Mielen ja kehon yhteydestä

 

Olen tuuminut mielen ja kehon yhteyttä. Miten kaikki vaikuttaa kaikkeen, eikä ihminen ole kokoelma irrallisia osasia, jotka toimivat itsekseen. 

Ehkä joogan myötä, ehkä elämän, olen oppinut herkemmäksi itselleni. En ohita kaikkia särkyjä, jomotuksia tai pahantuulenpuuskia elämään kuuluvina, vaan olen miettinyt, mitä niiden takana on.

Olen tiennyt aina, että nälkä tekee kiukkuiseksi. Mutta nyt viime aikoina olen tajunnut, ettei se kiukkuun lopu. Kun fyysinen energiani alkaa kulua loppuun, samoin käy mielelleni. Siitä tulee uupuneempi, alakuloinenkin joskus. Siitä tiedän, nyt pitää syödä ja levätä. Tehdä iso annos tuorepuuroa, ripotella päälle mansikoita, pähkinöitä ja banaania. Banaani, siinä vasta mielialan nostattaja. Muista se myös krapulassa, muistathan. 

Jos kehoni ei jaksa, mieleni ei jaksa. Ja toisinpäinkin se toimii. Kun kuormaa on paljon, kilometrit tuntuvat pitkiltä, raajoissa ei ole voimaa, kun päässä ei enää ole. Silloin pitää levätä, jättää ajatukset hetkeksi, käpertyä sohvalle täkin alle ja katsoa gameofthroneseja tai vastaavia. 

Joskus joogan jälkeen tuntuu rauhalliselta, mutta vähän kyyneleiseltä. Sanotaan, että keho varastoi tunteita eri osiinsa. Kaikki tietävät, että kireät hartiat pitävät sisällään pahoja tunteita, mutta että pakarat, takareidet, lonkatkin ja maksa. Kun aloin joogata, lonkkani eivät taipuneet mihinkään, takareiteni eivät tahtoneet suoristua, eikä vartaloni kiertyä. Tänään menee paremmin, on keyempi olo. Silti välillä on vaikea hengittää, kun yritän kiertyä taakse. Jokin siellä ottaa vastaan, onko se tunne? Kun ei saa happea, ahdistaa, itkettää. Vaikka luulin, että ne itkutunteet varastoituvat pakaroihin. Mutta ehkä jonnekin muuallekin, ken tietää.

Entä vatsa sitten! Ymmärsin alkukeväästä, että se ei ehkä olekaan ruisleipä ja kahvi, se ongelmien syy. Olin onnellisesti hiihtämässä Lapissa, ei ollut muuta huolta kuin se, milloin on evästauko ja osaanko laskea tunturin kaatumatta. Ruokavalioni: ruisleipää ja kahvia. Ei ongelmia. Kummastutti. 

Taitoni nukkua muuttuu stressitasoni mukaan, mutta että taitoni sulattaa ruokaakin. Kun olin alkukesästä pahan stressin kourissa, vatsani alkoi näyttää huolestuttavasti siltä kuin olisin raskaana. En voi enää ikinä käyttää makkarankuorimekkoja, ajattelin. Sitten stressi lähti, ei tarvinnut enää olla huolissaan. Vatsa litistyi. 

Joten seuraavalla kerralla, kun vatsasi turpoaa, alakulo valtaa ilman syytä tai hartioita särkee, ehkä vastaus ei olekaan ruokavalio, huono päivä tai selkäjumppa. Ehkä mielesi ja kehosi tahtovat kertoa jotain. 

Kuuntelethan. 

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Kommentit

M.
Avec Mari

Hyvä kirjoitus ja niin totta! Itse opin näitä juttuja myös käydessäni vyöhyketerapiassa/akupunktiossa. Hämmästyttävää, miten hoitaja löysi jumeja ja tunteita, mitään sanomatta ja minun mitään sen enempää kertomatta.

