Jos Instagram olisi ollut olemassa vuosina 2005-2009...

Kävin läpi vinttiä muuttoa varten (yritän konmarittaa, muistatte ehkä) ja löysin vanhoja valokuva-albumeita vuosilta 2005-2009, joina olin lentoemäntä ja lentelin ympäri maailmaa. Olen monet kerrat harmitellut, että noilta vuosilta ei ole juurikaan kuvia ja Instagram keksittiin vuosia myöhemmin. Toisaalta olen erittäin tyytyväinen, että Instagramia ei ollut olemassa, kun olin noin nuori! Ties mitä olisin sinne ladannut, en näes ollut mikään maailman kypsin parikymppinen. 

Tuossa ensimmäisessä kuvassa olen Las Palmasissa baarissa nimeltä Hole in the Wall. On vuosi 2005 ja taidan olla huimat 24 vuotta vanha. Huomaa ajan hius- ja kulmakarvamuoti! 

 

Vuotta myöhemmin hiustyylini on rauhoittunut ja muistuttaa jo nykyistä. Olen ensimmäisellä kaukolennollani Hong Kongissa, enkä nukkunut lähtöyönä yhtään, koska jännitti niin paljon. Olin niin nuori, ettei se paljon menoa haitannut. Edelleen laskujeni mukaan 24.

 

 

 

Taas on mennyt pari vuotta, ollaan vuodessa 2008. Olen tullut edellisenä päivänä Nykistä, en ole taaskaan nukkunut kuin pari tuntia, ja olemme ystäväni häissä toisen ystäväni ja poikaystäviemme kanssa. Tuona päivänä en koskaan olisi osannut arvata, että me kaikki kolme tulemme eroamaan noista miehistä seuraavien kymmenen vuoden sisällä. Suhteemme eivät kestä, mutta ystävyytemme kestää. 

Olen leikannut hiukseni polkaksi. Aika kiva, eikös? Olen 26.

 

 

Vuonna 2008 olin myös Intiassa, Delhissä. Auts, mitkä aurinkolasit. Ja mekko, ihan selvästi ostettu Nykin Abercrombie & Fitchistä. Se taisi olla lempikauppani tuolloin. Epäilen kyllä, että asiaan vaikuttivat aikaeroväsymyksen lisäksi putiikin hämärä valaistus ja sen edessä patsastelevat paidattomat mallipojat. 

 

 

Kerran kävimme Kiinan muurilla. Sinne pääsee Pekingistä taksilla. En yhtään muista, kuinka kauan matka kesti, mutta sen muistan, että suuntasimme sinne suoraan yölennolta ja muurilla on hirveästi portaita. Tuntui, että saan sydärin. Ja olin edelleen vasta 26.

Toisessa kuvassa olen MD11-lentokoneen bisnesluokan keittiössä. MD11 oli Finnairin kolmimoottorinen laajarunkokone ennen nykyistä Airbus-laivastoa. 

Pekingissä on myös Temple of Heaven niminen temppeli. Kaunis on.

 

Hiuksista päättelen, että eletään edelleen vuotta 2008. En ole nimittäin ikinä viihtynyt polkkatukkaisena kovin kauaa. Kaupunki on Shanghai. 

 

 

Nyt ollaan jo vuodessa 2009, luulen. Paikka on Thaimaa, Bangkok ja ehkä Koh Tao (albumissa oli vähän puutteelliset kuvatekstit). Tuota, sanoisin, että tyyli on kyllä mennyt noista ajoista parempaan suuntaan...mihin olen jättänyt housut?!

 

 

Ja sitten vuonna 2009 tapasin Hong Kongissa yhden tutun tyypin:

Kun katson näitä kuvia, haluaisin silittää tuota nuorta Annaa ja sanoa sille, että hei, olet tosi nätti ja järkyttävän nuori ja usko pois, kaikki vielä järjestyy. Ei haittaa, ettet tiedä, kuka olet tai mitä haluat, se selviää kyllä.

Nämä kuvat saavat minut myös kiitolliseksi. Olen äärettömän kiitollinen siitä, miten paljon olen ehtinyt jo kokea elämää, miten paljon olen seikkaillut ja nähnyt, kuinka moneen ihanaan ihmiseen olen tutustunut ja kuinka monta noiden kuvien aikaisista ystävistäni on edelleen elämässäni. Toivon, että sama jatkuu. 

Välillä tuntuu, että mitään ei tapahdu, mutta kymmenessä vuodessa tapahtuu ihan valtavasti. Ihminen muuttuu. Maailma muuttuu. 

