Kadonneen unen metsästys eli miten opin nukkumaan uudestaan

 

En ole koskaan tuntenut itseäni yhtä pohjattoman yksinäiseksi kuin niinä öinä, kun maailma nukkui ympärilläni ja minä makasin sängyssä valveilla yhä vain. 

Se alkoi Aasiassa, tarkemmin sanoen Etelä-Kiinan meren rannalla, Hong Kongin mantereen puoleisessa osassa Kowloonissa, kaupunginosa Tsing Sha Tsuissa, neljän tai ehkä viiden tähden hotellin muhkeiden tyynyjen ja prässättyjen lakanoiden välissä. Olin kahden yön layoverilla, oli se toinen yö. Palasin Suomeen nukkumatta silmäystäkään.

Sen yön perässä oli tulossa monta samanlaista. Niinä öinä aloin vihata Hong Kongia. Sitä ennen kuitenkin rakastin sitä.

Se oli silmissäni tarunhohtoinen paikka, siellä oli vihreitä vuoria ja niitä hipovia pilvenpiirtäjiä. Olin lukenut James Clavellin Tai Panin ja Noble Housen vuosia ennen kuin ikinä näin koko kaupunkia. Se kutsui minua.

Ensimmäinen kaukolentoni miehistön jäsenenä suuntautui tietenkin Hong Kongiin. Ei toisin olisi voinut olla. Olin kai kurssistamme ainoa, joka pääsi sinne koulutuslennolla. Muut lensivät Pekingiin, Osakaan, Nagoyaan. Minä pääsin unelmieni saarelle ja tunsin olevani onnekkain ihminen maailmassa.

Istuin ohjaamossa, kun ne vihreät vuoret tulivat näkyviin. Katselin, kun saari lähestyi, erotin pilvenpiirtäjiä, kiitotie tuli alle, se on niin erilainen ohjaamosta katsellessa. Sitten pyörät ottivat maahan, olin perillä.

Sen lennon jälkeen kävelin monta monta kertaa koneen käytäviä rakkaalle saarelleni. Kävin toki muuallakin. Muistan, miten kolmen yön Kantonilla ihmettelin emäntää, joka saapui aamiaiselle harmaankalpeana, kertoi ettei nukkunut lainkaan ja palasi sänkyyn yrittämään, kun me muut lähdimme kaupungille. Minä nukuin kaikki kolme yötä kuin vauva.

Kunnes kului puoli vuotta. Tuli se yö, ja kaikki muuttui. Rytmini oli mennyt rikki.

 

Sen yön jälkeen Aasia merkitsi minulle unettomuutta. Sen olisin ehkä kestänyt, mutta sitten tuli ensimmäinen yö, jona en saanut kaukolennon jälkeen unta Suomessa. Olin valvonut pari vuorokautta putkeen ja väsymys meni yli. Sydän hakkasi, itketti, maailma kaatui päälle. Valvoin omassa sängyssäni, eksäni nukkui vieressä, olin jälleen pohjattoman yksin.

Unettomuudella on ikävä tapa levitä. Pian minun oli vaikea nukahtaa ihan tavallisinakin iltoina. Pelkäsin, etten saa unta. Ja sitten en saanut.

Kuinka moni sanoikaan noina aikoina ja monina niiden jälkeen, että nukut vain. Rauhoitut ja nukut. Se tuntui pahalta, tunsin olevani vähän viallinen. Miten ihminen voi kadottaa taidon nukkua?

Jos en olisi lopettanut lentämistä muista syistä, olisin lopettanut sen nukkuakseni. Unen merkityksen ymmärtää vasta, kun ei osaa enää nukkua.

 

Lentämisen lopetettuani opin vähitellen nukkumaan paremmin, mutten silti hyvin. Stressasin unesta, ahdistuin, jos uni ei heti tullut, sängyn vieressä oli purkki melatoniinia ja toinen nukahtamislääkettä. Silmilläni oli unimaski, sillä olin lentoemäntänä tottunut nukkumaan sen kanssa. Olin palannut kaukolennoilta usein aamulla ja mennyt nukkumaan valoisaan aikaan. Korvissani oli korvatulpat, en voinut enää kuvitellakaan nukkuvani ilman niitä. 

