Mitä tuli tehtyä?

Ladataan...

Aina joskus tulee hetkiä, joina joutuu vähän miettimään. Esimerkiksi kello viideltä sunnuntai-iltapäivänä, kun on juuri onnistunut kömpimään ylös sohvalta edellisen päivän festareiden jälkeen ja tapaa raikkaalta näyttävän ystävän, joka on matkalla oman talon rakennustyömaalle lastenrattaita työntäen.

Sellaisena päivänä saattaa ajatella: Mitä tuli tehtyä?

Sillä jos olisin valinnut toisin, se rakennusprojekti ja lastenrattaat voisivat olla minun. Idylli päänsäryn tilalla. Varmuus ja palaset paikoillaan.

Elän nyt tavallaan melko samanlaista elämää kuin kymmenen vuotta sitten. Ja tavallaan en lainkaan. Tajusin sen, kun sanoin yhtenä päivänä ystävälleni: ”Kaikki olisi nyt ihan tosi hyvin, jos olisin 25-vuotias.”

Ystäväni, tuo viisas, pudisteli päätään. ”Tahtoisitko todella olla sellainen, joka olit 25-vuotiaana?”

En muuten tahtoisi. Se tyyppi oli ihan vailla suuntaa. Se ajattelisi vielä monta vuotta, että onnen voi rakentaa laudoista, maalista ja betonista. Että onni syntyy astiastoista ja designkalusteista. Tyylikkäistä vaatteista ja lentolipuista. Se rakentaisi onneaan pitkään ja hartaasti ja ihmettelisi sisällä kasvavaa tyhjyyttä.

Sen pitäisi elää tuo kaikki, jotta siitä voisi tulla tämä. Jotta se voisi ymmärtää, mitä elämältään toivoo ja mistä oikea onni löytyy. Jotta se oppisi erottamaan toisistaan oikeat unelmat, väärät unelmat ja väärät syyt tavoitella oikeita unelmia.

25-vuotiaana en olisi koskaan uskonut, että parhaat päätökseni tulevat olemaan ne, joita kaikki muut eniten epäilevät. Olen tehnyt ne yksin varmana siitä, että paikalleen jääminen ei ole vaihtoehto. Ja vaikka mitä tapahtuisi, miten pahasti pieleen kaikki menisikin, silti nuo päätökset pysyvät oikeina. En olisi voinut päättää toisin tekemättä väärin itseäni kohtaan.

Mitä tuli tehtyä? Tuli erottua, rikottua idylli, hankittua inspiroiva työ ja kiva vuokra-asunto. Tuli syvennettyä vanhoja ystävyyssuhteita ja luotua uusia. Tuli matkustettua yksin, seikkailtua, tavattua uusia ihmisiä, iloittua, petyttyä, hurmaannuttua, surtua. Tuli löydettyä varmuus omasta tiestä ja aavistus siitä, että valmiiksi paketoidut unelmat voivat olla kauniista kuoresta huolimatta täynnä tyhjää.

Mitä tuli tehtyä?

Tuli kai seurattua omaa sydäntä.

 

Kuvat Minna Kurjenluoma, käsittely minä

Share

Kommentit

saarah
visual diary

<3

 

Että onni syntyy astiastoista ja designkalusteista. Tyylikkäistä vaatteista ja lentolipuista. Se rakentaisi onneaan pitkään ja hartaasti ja ihmettelisi sisällä kasvavaa tyhjyyttä.

Tää ois voinu olla niin mun kirjoittama. Siis koko juttu.

Anna Vihervaarasta

Miten hyvä onkaan, että se tuli kaikki koettua. Miten me muuten voitaisiin nyt tietää paremmin?<3

Carla

Mahtavaa tekstiä!

"Tuli löydettyä varmuus omasta tiestä ja aavistus siitä, että valmiiksi paketoidut unelmat voivat olla kauniista kuoresta huolimatta täynnä tyhjää."

Vaikka mun oma itseni on vielä vähän eksyksissä, niin sentään täälläkin on jo ymmärretty tuo unelmaosuus. Sydäntään täällä on seurattava, vaikka se on varmaan oman elämän elämisessä se pelottavin osuus.

