Miksi en osallistu Vegaanihaasteeseen?

Mietin joulukuun lopulla, pitäisikö osallistua tänä vuonna Vegaanihaasteeseen, mutta tulin samaan tulokseen kuin edellisenäkin vuonna ja samasta syystä. Joulusuklaat. Niitä on iso rasia keittiön kaapissa, ja aion todellakin syödä ne juuri silloin, kun huvittaa. 

Älkää ymmärtäkö väärin: Vegaanihaaste on mielestäni ihan mahtava juttu. On ihanaa, että niin moni osallistuu siihen ja syö kuukauden kasvisruokaa tai vähentää kuukaudeksi eläinperäisten tuotteiden syömistä. Se on myös todella hyvä startti, jos haluaa alkaa syödä vegaanisemmin. Oma tieni juustoaddiktista nykyisyyteen alkoi Vegaanihaasteesta vuoden 2015 syksyllä.

En osallistu enää itse Vegaanihaasteeseen, koska syön tammikuussa ja helmikuussa ja maaliskuussa ja niin edespäin 90 prosenttia ajasta vegaanisesti. En tarvitse siihen haastetta, se on elämäntapa. En myöskään halua kieltää itseltäni niitä joulusuklaita, hyviä juustoja tai satunnaista kalasushia, sillä olen empiiristen tutkimusteni perusteella havainnut, että minulla on ylväitä periaatteita, mutta ei lainkaan itsekuria. Ehdoton kieltäytyminen johtaa kohdallani vain ärsyyntymiseen ja epäonnistumiseen, eikä tee hyvää onnellisuudelleni.

En osallistu Vegaanihaasteeseen, sillä uskon nykyään sääntöjen ja rajoitusten sijaan kokonaisvaltaiseen tapojen muuttamiseen, kieltämisen sijaan paremman vaihtoehdon tarjoamiseen. Haluan elää kestävällä tavalla, mutta haluan sen kestävän elämäntavan olevan niin kiehtova ja hurmaava, että se ei tunnu luopumiselta vaan voittamiselta. 

 

Vegaaniruokaa oli yllättävän helppo löytää myös Lissabonista.

 

VAIKKEN USKO, että totaalikieltäytyminen on minulle tie vegaaniksi, voi silti olla, että minusta vielä joskus tulee vegaani. Ja voi olla, että ei. Ennustan kuitenkin edellistä, sillä tämä maailma on oikeasti alkanut muuttua. 

Olin kasvissyöjä kauan ennen kuin siitä tuli trendikästä. Kauan ennen kuin Nyhtökaura tai Härkis keksittiin ja Helsinkiin alkoi ilmestyä supertrendikkäitä kasvisruokapaikkoja kuin sieniä sateella. Jos et ole vielä käynyt, niin suosittelen ehdottomasti ainakin Roots Helsinkiä, Yes Yes Yesiä ja Goodio Caféta.

 

Roots Helsinki on vegaaninen kahvila Helsingin Kalliossa ja yksi suosikeistani. 

 

Kasvissyönti on muutaman viime vuoden aikana muuttunut äärettömän helpoksi, ja tämän trendikkään helsinkiläiskuplani sisällä asenne lihansyöntiä kohtaan on vaihtunut välinpitämättömyydestä tiedostavaksi. Yhä useampi luopuu lihasta joko kokonaan tai pitää sitä vain herkkuna, jota syödään silloin tällöin. Eli suhtautuu asiaan vähän samoin kuin minä juustoon tai joulusuklaaseen. 

Eikä tämä kehitys näy vain nuorehkojen naisten keskuudessa. Aloin oikeasti vakuuttua muutoksesta vasta, kun kulinaristiveljeni ilmoitti, ettei hän syö lihaa enää juuri ikinä ja kun äitini (jonka mielestä kasvissyönti on aina ollut vaarallista terveydelleni) sanoi syövänsä enää vain riistaa ja silloin tällöin kanaa. Nyt vain odottelen, milloin isäni luopuu makkarasta! 

