Luottamuksesta

Ladataan...

Puhuimme yhtenä päivänä ystäväni kanssa luottamuksesta ja siitä, olisiko joskus parempi olla luottamatta. Säästyisikö niin pettymyksiltä, olisiko paremmin turvassa.

Ystäväni sanoi tähän jotain hirveän viisasta:

”Voiko luottamatta jättämällä kontrolloida tunteitaan? Voiko niin varmistaa, ettei satu?”

Tuskin voi. Tietenkin, jos ei koskaan luota kehenkään eikä anna itsensä tuntea mitään, voi säästää itsensä suurilta suruilta. Mutta elämä jää aika tyhjäksi.

Jos taas tuntee, muttei luota, ei pysty suojelemaan itseään mahdollisilta tulevilta suruilta. Sen sijaan onnistuu viemään kärjen nykyhetken onnelta.

Luottaminen – itseen, maailmaan, elämään, muihin ihmisiin – on välillä rankkaa ja vaikeaa. Heikkoina hetkinä mieleen hiipivät vanhat pettymykset ja sydänsurut. Ne kerrat, joina luottamus petettiin.

On totta, että kaikki eivät ehkä ansaitse luottamusta. Mutta yksi ihminen ansaitsee aina tuntea olonsa luottavaiseksi: sinä. Elämä tuntuu paljon ihmeellisemmältä luottavaisin silmin katseltuna. Ja kun uskoo ja luottaa, vetää puoleensa kaikenlaista hurmaavaa. Se ei ole taikuutta. Onnelliset ja nauravaiset tyypit vain tuppaavat olemaan suosittuja. Muut ihmiset hakeutuvat heidän seuraansa, ja hauskoja juttuja seuraa.

Siksi olen vähän sitä mieltä, että lähes aina kannattaa luottaa ja sanoa kyllä. Oli kyse sitten työstä, rakkaudesta tai jostain muusta jännittävyydestä. Kyllä-ihmisille tapahtuu, sillä he ovat siellä, missä tapahtuu. Ja he ovat siellä usein siitä huolimatta, että heitä pelottaa. He vain eivät anna pelolle periksi.

Luottamuksessa ja epäluulossa on nimittäin jälleen kerran kyse pelosta. Pelosta, että satuttaa itsensä, kolauttaa ylpeytensä tai epäonnistuu. Sillä on ihan sama, miten paljon luottaa ja hymyilee maailmalle: turpiin tulee varmasti aina välillä. Se kuuluu kuvioon ja kasvattaa kohti vielä parempaa versiota itsestä. Epäonnistumisten ei vain saa antaa lannistaa, pelkoa ei saa päästää elämän ohjaimiin.

On luotettava siihen, että mitä elämä eteen heitteleekään, pärjää juuri sellaisena kuin on ja osaa tehdä oikeat valinnat. Omana itsenään on tarpeeksi hyvä. Ihan täydellinen tyyppi kaikessa epätäydellisyydessään.

Itseensä luottamiseen liittyy kuitenkin joskus pieni pulma. Se täydellisen epätäydellinen tyyppi saattaa harhailla jossain sumuun eksyneenä. Identiteetti voi säröillä. Ja silloin kadottaa ehkä ajatuksen siitä, millainen on ja miten haluaa elää. On vaikea luottaa itseensä, jos ei oikein tiedä, kuka on.

Ajattelen, että identiteetti voi olla myös osittain kriisissä. Toisissa tilanteissa se on täysin eheä, silloin tuntee itsensä kokonaiseksi ja luottaa itseensä. Mutta sitten tulee vastaan jotain, joka saa identiteetin säröilemään.

Ehkä se johtuu siitä, että toiset tilanteet ja tietynlaiset ihmiset tai ihmissuhteet heittävät ikään kuin aikakoneen lailla takaisin jonnekin menneeseen. Paikkaan, jossa ei ollut vielä se nykyinen, aikuinen, itsevarma tyyppi. Jonnekin, jossa paras versio itsestä oli vielä kaukana tulevaisuudessa, sillä ensin oli elettävä, koettava ja kasvettava. Aikaan, jolloin oli altis vaikutuksille ja muiden mielipiteille eikä ehkä luottanut ja arvostanut itseään samoin kuin nykyisin. Siinä tilassa saattaa paeta vanhentuneihin, haitallisiin ajatuksiin ja toimintamalleihin. Epäillä onko sittenkään tarpeeksi hyvä, voiko luottaa ja ovatko omat valinnat oikeita.

Toisaalta kyseenalaistaminen on myös hyvin tarpeellista. Siitähän identiteettikriisissä on kyse: oman itsen etsimisestä ja siitä kiinni pitämisestä. Unelmiensa löytämisestä ja niihin uskomisesta. Oman sisäisen äänen kuuntelemisesta ja luottamisesta siihen, että se tahtoo hyvää ja sitä kannattaa kuunnella:

Vuosi sitten minulla oli 82-neliöinen omistusasunto, työ josta olisi tullut vakituinen ja pitkä parisuhde.

Tänään minulla on puolet pienempi vuokra-asunto, määräaikainen työ eikä parisuhdetta.

Paperilla asiat eivät ole sujuneet kovin mallikkaasti. Mutta elämä ei ole paperia. Tämä on ollut ehkä paras vuosi ikinä, en ole koskaan luottanut itseeni yhtä paljon tai tiennyt yhtä vahvasti, kuka olen ja mitä haluan.

Luottakaa itseenne, elämään ja maailmakaikkeuteen murmelit! Ja kuunnelkaa intuitiota. Se tietää.

Pus!

 

 

Share

Kommentit

KatjaV (Ei varmistettu)

Oikein inspiroiva kirjoitus taas kerran, kiitos!

Omassa elämässäni on tapahtunut viime aikoina todella paljon: uusi työ ja orastava parisuhde alkoivat melkein samoihin aikoihin (vaikkakaan eivät liittyneet toisiinsa). Kummassakin paljon uutta opittavaa, hurjasti mahdollisuuksia mutta myös riskejä.

Olen moneen otteeseen viime aikoina miettinyt, uskallanko ja kehtaanko, miten saan ihmiset luottamaan minuun tai toisalta miten uskallan luottaa heihin. Mutta näinhän se on, kuten kuvaat. Himmailemalla ja varman päälle pelaamalla ei mitään saa eikä uutta löydä.

Eteenpäin siis, kohti mukavuusalueen rajaa ja sen yli :)

Anna Vihervaarasta

Kiitos Katja!

On jännää, miten asiat tuntuvat usein tapahtuvan kaikki kerralla. Kun yksi asia muuttuu, muuttuu toinenkin ja niin edes päin.

Minä ajattelen, että mitään ei saa, jos mitään ei uskalla. Se pitää monessa asiassa paikkansa. Tosin luottaminen on usein hirveän vaikeaa – ja myös luottamuksen saavuttaminen, jos toinen on vaikka pettynyt joskus pahasti.

Lopulta ei kuitenkaan kai auta muuta kuin elää elämäänsä mahdollisimman hyvin, mahdollisimman rohkeasti ja mahdollisimman luottavaisena. <3

Tyllerö (Ei varmistettu)

Kiitos postauksesta, mietittiin nimittäin kaverin kanssa päämme puhki tänään aiheesta "miten kirjoitetaan intuitio".
p.s. Ihania, lohdullisia ajatuksia

Anna Vihervaarasta

Kiitos itsellesi Tyllerö!:) Hyvä, että asia selvisi.

Kivaa iltaa!

Kommentoi

Ladataan...