Kerro, kerro kuvastin

Tältä näytän tänään....tai siis kauniissa valossa, kivoissa vaatteissa, meikkiä naamassa ja hyvästä kulmasta kuvattuna. 

 

Selasin yhtenä päivänä vanhoja valokuvia. Katsoin kymmenen vuotta nuorempaa itseäni ja ajattelin, että olinpa nätti.

Tuo kymmenen vuotta nuorempi minä ajatteli, että olisinpa laihempi.

---

Kerro, kerro kuvastin,

miksi näen muhkuroita, mitä ovat nuo silmäkulmiin ilmestyneet uurteet, miksen saanut syntyessäni paksuja hiuksia, miksi rintani ovat näin pienet, miksi rintani ovat näin suuret...

Olen turhautunut kiiltokuviin, valkoisiin blogeihin, kameraa varten aseteltuihin kukka-asetelmiin ja ulkonäköpaineisiin.

Elämä ei ole täydellistä. Sen ei kuulu olla täydellistä. Eikä meidän tarvitse näyttää täydellisiltä.

Got it?

Tuskin kukaan on täysin vapaa ulkonäköpaineista. On inhimillistä olla kiinnostunut peilikuvastastaan ja tahtoa näyttää hyvältä. Itsestään kannattaa pitää huolta, ja omien parhaiden puolien korostaminen on fiksua. Jokainen meistä näyttää erilaiselta meikittömänä likaisessa tukassa ja verkkareissa kuin kauniissa vaatteissa, hiukset harjattuina ja meikkiä naamassa. Enkä nyt todellakaan tarkoita, että meikki on kauneuden edellytys. Tarkoitan, että ulkonäkö muuttuu tilanteen mukaan.

Mutta.

Oletko seissyt peilin edessä kovassa valossa ja tarkastellut peilikuvaasti armottomasti? Oletko etsinyt kehostasi virheitä? Ja jos etsit, löysitkö?

Veikkaan, että löysit. 

Me näemme pitkälti sen, mihin keskitymme: jos etsii virheitä, niin ihan varmasti löytää. 

Joten mitä jos jatkossa tarkastelisit itseäsi silloin, kun näytät mielestäsi kauniilta? Pehmeässä valossa, hyvällä mielellä.

Ja mitä jos lakkaisit etsimästä virheitä?

Se määrä energiaa, ahdistusta, turhautumista ja pahaa oloa, jonka naiset ovat maailman eri aikoina kohdistaneet oman ulkonäkönsä ruotimiseen, on ihan järjetön. Ja miksi? Siksikö että joku on keksinyt, että ihannenainen näyttää tietynlaiselta. Ollakseen kaunis, ollakseen haluttava, ollakseen...onnellinen?

No mutta. Tekeekö ulkonäköön keskittyminen onnelliseksi? 

Ensinnäkin naisihanne muuttuu koko ajan. Se, mitä me nykyisin pidämme virheenä, on ollut toisina aikoina kaunista. Katso vanhoja maalauksia: näetkö yhtään hoikkaa ja muhkuratonta naisvartaloa? Katso sitten kiinalaisnaisten surkastettuja jalkoja, katso kylkiluut kasaan painaneita korsetteja. 

Se, mitä me nykyisin pidämme barbaarisena, on ollut toisina aikoina tavoiteltavaa.

Myös meidän aikamme kauneusihanteita tullaan tulevaisuudessa kummastelemaan. Mieti sitä. Ja mieti sitten, kuinka arvokasta niiden tavoitteleminen on.

Toiseksi: miksi meidän ylipäätään pitäisi tavoitella ulkoa asetettua ihannetta? Tuleeko ihmisestä kaunis, jos hän mahtuu johonkin muottiin, keskittää tarmonsa laihtumiseen, lihasten kasvattamiseen tai ryppyjen silottamiseen?

Vai olisiko hän sittenkin kauniimpi hyväksyessään itsensä.

Hurjahko ajatus.

Kuinka paljon enemmän naiset saisivatkaan aikaan, jos kaikki ulkonäköpaineisiin tuhlautuva energia keskitettäisiin johonkin muuhun? Vaikka nyt ilmastonmuutoksen torjuntaan, naisten aseman ja eläinten oikeuksien parantamiseen, uusien naisten näkökulmasta suunniteltujen sovellusten kehittämiseen – tai vaikka ihan vain hyvän elämän elämiseen. 

Miten vahvoja naiset silloin olisivatkaan. 

Joten.

Mitä jos katsoisit reisiäsi rakkaudella, mitä jos katsoisit uurteitasi rakkaudella, mitä jos katsoisit meikitöntä naamaasi rakkaudella, mitä jos katsoisit itseäsi rakkaudella?

Hyväksyisit, että olet kokonainen moniulotteinen ihminen, etkä mikään sieluton, litteä kiiltokuva.

Ja lupaathan:

ettet anna kilojen, selluliitin, uurteiden, hiusten, huulten, nenän, silmien, jalkojen, käsien, vatsan, varpaiden, sormien, ihon tai minkään peilistä näkyvän pikkujutun (sillä niitä ne ovat) estää itseäsi elämästä täysillä ja olemasta onnellinen?

Lupaathan. 

 

Kerro, kerro kuvastin,

mistä sainkaan näin kauniit silmät, hehkuupa ihoni kauniina, ovatpa reiteni ihanan muodokkaat, pyöristyypä vatsani kauniisti.

 

Kerro, kerro kuvastin, 

 

MITEN IHANA VAHVA NAINEN OLENKAAN. 

