ovat sielunkumppaneitamme. Miehiä, naisia, rakastettuja, ystäviä. Sielunkumppaneita voi olla monenlaisia ja monta. 

Joidenkin seurassa ihan kaikki tuntuu mahdolliselta, maailma salaperäiseltä ja jännittävältä. Värit näyttävät voimakkaammilta, valo kauniimmalta. Niiden ihmisten kanssa on helppo uskoa, että pystyy tekemään elämästään sellaisen kuin haluaa: pystyy mihin vain. 

Toisenlaisia parhaita ihmisiä ovat ne, jotka saavat meidät nauramaan. Yksi parhaista ihmistyypeistä, väitän. Kuinka moni on joskus nauranut jonkun seurassa, vaikkei olisi yhtään huvittanut? Hyvä tyyppi, se naurattaja. 

Ja sitten ovat ihmiset, jotka vain ymmärtävät. Kelluvat sillä samalla aallolla, jolla itsekin surffailee. Ihmiset, jotka ovat virittyneet kanssamme samalle taajuudelle, tavallaan.

Tarvitsemme ihmisiä, joiden kanssa olemme villejä ja rohkeita, ihmisiä joiden seurassa tunnemme rakkautta ja saamme sitä, ihmisiä jotka näkevät syvälle sisimpäämme. Vapaita sieluja, me ja he, jotka lentävät yhdessä korkeuksissa. Täysin elossa.

And then my soul saw you and it kind of went, ”Oh, there you are. I've been looking for you.”

Share

Kommentit

Helmi_nauha (Ei varmistettu)

Juuri näin. Tuntuu kuin olisit pukenut omat ajatukseni sanoiksi. Kiitos kauniista, ajatuksia herättävästä blogista <3

Anna Vihervaarasta

Kiitos sinulle ihana, kun jaksat lukea ja kommentoida. <3

 

lalaa (Ei varmistettu)

Tämäpä osuva kirjoitus tähän hetkeen. Vaikka turvallinen suhde olisi helppo valinta, niin siihen ei kuitenkaan kannata päätyä. Helppo valintahan voisi kostautua suuressa määrin myöhemmin, joten nyt kannattaa suunnata katse vain eteenpäin :)

Anna Vihervaarasta

Kiitos.:) Turvallinen valinta harvoin vie meitä sinne, minne oikeasti kuulumme. Siis jos sen tekee se helppous ja turvallisuus mielessään. Elämä on tuolla ulkona, ja taiat tapahtuvat yleensä jossain oman mukavuusalueen ulkopuolella. Uskotaan siihen, eikö? <3

 

minsu
Mainostaulujen takana

Mutta entäs jos huomaa yhtäkkiä elävänsä siinä turvallisessa suhteessa, ajautuneensa sellaiseen, vaikka suhde olisi aluksi ollut kaikkea muuta kuin turvallinen? Voiko ja kannattaako lopettaa suhteen, joka ei periaatteessa ole rikki, mutta josta puuttuu jotakin, jota ei ihan pysty pukemaan sanoiksi? Että jotakin sellaista on liikaa, jota pitäisi olla vähemmän, ja jotakin sellaista on liian vähän, jota kaipaisi enemmän? Jos hajottaa, miettiikö jälkeenpäin ettei olisi kannattanut, vaikka halusikin etsiä jotain muuta vähemmän turvallista ja hajotettuaan huomasikin että turvallinen olikin se, missä halusi elää? Jos ei hajota, miettiikö jälkeenpäin että olisi pitänyt, jotta olisi ollut edes mahdollisuus löytää jotain sen arvoista?

Paljon kysymyksiä, vähän vastauksia :)

Anna Vihervaarasta

Niin vaikea ja tärkeä kysymys. Ja asia, jonka kanssa itse painiskelin hyvin pitkään. 

Suhde voi olla rikki niin monella tavalla. Minä ajattelen, että vaikkei mikään olisi suoranaisesti huonosti, se ei tarkoita, että suhde voi hyvin. Vain jokainen itse voi kuitenkin tietää suhteensa todellisen tilan, kuinka paljon rakastaa ja miten voi suhteessaan. Kuinka paljon kaipaa sitä jotain, joka puuttuu. Ja mitä on valmis tekemään sen palasen eteen. Uskooko, että sen palan voi vielä löytää vanhasta suhteesta. Vai tuntuuko, että jos jää, myös se pieni, mutta niin tärkeä palanen jää ikuisesti puuttumaan?

Lopulta kyse on nimenomaan siitä, "missä haluaa elää". Minkälaista elämää tahtoo elää, mikä on itselle tärkeää, millä tavalla kokee elävänsä itselleen oikein. Tahtooko tavoitella sitä jotain puuttuvaa tiedostaen, ettei sitä välttämättä löydä koskaan mistään muualtakaan. Mutta jos sitä ei yritä tavoitella, silloin sitä ei ainakaan löydä. Jokainen valintamme tulee yleensä jonkilaisen hintalapun kanssa.

Jokaisen onni on erilainen, se on hyvä muistaa. Joku tulee onnelliseksi rysäyttämällä elämänsä ja etsimällä sitä jotain, tai vain elämällä vähän enemmän kuin ennen. Toinen taas kaipaa turvaa ja läheisyyttä eikä ole onnellinen ilman niitä. Kumpikin on ihan yhtä oikeassa, onnen resepti on hirveän yksilöllinen. 

