Jatkokertomus

Ladataan...

Kirjoittaminen on siitä jännä juttu, että se vaati oikeanlaisen mielentilan. On päiviä, joina ei kannattaisi edes yrittää. Paperi pysyy tyhjänä, ja se tyhjyys kammottaa. Mitä painavampaa sanottavaa, sitä enemmän pelottaa, ettei osaa sanoa sitä, ei ainakaan oikein. Tiedättekö?

Mietin koko viime viikon, mistä seuraavaksi tänne kirjoittaisin. En keksinyt mitään, joten jätin koko touhun hetkeksi sikseen. 

Sunnuntai-iltana kävelin meren rantaan ystäväni kanssa. Hän kaivoi esiin puolikkaan sipsipussin, minä viininjämät ja suklaalevyn. Elokuun ilta oli jo viileä, aurinko kulki matalalta taivaan poikki, kaukana alhaalla lipui aina välillä vene matkalla jonnekin. 

Puhuimme paljon, niin kuin aina puhumme. Ja jossain puolivälissä viinilasia tiesin, ettei paperi jää tyhjäksi, kertomus jatkuu. Niin kuin se aina jatkuu. Sen tahdoin tänään teille kertoa.

Sillä kirjaimet löytävät aina lopulta paikkansa. Ne muodostavat sanoja, ja sanoista tulee lauseita, lauseista kappaleita, kappaleista lukuja ja luvuista tarina. Samoin me kuljemme eteenpäin, askel askeleelta. Kaikki kokemamme muokkaa meitä aina jollain tavalla. Millä tavalla, se on itsestä kiinni. Sillä tiedättehän, että onnellisuus ei ole kovinkaan paljon kiinni siitä, mitä koemme. Se on kiinni siitä, mitä ajattelemme siitä, mitä koemme. Asenteesta.

Elämä voi olla kepeää ja valloittavaa, täynnä ihmeitä ja jännitystä, suuria tunteita ja viisaita ajatuksia. Se voi tuntua puhtailta lakanoilta, niiltä aamun raukeilta tunneilta, kun on matkalla jonnekin ja muu maailma vielä nukkuu, hetkeltä, jona lentokoneen pyörät irtoavat maasta, siltä riemulta, jota tuntee pyöräillessään lujaa kuulokkeet korvilla ja tukka hulmuten. Tietenkin se voi myös tuntua harmaalta, ankealta ja tylsältä. Se voi tuntua ihan miltä tahansa, me päätämme.

Katsoessaan taaksepäin ymmärtää, että kaikki tapahtunut oli koettava, jotta olisi voinut päätyä tähän hetkeen. Ilman kaikkea mennyttä en koskaan voisi kirjoittaa tätä, en olla tämä ihminen, en tuntea näitä tunteita, en elää tätä elämää. En olisi istunut niillä rantakallioilla, en olisi perustanut blogia, en olisi rakastanut niitä ihmisiä, joita olen rakastanut. Ilman sitä kaikkea en uskoisi itseeni, en intuitiooni, en maailman kauneuteen. Ja sitten elämäni olisi ihan vääränlaista. En ehkä uskoisi onnellisiin loppuihin. Tai mikä pahempaa: onnelliseen elämään.

Mutta minäpä koin sen kaiken ja uskon. Siksi tiedän, että kaikki järjestyy. Siksi hymyilen. 

Puss.

Share

Kommentit

kao kao
Kao Kao

<3

Anna Vihervaarasta

Sulle myös, <3.

EllaE
Ella Elers

Joo joo joo! Tiedän ihan täysin, mistä puhut. Allekirjoitan kaiken. Ihana postaus, ei lisättävää! :) Hirmuisen ihanaa syksyn alkua ja kaikkea sulle! 

Anna Vihervaarasta

Kiitos ihanainen, suloista syksyä sullekin! <3

PS Ihania Instoja sulla!

EllaE
Ella Elers

Voi kiitos, ihan samaa voin sanoa sun instasta! Jatkakaamme ihanina olemista :)

Anna Vihervaarasta

Jatketaan!:) Ihanaa iltaa sulle!

Helmi_nauha (Ei varmistettu)

Juuri näin &lt;3

Anna Vihervaarasta

Uskon oikeasti asenteen voimaan ihan kauheasti. Se, miten maailmaa katsoo vaikuttaa hirveästi siihen, miltä se tuntuu.

Ihanaa viikkoa!<3

Kommentoi

Ladataan...