 

 

Share

Kommentit

Eija-Astrid (Ei varmistettu)

Ihana teksti ja paljon sellaisia asioita myös, mitä oon itse ajatellut. Ehkä se on meidän vähän yli kolmekymppisten juttu, kun tajutaan, että ei olla enää teinejä, mutta toisaalta ei haluttaisikaan enää vaan ollaan tyytyväisiä omaan aikuisuuteen. Oon huomannut, että ihmiset, joiden kanssa viettää paljon aikaa ympyrät, joissa pyörii, vaikuttaa myös paljon siihen kuvaan millainen mukamas pitäisi olla. Itse oon muutaman vuoden pyörinyt paljon crossfit-piireissä ja siellä näkee paljon lihaksikkaita naisia, joilla reisissä on massaa. Nyt kun en itse ole erinäisistä syistä treenannut yhtä paljon, niin huomaan miettiväni, että voi kun on kapeat jalat taas, eikä niin urheilulliset, kuin ennen. Järjellä tajuan, että tuohan on ihan tyhmä ajatus ja että mun jalat on edelleen tosi hyvät, eikä niiden kaikissa elämäntilanteissa ees tarvi näyttää samoilta. On jotenkin hassua, että vaikka on tyytyväinenomaan kroppaansa, niin silti kaipaa muutosta. Siinä ei ole mitään järkeä; miksei voisi vaan olla rennosti, eikä kaivata muutosta.
Mulla on myös tapana etsiä virheitä naamaltani ja toisinaan valittaa poikaystävälleni, että ärsyttää tuo ja tuo näppy tuossa, että en voi olla kaunis niiden takia. Nykyisin poikaystäväni ei edes anna mun lähteä sille linjalle. Jos alan valittamaan jostakin näpystä, niin hän sanoo, että älä edes aloita, että olet kaunis jostain finnistä huolimatta. Se on auttanut mua itseäni ainakin tajuamaan, että kauneus ei todellakaan ole kiinni mistään yksittäisestä pikkuvirheestä (ja miksi se edes olisi virhe, sillä lähes kaikilla naisilla on silloin tällöin jokunen näppy), vaan se on kokonaisuus, johon vaikuttaa moni asia ihan meidän olemuksesta ja itsevarmuudesta lähtien.
Pitkä teksti, mutta siis tosi hyvä juttu ja yhdyn sun sanoihin myös "Kun some vei" -sielun postauksen kanssa. Pidetään me sen puolta, että eletään tätä elämää, koetaan asioita, eikä anneta somen olla liiaksi osana sitä kaikkea.

Anna Vihervaarasta

Mäkin uskon, että kolmikymppisyydellä on osansa näissä ajatuksissa. Parikymppisenä olin hirveän armoton itselleni. Nykyisinkään en tiedä, onko kyse armollisuudesta, vaan ehkä pikemminkin siitä, että vain tykkää itsestään enemmän ja viihtyy paremmin omissa nahoissaan. Siksi ei takerru enää pikkuseikkoihin tai ei edes ole kauhean kiinnostunut niistä. 

Ja ehkä kolmikymppisenä on huomannut, että tässä maailmassa on hurjan paljon kiinnostavampia ja tärkeämpiä asioita kuin oman ulkonäön vatvominen.:)

Kiitos kun kommentoit ja ihanaa, jos tykkäsit! <3

sanninen
Sairaan Ihana Sanni

Juuri näin! Itse en koskaan ole kauheasti käyttänyt aikaa itseni laittamiseen. Tärkeintä on ollut, että on kivat vaatteet päällä (ja nuorempana tupersin kokoajan maanisesti hiuksiani- kunnes opin tykkäämään ohuista ja liukkaista hiuksistani jotka menevät päätä myöten). Nyt kun lähivuosina olen ollut kipeä ja kokojan kivuissa ja keskittynyt niihin sekä sisäisen kasvuni ja hyvinvointini paranemiseen, jotta elämä olisi vielä siedettävää tai jopa ihanaa kivun kanssa, niin myös ulkoiset ennen häiritsevät piirteeni ovat kadonneet (tai ne eivät enää ole niin merkityksellisiä). Mulle on tänä keväänä tapahtunut ihme ja oikeastaan olen onnellinen ja kiitollinen terveyteni menettämisestä, koska se on laittanut asiat arvojärjestykseen ja pakottanut sisäiseen kasvuun! Miten vapauttavaa onkaan olla murehtimatta ulkonäköään ja olla pilaamatta sellaisen asian takia päiväänsä tai jopa joiden kohdalla koko elämäänsä. Ja voi kun jääkin aikaa kaikkeen elämiseen ja myös muiden auttamiseen! 

Anna Vihervaarasta

Miten vapauttavaa onkaan olla murehtimatta ulkonäköään ja olla pilaamatta sellaisen asian takia päiväänsä tai jopa joiden kohdalla koko elämäänsä. Ja voi kun jääkin aikaa kaikkeen elämiseen ja myös muiden auttamiseen! 

En voisi olla enemmän yhtä mieltä. <3

Paljon tsemppiä ja aurinkoa!

Elsa P. (Ei varmistettu) http://starbox.fi/elsap

Upea kirjoitus, Anna! &lt;3 Ja niin täyttä totta, vaikka kaikki nuo asiat vähän liian usein unohdammekin. Aivan liian usein.

Anna Vihervaarasta

Kiitos ihana Elsa.<3

merkkari

Ihana kirjoitus, joka osui. Kiitos :)

Anna Vihervaarasta

Kiitos Meeri.<3

Annie Mink
Annie Mink

Loistava kirjoitus! Kauniita ajatuksia, jotka ovat täyttä totta.

Anna Vihervaarasta

Kiitos ihana Annie Mink!<3

Kommentoi