Kasvihuoneita avaruudessa ja veristä vegaanipihviä, eli ajatuksia kasvissyönnin tulevaisuudesta

Date & Kalen lämmin kookoscurry. Tykkäsin. 

 

Vuonna 2035 olen vegaani, me kaikki olemme. Nykyisenkaltainen ruokavalio ei ole riittänyt ruokkimaan 10 miljardiin kasvanutta maapallon väestöä. Ruokaa ei kasvateta enää pelloilla vaan suljetuissa kasvihuoneissa, jotka tuottavat toisilleen energiaa. Ne sijaitsevat avaruudessa, ja pellot on annettu luonnolle takaisin. Minulla on edessäni hampurilainen. Se maistuu ja tuntuu lihalta, mutta se ei ole koskaan eläintä nähnytkään. 

Olin viime torstaina Jalotofun järjestämässä kasvisruokaseminaarissa, missä puhuttiin tulevaisuuden ruoasta. Ja ylipäätään siitä, millainen tulevaisuus on ja onko sitä. Se sai ajattelemaan paljon.

Aloin yläasteella kasvissyöjäksi puhtaasti siksi, että rakastin eläimiä. En halunnut syödä niitä. Tosin ajatukseni eläimistä ja kasvisruoasta oli hieman omituinen. Katkarapupasta oli lempiruokaani, enkä pitänyt kanaa eläimenä. Sehän on lintu.

No, noista ajoista on tultu aika pitkälle, ja myös syyt kasvissyöntini takana ovat hieman muuttuneet. Rakastan eläimiä edelleen, mutta lisäksi olen alkanut yhä enemmän huolestua ympäristöstä. Karjatalous tuottaa enemmän ilmastopäästöjä kuin liikenne, ja suuri osa maailman soijasta ja viljasta kasvatetaan tuotantoeläinten rehuksi. Se on juuri sitä soijaa, jonka takia sademetsiä kaadetaan.

Maailman ruokavarat ovat jakaantuneet epätasaisesti. Meillä ylipaino on iso ongelma, jossain muualla ihmiset näkevät nälkää ja lähtevät vaeltamaan ruoan ja paremman elämän perässä. Mieti Syyriaa. Jos nykyinen meno jatkuu, Syyrioita tulee varmasti lisää. Toisaalta, jos kaikki eläinten rehuksi kasvatettu ruoka annettaisiin ihmisille, meillä olisi kaikilla tarpeeksi. 

Lisätään siihen eläinten elämän arvon unohtaminen, tungetaan ne tehtaisiin, tuotetaan niitä kuin tavaroita ja teurastetaan ne sitten raa'asti. Karjataloudessa ei ole mielestäni yhtään mitään järkeä. Se tuhoaa elämiä monella tavalla, se tuhoaa tätä maapalloa. Ja tämä maapallo on ainoa, joka meillä on. 

Ihminen eroaa muista tämän planeetan asukkaista siinä, että meillä on mahdollisuus muuttaa asioita. 

 

Voimme tehdä hirveästi pahaa. Tai voimme tehdä hirveästi hyvää. Kumpi voittaa, jää nähtäväksi.

 

Ruokavallankumous-seminaarissa syötiin suomalaisesta soijasta tehtyä tempeä ja Jalotofun uutta Vegeström-punajuuripihviä.

 

Paljon hyvääkin tapahtuu koko ajan. Tiesittekö, että Suomessa viljellään jo soijaa? Hyvin vähän, mutta kuitenkin. On kehitetty lajikkeita, jotka pärjäävät täällä pohjoisessa. Ne eivät ole yhtä tuottoisia kuin etelän lajikkeet, mutta satoa saadaan. Saimme maistaa Arolan luomutilalla viljellystä soijasta tehtyä tempeä. Se on ehkä tulevaisuutta. Toivon, että se on.

Biotekniikan tohtori ja tutkija Lauri Reuter puolestaan visioi pellottomasta tulevaisuudesta. Maatalous tuhoaa ympäristöä, ja ympäristö vastaa takaisin ilmasto-ongelmilla ja sään ääri-ilmiöillä. Tulee kuivuutta, tulvia, myrskyjä, kasvuolosuhteet muuttuvat. Noidankehä on valmis. 

Mutta jos kasvien viljely siirretään suljettuihin biofarmeihin, ongelma poistuu. Ympäristö ei vaikuta niihin, eivätkä ne ympäristöön. 

Reuter puhui myös siitä, miten mikrobeilla ja bakteereilla voidaan tulevaisuudessa tehdä vegaanipihvi, joka maistuu ihan pihville. Eli laboratoriossa luodaan täysin oikea koostumus tutuille eläinperäisille ruoille, mutta eläimet jätetään rauhaa. Vegaanista vai ei, kas siinä kysymys.

Henkilökohtaisesti minua ei lainkaan haittaa, jos vegaaniruoka maistuu tai muistuttaa lihaa tai maitotuotteita. Minulla ei ole koskaan ollut mitään niiden makua vastaan, en vain tahtoisi, että kukaan joutuu kuolemaan vuokseni. Pärjään toki myös ilman niitä makuja, mutta monille ihmisille juuri se tuntuu olevan kynnyskysymys. Halutaan se verinen pihvi, ei mitään kasviproteiinista valmistettua korviketta. Tulevaisuudessa se on mahdollista.

Minut seminaari sai toiveikkaaksi ja jälleen kerran miettimään omia valintojani. En pidä kauhean pahana sitä, että syön vähän maitotuotteita, mutta voisin toki olla ihan tyytyväinen ilmankin. En elä ihan niin kuin uskon pääasiassa omaa laiskuuttani,

ja se ei välttämättä ole ihan paras tapa elää.

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Kommentoi