Kun some vei sielun

Ladataan...

 

Joissain kulttuureissa ihmisiä ei saa kuvata, sillä kuvan pelätään varastavan osan sielusta. Epäilen, että pelko saattaa olla aiheellinen.

Olipa kerran kaunis päivä. Aurinko siivilöityi puiden välistä ja niiden varjoon oli katettu joukko pöytiä. Laseissa oli viiniä, ilmassa sorisi vieraskielinen puhe ja eräässä pöydässä istui kaksi ystävystä koskemattomat annokset edessään. Kaksi puhelinta ilmaantui esiin, kaksi kameraa räpsyi, kaksi Instagramia aukesi. 

Ja sitten toinen heistä alkoi epäröidä. Katsoi ystäväänsä, joka katsoi pientä ruutua kädessään. Antoi sitten aurinkolaseihin verhotun katseensa kiertää aukiota, näki ihmisiä, ruokaa, viiniä, kukkaruukkuja iloisesti merkkailevan koiran.

Eikä yhtään puhelinta.

Otti omansa, käänsi äänet pois ja sujautti laitteen takaisin laukkuun. Tunsi outoa vapautta. 

Mitä jos kauniin annoksen voisikin vain syödä, kertomatta kenellekään?

Rakastin Instagramia silloin, kun se oli nimensä mukaisesti instant-kuvapäiväkirja, täynnä värejä ja iloa ja hauskoja hetkiä, vahvoja filttereitä ja hetken mielijohteesta napattuja kuvia. Tili oli salainen, seuraajia 20. Kuvista ei aina tykännyt kukaan, eikä sen väliä. 

Ja sitten jokin alkoi muuttua. Tuli lisää pieniä sydämiä, ja mitä enemmän niitä tuli, sitä enemmän niitä halusi. Kuvapäiväkirjasta tuli peli, ja kuvista katosi aitous ja hetki. Sielu.

Oletko koskaan tehnyt jotain vain saadaksesi siitä kauniin kuvan? Oletko koskaan päivittänyt elämääsi sosiaaliseen mediaan silloin, kun olisi kannattanut elää sitä elämää? Oletko koskaan huolestunut, jos päivityksesi ei saa tykkäyksiä?

Koko tässä kuviossa on jotain perustavanlaatuisesti pielessä. Tässä maailmassa on monia asioita, joista on syytä huolestua: ilmastonmuutos, eläinten tappaminen makunautintojen tähden, se vanha setä joka soittaa lähikaupan nurkalla haitaria ja nukkuu yönsä ties missä tai vaikka se, että monia tuntuu kiinnostavan enemmän pepputreenin tulokset kuin mikään edellämainituista.

Suosio sosiaalisessa mediassa tuskin kuuluu tähän joukkoon.

Melkein poistin koko Instagramin, mutta sitten en kuitenkaan tehnyt sitä. Tahdon takaisin kuvapäiväkirjani. Poistinkin siis vain osan niistä asetelluista, Instaa varten otetuista kuvista, joiden ainoa vika oli epäaitous. Sitten lähdin skumppapiknikille, ja ystäväni räpsäisi tuon kuvan, missä mikään ei ole täydellistä ja kaikki siksi niin hyvin. 

 

Share

Kommentit

maitokahvi
Päivän ajatus

<3 ihana postaus! Löysin sun blogisi pari viikkoa sitten ja hitsi, että tykkään sun tavasta kirjoittaa! Kiitos, kun olet ja kirjoitat!

Anna Vihervaarasta

Ihana jos tykkäät ja kiitos kun luet ja kommentoit! <3

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihanaa, kun joku sanoo tämän ääneen!

Vierailija (Ei varmistettu) https://islakahdenkesken.blogspot.fi/2016/03/pahan-puhuminen.html

Aivan ihana postaus, jes! Kiitos!

Kaikkea ihanaa, positiivista ja aurinkoista päivääsi!

-Isla
https://islakahdenkesken.blogspot.fi/2016/03/pahan-puhuminen.html
(uusi blogi, tervetuloa kurkkailemaan!)

Anna Vihervaarasta

Kiitos Isla.<3

Pitää tulla lueskelemaan!

Lumos
VALOA

Oi kyllä! Tämäkin oli osasyynä siihen, miksi yhtenä päivänä puolitoista vuotta sitten poistin facebookin ja instagramin. Halusin, että elämä on tässä ja nyt kaikessa rosoisuudessaan ja ulottuvuuksissaan - ja että jotkin hetket ovat vain minun.

Anna Vihervaarasta

Munkin on tehnyt mieli poistaa myös Facebook, mutta työni takia en edes voi. Sen sijaan yritän olla siellä mahdollisimman vähän (välillä vähän huonolla menestyksellä). 

Elämä todellakin on tässä eikä jonkun ruudun takana, eikä kaikkea tarvitse jakaa. 

