Kirja, joka pelasti Instagramin kuvatekstini

Syyskuun puolivälin paikkeilla istuin ystäväni kanssa lissabonilaisessa kahvilassa. Koska siellä oli wifi, yritin käyttää tilaisuutta hyväkseni ja julkaista kuvan Instagramiin. Paha vain, etten keksinyt mitään sanottavaa. Ystäväni nappasi huomaamattani tämän kuvan (tällaiset vahinkokuvat ovat muuten ihan parhaita!), postasi sen Instaan ja kirjoitti kuvatekstiin: ”I'm a writer but instagram captions are the hardest.” Sitten hän ratkaisi kuvatekstiongelmani lainaamalla minulle kirjan. 

 

 

Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin on niitä kirjoja, jotka pitäisi lukea. Siis niitä, jotka kaikki kultturellit ystäväni lukevat niiden ilmestyessä ja joita minä boikotoin. Minulla on ajatus, että jos jotain kirjaa arvostetaan yleisesti, se ei ole viihdyttävä. 

Filosofiani selittyy ehkä sillä, että olen nuorempana lukenut vinon pinon klassikoita, joista moni oli mielestäni hieman puuduttava. En myöskään pidä kauhean kummallisista kirjoista. Esimerkiksi Oneiron ja Vegetaristi olivat vain liian outoja, jotta olisin voinut pitää niistä. Nyt siis tiedät kirjamakuni. 

Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin sai kehut monelta ystävältäni muutama vuosi sitten. Minä ajattelin, että kertomus naisesta, joka lähtee tutkimaan tuhat vuotta sitten eläneen hovinaisen kirjoittamaa kirjaa Japaniin, kuulostaa hyvin kultturellilta eikä kovinkaan jännittävältä. Voi kuinka väärässä olinkaan!

Rakastan Kankimäen tapaa kirjoittaa. Tuon tuhat vuotta sitten eläneen hovinaisen nimi on Sei, ja Kankimäki juttelee hänelle läpi kirjan.

(matkalla Japaniin)

”Sinä, Sei, et kyllä olisi lentoemäntänä pärjännyt. Törmään nimittäin toistuvasti mainintoihin siitä, miten sinä olit hyvin epätyypillinen nainen, etkä ainoastaan epätyypillinen, vaan myös jotenkin ärsyttävä ja epähyväksyttävä. Vaikka olit kova huomauttamaan muiden tyylivirheistä, et ilmeisesti itse käyttäytynyt lainkaan niin kuin olisi pitänyt. Olit liian äänekäs, liian kärkäs, liian aktiivinen, liian itsenäinen, liian itsevarma, liian sanavalmis. Levittelit kiinantaitojasi ja oppineisuuttasi. Haastoit vastaasi osuneet miehet, pilkkasitkin heitä, nautit, kun pääsit osoittamaan älyllisen ylivertaisuutesi. Makuuhuoneeseesi miehet kyllä kelpasivat, ainakin, jos osasivat käyttäytyä vaatimustesi mukaan - aika monetkin miehet, muistetaan aina mainita, ilmeisesti useammat kuin olisi ollut soveliasta.”

Aloin heti tykätä Seistä! Itsenäinen, omapäinen nainen aikana, jolloin se tuskin todellakaan oli normi. Mahtavaa!

Ja sitten hän vielä pelasti ne Instagramin kuvatekstini. Kas näin:

”Sopimattomia asioita:

Ruma käsiala punaisella paperilla.

Komea mies ruman vaimon kanssa.

Asioita joita ei haluaisi kuulla:

Sellaisen henkilön ääni, joka puhuu samalla kun mustaa hampaitaan.

Asioita jotka herättävät mieluisan muiston menneisyydestä:

Kun löytää palasen syvän violettia tai viinirypäleen väristä kangasta, joka on talletettu muistikirjan sivujen väliin.

Sataa ja sitä on ikävystynyt. Aikaa kuluttaakseen sitä alkaa käydä läpi vanhoja papereita. Käteen sattuu kirjeitä mieheltä, jota aikoinaan rakasti.

Asioita, jotka ovat parempia yöllä:

Syvänvioletin silkin hehku. Joku joka ei näytä kummoiselta, mutta jolla on miellyttävä luonne. Hototogisu-käki. Vesiputouksen ääni.

Harvinaisia asioita:

Hopeiset pinsetit, jotka ovat hyvät karvojen nyppimiseen.

Ja niin edelleen. Kuinka paljon voikaan sanoa yhdellä lyhyellä lauseella, joka alkaa: Asioita jotka...

Okei, Sei vaikuttaa, hmm hieman pisteliäältä, mutta kiinnostavalta tyypiltä. Hän eli niin kovin erilaisena aikana, mutta silti moniin hänen ajatuksiinsa on helppo samaistua. Vai mitä sanotte:

”Asioita jotka haluaa mahdollisimman nopeasti nähdä tai kuulla: kirje mieheltä, jota rakastaa.”

Sei oli myös selvästi oman aikansa feministi:

”Kun ajattelenkin, millaista olisi olla yksi niistä naisista, jotka asuvat kotona ja palvelevat uskollisesti miehiään - naisista, joilla ei ole ainuttakaan jännittävää tulevaisuudennäkymää odotettavissaan ja jotka silti kuvittelevat olevansa aivan onnellisia - tunnen halveksuntaa. He ovat usein hyväsyntyisiä, mutta siltikään heillä ei ole mahdollisuutta nähdä maailmaa. Toivoisin, että he voisivat elää edes hetken täällä hovissa, vaikka sitten hovinaisina, niin että saisivat nähdä millaisia iloja tällainen elämä tarjoaa.

En voi sietää miehiä, joiden mielestä palatsissa palvelevat naiset ovat kevytmielisiä ja käyttäytyvät sopimattomasti.”

Jos et ole vielä lukenut, suosittelen.

Kuva minusta Saara Helkala

Share

Kommentit

Saranda
Tyhjä ajatus

Kiitos suosituksesta! <3 Ja Saara on ottanut kyllä ihanan kuvan susta. :)

Anna Vihervaarasta

Tuo kirja on ihan paras! :) Ja kiitos, Saara on taitava. <3

saarah
visual diary

Ihana kirja (ja ihana Anna) <3

Anna Vihervaarasta

Ihana Saara! <3<3

Vierailija (Ei varmistettu)

Kiva kuulla, että tykkäsit, koska mulla on tuo sama "boikotti" kuin sullakin. Mutta nyt on ko. kirja kuitenkin kirjastopinossa, ehkä tartun siihen pinosta seuraavaksi.

Voisin itse suositella uutuuskirjaa Viidakkotohtori, Dokoto Jali. Tosi tarina, Päiväkirja nuoren lääkärimiehen Afrikan komennuksesta 1987-1993. Mielenkiintoinen kirja ja sen miehen eläinrakkaus on vain niin liikuttavaa.

Anna Vihervaarasta

Juu, tämä ei ole lainkaan tylsä niin kuin pelkäsin. Suosittelen ehdottomasti!

Viidakkotohtori kuulostaa kiinnostavalta! Ihan kuin joku toinenkin olisi vinkannut siitä. Pitää tutustua.:)

Edellinen (Ei varmistettu)

Kirja on nyt meneillään, tykkään ☺️ Viehättävä kirja ☺️

Millie's
LAISKA SUNNUNTAI

Oon aikoinaan ostanut tuon kirjan kirpparilta, mutta en ole vielä lukenut sitä. Kiitos tämän, nyt aion. :)

Anna Vihervaarasta

Lue! Ihana on. <3

Kommentoi