Tein kaiken oikein. En juonut mitään kofeiinipitoista iltapäivän jälkeen. En katsonut telkkaria myöhään. En urheillut iltaisin. Laitoin herätyskellon soimaan viikonloppuaamuisin viimeistään yhdeksältä, jotta rytmini säilyisi. Tahdoin nukkua tarkat kahdeksan tuntia joka ainoa yö. Minusta tuli uninatsi. 

Kun muutin tänne, ikkunat olivat niin leveät, ettei mikään pimennysverho riittänyt peittämään niitä. Ostin kauniit valoverhot ja valvoin suuren osan ensimmäisestä kesästäni täällä. En vain valon takia, olin äärirajoilla kaikista muutoksista ja suurista tunteista. Näin jälkikäteen ajatellen on jännää, että selvisin niinkin hyvin niin vähillä unilla. Moni sanoi, nämä muutokset sopivat sulle. Harva tiesi, että hikoilin stressistä lakanat märiksi ja valvoin ihan liian monta sudenhetkeä.

En ihan muista, milloin se tapahtui, mutta luultavasti sinä syksynä luovuin unimaskista. Olin selvinnyt jo niin monesta, että päätin selvitä ilman sitäkin. Päätin, että nukun ilman maskia. Ja nukuin.

 

Näiden vuosien aikana olen vähitellen alkanut nukkua yhä paremmin ja stressata unesta yhä vähemmän. Se ei ole käynyt nopeasti eikä helposti. Unettomuus on minulle ollut aina pitkälti pään sisäinen asia. Ja mitään ei ole niin vaikea parantaa kuin päätä, kun se kerran saa jotain vahingollista mieleensä. Aikaiset aamuherätykset valvottavat minua välillä edelleen. Stressi valvottaa minua välillä edelleen. Unistani tietää, olenko ahdistunut töissä tai onko jokin ihmissuhteeni menossa pieleen. 

Se on kuitenkin pientä. Useimmiten osaan taas nukkua. 

Ainoa syy, jonka siihen keksin, on säännöllisen rytmin lisäksi relaaminen. Olen alkanut ajatella, että totta kai nukun, on yö. Ja jos en, niin mitä siitä. Sitten nappaan lääkkeen. 

Luulen, että tämän viimeisen muutoksen teki jooga.

Juttelin yhtenä päivänä pukuhuoneessa joogaohjaajani kanssa. Hän kertoi, että hänen uniongelmansa katosivat joogan myötä.

Olin sinä päivänä nukkunut kaksi yötä ilman korvatulppia ensimmäisen kerran kymmeneen vuoteen. 

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Kommentit

Pyjama
Pyjamapäiviä

Ihanaa, että saat nyt nukuttua. Uniongelmat ovat ikäviä ja iso osa meistä nukkuu liian vähän. Sillä jopa vähän leuhkitaankin joissain piireissä. :(

Olen kirjoittanut omista uniongelmista ja siitä, mikä minua auttoi.

Anna Vihervaarasta

No niin on! Uniongelmat ovat totaalisen syvältä.

Hyviä unia sulle. <3

Vierailija (Ei varmistettu)

Olipa kauniisti kirjoitettu! :) Inhottava vaiva tosiaan, itselläni on tällä hetkellä erityisen stressaava elämäntilanne ja huomaan sen heti siinä, ettei nukahtaminen ja aamuun asti heräämättä nukkuminen onnistu mitenkään. Toivottavasti kohta helpottaa. Ihanaa, että sulla on helpottanut!

Anna Vihervaarasta

Kiitos!

Toivottavasti nukut pian taas hyvin. <3

Nuuh beibe!

Kiitos koskettavasta, rehellisestä ja hyvin samaistuttavasta tekstistä. Ilo kuulla, että olet löytänyt tapoja helpottaa uniongelmia! Omanikin, kuinka ollakaan, alkoivat Hong Kongissa, opiskelijavaihdon aikana. Oli ikävää olla niin kutkuttavassa paikassa väsymyksen sumuverhon takana. Minulla kesti vuosia palautua normaaliksi nukkujaksi, ja siinä auttoi, kuten sinullakin eniten se, että relasi. En enää huolestu, jos silloin tällöin nukun huonosti, otan sen viestinä keholtani siitä, että jollain elämänalueella menee ehkä liian lujaa ja otan vähän rennommin. Sikeitä, virkistäviä ja kauniita unia kesääsi.

