Ihana epävarmuus

Mitä jos pahiten pettyy silloin, jos on maalannut päässään valmiin tulevaisuuden – ja sitten se ei toteudukaan?

Miksi niin helposti odotamme tulevalta jotain, määritämme sen tarkkaan päässämme? Ja sitten petymme, kun se muovaantuukin toiseksi (vaikka se toinen saattaa osoittautua paljon paremmaksi kuin se kuvitteellinen elämä). Tulevaa ei voi nähdä, eikä tapahtumien kulkua päättää. Sen yrittäminen on vähän kuin yrittäisi päättää, miten maailma pyörii: mahdotonta ja päänsärkyä aiheuttavaa.

Kuinka moni hyvä juttu onkaan tukahtunut liikoihin odotuksiin. Ajatukseen: ”tänne-kaikki-heti-nyt-sen-pitää-olla-täydellistä-tai-se-on-syvältä”. Kuinka vaarallista!

Törmään yhä uudelleen ajatukseen, että elämää ei voi kontrolloida. On ihan turha luoda itselleen kuvitteellisia tulevaisuuksia ja yrittää sitten pakottaa elämä kulkemaan sen mukaan. Jokaisen elämään vaikuttaa niin monta asiaa. Joihinkin niistä voi vaikuttaa, jotkin voi jopa päättää, mutta useimmat ovat oman voiman ulottumattomissa. Jos niitä pyrkii hallitsemaan, epäonnistuu väkisinkin.

Ehkä elämää, sen tapahtumia ja muita ihmisiä kannattaisi katsella hymyillen. Antaisi elämän virrata, kuljettaa eteenpäin niin kuin se kuljettaa yrittämättä pakottaa sitä tiettyyn uomaan. Tekisi parhaansa elämänsä eteen, mutta jättäisi sen avoimeksi. Unohtaisi tiukat muotit ja antaisi sille tilaa. Ehkä voisi keskittyä vain niihin asioihin, joihin todella haluaa keskittyä ja niihin ihmisiin, joista todella pitää. Mitä jos eläisi tätä hetkeä suunnittelematta tulevaa kauhean tarkkaan. Pyrkisi tietenkin tekemään elämästään omanlaistaan, muttei sitoisi sitä tettyyn kaavaan tai onneaan sen tapahtumiin tai ihmisiin siinä. Muistaisi, että kaikki on väliaikaista. Tulee ja menee. Kaikkein rakkainkin, joskus.

Mitä jos hyväksyisi ihmiset ympärillään sellaisina kuin he ovat. Ei yrittäisi muuttaa heitä, eikä pakottaa heitä omaan elämäänsä sopiviksi. Arvostaisi heitä ja rakastaisi heitä, mutta jos jonkun olisi aika mennä, antaisi hänen mennä.

Joku kysyi minulta vähän aikaa sitten, että jos saisin kristallipallon, katsoisinko siihen. Vastasin kyllä.

Mutta en minä katsoisi. Jos kaikki olisi varmaa, mikään ei olisi ihanan epävarmaa. Jos tietäisimme tulevaisuuden, kuinka monta seikkailua jäisi kokematta, kuinka monta parasta ihmistä vieraiksi, kuinka monta rakkautta rakastamatta.

On tämä hetki, se on sellainen kuin on, aika kaunis usein (katsokaa vaikka maahan nyt, se kukkii, juhlii kevättä), jos sen antaa olla. Jos ei tukahduta sen liekkiä, jos ei kontrolloi sitä kuoliaaksi, jos ei unohda elää sitä suunnitellessaan tulevaa.

Epävarmuus voi olla aika ihanaa.

Share

Kommentit

Pioni (Ei varmistettu)

Minä kaipaan tällä hetkellä kauaksi, sinne on matkaa tuhansia kilometrejä ja välillämme on liikaa aikaa. En tiedä milloin kohtaamme uudelleen, ja koittaako se päivä vielä joskus. Kaipaan sitä onnea jonka koimme ja minun huoletonta oloa hänen vierellään. Olen miettinyt tapasimmeko vain sattumalta vai oliko sillä kaikella oikeasti tarkoitus.. Haluaisin uskoa taikuuteen koska elämä on oikeasti aika jännä juttu. Pidän siitä ajatuksesta missä leikitään kohtalon kanssa.. Mitä jos? Oliko hän se? Tiesimme molemmat että meidän on lähdettävä kauaksi toisistamme, mutta nyt ymmärrän mitä tarvitsen ja kaipaan. Olen kiitollinen siitä mitä opin, tiedän että tämä on kaikesta huolimatta hyvää ikävää. Kohtalo näyttäköön minulle merkkejä :)

Anna Vihervaarasta

En oikein usko sattumaan. Epäilen, että kohtaamme tärkeät ihmiset syystä. Se tarkoitus voi olla toinen kuin itse ajattelisi, mutta tarkoitus kuitenkin.

Taikuutta on ihan varmasti, jos siihen vain uskoo. Maailma on hyvin pitkälle sellainen, millainen sen ajattelee olevan. Jos sitä pitää taianomaisena, silloin se usein näyttää sen puolensa.

Aika paljastaa melkein kaiken. Mutta kannattaa muistaa, että universumi tai kohtalo ei tule kotoa hakemaan. Jos joku tuntuu oikealta, sen eteen kannattaa yleensä toimia.

Toivottavasti kaikki selviää parhain päin! Kerrothan sitten?

Annita, ei kirjautunut (Ei varmistettu)

Ai että, JÄLLEEN pääsen toteamaan, että ihana, kiitos! Tämä oli taas juuri sitä mitä tähän hetkeen tarvitsin :) Nautitaan matkasta, kyllä se määränpää sieltä tulee. Minä kyllä uskon todella vahvasti siihen kohtalon johdatukseen. Miksi muuten eteeni tulisi tällainen teksti tällaiseen hetkeen? Hih :)

Anna Vihervaarasta

Luin itsekin tällä viikolla kaksi tekstiä, joista kumpikin oli siihen hetkeen todella tarpeellinen ja auttoi ymmärtämään paljon.

Sattumaa? Enpä usko.

Ja kiitos! Ihanaa, jos pidit tästä. <3

Kommentoi