Tiedostan kyllä eläväni kuplassa. Edelleen järjestetään esimerkiksi lehdistötilaisuuksia, joissa ainoa ruokavaihtoehto on kinkkusämpylä. Toisaalta olen ollut monessa tilaisuudessa, joihin ilmoittautuessani olen kysynyt vakiokysymykseni: Olisiko mahdollista saada kasvisruokaa? Ja saanut vastaukseksi: Ei meillä muuta olekaan. Eikä nyt puhuta pienistä pehmeän arvomaailman yrityksistä, vaan jäteistä.

 

Aamiainen erään urheiluvaatejätin lehdistötilaisuudessa kesän lopulla.

 

KOIRANKOULUTTAJAT TIETÄVÄT, että koira tekee sen, mistä se saa parhaan palkan. Uskon, että sama pätee ihmisiin. Maailma muuttuu, ja minä uskon, että se muuttuu niin, että hyvä korvataan paremmalla. 

Kerron esimerkin. Olin pitkään varma, etten koskaan pysty luopumaan juustoleivistä, koska juusto oli mielestäni tajuttoman herkullista. Yritin sinnikkäästi kieltää sen itseltäni, eli pyrin tavoitteeseeni negatiivisen kautta. 

Vaihdoin juuston tilalle hummusta, kasvistahnoja, tahinia, tofua, vegaanijuustoja. Jaksoin kuukauden pari, ja sitten ostin lempigoudani Alepasta. Sitten omatuntoni (ja järkeni, maitorasva tukkii verisuoneni, mistä en oikein tykkää) alkoi kolkuttaa ja kielsin juuston itseltäni jälleen. Kahden kuukauden kuluttua löysin itseni taas juustotiskiltä. 

Toimi siis yhtä hyvin kuin karkkilakko. Aivot eivät ymmärrä kieltoa. Eli jos ajattelet: en saa syödä juustoa tai karkkia, aivot tajuavat vain sanan juusto tai karkki. Lopputuloksena päädyt kuolaamaan juuri sen asian perään, jonka yrität itseltäsi kieltää. Tämän takia en ole enää kieltänyt itseltäni juustoa.

Viimeisen vuoden aikana en ole kuitenkaan syönyt kovinkaan montaa juustoleipää. Arvatkaa, mikä muutti asian?

Avokado. Ennen lempiaamiaiseni oli kaksi juustoleipää. Nykyisin lempiaamiaiseni on kaksi ruisleivänpalaa oliiviöljyllä, avokadolla ja tomaatilla. Päälle ripautan vähän hyvää suolaa. NAM.

Pystyin luopumaan juustoleivistä vasta, kun löysin juustolle sellaisen vaihtoehdon, joka maistui mielestäni oikeasti yhtä hyvälle, oli terveellinen ja sopii arvomaailmaani paremmin, joten olisi älytön veto vaihtaa siitä takaisin juustoon. Avokadoleipä tuntuu palkinnolta, ei rangaistukselta.

(Tiedän toki, ettei avokadokaan ole mikään varsinainen ekoteko. Avokadokilon tuottamiseen kuluu 1000 litraa vettä. Mutta verrattuna juustoon, se voittaa kisan: juustokilon tuottamiseen kuluu 3200 litraa vettä. Lisäksi juusto on täysin kytköksissä lihantuotantoon, ja naudanpihvikilon tuottamiseen kuluu 15 400 litraa vettä. Lisäksi ovat tietenkin eläinoikeudet: sonnivasikat menevät teuraaksi, lypsylehmät elävät muutaman vuoden, jonka jälkeen nekin teurastetaan.)

 

MINUSTA TULEE luultavasti muutaman vuoden sisään vegaani, koska luotan vakaasti ruokavisionäärien ja tiedemiesten kykyyn kehittää hurmaavammat versiot juustolle, nigireille ja maitosuklaalle. Ehkä syön viiden vuoden päästä laboratoriossa valmistettua graavilohta tai sitten kasvisjuustoon saadaan lopulta oikea juustoinen maku ja koostumus aitojen juustomikrobien avulla. Tai luultavammin molemmat tulevaisuudenennusteeni toteutuvat.