Anna Vihervaarasta

Hong Kong on selvästi kirottu! :D

Ajattelen ihan samoin: että kehoni ja mieleni yrittävät uniongelmilla kertoa, että jotain on pielessä. Pitää vain osata kuunnella ja olla liikaa huolestumatta, niin hyvä tulee.

Kauniita, syviä unia. <3

Anna Vihervaarasta

Hong Kong on selvästi kirottu! :D

Ajattelen ihan samoin: että kehoni ja mieleni yrittävät uniongelmilla kertoa, että jotain on pielessä. Pitää vain osata kuunnella ja olla liikaa huolestumatta, niin hyvä tulee.

Kauniita, syviä unia. <3

Vierailija (Ei varmistettu)

Kirjoitit todella hienosti unettomuudesta. Minulla on sama ongelma, olen pahimman luokan uninatsi ja silti (siksi) stressaavina kausina (niin eli 70% elämästä) on saa nukahdettua.

Nukahduslääkkeellä (tsolpideemi, joka ei siis varsinaisesti bentso vaan sen turvallisempi sukulainen) kyllä tämä onnistuu aina hyvin ja pienellä annoksella, varmasti iso osa tästä on myös placeboa. Koen silti harmitusta siitä, että ehkä noin puolet ajasta en pysty nukahtamaan luonnollisesti enkä tiedä mitä tehdä.

Jäin ehkä kaipaamaan jotain konkreettisempia neuvoja että miten sait muutoksen aikaan, mutta onko niitä?

Uneton (Ei varmistettu)

Itselläni auttoi pitkään jatkuneisiin uniongelmiin Lyrica, joka on epilepsia- ja ahdistuslääke, mutta jota käytetään myös unettomuuden hoitoon pitkäaikaisesti. Miedompi mutta myös vähemmän koukuttava kuin bentsodiatsepiinit. Tsolpideemista minulla ei ole kokemusta.

Anna Vihervaarasta

Mä uskon tuohon placeboon aika vahvasti. Mulla on aina kotona unilääkettä, ihan vain varmuuden vuoksi. En käytä niitä nykyisin melkein ikinä, mutta mua rauhoittaa ajatus, että ne on olemassa. Jos vaikka en saakaan unta.

Konkreettisempia neuvoja, hmm. Tiedät varmasti kaiken, mitä yleisesti neuvotaan: pidä rytmi, välttele kofeiinia ja rankkaa liikuntaa illalla, älä katso älylaitteita myöhään yms. Mä kyllä yritän noudattaa näitä sääntöjä edelleen jossain määrin, mutten mitenkään orjallisesti. Yksi asia, joka mua on auttanut varmasti, on liukuva työaika. Menin pitkään töihin vasta puoli kympin tai kympin aikaan, jotta ei tarvinnut stressata aikaisista aamuista. 

Tärkeintä mulle oli kuitenkin jotenkin kääntää oma mieli ympäri. En toki osaa sitä edelleenkään aina, mutta usein onneksi. Mä kieltäydyin ajattelemasta: mitä jos en saa unta. Yksinkertaisesti vain aina työnsin sen ajatuksen pois, kun se yritti tulla. Ja teen niin edelleen. Ajattelen sen sijaan: totta kai saan unta. Ja jos en saa, niin pärjään silti. Sitä paitsi ihminen yleensä nukkuu huomaamattaan ainakin vähän ja pelkkä sängyssä makaaminenkin auttaa. 

Luulen myös, että mulle on ollut tärkeää alkaa elää omanlaistani elämää. Ensin vaihdoin työtä ja sitten erosin pitkästä suhteesta. Molemmat toki ensin aiheutti hirveästi lisää stressiä ja unipulmia, mutta kun shokista selvisi, niin elämä on tuntunut olevan jotenkin enemmän radallaan. 

Jokin tässä nykymaailmassahan on vinksallaan, kun ei osata enää nukkua. Mun maailmassa oli ehkä pielessä juuri nuo edellämainitut.

Paljon tsemppiä ja hyviä unia!<3

Sofiiia (Ei varmistettu)

Asun kerrostalossa, jossa on ohuet seinät ja ovet. Aloitin korvatulppien kanssa nukkumisen muutama vuosi sitten muutettuani tänne ja herättyäni toistuvasti naapureiden ovien paukutteluun ja yölliseen elämään. Samat äänieristyksen puutteesta johtuvat äänet kuuluvat edelleen ja kai sitten tämän talon elämään. Onko kellään hyviä vinkkejä, miten korvatulpista pääsisi eroon?

