Jotain uutta

Ladataan...

Muistatte ehkä, kun kerroin ideasta tehdä joka viikko jotain uutta? Tässä yksi niistä uusista: vegaaninen baaanikakku Green Kitchen Storiesin malliin. Resepti löytyy linkin takaa.

Siinä, että kokeilee viikoittain jotain uutta, on minun kohdallani kyse kokemuksista ja siitä että laittaa itsensä alttiiksi myös epäonnistumisille. Kuten jo aiemmin sanoin, sen uuden asian ei mielestäni tarvitse olla mitään isoa. Se voi hyvin olla vaikka banaanikakku. Sekin vie pois mukavuusalueelta, kokeilemaan jotain, mitä ei ole aiemmin tehnyt. Banaanikakkua leipoessaankin voi epäonnistua, kakku voi lässähtää tai tarttua kiinni vuokaan, se voi jäädä raa'aksi tai maistua pahalta. Kaikenlaista voi käydä, mutta jos ei ole ennen leiponut banaanikakkua, kokemus on uusi. On vähän jännittävää seurata uutta reseptiä, pohtia, miten oliiviöljy voi sopia kakkuun (kyllä, tässä reseptissä käytetään rasvana oliiviöljyä) ja toivoa, että valmis leipomus maistuu hyvältä ja sen kehtaa tarjota vieraille.

Jotain uutta kokeillessa on aina riski epäonnistua, se kuuluu kokemukseen, seikkailuun. Oli se miten pieni tahansa. Eikä epäonnistuminen ole kivaa. Mutta onnistuminen on. Ja jos ei ota riskiä, ei epäonnistu, muttei myöskään onnistu. Olen vahvasti sitä mieltä, että elämässä kannattaa ottaa riskejä, kaikki ei tietenkään toimi, mutta epäonnistuminen voi joskus johtaa johonkin parempaan ja onnistuminen osoittautua loppujen lopuksi huonoksi jutuksi kokonaisuuden kannalta. 

Uskon myös siihen, että kaikella on tarkoituksensa. Sillä, missä olet nyt, mihin tiesi sinua vie ja kenet tapaat matkallasi. Kaikki kokemuksemme ja tapaamamme ihmiset opettavat meille jotain. Ja se, mitä olemme oppineet ja mihin uskomme ohjaa meitä seuraavaan risteykseen, valintaan.

Ihan lopuksi: jokainen tarvitsee joskus palan kakkua, tai vaikka koko kakun. Ja tämä on aika hyvä kakku, terveellinenkin kaiken lisäksi.

Kauneutta päivään! 

Share

Kommentit

Thilda (Ei varmistettu) http://thildan.blogspot.fi/

Ihmisellä on taipumus muutosvastaisuuteen. Siitä pelosta että "kun nyt on kuitenkin aika hyvin mutta muutos voi tuoda vaikka mitä pahaa". Minusta tätä asiaa pitäisi kuitenkin välillä uskaltaa uhmata ja rikkoa. Pitäisi myös muistaa että aina avautuu uusia ovia. Jos riskinotto sulkee joitakin ovia ja muutos tuo huonoja juttuja eteen, tulee myös aina uusia avoimia ovia ja hyviä juttuja. Uskon vahvasti siihen että kenenkään tosi epäonnisen elämä ei ole pelkkää negaatiota vaan kyseessä on näkökulma, oma asenne. Aivan kuten kenenkään onnenmyyrän elämä ei ole pelkkää auvoa jos suurennuslasilla katsotaan ja kaivellaan kaikki esiin.

Minäkin uskon siihen että kaikella on tarkoituksensa. Uskon siihen että kuljemme polkua jossa on haaroja. Mikään ei ole tiukasti ennalta määrättyä vaan meillä on mahdollisuus jokaisessa haarautuvan polun risteyksessä tehdä valinta. Ja tietenkin myös siihen että me voimme kasvattaa itseämme ja muuttua. Se on vaivalloista ja epäonnistumisiakin tulee mutta ihminen voi muuttua. Vai olenko samanlainen kuin teininä? En, olen muuttunut vaikka osa minusta on samaakin.

Ihania postauksia sinulla, ne pistävät ajattelemaan ja piristävät! Kiitos! :) Kaunista viikonloppua!!

Anna Vihervaarasta

Ihan samaa mieltä, tykkään ajatuksistasi! Kaikenlaista voi sattua kohdalle, mutta asenne ja omat valinnat vaikuttavat lopputulokseen paljon. Uskon itse myös intuition, oman sisäisen äänen kuunteluun ja siihen, että kun sitä noudattaa, päätyy sinne, minne kuuluukin päätyä. 

Ihanaa, että tykkäät! Tällaista palautetta on niin kiva saada. <3 

Suloista viikonloppua!

Paperikaupan tyttö

Herkullisen näköistä kakkua ja niin tunnelmallinen kuva! Teillähän on yhtä ihanan näköistä kuin Loviisan taloissa :)

Anna Vihervaarasta

Kiitos ihana!:) Ja olisikin, mutta toi kuva on aika tiukkaan rajattu.;)

Kivaa viikonloppua!

Kommentoi

Ladataan...