Irtipäästämisestä, vapaudesta ja omenoista

Ladataan...

Joskus parasta, mitä voi tehdä, on päästää irti. Jatkaa matkaa.

On helppo takertua asioihin, jotka tuntuivat kerran oikeilta ja hyviltä. Jäädä kiinni tunteisiin, toimintatapoihin ja ajatusmalleihin, jotka ovat tuttuja ja siten turvallisia. Ajatella samoin kuin ennenkin. Kamppailla jonkin eteen, josta tietää, ettei sitä koskaan saavuta. Kahlita itsensä johonkin, joka ei tee hyvää.

Irtipäästäminen on luopumista. Ja luopuminen on hirveän vaikeaa, oli kyse sitten vinksahtaneesta unelmasta, kurjista ajatuksista tai vanhasta rakkaudesta. Kun antaa jonkin asian mennä, on hetken tyhjää. Se tila, jonka tuo asia vei meissä, on vapaa, ontto. Juuri niin kuin sen kuuluukin olla.

Sillä jos ei päästä irti vanhasta, ei voi saada uutta tilalle. Elämässä ei ole paikkaa auki.

Jos ei hyväksy suhteen päättymistä, on vaikea kohdata ketään toista. Jos väkisin yrittää toteuttaa hankalan haaveen, ei näe muita mahdollisuuksia ympärillään. Jos katsoo maailmaa surullisin silmin, ei huomaa sen kauneutta. Jos ajattelee ettei onnistu, onnistumisen ajatuksille ei ole tilaa.

Mistä sitten tietää, että on aika päästää irti jostain? Siitä, miltä se jokin tuntuu.

Jos se tuntuu suurimman osan ajasta hyvältä, ei hätää. Kaikkeen mahtuu myös huonoja hetkiä. Jos se tuntuu suurimman osan ajasta pahalta, vaikealta, raastavalta, huolestuttavalta, tukahduttavalta, ahdistavalta, surulliselta: heippa.

Ajattelen, että se kumpi tunne on vallitseva, ratkaisee. Pelkästään huonoista jutuistahan ei ole erityisen vaikea hankkiutua eroon. Mutta jokin voi myös tuntua hetkittäin oikealta ja aiheuttaa silti paljon murhetta. Ne asiat, jotka ovat osin ihania, mutta silti jotenkin mätiä, ovatkin niitä pulmallisia. Samoin ne haitalliset ajatukset ja ideat, jotka ovat juurtuneet niin syvälle meihin, ettemme osaa kuvitella, millaista olisi elää ilman niitä. Vapaana.

Ne ovat vähän kuin kauniita, punaisia omenia, jotka näyttävät ensin herkullisilta. Mutta kun omenaa haukkaa, sisus paljastuu pilaantuneeksi.

Sellaiset omenat kannattaa heittää mäkeen, eikö? On luotettava siihen, että vaikka ulkokuori kutsuu, maku ei ole hyvä. Sama pätee niihin asioihin elämässämme, jotka suloisesta naamiostaan huolimatta tekevät enemmän pahaa kuin hyvää. Ne tunnistaa kyllä, kun vain kuuntelee itseään.

Irtipäästäminen vaatii usein rohkeutta ja voimaa. Mutta kun antaa huonojen asioiden mennä, antaa paljon paremmille jutuille mahdollisuuden tulla.

Voikaa hyvin, muruset.

Share

Kommentit

Tasty Living Helsinki (Ei varmistettu) http://www.tastylivinghelsinki.com

Ihanaa Anna, hyviä ajatuksia! Pus!

Anna Vihervaarasta

Kiitos Annaseni. Ja eikö olekin? Pätee vähän kaikkeen, niin ihmissuhteisiin, töihin kuin elämään yleensäkin.

Pusuja!

minsu
Mainostaulujen takana

Se lopullisen päätöksen tekeminen on vain niin kovin vaikeaa. Vaikka tietää, että molempien olisi helpompi jatkaa elämää yksin, tuntuu niin lopulliselta sanoa, ettei halua enää olla yhdessä. Sitä ei enää saa takaisin eikä tehtyä tekemättömäksi. Niiden sanojen sanominen tuntuu melkein mahdottomalta, vaikka jossain sisimmässään tietää, että ratkaisu on oikea. Ja kun on ollut pitkässä parisuhteessa nuoresta asti, tietynlainen usko ja luottamus omiin kykyihin pärjätä ja tulla toimeen omillaan on koetuksella. Aina on ollut se toinen, jonka kanssa on tehty asioita, johon on voinut nojata ja jonka tukeen on voinut luottaa.