Ihanaa iltaa, me lähdetään just ulos aurinkoon ja puhelin jää kotiin. <3

Kiti
Katso tarkemmin

Tää pisti ajattelemaan.

Mulla on aina ollut tapana tallettaa hetkiä, jo kauan ennen somea. Lapsena kirjoitin päiväkirjaa ja otin paljon valokuvia. Välillä se on ollut melkein pakkomielteistä, aivan kuin unohtaisin mukavat tapahtumat jos en talleta niitä jotenkin.

Nykyään olen yrittänyt opetella ottamaan mielummin mielikuvia ja koittanut jättää kännykän välillä laukun pohjalle. :)

Anna Vihervaarasta

...aivan kuin unohtaisin mukavat tapahtumat jos en talleta niitä jotenkin.

Juuri tätä itsekin olen miettinyt. Mielestäni kuvaaminen ja päiväkirjan kirjoittaminen (tai bloggaus...) ovat kaikki hyviä juttuja. On kiva tallentaa mieluisia asioita ja jakaa niitä muillekin, kunhan siitä jakamisesta ei tule itseistarkoitus, kuten minulle on välillä käynyt. 

Ihanaa iltaa! <3

 

 

Paljon pöhinää tyhjästä

...kunhan siitä jakamisesta ei tule itseistarkoitus, kuten minulle on välillä käynyt.

Oi vitsi, juuri tämä. Juuri tämä on se ongelmani sosiaalisen median kanssa.

Lakkasin postaamasta Facebookiin, kun tajusin hakevani aina vaan täydellisempää hetkeä, josta kertoa "kavereille". Huomasin, että vanhojen (eri puolilla maailmaa asuvien) ystävien vierailusta jäi jäljelle lähinnä hehkutusta Facebookissa. Kuitenkaan parasta tuossa illassa ei ollut ne faceen postatut kuvat aasialaisesta ystävyysriitistä vaan se hetki, kun myöhemmin keskusteltiin toisillemme kasvotusten, ei somessa.

Voi kun vain oppisin elämään täysillä ja nauttimaan siitä ilman, että siitä pitää kertoa kaikille ja kerätä mahdollisimman monta tykkäystä.

Anna Vihervaarasta

Voi kun vain oppisin elämään täysillä ja nauttimaan siitä ilman, että siitä pitää kertoa kaikille ja kerätä mahdollisimman monta tykkäystä.

Niinpä. Olen nyt selkeästi vähentänyt somen käyttöäni ja päättänyt, ettei siellä (ja täällä) tarvitse olla, jos ei huvita. Yllättäen mitään kovin kummoista tästä ei ole seurannut, fiilis on vain paljon vapaampi ja innostuneempi. :) En aio alkaa totaalilakkoon, mutta pieni vähennys tuntuu hyvältä.

Ihanaa iltaa!

Katja - Tässä ja Nyt (Ei varmistettu) http://aarrekarttani.blogspot.fi/

Ihana postaus, tosissaan &lt;3

saarah
visual diary

Hyvä teksti! Rakastan (tai rakastin) kans instaa, mutta... 

Itse vietin just täydellisyyttä hipovat viikonlopun, jonka aikana otin KAKSI kuvaa. Se oli outoa. Sunnuntai-iltana ennen nukkumaanmenoa selasin puhelinta (fiilistelläkseni tota viikonloppua, kuten lähes aina teen kuvien kautta) ja tuijotin niitä kahta kuvaa vähän ihmeissäni. 

Tuli samaan aikaan mahtava ja vähän outo olo :) 

Anna Vihervaarasta

Sun viikonloppu kuulostaa mahtavalta! 

Musta instaa on välillä ihana päivittää, mutta ei niin, että siitä tulee suoritus (oon taipuvainen suorittamiseen näköjään tässäkin). Oon nyt tällä viikolla ihan tietoisesti ollut juuri kuvaamatta, ja se on ollut ihanan vapauttavaa. Samoin oon päättänyt päivittää blogia silloin kun huvittaa (tai olla päivittämättä jos ei huvita). Aion pysyä tällä linjalla, koska se näyttää sopivan mulle.:)

Aurinkoa Lissaboniin! (Huomasin instasta :D että sitä on kaivattu)

annam_
anna k.

