Levottomuudesta ja rauhoittumisesta

On päiviä, joina aurinko paistaa, vastaan kävelee hurmaavia ihmisiä, eläminen on kepeää, kaikki onnistuu.

Sitten on päiviä, joina maailmankaikkeus ei vain tahdo taipua tahtoomme. Päiviä, jotka olisivat ehkä ihan hyviä, jollemme olisi odottaneet niiltä enemmän. Hetkiä, joina pilviverho peittää taivaan, kun kaikki mitä halusi, oli aurinko. Toisia, joina sade muodostaa ripsiväristä naamion kasvoille juuri silloin, kun vastaan kävele se joku tärkeä. Ne ovat niitä pitkiä tunteja, joina odottaa jotain oikein kovasti vain pettyäkseen sen tähden tuhat kertaa pahemmin. 

Niinä päivinä päätä särkee, maailma kulkee omaa rataansa, ei mukaudu siihen, mitä siltä toivoisi. Ja silti se, minkä kuuluu tapahtua, kyllä tapahtuu. Aikanaan.

Ikävämpi juttu on tietenkin se, että maailmaa ei voi  hoputtaa eikä pakottaa tahtoonsa, ei vaikka kuinka yrittäisi. Jos aika ei ole oikea, se ei ole oikea. Vastaan rimpuileminen ei auta juurikaan. Sen sijaan keskittyminen siihen, mitä ei juuri siinä hetkessä saa, on loistava tapa ankeuttaa päivänsä.

Mielellä on nimittäin mahtava voima.

Ihminen voi ajatella itsensä surulliseksi tai onnelliseksi, pelokkaaksi tai rohkeaksi, tyytyväiseksi tai tyytymättömäksi, rakastuneeksi tai pois rakastumisen tunteesta.

Kuinka moni onkaan pelotellut itsensä puolikuoliaaksi ennen tärkeää työhaastattelua miettimällä sitä, mikä kaikki voi mennä vikaan? Entä kuka ei olisi kellunut siinä ihanassa tunteessa, jonka vain yksi oikeanlainen katse voi saada aikaan? Kun on hirveä kiire ja ajattelee, että on hirveä kiire, onnistuu vain vahvistamaan kiireen tuntua. Jos on pahalla tuulella ja miettii, miten ärsyttävää kaikki on, niin sitten se ihan varmasti myös on.

Se, keskittyykö ikäviin, pelottaviin tai stressaaviin asioihin vai ajatteleeko niiden sijaan sitä, miten valloittavia ihmiset ovat, miten mielenkiintoista elämä on, mitä kaikkea ihanaa voi joka päivä tapahtua - se vaikuttaa siihen tuntuuko eläminen suloiselta ja maailma ihmeelliseltä vai onko kaikki vähän tahmeaa. 

Ajatuksiin voi onneksi vaikuttaa. Pitkä juoksulenkki on ehkä parasta lääkettä ärsyynnykseen, mitä tiedän. Jalkojen rytmikkäässä liikkeessä on jotain jännän rauhoittavaa, ja viimeistään paha ylämäki karkottaa mielestä kaikki ylimääräiset ajatukset. Rakastan myös laittaa kuulokkeet korviin ja jotain minulle ihanaa, ehkä vähän merkityksellistäkin musiikkia soimaan. Olen aika hyvä tuijottamaan tyhjyyteen ja katoamaan omaan maailmaani näin.

Silloin kun sydän tykyttää kovaa, mieli laukkaa lujaa ja kaikkea tuntuu olevan vähän liikaa, parasta on käpertyä sohvalle peiton alle ja laittaa lyhyt meditointi soimaan. Sitten vain nautin, annan rauhallisen äänen vaivuttaa itseni melkein uneen, tunnen kuinka sydämen syke hidastuu, hengitys helpottuu.

Tässä teille yksi rauhoittumisharjoitus, ja suloista viikonloppua murmelit! Ajatelkaa kauniita juttuja, sillä ajatuksista tulee sanoja, sanoista tekoja, teoista asenne. Ja se, millä mielellä kuljemme elämän läpi, määrää sen, minne lopulta päädymme.

 

 

Share

Kommentit

Mrs. K.

Niin totta tuo kaikki, itse kamppailen juuri odotuksen kanssa, mutta kaikki tapahtuu ajallaan, silloin kun on tarkoitus. 

Anna Vihervaarasta

Kärsimättömälle luonteelle se odottaminen on vain välillä niin vaikeaa. Mutta silti, ihan varmasti juuri se, minkä on tarkoitus tapahtua, kyllä tapahtuu.:) 

Ihanaa lauantaita!<3

Mrs. K.

Niin juuri, kiitos tässä:)  ja kiva vkloppua sullekin!

Kommentoi