Olen näissä kuvissa pyöreäposkinen, eikä silmärypyistä ole tietoakaan. En tiedä, mitä ajatella siitä. Mutta sen tiedän, etten missään nimessä haluaisi olla tuo parikymppinen tyttö. En, vaikka pääsisin silmärypyistäni. Haha.  

Ihmettelen aina niitä nykyisiä parikymppisiä, jotka ovat niin kovin valmiita ja tyylikkäitä. Minä olin tuossa iässä todella kesken ja hyvin epävarma (en toki näyttänyt sitä kenellekään). Tyylin suhteen kuvat puhukoot puolestaan. Tiesin, että haluan nähdä maailmaa, mutta paljon muuta en sitten tiennytkään. Suunnilleen näihin aikoihin ajattelin myös, että onni on yhtä kuin Kannustalo ja sormus sormessa. 

En olisi ikinä osannut kuvitella, että kymmenen vuoden kuluttua olen muuttamassa kahden koiran kanssa yksin uuteen kerrostaloasuntoon, olen töissä media-alalla, intoilen minimalismista ja lennän ehkä pari kertaa vuodessa. Ja että olen onnellisempi kuin ikinä ennen, vaikka jos onnea mitattaisiin Kannustaloilla ja sormuksilla, niin kovin hyvin ei mene.

Muuttaminen saa minut vähän haikeaksi, mutta hyvällä tavalla. Katson hetken menneeseen, mutta lupaan: viimeistään kahden viikon kuluttua taas tulevaan. Menneisyyden kanssa on hyvä olla rauhassa, mutta ei elämä ole siellä. Se on tässä ja toivottavasti myös edessä. Kuten ystäväni Facebook-seinällä lukee: 

”It's never too late to be what you want to be...unless you want to be younger, then you are screwed.”

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

 

Kommentit

vilhelmiinah
VILHELMIINA H.

Mulla nous melkein kyyneleet silmiin lukiessa tätä, varsinkin lopputekstejä.
Niinpä, ollapa tälläinen parikymppinen (25) ja maailma avoin, tasapaino vielä täysin saamatta ja mieli poukkoilee. Toivo on - löydän vielä oman itseni, täysin oman itseni ja oman paikan maailmassa. Ehkä kolmenkympin jälkeen, ehkä nelikymppisenä? Mutta varmasti löydän.

Sillä välin kun löydän omat juttuni ja paikan maailmassa, saan kai mennä ja haahuilla tuolla maailmalla, elää vähän vielä tätä nuoren ja vapaan naisen elämää. Vaikka jotenkin jo haluaisin olla perillä, vakaana ja tasapainoisena tässä maailmassa. Jospa ne jostain löytyy - tasapaino sun muut. Ei ne etsimällä tule, ne löytyy pikkuhiljaa. Mutta toivoa on. :)

xx

ginty
gg and the moon

Aivan samat fiilikset :') Ihanaa Anna, että jaoit vanhoja kuvia ja menneitä muistoja, ja tuo tekstin loppuosa osui kyllä syvälle sisuksiin. <3

Anna Vihervaarasta

Kiitos ihana! <3

Anna Vihervaarasta

Sinä ihana, olet niin nuori! En tiedä lohduttaako, mutta mä löysin itseni vasta kolmikymppisenä. Tai siis noin 30-vuotiaana aloin vähitellen tajuta, kuka olen, mitä haluan ja mistä tulen onnelliseksi. 25-vuotiaana olin täysin sekaisin. :)

Kolmenkympin jälkeen palaset ovat vähitellen loksahtaneet paikoilleen. Valmis en ole vieläkään, mutta näinä kuutena vuotena (olen 36) olen muuttunut sisäisesti todella paljon. Eikä oma tie ole enää ainakaan kovin pahasti hukassa. 

Nauti nuoruudestasi äläkä huoli, kyllä se oma paikka löytyy. <3

vilhelmiinah
VILHELMIINA H.

Onpa nyt helpottunut olo! Tämän halusinkin kuulla, että tasapainon löytää sitten jossain vaiheessa ja myös "omat jutut". Kiitos mielettömästi Anna vastauksestasi, olet <3.

Ehkä annan luvan itseni olla vähän sekaisin vielä näin parikymppisenä, enkä moiti jokaista ajatuksenkulkua mitä mieleni tuottaa. Hih.

 

Anna/Niittykukkia (Ei varmistettu) http://starbox.fi/niittykukkia

Ihana postaus, Anna! Vanhat kuvat ovat ihan mahtavia.
Sie oot kyllä päässyt tosi paljon seikkailemaan! Miulta ei matkustuskuvia pahemmin löydy, mutta ehkä (ja toivottavasti) joskus tulevaisuudessa sitten.. :)

Anna Vihervaarasta

Kiitos kaimaseni! <3 Seikkailla kyllä ehtii koko elämän, säkin olet niin nuori!