Itselleen hyviä asioita ei kannata heittää menemään, ellei ole varma, että se kannattaa. Ei liioin ihmistä, joita rakastaa, jollei tiedä, että onni on jossain muualla. Enkä tarkoita nyt, että onni löytyy uudesta suhteesta. Tarkoitan, että nykyinen suhde ei tee eikä voi tehdä onnelliseksi. Se ei ehkä tunnu oikealta enää, ei saa esiin sitä parasta versiota sinusta, tukahduttaa, ahdistaa. Suhteet muuttuvat ja me muutumme niiden mukana ja aikana. Niin kurjaa kuin se onkin, ihminen joka oli oikea silloin joskus, vuosia sitten, ei välttämättä ole oikea enää tänään. Rakkaus voi loppua, mutta toisaalta se voi myös kestää kaiken tämän.

Jos et tiedä, mitä tehdä (tai et tahdo tietää), et ole valmis tekemään mitään. Vastaus löytyy kyllä aikanaan. Jos kyse on vain hetkellisestä turhautumisesta, se menee ohi. Jos jostain vakavammasta, sitä ei pysty ikuisesti työntämään pois. Siihen asti voi hengitellä, elää ja nauttia siitä kaikesta kauniista ja ihanasta, mitä ympärillä on. Se nimittäin on joka tapauksessa.<3

minsu
Mainostaulujen takana

Löysit ja kiteytit juuri sen mitä omassa elämäntilanteessa olen pohtinut jo pitkään. Annoit paljon ajattelemisen aihetta. Kiitos <3

Anna Vihervaarasta

Kiitos itsellesi, sait minutkin ajattelemaan tätä vielä lisää. Isot päätökset ovat joskus hirveän vaikeita, mutta kaikki lutviintuu aina jotenkin, aikanaan. 

Voimia ja suloa elokuun iltoihin. <3

annaemiliaj (Ei varmistettu)

Ihanasti kirjoitettu, kaima!

Anna Vihervaarasta

Kiitos kaimaseni. <3

minttumari

Aah, ihana! Ihanat kuvatkin.

Anna Vihervaarasta

Kiitos minttumari!:)

suveliina (Ei varmistettu) http://fallenforanoldchair.blogspot.fi/

Hei ystäväiseni! Itse olen viimeaikoina kaivannut ystäviäni ulkomailta. Niitä, jotka ovat todellisia sielunkumppaneita. Lapsemme kummit tapasimme häämatkallamme Kanadassa. Olimme itse tulleet lukioaikaisen ystäväni häihin ja ystäväni asuivat tämän pariskunnan vuokralaisina talon alakerrassa. Mutta jotain maagista siinä parissa oli. Se oli kuin ystävyyttä ensisilmäyksellä. Palasimme heti seuraavanan vuonna katsomaan tustumaamme pariskuntaa, koska he menivät naimisiin. Vuoden aikana olimme tekemisissää joka päivä. Heistä kasvoi yhä läheisempiä ja rakkaimpia ihmisiä meille, niin minulle kuin mehellenikin. He kutsuivat meidät mukaansa häämatkalleen. Joo kuullostaa aika hullulta, mutta he vuokrasivat mökin panorama vuoren läheisyydestä ja huoneistossa oli meille oma huone. Joten lähdimme heidän mukaansa. Viikko vuorilla oli huikea. Päivisin lautailtiin ja illalla istuttiin iltaa tai lilluttiin kuumavesilähteillä. Juteltiin paljon ja heitimmekin ajatuksen pariskunnalle, että jos joskus saamme lapsen, haluaisivatko he olla kummeja. Siinä itkettiin yhdessä tunnelman ollessa niin lämmin ja ihana. Todellista ystävyyttä. Siitä vuosi eteenpäin ja Joseliina syntyi. Heistä tuli kummit ja me matkasimme sinne Joseliinan ollessa seitsemänkuinen. Nyt on aikaa taas kulunut ja kaipaus on kasvanut liian suureksi. Jotain on tehtävä. Seuraava matkakohde on siis suunniteltuna. Vielä kerran takaisin Kanadaan. Ensi vuonna, Toivottavasti. Toiset ihmiset saavat sinut matkaamaan vaikka maailmanääriin, jotta heidän kanssaan voi nauttia sen pienen hetken yhdessä. Oli sitten kyse rakkaudesta tai ystävyydestä...

Anna Vihervaarasta

Joissain ihmisissä ja pareissa on jotain maagista, se on totta. Ehkä jotkut on todella vain tarkoitettu yhteen. Ja toisten ihmisten seurassa on niin hyvä olla, vaikkei olisi tuntenut kauankaan. Se on vähän selittämätöntä, jännää yhteyttä. Me kaikki koemme sitä varmasti joskus, eikä niitä ihmisiä, jotka tuntuvat siltä, kannata koskaan kadottaa.

Hyvää yötä sinne länteen.<3 Mun on niin pitänyt meilailla sulle. Palaan pian asiaan.

Jeba
Tuuliajolla

Ihanasti kirjoitettu. ♡ olen täysin samaa mieltä! Ihanaa päivää! ♡

Anna Vihervaarasta

Kiitos kaunokainen. <3

Ihanaa iltaa!

Anna Sofia (Ei varmistettu)

Aivan ihana kirjoitus, osuit naulan kantaan ja sanallistit sen mitä olen paljon pohtinut.

Ihanaa elokuuta! &lt;3

Anna Vihervaarasta

Eikö ole ihanaa, että maailmassa on niin hurmaavia ihmisiä? Niitä, jotka ovat vain niin oikeita meille. Ja jokainen on täydellinen jollekin. Se on kaunis ajatus.

Suloista elokuuta sinullekin, kaimaseni. <3

Kommentoi