Anna Vihervaarasta

Sydämen seuraaminen on joskus tosi pelottavaa, mutta uskon, että se kannattaa. Sitä paitsi omaa sydäntään on vähän vaikea pettää tai paeta kovin kauan. Ja se on hyvä asia, sillä kun sitä vastaan tekeminen alkaa tuntua tarpeeksi epämiellyttävältä, on pakko alkaa seurata sitä. Ja sitten päätyy hyviin paikkoihin ja löytää sen oman itsensä. <3

Maaria Päivinen (Ei varmistettu) http://www.maariapaivinen.com

Voi kuinka tutun kuuloista pohdintaa, ihan kuin omia sanojani jopa vajaan vuoden takaa. On tullut seurattua omaa sydäntä, rikottua idyllejä, matkusteltua. Juuri niin pitää elääkin, onnellisena! Vaikka havahduinkin viime kesänä siihen että nyt on kyllä tullut tehtyä jotain peruuttamatonta, että on pakko rakentaa jonkinmoinen kotipesä, aion silti seurata jatkossakin omaa sydäntä.

Anna Vihervaarasta

Uskon, että oman sydämen seuraaminen on ainoa oikea tapa. Jos jotain olen ymmärtänyt, niin sen, että kukaan muu ei voi tietää, mikä sinulle on hyväksi. Ja kun kuuntelee sydäntään ja omaa sisäistä viisauttaan, päätyy lopulta hyviin paikkoihin. Ei välttämättä helposti tai kolhuitta, mutta päätyy kuitenkin.<3

Vierailija (Ei varmistettu)

Kuulostaa siltä, että olet kasvanut paljon, se kai on tärkeintä! Ehkä parasta on se, kun lakkaa tavoittelemassa mitään idyllejä ja uskaltaa olla sellainen aikuinen kuin on yrittämättä miellyttää kaikkia. Itselläni homma meni niin, että tyhjä olo parisuhteessa(kin) hävisi kun viimein uskalsim alkaa työstää elämäni varhaisvaiheessa kuulematta jääneitä tarpeita ja vaikeita kokemuksia ammattilaisen kanssa. Uskon, että kun tulee itselleen todeksi ja kykenee vähä vähältä oikeasti tuntemaan, on parisuhteellakin mahdollisuus kasvaa ja tuntua aidolta, kun minä itse tunnun aidolta enkä hae ratkaisua elämään toisesta ihmisestä. Nämä jutut ovat niin kamalan yksilöllisiä ja jokaisella on uniikki polkunsa takana ja edessä. Toivon sulle aurinkoa syksyyn ja kaikkea hyvää!

Anna Vihervaarasta

Hirveän viisaasti kirjoitettu.

Yksi tärkeimmistä oivaltamistani asioista on se, että vastuu elämästään, teoistaan ja tunteistaan pitää uskaltaa kantaa ihan itse. Ei saa piiloutua kenenkään selän tai tekosyiden taakse. Tai luovuttaa ja lopettaa yrittämästä vain siksi, että uskoo löytävänsä onnen jonkun toisen ihmisen luota. Onni pitää löytää sisältään.

Jokainen rakkaus ja parisuhde on erilainen. Jotkut pysyvät kasassa, toiset voi korjata ja jotkut päättyvät. Joskus ihmiset vain kasvavat liikaa eri suuntiin. Ja joskus käy niin, että vaikka kaikki oli hyvin ja rakkautta oli paljon, jossain vaiheessa kasvoi ulos siitä ihmisestä, joka oli suhteen alussa. Ja ehkä myös huomaa, että on myymässä sielunsa astiastoista ja designkalusteista.

Kun kuuntelee sydäntään, tekee varmasti oikeat ratkaisut, olivat ne millaisia tahansa.

