Kotona maan äärissä

 

Joissain paikoissa tuntee olevansa kotonaan. Vaikka ne ovat maan äärissä, vähän. Tai ainakin kaukana kodista, siitä tutusta.

Lissabonissa on silta, joka on kuin kopio San Franciscon Golden Gatesta. Katsoin sitä ja tunsin huimauksen vatsanpohjassa. En pidä korkeista paikoista.

Silta vie joen yli. Toisella rannalla on Lissabon, toisella samanlainen Kristus-patsas kuin Riossa.

Istuimme sen sillan kupeessa, baarissa jonka katolla välkkyi valosarja ja jonne osui oikukas tuuli. Se puhalsi ensin lempeästi, sitten sai raivarin, sotki hiukset ja puhkui pois karamelleille tuoksuvan kuivasampoon, jolla ne muotoilin hotellissa, josta olin varannut kokonaisen huoneiston vahingossa. Siellä oli kahvinkeitin ja jääkaappi, josta join monta pullollista vettä ennen kuin ymmärsin, että hanastakin saa.

 

 

Siellä me istuimme, sen baarin katolla, joimme skumppaa ja katselimme, kun yö tummui ympärillä, valtasi tilan päivältä, sammutti värit, sytytti valot. Sen sillan juurella tunsin olevani kotona, suunnittelin vuokraavani surffipakun, pakkaavani siihen Helsingissä koirat ja jotain tavaroita, hellemekkoja nyt ainakin. Sitten ajaisin Euroopan läpi tänne. Seuraisin Saaran jalanjäljissä.

Siinä hetkessä se tuntui mahdolliselta.

Enkä oikein tiedä, miksei se olisi mahdollista nytkin.  

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Kommentit

YES
Rohkaisua sinulle

Voi viitsi... mun sisäinen haaveilija nosti pään pystyyn... surffipaku ja nämä kuvat... Syytän sua, jos päädyn Lissaboniin! Haha!

Superihanaa päivää!!

-Maria

Anna Vihervaarasta

Hih, syytä vaan.;) Ihanaa päivää sullekin!

Kommentoi