Varmaa on, että vegetrendi jatkaa suosiotaan. Sen on pakko, koska tämä maailma ei kestä muunlaista kehitystä. Ihmisetkään eivät kestä: runsas punaisen lihan ja imeväisten ravinnoksi tarkoitetun maitorasvan syöminen tuhoavat terveyden.

Kolme vuotta sitten harva olisi uskonut, että vuonna 2018 kasvisproteiinit ovat se juttu, Valio on lanseeraamassa kauramaidon ja puoli maailmaa viettää #Veganuarya. Kehitys näyttää vihdoin toiveikkaalta kasvissyöjälle, eläimille ja maailmalle. Se on ihana juttu. 

 

LÄHTEITÄ:

Ilmasto-opas

WWF

Vegaaniliitto

Helsingin Sanomat

Ruokakolmio

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Kommentit

Saranda
Tyhjä ajatus

Tosi hyvä postaus. :)

En usko itsekään ehdottomuuten vaikka syönkin 99% ajasta (ellei enemmänkin) vegaanisesti. Mun ei vaan tee mieli enää enkä halua enää ei-vegaanista ruokaa, mutta se on ihan fine jos joku muu haluaa. Musta tuntuu että mun "piti" aloittaa ehdottomuudella koska olisin muuten lipsunut liian helposti ja luovuttanut ja palannut täysin vanhoihin tapoihin. Toisille se toimii taas toisinpäin: ehdottomuus ahdistaa ja saa vanhat tavat palamaan. Eli mikä kullekin toimii! :)

Nää ruokakuvat on muuten <3 aah!

Anna Vihervaarasta

Kiitos ihana! Mä ihailen sun itsekuria niin paljon. Ja toivon, että mäkin sanon jonain päivänä, että syön 99 % ajasta vegaanisesti.

Kivaa iltaa! <3

Hanna K
Sunday Blondie

Ajattelen itse Anna aivan samoin! Kirjoitinkin aiheesta viime viikolla blogiini - vegaani- ja kasvisruokavalio selvästi puhuttaa just nyt. :--)

Itse ajattelen, että pysyvät elämänmuutokset tapahtuvat aina ilon kautta. Itse kokeilen veganuarya, sillä vaikka olen tähän asti syönyt sinun tapaasi 90% kasvisruokaa, halusin kokeilla, miltä kokonaan vegaaninen ruokavalio kropassani tuntuu.

Tiedän kuitenkin jo nyt, etten aio ryhtyä kokonaan vegaaniksi: en halua luopua esimerkiksi maailmalla matkatessani paikallisista makuelämyksistä. En kaipaa lihaa, mutta kalaa ja joitakin maitotuotteita aion nauttia hyvällä omallatunnolla silloin tällöin.

Anna Vihervaarasta

Ihana teksti Hanna! <3 Ollaan tosi samaa mieltä monesta asiasta. 

Tsemppiä Vegaanihaasteeseen!

 

Vierailija (Ei varmistettu)

"Avokadokilon tuottamiseen kuluu 1000 litraa vettä. Mutta verrattuna juustoon, se voittaa kisan: juustokilon tuottamiseen kuluu 3200 litraa vettä. "

Mutta etkös syö nyt ainakin yhden tai puolikkaan avokadon kerralla leipäsi kanssa? Vrt taas 2 siivua juustoa? Niin tämähän johtaa suurempaan vesikulutukseen vai ymmärsinkö jotain väärin?

Emilia M

Mä syön molempia ja laitan kyllä avokadoa suunnilleen saman verran leivän päälle kuin juustoa laittaisin :) Eli kyllä Annan laskelma on aivan hyvä.

Kiitos muutenkin tästä jutusta! Tässä on sellaista onnistunutta vaikuttamista positiivisuuden kautta, mitä kovasti kaipaan!

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.