Mutta niin kuin kirjoitit, jos ei päästä irti vanhasta (sellaisesta, jonka korjaamiseen menisi valtavasti voimia, aikaa, jaksamista eikä oikein tiedä haluaako ja jaksaako yrittää korjata sitä ja jonka korjautumisesta ei edes tiedä), ei ole avoin uudelle. Eikä se minulle tarkoita uutta suhdetta toiseen ihmiseen, vaan uuden suhteen luomista minuun itseeni, mahdollisuutta olla täysin oma itseni, mahdollisuutta lakata olemasta vihainen, varovainen, turhautunut ja mahdollisuutta alkaa iloita kaikesta kauniista ympärillä.

Kiitos blogistasi, saan sanoistasi valtavan paljon ajateltavaa ja myös rohkaisua vaikeassa elämäntilanteessa.

Anna Vihervaarasta

Se on, sen kuuluu olla. Mietin omaa päätöstäni kaksi vuotta. Tuntui hirveän vaikealta erota suhteesta, jossa ei ollut muuta vikaa kuin se, miltä minusta tuntui. Mutta mielestäni se on juuri asian ydin. Meillä kun on kai vain tämä yksi elämä, ainakin yksi tällainen elämä, ja olisi hirveän surullista elää se mitenkään muuten kuin täysillä. Enkä nyt tarkoita mitään extreme-meininkiä, vaan sitä, että kuuntelee itseään, uskaltaa kulkea omia teitään ja elää niin kuin itse uskoo niiden parhaiden ihmisten ympäröimänä.

Eroaminen on hirveän vaikeaa, varsinkin jos on ollut suhteessa pitkään. En missään tapauksessa kannusta lähtemään suhteesta, jossa on toivoa. Mutta jos tuntuu, ettei sitä toivoa ole, jos ei ole onnellinen tai kokonaan elossa, niin ehkä silloin voi miettiä, mikä olisi oikeasti itselle parasta.

Uskon itsekkäästi siihen, että oma hyvä olo kannattaa laittaa etusijalle. Onnelliset ihmiset nimittäin tekevät usein myös muut onnelliseksi, onnettomat harvoin onnistuvat siinä.

Ymmärrän hirveän hyvin myös huolen ja epävarmuuden. Olin omassa suhteessani monta monta vuotta. Ne vuodet joku oli aina rinnallani, ja äkkiä minun pitikin pärjätä ihan yksin. Se oli pelottavaa jo ihan käytännön ja taloudellisista syistä, mutta myös henkisesti, tietenkin. Mutta arvaas mikä on hirmuisen ihanaa? Se, kun huomaa, että pärjää ihan itse.

Minulle eroaminen merkitsi juuri tuota, mistä lopuksi kirjoitat: "Mahdollisuutta lakata olemasta vihainen, varovainen, turhautunut ja mahdollisuutta alkaa iloita kaikesta kauniista ympärillä." Koin nuo kaikki negatiiviset tunteet ja tiesin, etten koskaan olisi voinut olla suhteessani täysin oma itseni. Olin hukkaamassa itseni. Ja sitä en soisi kenellekään tapahtuvan.

Sillä miten voisi ikinä elää parasta elämää, jos on vain jokin varjo itsestään, haalea muistutus siitä, mitä voisi olla?

Toivon sinulle hirveästi voimia ja jaksamista. Asioilla on tapana järjestyä, muista se. <3

Haleja!

 

 

kao kao
Kao Kao

Aaah, elä kirjoita näitä juttuja :) Mä mietin paria isoa päätöstä ja nää sun jutut patistelee mua tekemään niitä päätöksiä, jota en uskalla tehdä.. 

Käänteisesti ilmaistuna siis: hyvää tekstiä!