Anna Vihervaarasta

Haha, mä oon taas siirtynyt takaisin korvatulppiin juuri tuosta syystä. Pystyn kyllä nukkumaan ilman niitä, mutta ärsyttää, kun heräilen tän vanhan talon hissiin, joka natisee makkarin seinän takana, ja ovien paukkeeseen. 

Kokeile lomalla? Mä aion kyllä ensi viikolla taas luopua tulpista ainakin osaksi öistä, en tykkää olla riippuvainen niistä. Joka toinen yö tulpat ja joka toinen ei?:)

Mia K.
Voi taivas

Mä luulen, että me jokainen kadotamme "jonkin" perusasian elämässämme, jotta oppisimme mitä se todella merkitsee, ja näkisimme kuinka arvokasta olemme perusasioidemme äärellä! Työni puolesta olen nähnyt, että lähes jokaisella on ollut jonkinasteisia stressin aiheuttamia unen katoamisilmiöitä. Stressi kaikissa muodoissaan on tappavaa jos sitä ei oivalla voittaa :) 

Itsellä lapsen syntymä laukaisi järjettömän unikadotteen, joka vasta nyt 20 vuoden jälkeen on tullut takaisin ♡ Mulle nyt viimeisin oli Fit Linen tuotteet, joita epäilin vuodesta 2012, jolloin oli eka mahdollisuus saada hankkia niitä! En hankkinut. Nyt kaduttaa isosti :D Mutta, nyt ostin enkä luovu!! Käsittämättömän outoa kun olo on vahva!? ♡ 

Ihanaa että oot saanut unesi takaisin! Sitä toivon ihan kaikille ☆☆☆

www.miakuusisto.fi

Anna Vihervaarasta

Eikö ole kamalaa, miten yleisiä uniongelmat ovat? Pistää miettimään, että jokin tässä nykyelämässä mättää aika pahasti, kun niin moni kadottaa taidon nukkua.

Ja olet niin oikeassa tuosta, että stressi tappaa. 

Ihania unia ja aurinkoa sunnuntaihin! <3

sailatuulia (Ei varmistettu) https://kohtisuora.com/

Kuvasit unettomuutta todella osuvasti - ikävää tietenkin, että olet joutunut kokemaan sen. Oma tarinani on samankaltainen. Olen aina ollut huono nukkumaan vieraissa paikoissa, mutta sitten unet häiriintyivät kotonakin. Lopulta seuraavaa yötä ja unettomuutta pelkäsi läpi päivän, ja se pahensi kierrettä. En ole varma, mikä oli askel parempaan päin. Oliko se jooga, meditaatio vai elämäntilanteen muuttuminen, ehkä ne kaikki yhdessä. Nyt unta osaa todella arvostaa kun kerran sai huomata, kuinka kamalaa sen menettäminen on. Ihanaa, että sinäkin nukut jälleen paremmin :)

Anna Vihervaarasta

Juuri vastasin aikaisempaan kommenttiin, että mulla varmaan yksi syy unettomuudesta parantumiseen oli just elämäntilanteen muuttuminen. Enkä edes tajunnut, että elämäntilanteessa oli aiemmin jotain niin pahasti pielessä (kun ei siis ollut mitään isoja ongelmia tms, ehkä en vain ihan kuulunut just siihen elämään).

Ihania unia sulle! <3

mystery
Vision One

Mullakin iskee toi joskus kun tietää että olis "pakko" nukkua ennen vaikka jotain tärkeää päivää tai tapahtumaa. Mutta isäni lohdutti joskus, että jos ei nuku, niin sitten ottaa yön vaan levon kannalta. Ja se on musta jotenkin ihanan rauhoittava ajatus. Ainakin lepää ja ottaa iisisti, mikä on aina parempi kuin se että olisi jalkeilla ja tekemässä vaikka töitä :D

 

Anna Vihervaarasta

Isäsi on viisas. <3

Pelkkä sängyssä makaaminenkin auttaa oikeasti vähän ja lisäksi ihminen nukkuu yleensä aina huomaamattaan jonkin verran. Ja loputa se unikin lähes aina kuitenkin tulee. Pahinta on alkaa stressata siitä, koska silloin nukahtaminen oikeasti vaikeutuu.

Hyviä unia! <3

Kommentoi