A different version of you

Uusi taso elämässä vaatii uudenlaisen version sinusta. Uskotko? Minä uskon. Saavuttaakseen jotain uutta, on yleensä tehtävä jotain eri lailla. Pitää olla valmis muuttumaan ja kasvamaan.

Mutta mitä jos ei pysty siihen? Mitä jos ei tiedä, miten siksi uudenlaiseksi versioksi tullaan? Mitä jos kokee olevansa jo ihan hyvä ja ainakin just niin hyvä kuin mihin kykenee, mutta haluaisi silti eteenpäin?

Ehkä silloin ei ole valmis uudelle tasolle. 

Tai sitten oikeasti pystyykin paljon enempään kuin mihin heikkona hetkenä kuvittelee pystyvänsä. Tähän uskon. 

Monilla meistä on tapana vähätellä itseämme. Pelkäämme olevamme huijareita, että kaikki saavuttamamme on vain onnekantamoista ja kohta varmasti paljastumme. Muistamme kaikki epäilevät sanat, jotka muut ovat koskaan meistä sanoneet. Ja unohdamme ne hienot asiat, joihin olemme jo pystyneet. Sen kaiken eletyn, mahtavan elämän, joka on tuonut tähän hetkeen. 

Hetkeen, jossa olemme nyt ja josta jatkamme taas eteenpäin. Sille seuraavalle tasolle. 

Sillä siellä se on, odottaa. Ja sen saavuttaa kyllä, kun vain uskaltaa ponnistaa.

Uskalletaan, jooko?

 

Kuva lainattu Pinterestistä

 

BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM

Share

Kommentit

Saaaramaria (Ei varmistettu)

Itselleni uskallusta uuteen lisäätyi kun luin tämän kirjan Länsäolon voima - Echart Tolle. Olin aivan lumoutunut tästä kirjasta ja siitä kuinka silmiäavaava se oli! Rohkeutta ja uskallusta uuteen tuntemattomaan.

Anna Vihervaarasta

Kiitos vinkistä! Ihanaa, rohkeaa päivää! <3

ElizabethRinne

Ihanan inspiroiva postaus ja allekirjoitan täysin! Superihanaa viikonloppua! <3

Elisabet | www.fashionpoetry.eu

Anna Vihervaarasta

Kiitos! <3

Ihanaa sunnuntaita!

Kommentoi