Kasvisruokakuu

Minusta syksy on ihana niin kauan, kun on valoa. Lokakuussa illat pimenevät nopeasti ja aamuisinkin on jo hämärää. Iltalenkille ei ehdi valoisaan aikaan, pimeys kietoo kaiken vaippaansa, tuo mukanaan raa'an tuulen, kylmän sateen. Lokakuu ei ole suosikkikuuni, joten päätin miettiä, mitä ihanaa siitä löytyy. Se nimittäin on täällä nyt 31 päivän ajan. Paras siis opetella tykkäämään siitä.

Pimenevät illat. Kaikki riippuu siitä, miten sitä katsoo, eikö? Pimeyden keskellä tuikkivissa valoissa on ihanaa kotoisuutta, mustalla pellolla liikkuvassa taskulampun valokeilassa jotain jännittävää ja nyt on oikeasti aika sytyttää iltaisin lyhty portaille. 

Sade, tuuli ja kurakelit. Lätäköissä voi loiskutella uusissa kumppareissa ja kurjasta säästä on suloista tulla sisään, mennä lämpimään suihkuun ja kietoutua torkkupeittoon. Voi hyvillä mielillä käpertyä sohvalle kirjan kanssa tai katsoa jotain hyvää sarjaa, eikä tule tunne, että pitäisi olla nauttimassa ulkoilmasta. Ja syysmyrskyt ovat tavallaan aika veikeitä.

Kylmyys. Viileässä säässä jaksaa juosta pidempään ja koirat ovat täynnä energiaa. Minusta on ihana kadota aamulla pipon tai hupun alle ja suojautua lämpimällä neuleella ulkomaailmaa vastaan.

Mörköjen ja kummitusten kuu. Loppukuussa vietetään Halloweeniä. Saa asetella kurpitsoja koristeiksi, veistää lyhdyn ja fiilistellä.

Piha talviteloille. Tässä kuussa aion vaihtaa ruukkuihin kanervat, tehdä oveen kranssin puolukanvarvuista ja istuttaa kukkasipulit ennen kuin maa routii.

Downton Abbey alkaa 22.10. Jippii!

Ihan hauska kuukausi sittenkin, vai mitä?

Tämän kuukauden isoin juttu on kuitenkin Lihaton lokakuu. En syö lihaa muutenkaan, mutta kalaa silloin tällöin, siitä tuo sivupalkin melkein kasvissyöjä. Tässä kuussa aion syödä pelkkää kasvisruokaa. Samalla jaan teille lempparikasvisreseptejäni. Tässä ensimmäinen, joka sopii täydellisesti lokakuun kylmiin iltoihin lohturuoaksi. Kovin paljon helpommaksi kasvissyönti ei varmaan voi edes tulla. Kuinka moni teistä aikoo osallistua haasteeseen?

 

Bataattiranskikset

1 (luomu)bataatti / syöjä

oliiviöljyä

ruususuolaa

kuivattua rakuunaa

 

Viipaloi bataatti ja ripottele päälle oliiviöljy, ruususuola ja rakuuna. Paista 200 asteessa noin vartti. Nam.

 

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu) http://haaveenahyvakuva.blogspot.fi/

Ihan mahdottoman hyviä pointteja olit lyöytänyt ja pystyn samaistumaan niihin jokaiseen, paitsi siihen, että istuttaisin kukkasipuleita, asun kerrostalossa =D. Syksyllä on lisäksi raitis ilma, eikä katu- ja siitepölyt vaivaa. Ihanaa syksyä meille kaikille <3!

Anna Vihervaarasta

Nyt on taas niin ihana aamu, täällä paistaa aurinko ihan täysillä ja silti on kirpeää ja hengitys huuruaa. Syksy on kyllä aika kiva vuodenaika.:) Minullakin on vielä kukkasipulisavotta tekemättä, istuttaminen on vähän tylsää, mutta keväällä niistä saa sitten nauttia. Ihanaa päivää!

jotainsinistä (Ei varmistettu) http://jotainsinista.blogspot.fi

Hienosti listattu! :) Mä tykkään kyllä lokakuustakin ja jopa marraskuusta. Lämmintä vain päälle ja tarvittaessa kumpparit jalkaan. Sisällä voi nyhjätä ihan luvan kanssa. Mä muuten söin tänään bataattiranskiksia! NAM! Kasvisruokavinkit ovat aina tervetulleita. Oon ollut aikaisemmin ihan tosi kauan kasvissyöjä, mutta nyt olen viime vuosina syönyt luomulihaa, kun on jotenkin tuntunut siltä, että tarvin sitä. Mutta kasvikset ovat ehdottomasti mun suosikkeja!

Toivottavasti lokakuusi on todella ihana !

Anna Vihervaarasta

Mun pitää aina vähän tsempata loppusyksyn ja alkutalven pimeinä iltoina, mutta jokaisessa kuukaudessa on oikeasti jotain hyvää. Sitten kun tulee lunta, olen taas ihan innoissani.

Ymmärrän kyllä hyvin, että välillä tuntuu siltä, että tarvitsee lihaa. Se on se rauta ja proteiini, luulen. Itsellänikin on joskus sellainen olo, varsinkin jos olen treenannut paljon, mutta silloin syön yleensä sitä kalaa tai luomukananmunia, vegaanina olisi haastavampaa.

Bataattiranskikset on oikeesti yksi mun tämän hetken lempiruoista. Se on niin hyvää!:P

Kivaa keskiviikkoa!:)

Anna Vihervaarasta

Musta listat on taas ihania! Saa asiat ja pään nopeasti järjestykseen.;) Ihanaa päivää!

Kommentoi