---Nell--- (Ei varmistettu)

Aivan ihana teksti! Olen 34v ja kipuilen tällä hetkellä todella paljon ikääntymisen ja menneisyyden kanssa... Mut tää teksti oli ihana lukea! &lt;3

Anna Vihervaarasta

Kiitos Nell! Suosittelen kovasti vanhojen kuvien katsomista ja hetkeksi menneeseen palaamista. Itselleni siitä tuli vahva tunne, että kaikki on nyt niin paljon paremmin kuin kymmenen vuotta sitten, vaikka silmäryppyjä jo on. Henkisesti on kovin paljon helpompaa olla kolmi- kuin kaksikymppinen. :)<3

Jenniiii (Ei varmistettu)

Ihana postaus! Mulla on kriisi, koska lähestyn kolmeakymppiä ja olen edelleen hukassa. Ajattelin, että tämän ikäisenä tietäisin jo, mitä elämältä haluan, mikä haluan olla ja mitä tehdä. Että olisin itsevarmempi, armollinen itseäni kohtaan ja onnellinen. Vertaan itseäni muihin ja tunnen epäonnistuneeni, koska tuntuu että muilla on "selvät sävelet" elämän suhteen. Ääh.

Anna Vihervaarasta

Nou hätä, mäkin kuvittelin nuorempana, että 30-vuotiaana olen kahden lapsen äiti, naimisissa ja uraputkessa. Oikeasti aloin vasta 30 täytettyäni (olen 36) aavistella, mitä elämältä tahdon. Ja nyt kuusi vuotta myöhemmin, kaikki on oudon hyvin, vaikkakin kovin erilailla kuin nuorempana kuvittelin. Kaikki järjestyy ja oma tie kyllä löytyy, joten älä huoli! <3

ReetaJohanna (Ei varmistettu) http://www.menaiset.fi/blogit/vakka-kantensa-valitsee

Huh, onneksi ei enää ole parikymppinen. 46 ei ole ollenkaan huono ikä :) Edelleenkään en tiedä, mikä olisi ammatillisesti mun juttu, mutta muuten ei ole ollenkaan niin hukassa kuin ennen. Ja parikymppisenä oli kaikki pahimmat jutut vasta edessä. Niin ja ne parhaimmatkin.

Näytit suloiselta pikkutytöltä, nyt olet kaunis nainen. Mutta täytyy sanoa, että polkkatukka sopi sinulle upeasti!

Anna Vihervaarasta

Sama fiilis! :D Ja kiitos. Polkka aina välillä kiinnostelee.:)

Vierailija (Ei varmistettu)

Minusta on ihanaa, kun ihminen ja elämä muuttuu. Ei tarvitse elää sitä elämää mistä nuorena haaveili tai mitä nuorempana eli, jos se ei enää ole sitä mitä haluaa. Muutos aiempiin sukupolviin on aika suuri, kun monilla oli se eläkevirka eikä mieleen edes tullut, että muutakin voi tehdä, jos niin haluaa. Nykyään taas muutos ja se, että teet eri työtä kuin mihin opiskelit tai mitä teit 10 vuotta on arkipäivää.

Miksi sinä vaihdoit alaa? Minulle lentoemännän työ olisi kauhistus, koska pelkään jonkin verran lentämistä! Matkustamisesta kyllä tykkään ja siksi välillä pitää siirtyä epämukavuusalueelle. :)

Anna Vihervaarasta

Niin totta! Meillä on nykyisin mielettömästi mahdollisuuksia. Toisaalta juuri se ahdistaa monia. 

Vaihdoin alaa, koska lentoemännän työ oli mielestäni hirveän tylsää. Lisäksi se on fyysisesti rankkaa ja kärsin uniongelmista. En mitenkään voinut kuvitella jaksavani sitä eläkeikään.

Matkustamista toki rakastan edelleen! <3

Ärkoo (Ei varmistettu)

Upea kirjoitus! Jotenkin niin sympaattinen ja aito kirjoitus jälleen, kiitos!
Sain kipinän myös kaivaa vanhat albumit nähdäkseni konkreettisesti mihin olen päässyt. On aika huimaa katsoa 10 vuotta taaksepäin ja todeta muutos, pysähtyä ja sitten tajuta: seuraavan kymmenen vuoden sisällä voi tapahtua mitä vain. Voi rakastua, erota, aloittaa uuden ammatin, muuttaa ulkomaille tai maalle, löytää itsensä uuden harrastuksen kautta, huomata olevansa onnellinen asiasta, josta ei kuvitellut tykkäävänsä jne. Aika ihanaa jotenkin, antaa ihan uudella tavalla toivoa.

