Kaunis, kasvattava elämä

Joskus vastaan tulee asioita, jotka herättävät. Sellaisia juttuja, joiden rinnalla jokapäiväiset pienet murheet tuntuvat naurettavilta ja ilot hurjan isoilta ja tärkeiltä. Asioita, jotka palauttavat suhteellisuudentajun ja saavat ymmärtämään, miten pieniä monet pulmat ovatkaan. Ja miten kaunista elämä.

Sellaisina hetkinä huomaa, mikä oikeasti on tärkeää ja mikä vain egon surkeutta, turhanpäiväistä kiukuttelua ja energiantuhlausta.

Ajattelen, että monet vastaantulevista asioista (varsinkin niistä kurjista) kasvattavat meitä. Ne parantavat itsetuntemusta. Auttavat ymmärtämään, millainen oikeasti on ja mitä toivoo elämältä. Lopulta ne muovaavat vähitellen johonkin suuntaan. Sillä monissa kohtaamissamme aisoissa on ainekset hyvään ja huonoon. Lopputulos riippuu itsestä: siitä, miten valitsee suhtautua niihin.

Minusta tuntuu, että universumi heittelee tiellemme erilaisia mahdollisuuksia, tapahtumia ja ihmisiä näyttääkseen, millaista elämä voi olla, jos valitsee tietyllä tavalla. Kun laittaa itsensä peliin ja kokeilee jotain uutta asiaa, oppii usein samalla jotain itsestään, maailmasta ja toiveistaan. Siitä mitä tahtoo ja minkä hyväksyy ja siitä, mitä ei tahdo eikä hyväksy. Omien rajojen löytäminen ja itsensä arvostaminen on hyvin tärkeää.

Tämä kulunut viikko oli minulle hirveän hyvä herätys. Se sai minut tekemään tilannekatsauksen ja miettimään, olenko oikeasti tyytyväinen nyt. Jouduin pohtimaan hetkellisesti hyvin isojakin asioita ja tajusin, ettei mikään ole varmaa.

Nyt kaikki on taas hyvin. Tai oikeastaan paljon paremmin kuin viikko sitten. Sillä vaikka jossain vaiheessa tarvitaan varmasti jonkinasteista kurssinkorjausta monessakin asiassa, juuri tänään on hyvä näin. Ja tänään ymmärrän sen.

Luin tällä viikolla hyvin viisaan kysymyksen: Jos tietäisit eläväsi vain puolet oletetusta eliniästäsi, eläisitkö erilailla?

Eläisitkö?

Pus.

 

 

Share

Kommentoi