Tähän voi varmasti moni samaistua, minäkin! Henkilökohtaisempaa instatiliäni tosin päivitän harvemmin, koska puhelimessani on niin huono kuvanlaatu, etten melkein kestä sitä :D Mutta toinen syy on se, että välillä tulee mieleen ajatus, ettei ketään varmaankaan kiinnosta huonolaatuiset puhelinräpsyni ja mietin, pitäisikö ladata sillekin tilille järkkärikuvia. Vaikka monesti juuri niissä, vähän sinnepäin räpsityissä epätäydellisissä kuvissa on juuri sitä jotain, ja mielestäni instan gallerian ei edes tarvitse olla niin yhtenäinen ja harkittu.. Kyllä on nykyajan elämä mennyt haastavaksi, kun joutuu tällaisiakin pohtimaan! ;)

Anna Vihervaarasta

No niin on haastavaa tämä elämä. Nämähän on todella sarjaa First World Problems. :)

Löysin nyt vasta sun toisen instatilin. Ihana! <3

Räyhälä
Räyhälä

Ihana postaus, ja oon kyllä aivan samaa mieltä. Itselläni ei ole missään mediassa sen vertaa seuraajia, että jaksaisin asetella sanojani, kuviani ja muita juttujani täydellisesti esille vain siinä toivossa, että niistä saisi tykkäyksiä. Mutta olen varma, että heti jos seuraajia ja jonkinlaista yleisöä alkaisi olla jonoiksi asti, niin paine tällaiseen kasvaisi varmasti. Pelottavaa.

Kiitos tästä kirjoituksesta, kuvapäiväkirjat kunniaan! 

Anna Vihervaarasta

Kiitos.:) Kuvapäiväkirjat todellakin kunniaan!

Olen tuntenut välillä melkein huonoa omaatuntoa siitä, että olen niin huono bloggari ja instaaja ja ylipäätään seurattava, kun en koskaan muista ottaa mitään kuvia. Selfiet varsinkin tuntuvat olevan itselleni aina ihan hirveä ponnistus. Toisilla kun tuntuu blogi, insta, fb pursuavan toinen toistaan ihanampia kuvia joka päivä. No, en vaan osaa ja olen sitte lopulta todennut, että aivan sama. Tyylinsä kullakin :)

Anna Vihervaarasta

Tässä kuvapaljoudessahan on aika piristävää, jos joku ei kuvaa niin paljon. Enkä tiedä, kannattaako selfieiden puuttumista surra.;)

Hauskaa, että meitä on niin moneksi. Kivaa iltaa!

Anna Vihervaarasta

Hyviä pointteja. Oon sitä mieltä, että puhelin todellakin kannattaa välillä jättää kokonaan kotiin. Itse en kanna sitä yleensä lenkeillä mukana, sekin on jo ihanaa.

FB:stä luopumistakin olen joskus miettinyt, mutta en työni tähden edes voisi tehdä sitä. Täyslakon sijaan yritänkin olla nyt kaikissa somekanavissa vähemmän läsnä - koskee myös tätä blogia, sillä tästäkin tulee helposti suorittamista, jos niin antaa tapahtua.

Ihanaa viikkoa!

A.H.
Helsinki-Antwerpen

Minulla ei ole kuvia niistä kauneimmista annoksista missään. Haluaisin kertoa ravintolakokemuksista blogissakin enemmän, mutta. Usein en kehtaa tai muista kuvata annoksia ravintoloissa :D

Jossain hiljaisessa burger-paikassa ei nolota napata sitä kuvaa instaan, mutta sitten jos ihan tosissaan hiljentyy sen ruuan ja seuran äärelle, en edes muista koko puhelinta, vaikka juuri ne ateriat olisi niitä kuvauksellisimpia. Sitten kun lopulta muistaisi kaivaa puhelimen esiin, tuntuu se jotenkin epäkunnioittavalta sekä ruokaa, ravintolaa että seuralaista kohtaan. Mutta tämä on varmaan positiivinen ongelma, jos ruoka vie huomion niin täysin, ettei edes muista kuvata :)

Anna Vihervaarasta

Mulla ei ole kehtaamisongelmaa...:D Mutta olen nyt päättänyt, etten kuvaa ruokaa, jollei siinä ole kiinnostavaa vegaanisisältöä. Niistä aterioista tahdon ja aion kertoa jatkossakin.

Ja pulmasi on todellakin positiivinen. Jatkaisin samaan malliin..:)

Mia K.

Jes ;)

Tulee niin vapauttava olo tuosta, että alkaa taas elämään! 

Mie lopetin jo nuo ns feikkikuvat vuonna 2013 ☆ ja, helpotti heti. 

Anna Vihervaarasta

Jes, tällä linjalla mennään!:)

Nettanen

Niin totta, ja myös niin surullista! Ylipäätään surettaa, kun nykyään on niin vähän asioita jotka ovat yksityisiä ja aivan liikaa niitä, jotka ovat julkisia. Välillä iskee myös some-ähky, kun ei meinaa enää edes ehtiä seuraamaan kaikkia somekanavia, joihin kuuluu. Suuret on taas ongelmat. :D

Anna Vihervaarasta

Jep, first world problems meillä.:) Olen päättänyt, etten jaksa enää stressata somesta. Kuvaan, kun huvittaa, kirjoitan kun huvittaa, ja FB:ssä en kauheasti hengaile.

Ihanaa viikkoa!

Kommentoi

Ladataan...