Like you said, kaikki vaikuttaa kaikkeen. Sen kun muistaisi ja muistaisi pysähtyä kuuntelemaan mitä keholla on kulloinkin sanottavana. xx

Anna Vihervaarasta

Niinpä! Mieli ja keho ovat varmasti enemmän yhteydessä kuin usein ymmärrämme. 

Ihanaa päivää, Mari! <3

Blue Peony (Ei varmistettu)

Olen itse ymmärtänyt hyvin samanlaisia asioita juurikin joogan myötä. Olen oppinut vihdoin näkemään itseni kokonaisuutena ja kuuntelemaan itseäni, ja se, jos mikä, on todella tärkeää. Joskus toivoo, että olisi ollut parikymppisenä näin ymmärtäväinen itseään kohtaan, mutta ehkä niin ei kuulunut kuitenkaan olla. Olen siitä aika varma. Tuskin olisi osannut nauttia elämästään ja arvostaa sitä samalla tavalla kuin nyt, kun on joutunut opettelemaan asioita.

Anna Vihervaarasta

Luulen, että aika harva osaa ymmärtää itseään parikymppisenä kovin hyvin. Jotkut totta kai, mutta itse ainakin olin hukassa monella tavalla. Sitähän ihmisyys on, kasvamista ja opettelemista. Mitä kauemmin elää, sitä paremmin voi oppia ymmärtämään itseään, jos haluaa. Itsensä kuunteleminen on arvokas taito, säästyy monelta ikävyydeltä. <3

 

 

Vierailija (Ei varmistettu)

En kestä, Anna, nää tekstit kolahtaa kerta kerralta enemmän! Nnniiiiiin totta tämä! Kiitos muistutuksesta tästäkin! :)

Anna Vihervaarasta

Kiitos ihana. <3

HannaReetta (Ei varmistettu)

Anna – sinä viisas nainen &lt;3 Usein kun ahdistaa, ja elämä tuntuu riepottelevan, eikä mistään tunnu tulevan mitään, on niin ihanaa tulla lukemaan näitä sinun tekstejäsi. Sitä muistaa taas kuunnella itseään ja rauhoittua – ei ole mikään hätä, ja itseasiassa kaikki on ihan hyvin, kun vain pysähtyy hengittämään.

Itsekin olen sellainen suorittajaluonne – suunnittelen ja aikataulutan asioita pitkälle tulevaisuuteen ja mietin tarkkaan minä päivänä esim. treenaan ja mitä. Siivouksesta otan hirveästi stressiä ja kaikesta jopa vapaa-aikaan liittyvistä asioista (pitäisi lukea oman ammattialan kirjallisuutta, lukea se uusi kehuttu romaani, kuunnella podcasteja, säilöä marjoja, järjestää ystäville kutsut, katsoa sitä hyvää tv-sarjaa, kirjoittaa päiväkirjaa...) – olen parhaillaan lomalla, mutta silti eilenkin tuntui hirvittävän ahdistavalta ja teki mieli vain itkeä. Enkä tiedä miksi. Tuntui, että uuvun ja romahdan ihan jostain pienestäkin asiasta.

Eilen päätin, että käyn juoksemassa päivällä 12 km – jalkoja painoi eikä olisi jaksanut, mutta jatkoin ja juoksin matkan. Tiistaina kävin bodypumpissa ja väänsin menemään minkä jaksoin, vaikka sydän tykytti. Tänään ajattelin tehdä core-treenin, mutta nyt on sellainen olo (varsinkin kun taas näitä sinun ajatuksiasi lueskeli), että ehkä teenkin rauhallisen kävelylenkin ja kuuntelen oloa. Jos se on väsynyt, en pakota sitä mihinkään. Eilen vatsakin oli aivan sekaisin ja päätä särki, sekin varmaan kertoi tosiaan jotain, että nyt ei ole kaikki balanssissa. Onneksi on joku, joka muistuttaa – omaa kroppaa pitää kuunnella :)

