Koska aina välillä pitää uudistua

 

Minulle tulee säännöllisin välein tarve vähän uudistua: päivittää ulkoasua sisäiseen maailmaani sopivaksi. Niinpä blogilla on uusi ilme, joka on jälleen ystäväni graafikko ja kuvittaja Jonna Koivumäen suunnittelema. Jonna on suunnitellut kaikki edellisetkin bannerit, ja jokainen niistä on sopinut juuri siihen hetkeen. 

Ensin oli se sininen, muistatteko vielä? Siinä oli teekuppeja kirkkaansinisellä pöydällä, ja se oli ihana. Siihen aikaan haaveilin vielä jostain puutalosta ja tykkäsin enemmän kotoilusta. Siitä on jo melkein neljä vuotta. Niin paljon on tapahtunut sen jälkeen.

Seuraava banneri oli vaaleanpunainen. Sen taustalla oli kuva kuihtuvista ruusuista, jonka olin napannut pari vuotta sitten lokakuussa. Se oli tosi kaunis, mutta se on jo pitkään tuntunut mielestäni liian romanttiselta ja herkältä tähän mielentilaani. Halusin jotain värikkäämpää, elävämpää.

Tämän uuden ilmeen tahdoin kuvaavan ajatuksiani nyt: maailma on kaunis ja rosoinen ja avoin ja siellä kannattaa seikkailla. Mielestäni se on täydellinen. Mitäs te tykkäätte?

 

 

Olen tosi onnekas, että minulla on ystävä, joka osaa toteuttaa nämä ajatukseni kuviksi. Kiitos Jonna! 

Jonnan kaunista maailmaa voi seurata Instagramissa, mistä hänet löytää nimellä: @crinoline.

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Kommentit

smagardi
astu harhaan

On kyllä aivan blogisi näköinen banneri, ihanan värikäs ja ilahduttava. ❤

Anna Vihervaarasta

Kiitos, niin mustakin. <3

Kommentoi