Anna Vihervaarasta

Juupas kirjoitan.;)

Isoja päätöksiä on syytäkin harkita. Mutta kun antaa asioille vähän aikaa ja kuulostelee itseään, tietää yleensä kyllä, mitä haluaa ja mitä kannattaa tehdä. Mikä siis on parasta itselle, ei välttämättä "järkevintä". Ja silloin kun on rehellinen itselleen ja seuraa sydäntään, asioilla on se jännä taipumus järjestyä.

Ihanaa iltaa ja rohkeutta päätöksiisi! <3

emmmmm (Ei varmistettu)

Haluan kiittää sua näistä kaikista teksteistä. Elämä on ollut myllerryksessä viime ajat. Sun jutuista olen löytänyt sanat tunteille juuri oikeassa muodossa. Todella monta kertaa oon vaan nyökytellyt näytön ääressä. "just näin, tätä mä oon yrittänyt sanoittaa, tältä tuntuu, aamen!" Kiitos todella paljon!
Paremmat päivät alkaa, siihen luotan.

Anna Vihervaarasta

Tulen ihan uskomattoman iloiseksi teistä lukijoista! On hirveän suloista saada tällaista palautetta. Kiitos. <3

Jotain ihanaa on aina tulossa. Joskus pitää kulkea myrskyn läpi voidakseen myöhemmin elää auringonpaisteessa, tiedätkö? Sillä myrskyllä on melko varmasti tarkoitus.

Kaunista iltaa!

Thilda (Ei varmistettu) http://thildan.blogspot.fi/

Sun sanat on niin totta. Äsh, mulla ei toimi erikoismerkit, huutomerkit ym... höh. Harmittaa kun en ehdi nykyään juuri ikinä olla blogimaailmassa. Mutta sun blogia on aina niin ihana tulla lukemaan. Laitoin sulle itse asiassa jo aikaisemmin tänään pitkän kommentin, mutta se hävisi taivaan tuuliin. Mutta olen täysin samaa mieltä sun kanssa, osaat pukea asiat niin hyvin sanoiksi. Kaunista syksyä. Huutomerkki. Ja hymiö.

Anna Vihervaarasta

Hei Thilda, kiva kuulla sinusta taas!

Kiitos, sait minut hymyilemään. Ja ehkei niillä erikoismerkeillä ole niin väliä, onhan meillä sanat. <3

Suloista syksyä!

varpunen (Ei varmistettu)

Kiitos. Olet antanut toivoa, ymmärrystä ja valoa yhdelle umpikujaan päätyneelle. Rohkeutta vielä yritän löytää...

Anna Vihervaarasta

Luin juuri eilen ajatuksen umpikujista: ei niitä ole. On vain labyrintti, jossa seikkaillessaan törmää joskus seinään. Ja jos niin käy, mitä labyrinttiseikkailija tekee? Kääntyy ympäri ja valitsee toisen reitin. Niin elämäkin kulkee.

Oikean polun valitseminen ei aina onnistu, mutta se ei haittaa. Kun tietää, mitä tahtoo ja mikä tekee onnelliseksi, sen luo päätyy aina jotain reittiä. Ja sen taas tietää, kun kuuntelee itseään rehellisesti ja usein myös kokeilee niitä ei-niin-hyviä juttuja. Sillä jos näistä vastaantulevista seinistä ei muuta opi, niin aina ainakin sen, mikä ei tee onnelliseksi ja mitä ei elämäänsä tahdo. Ja kun ne asiat tunnistaa, osaa myös jättää ne taakseen ja jatkaa matkaansa toista reittiä pitkin.

Rohkeus on hyvin moniselitteistä. Toinen menee eteenpäin sulkemalla silmänsä ja hyppäämällä tuntemattomaan, toinen taas miettii ja varmistelee kaikilta kanteilta ennen kuin tekee päästöksensä. Ensimmäinen ei välttämättä ole rohkeampi, mutta saa tietenkin nopeammin selville, tuliko tehtyä viisaasti.

Tiesitkö, että rohkeutta voi myös treenata? Jos jokin iso asia pelottaa, haasta itsesi jossain pienemmässä. Käväise epämukavuusalueella turvallisesti: kun huomaat, että selviät pienistä pelottavista asioista, rohkeutesi kasvaa ja uskallat pian tehdä myös sen ison pelottavan asian.

