Etsikää minua puutarhasta tai Italiasta

Ostin itselleni 20 ruusua. Ne maksoivat pari euroa kimppu, kukkivat enemmän tai vähemmän onnellisina viikon suuressa maljakossa ja vahvistivat sitä hyvää tunnetta, joka juuri nyt leijuu ilmassa. Ruusut voivat tehdä niin, tiesittekö?

Olen melko varma, että olin jossain entisessä elämässä puutarhuri. Jos tämä suunnitelma A menee jotenkin pieleen, niin etsikää minua suuresta, tuoksuvasta puutarhasta. Istun siellä jossain tulppaanipenkkien ja raskaina nuokkuvien pionien välissä ihaillen maailman kauneutta.

Luin Taina Latvalan Ennen kuin kaikki muuttuu -novellikokoelman. Se kertoi paljon rakkaudesta ja vähän menetyksestä. Oli nopea ja silti koskettava. Vähän outo, mutta osin samaistuttava. Sellainen, joka kannattaa lukea.

Tänään (tiistai-iltana) aloitin uuden kirjan. Kohta menen sen kanssa sohvalle, lakkaan kynnet syvänpunaisiksi ja syön vuorotellen bataattiranskalaisia, mansikoita ja maitosuklaata, jonka seassa on appelsiinikrokantteja. Jalassani on kuorintasukat. Kahden tunnin päästä otan ne pois, ja viikon kuluttua jalkani ovat sileät kuin vauvan pylly. Niin toivon. Nyt on viimeinen hetki tehdä tämä. Kuulin kauhutarinoita suikaleina pois kuoriutuvasta ihosta. Se tuskin näyttää hyvältä sandaaleissa.

Ne sandaalit sujautan jalkaani, kun matkustan kesällä Italiaan. Yksin ensimmäistä kertaa elämässäni. Ehkä.

Olen suhtautunut lähiaikoina hyvin kärttyisästi uteluihin siitä, minne tahtoisin matkustaa lomalla. Tiuskaissut, että ”en tiedä, ehken minnekään”. Tähän vuoteen on mahtunut niin paljon uutta, että ajatus lisäseikkailuista ei ole yhtään houkutellut. Ennen kuin nyt. 

Äkkiä ajattelin, että miten jännittävää olisikaan matkustaa pari viikkoa pitkin Italian rannikoita, käydä Venetsiassa, Firenzessä ja maata raukeana jollain Ligurian syrjäisellä rannalla. Nuuhkia suolaisen meren tuoksua kirja yhdessä ja jäätelö toisessa kädessä, kamera kaulassa. Olla hetken täysin vapaa. Katsella junan ikkunasta oliviilehtoja ja kirkkaansinistä vettä. Hymyillä jollekin tummalle ja komealle. Pieni oma Eat, Pray, Love.

Se kirja. Siinä sanotaan:

Älä pelkää vanhenemista. Älä pelkää mitään, paitsi pelkoa.

Pue mustat rintaliivit valkoisen paitapuseron alle – kuin kaksi nuottia musiikkikappaleessa.

Ole ennen muuta oman elämäsi sankaritar. 

Sen kirjan nimi on Pariisitar – missä ja milloin vain, ja sen on kirjoittanut neljä pariisitarta, tietenkin.

Share

Kommentit

kao kao
Kao Kao

Oi, suosittelen pientä pujahdusta Comolle. jos olet siellä päin. 

Anna Vihervaarasta

Como kuuluu myös mun listalle! Olisi niin paljon ihania paikkoja, joissa tahtoisin käydä. Vaikeita valintoja.:)

NJ (Ei varmistettu) http://entajosalkaisit.blogspot.fi/

Hei, olen matkustellut paljon yksin työni vuoksi. Suosittelen sitä lämpimästi. Mikään ei voita tunnetta, että on täysin vapaa tekemään mitä haluaa silloin kun haluaa. Tunnetta siitä, että voit olla kuka tahansa, kukaan ei tunne sinua. Voit tutustua kehen tahansa milloin tahansa. Voit olla omassa hyvässä seurassasi ja sinulta ei vaadita mitään. Voit poiketa taidemuseoon, jos sellainen kohdalle osuu, voi nauttia salaperäisen näköisenä kupin kahvia katukahvilassa ja seurata salaa ohikulkijoita. Voit kuunnella sisintäsi ja tutustua itseesi paremmin. Tunnet olosi vahvaksi; sinä pieni maailmankansalainen selviät mistä tahansa. Näitä tunteita ei voita mikään matkaseura! Hyvää Italian matkaa!

Anna Vihervaarasta

Juuri tuo vapaus minua niin kovasti kiehtoo. Voisi tehdä juuri sitä mitä tahtoo, silloin kun tahtoo ja niin kauan kuin tahtoo. Jonkun toisen kanssa matkustaessa tekee aina kompromisseja. Tuntee olonsa turvallisemmaksi, muttei ehkä koe asioita ihan samoin kuin kokisi ne yksin.

Kiitos kannustuksesta ihana NJ!<3

Kommentoi