Kiitos ihanasta, inspiroivasta ja aidosta blogistasi! Toivepostauksia: mitä blogeja itse seuraat, lisää lukuvinkkejä (vanhojakin) ja Helsinki/Suomi-vinkkejä.
:)

Anna Vihervaarasta

Kiitos! <3 Ja eikö olekin! Sitä helposti unohtaa millainen oli ja millaista elämä oli nuorempana. 

Samaa mieltä: kaikki on mahdollista ja mitä vain voi tapahtua! Postaustoiveet laitettu korvan taakse.:)

Hannaminna (Ei varmistettu)

Kaunis olet ollut joka,kuvassa! Nuoruus on ihanaa aikaa....mutta,olen mieluummin nyt 45 kuin 25, vaikka ryppyjä on. Niin, sen tulin vain sanomaan, että onnea voi myös olla se Kannustalo ja sormus ilman muuttoja, ilman miehen vaihtamista ja ilman matkoja.

Anna Vihervaarasta

Kiitos! <3 Ja ehdottomasti Kannustalo ja sormus voi olla onnea! Minä vain nuorempana ajattelin, että ne ovat yhtä kuin onni. Unohdin, että talosta ja sormuksesta ei ole mitään iloa, jos ei ole rakastavassa suhteessa ja ylipäätään onnellinen ja sinut itsensä kanssa. 

PS. Unelmoin edelleen välillä talosta jossain Kirkkonummella.:D

Idaemilii

Aivan mahtava postaus! Oli tosi ihana lukea!:)

Ei siis vielä hätää (Ei varmistettu)

Kiitos tekstistä niin paljon.
Täällä 22 vuotias tuskailee elämänsä kanssa, mutta kuinka lohduttavaa oli lukea, ettei minkään tarvitse olla vielä valmista ja tärkeintä olisi sen onnellisuuden löytäminen ja elämästä nauttiminen.
Taidankin siirtää hetkeksi päivittäisen "apua, en ole vielä mitään" -ajattelun taka-alalle ja keskittyä tekemään ihania asioita. Asioita, joista nautin!

Anna Vihervaarasta

Kiitos. <3

Olet hirveän nuori! Itse en sinun iässäsi tiennyt lainkaan, mitä haluan tai mitä minusta ehkä tulee isona. Myöhemminkin olen muuttanut mieltäni monesti ja vasta noin 30-vuotiaana olen oikeasti alkanut ymmärtää, mihin haluan mennä. 

Eli juuri niin kuin itse sanot: tee ihania asioita äläkä huoli. Kaikki kyllä järjestyy ja oma tie löytyy. Mihinkään ei ole kiire. <3

Saila / Kohtisuora (Ei varmistettu) https://kohtisuora.com

Ihana postaus ja ihania kuvia &lt;3 Oot kyllä tosi kaunis sekä vanhoissa että uusissakin kuvissa!

Mäkin olin parikymppisenä todella epävarma ja kesken. Ikä on tuonut vakautta ja seesteisyyttä, vaikka minullekin ne onnenlähteet ovat löytyneet asioista, joita en olisi osannut nuorempana kuvitellakaan. Mutta sitähän elämä parhaimmillaan on: oppimista ja kasvamista - ainoastaan nuorenemista se ei ole, mutta ei sen onneksi tarvitsekaan olla :)

Anna Vihervaarasta

Kiitos.<3

Juuri näin, en olisi nuorempana ikinä voinut kuvitella olevani joskus näinkin seesteinen.:D Toki matkaa on vielä, ja niin kuuluu ollakin.

Quercus (Ei varmistettu)

Jäin miettimään tuota mitä sanoit, että ihmettelet nykyisiä parikymppisiä, jotka ovat niin tyylikäitä ja valmiita (olen itse 25).

Luulen, että nykyään onkin vähemmän hyväksyttävää olla nuori ja keskeneräinen ja vähän sekaisin. Tuntuu että pitäisi jo nuorena tietää, mitä haluaa tehdä, opiskella nopeasti, olla menestynyt ja siirtyä pikavauhdilla työelämään. Seuraan, kuinka ympärilläni omaikäiseni menevät naimisiin, ostavat taloja, siirtyvät "aikuisten töihin" ja perustavat yrityksiä. Ihanteellista olisi, jos tässä vaiheessa olisi jo täysin selvää, mitä elämässä haluaa, ja mennä täysillä sitä päin, epävarmuus itsestä ja haahuileminen taas eivät näytä hyvältä.

Luulen, että yksi tähän suuresti vaikuttava tekijä on some ja sen myötä nousseet odotukset sille, minkä näköistä elämää kuuluisi elää, ja toisaalta ympäröivän yhteiskunnan asettamat vaatimukset nopeasta aikuistumisesta.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.