Hyvän mielen juttuja

Uskon, että omaan mielialaansa voi vaikuttaa. Joskus siihen riittää pelkkä hyvien asioiden ajattelu, joskus tarvitaan jotain vähän enemmän.

Jos olen allapäin, yritän nähdä ympärilläni kauneutta ja keskittyä siihen. Hemmottelen itseäni. Keitän teetä. Syön jotain lohdullista, kuten puuroa tai pari palaa jääkaappikylmää suklaata. Haistelen hyviä tuoksuja. Luen, kuuntelen tai katson jotain, josta tulee hyvä mieli. Teen käsilläni jotain konkreettista, kuten neulon tai maalaan.

1. PULSSIN kohdalle levitettävä Scenteredin Love-tuoksupuikko auttaa alakuloon. Siinä on sydäntä lämmittäviä ruusua ja jasmiinia, mieltä tasapainottavaa patsulia ja rauhoittavaa setripuuta.

2. YHTENÄ iltana kun olin vähän huonolla mielellä, tein itselleni melko täydellisen kotispa-hoidon. Kuorin vartalon, naamioin kasvot, levitin hiuksiin tehohoidon ja vedin jalkaan kuorintasukat. Mádaran Kirkastava AHA -kuorintanaamio kuorii kasvot hedelmähappojen avulla. Se on hellävaraisempi kuin rakeiset kuorinnat.

3. KUN ENSIMMÄISTÄ kertaa haistoin Florascentin Thé Vert -tuoksua, ajattelin: ”Ei ikinä”. Se nimittäin tuoksuu vähän miehelle. Jotenkin kummasti olen kuitenkin nyt aivan koukussa siihen. Tuoksut vaikuttavat vahvasti mielialaan, ja tämä skarppi tuoksu tuo samanlaista itsevarmuutta kuin korkkarit tai asennejakku.

4. VILLATAKISTA jäi yksi kerä Puno-lankaa yli. Ajattelin neuloa siitä pipon.

5. OLIN vähän murtunut, kun Sara K lopetti bloginsa. Onneksi hän sitten meni ja kirjoitti kirjan yhdessä Pia Sievisen kanssa. Hyvän elämän anatomia (Cozy Publishing, 2015) on juuri sitä, mitä Saran blogikin oli: kaunis ja viisas.

Share

Kommentit

miiajohanna
miiajohanna

Sinä <3 Ja nuo jutut <3 komppaan! Pus ihana Anna!! Oot mun inspiraation lähde :)

Anna Vihervaarasta

Kiitos sinä ihana.<3

JohannaT (Ei varmistettu)

Teininä hoidin kurkkuvaivojani aromaterapialla, mutta en ole sen jälkeen käyttänyt mitään. Tuo Scentered kuulostaa mielenkiintoiselta, kiitos vinkistä :)

Alakuloon auttaa myös virkattu villatorkkupeitto ja vieressä tuhisevat koirat ;) Sinullakin on jo välineet valmiina!

Anna Vihervaarasta

Pitäisi vielä opetella virkkaamaan, koirat onneksi löytyy jo.:)

Ihanaa viikonloppua!

pinjainari (Ei varmistettu)

Tähän postaukseen on hyvä palata syksyn tummina päivinä :) mutta.....jääkaappikylmää suklaata?! Omassa suussani se ei maistu miltään! :D

Anna Vihervaarasta

Hmm, joo.:) Suklaan säilyttäminen jääkaapissa vähän jakaa ihmisiä. Musta varsinkin Fazerin Sinisen vain kuuluu olla kylmää. Silloin koostumuksesta tulee ihanan rapea. Ja se maistuu paremmalle, mutta en välitäkään suklaasta ihan hirveästi, ehkä tämä johtuu siitä.;)

saarah
visual diary

Oi toi The Vert -hajuvesi! Haistelin sitä kerran Sugarilla ja päätin hankkia sen, mutta olin unohtanut täysin. Kiitos muistutuksesta :)

Anna Vihervaarasta

Se on IHANA! Ja Sugarilta mäkin sen bongasin.:)

Kommentoi