Anna Vihervaarasta

Kiitos HannaReetta. <3 

Kuulostat ihan samalta kuin minä ennen. Ja vieläkin, jos en laita itseäni ruotuun. Suunnittelin ennen kaikki vapaahetkeni täyteen asioita, joita pitäisi tehdä. Usein ne kaikki olivat kivoja, kuten nuo sinunkin luettelemasi, mutta kun niistä tuli pakkoa, ilo katosi. Päädyin kiirehtimään asiasta toiseen, en ollut läsnä koskaan, koska ajatukseni laukkasivat jo siinä asiassa, mikä seuraavaksi pitää tehdä. Tunsin itseni hyvin riittämättömäksi ja tyhjäksi. 

Ja tuo urheileminen, jos on päättänyt urheilla. Tuttuja ollaan senkin asian kanssa. Olen juossut valtavan määrän lenkkejä pelkällä sisulla, kun kroppa ei olisi halunnut ja tehnyt yhtä monta lihastreeniä hampaat irvessä, vaikka olen aina vihannut niitä. Melkein inhosin liikuntaa joskus, koska en oikeasti olisi halunnut liikkua niin paljon ja niin kovaa kuin olin itselleni määritellyt. Minua auttoi, kun tajusin, että rakastan liikkumista, inhoan vain sitä pakkoa. Ei siis tarvitse pelätä, että ilman aikataulutettua liikuntaa jään sohvalle ja kunto romahtaa. Ei niin käy. Keho haluaa liikkua. Jonain päivänä se oikeasti haluaa juosta, toisena ottaa iisimmin. Elämä on paljon mukavampaa, kun sen toiveita kuuntelee. 

Ymmärrän tuon loma-ahdistuksesi täysin, valitin nimittäin ystävälleni ihan samasta asiasta muutama päivä sitten lomani alettua. Oli niin paljon kaikkea mahdollista kivaa tekemistä, mutta ei oikein fiilistä tarttua niistä mihinkään. Silloin tajusin: olen taas suorittamassa elämääni. Päätin, etten tee mitään, mitä ei huvita tehdä. Saan maata sohvalla ja katsoa sarjoja, vaikka paistaisi aurinko, mitään koulu- tai blogijuttuja en tee lainkaan, jollei tule sellainen fiilis oikeasti, eikä mihinkään hauskoihin kesäpaikkoihin tarvitse mennä, jollei huvita. 

Siitä lähtien tämä lomailu on ollut ihanaa. 

Salaisuus on päästää irti. Päättää, että yhtään mitään ei tarvitse tehdä. Suunnitella maksimissaan yksi asia per vapaapäivä, ei aikatauluttaa kalenteriaan tukkoon. Mennä fiiliksen mukaan ja lopettaa itsensä arvottaminen sen mukaan, mitä on saanut aikaan ja suorittanut. Olet ihana. Nyt. 

Kaikki on hyvin. Ei tarvitse tehdä mitään, voi olla vain ja antaa elämän kuljettaa. Ei tänne tultu suorittamaan, tänne tultiin elämään.

Ihanaa lomaa! <3

HannaReetta (Ei varmistettu)

Kiitos Anna ihanasta viestistä &lt;3 Tuli todella hyvä mieli! :)

Ihanaa elokuuta sinullekin! &lt;3 Annetaan elämän kuljettaa! &lt;3

Vierailija (Ei varmistettu)

Olipa niin hyvä kommentti että ehdotan ihan kokonaista postausta aiheesta loma-ahdistus tai vapaa-ajan ahdistus tai miksi sitä nyt haluaa kutsua. Viisaita sanoja!

Terveisin vähän ahdistunut lomalainen

Anna Vihervaarasta

Hyvä idea! Lupaan tehdä tämän, mutta aikatalusta en takaa. Se loma. ;) <3

Kommentoi