Jos minua pelottaa, ajattelen mitä voin menettää, jos en uskalla. En tahdo ajatella vanhana: "Entä jos".

Paljon rohkeutta!

PS Kiitos. <3 Tällaiset kommentit ovat niitä, joista saan voimaa kirjoittaa tätä blogia.

 

varpunen (Ei varmistettu)

Kiitos. Yritän löytää tieni labyrintissä. Muistan kun Englannissa 16-vuotiaana eksyni sellaiseen, ja miten helpottunut olin, kun lopulta pääsin sieltä ulos :) Ehkä nykyistä tilannettani voisi verrata siihen...
Toivoa siis on ,ja rohkeuttakin, jossakin hyvin syvällä, luulen. &lt;3

Anna Vihervaarasta

Tie löytyy aina, luota siihen. Joskus se voi vähän kestää, mutta lopulta kaikki järjestyy. Ja rohkeutta sinulla varmasti on, olet jo selvästi matkalla muutokseen. Muista, että ensimmäinen askel on se vaikein. Kun sen ottaa, loput seuraavat perässä. Ja tosi paikan tullen olet varmasti paljon rohkeampi kuin osaat kuvitellakaan. <3

vvvvv (Ei varmistettu)

Anna, löysin sun blogisi sattumalta ja haluaisin lukea sen hetinytsamantien alusta loppuun. Mietin täysin samoja asioita noin puoli vuotta ja tein lopulta ratkaisuni, jonka uskon ja toivon vievän oikeaan suuntaan vaikka sotkuja onkin vielä paljon. Ja on se jo vienytkin. Kiitos että kirjoitat ajatuksiasi niin kauniisti kuin kirjoitat. Ne saavat kaikupohjaa minussa ja varmasti myös monessa muussa. Ihanaa viikkoa ja syksyä ja kaikkea hyvää. Jään seuraamaan miten tarinasi jatkuu :)

Anna Vihervaarasta

Hei, ihanaa kun löysit! Minunkin ratkaisustani on noin puoli vuotta. Sen jälkeen on tapahtunut hirveästi, mutta en hetkeäkään ole epäillyt, että olisin valinnut väärin. Sen vain tietää, kun kuuntelee itseään. Ja niin myös päätyy sinne oikeaan paikkaan, omalle polulle. Niin aivan varmasti sinunkin kohdallasi.

Tässä bloggaamisessa ihan parasta on tämä vertaistuki. Kiitos siis suuresti, kun kommentoit. Se merkitsee minulle paljon.

PS Täälläkin on niitä sotkuja, huoh. Joskus tuntuu, etteivät ne ikinä lopu, mutta onneksi asioilla on se jännä taipumus järjestyä. Ne järjestyvät sitten, kun on aika, kun on oppinut jotain tai kasvanut ehkä vielä hieman.:)

 

vvvvv (Ei varmistettu)

Ja elämä jatkuu sotkuista huolimatta. Eikä se edes tunnu niin pahalta kuin etukäteen pelkäsi, vaikka sekä sotkut että muutokset ovat helposti suuria, kun yhdessä on vietetty vuosia. Luulen että huolellinen päätöksentekoprosessi auttoi tässä - kun päätös syntyi, siihen oli valmis ja seurausten kanssa pystyy elämään vaikka kaikenlaista onkin. Päivä kerrallaan kohti uutta ja parempaa, olen ajatellut.

Sama juttu muuten, että en ole juuri katunut ratkaisuani. Toki heikkoina hetkinä olen ajatellut sitä, miten helppoa olisi ollut jäädä vanhaan puhtaasti käytännön asioiden kannalta. Muuten tunne siitä, että ratkaisu oli kilometrien pitkien pohdintojen jälkeen oikea (hyvin konkreettisesti sillä mietin asioita samalla kun juoksin), on vain jatkuvasti vahvistunut. Ja kaikesta huolimatta yleisfiilis on pitkästä aikaa hyvä, toiveikas ja positiivinen, sehän tässä ehkä on parasta :)

Kommentoi

Ladataan...