Paljon aurinkoa ja hyviä hetkiä! <3

KatjaV (Ei varmistettu)

Kaunista, taas kerran :)

Intouduin itsekin reflektoimaan elämään taaksepäin, ja kappas, parhaita aikoja ovat ollet ne, jotka tuntuivat silloin vaikeimmilta, parhaita päätöksiä ne kaikkein uskaliaimmat ja yhtään sellaista isoa linjaa en löytänyt, jota osaisin katua. Kaikki ne ovat tuoneet minut tähän, ja nyt on hyvä olla. Itse asiassa parempi olla kuin aikoihin. Viime viikkoina ja kuukausina on tuntunut, että olen täydellisessä tasapainossa ja minulla on kaikki asiat hyvin.

Anna Vihervaarasta

Kaikki ne ovat tuoneet minut tähän, ja nyt on hyvä olla. Itse asiassa parempi olla kuin aikoihin.

Juuri tämän takia en voi katua mitään. En edes niitä huonoimpia hetkiä tai raastavimpia tunteita. Ilman niitä ei olisi tätä hetkeä, tällaisena.

Pysytään rohkeina. <3

annam_
anna k.

Ihana Anna. Kuulostat jotenkin niin vapautuneelta!

Vaikka olenkin itse melkolailla vailla suuntaa yhäkin, niin kaipa olen silti aika hyvässä pisteessä näin 25-vuotiaana, että olen jo tajunnut, ettei onni synny tavaroista ja omistamisesta. Onhan tämäkin jo alku! Olet tainnut sanoa mulle aiemmin kerran tai pari, että "olet vielä niin nuori". Muistan kun ajattelin, että miten niin nuori, tässä vaiheessahan pitäisi "jo" olla ura nousukiidossa, hakemassa asuntolainaa, harkitsemassa lasten yrittämistä tai vähintäänkin edes tietää, mitä haluaa. Tokikaan en pistäisi pahakseni, vaikka noin olisikin, mutta olen tajunnut, että on ihan ok, ettei ole. Kaiken ei tarvitse mennä niinkuin pitäisi.

Anna Vihervaarasta

Se on todella hyvä alku. Ja muruseni, olet niin nuori.<3

Luulin 25-vuotiaana olevani täysin aikuinen, enkä kuvitellut kypsyväni enää mihinkään. Oli mies, omistusasunto ja vakkarityö. En tajunnut, etteivät nuo asiat kerro aikuisuudesta yhtään mitään. Ne tulevat ulkoa, mutta kypsyä pitää sisältä käsin.

En todellakaan tiennyt, mitä halusin. Olin epävarma ja peloissani. En uskaltanut tunnustaa, että uravalintani oli mennyt ihan pieleen ja ettei pelkkä kauniin kodin rakentaminen voisi koskaan riittää minulle.

25-vuotias, jonka ura on nousukiidossa, on aikamoinen 25-vuotias. Toki heitäkin on. Minä vaihdoin alaa muutamaa kuukautta vaille 30-vuotiaana ja aloitin ihan pohjalta. Vasta silloin aloin ymmärtää, mitä oikeasti haluan. Ja nyt, viittä vaille 34-vuotiaana, alan pitää itseäni useimpina päivinä aikuisena. Silti on edelleen hetkiä, joina joudun huomaamaan olevani raivostuttavan keskeneräinen ja keskenkasvuinen.

Jos nyt voisin antaa neuvon 25-vuotiaalle itselleni, sanoisin: elä, naura, juhli, seikkaile. Sinusta kasvaa vallan hieno aikuinen, vaikket haalisikaan kaikkia aikuisuuden iloja ja taakkoja itsellesi vielä moneen vuoteen.

Ja samaa sanon sinulle, Annaseni. <3

Roosa
Mangomalen

"Jotta se oppisi erottamaan toisistaan oikeat unelmat, väärät unelmat ja väärät syyt tavoitella oikeita unelmia.

Jos nyt voisin antaa neuvon 25-vuotiaalle itselleni, sanoisin: elä, naura, juhli, seikkaile. Sinusta kasvaa vallan hieno aikuinen, vaikket haalisikaan kaikkia aikuisuuden iloja ja taakkoja itsellesi vielä moneen vuoteen."

23-vuotias kiittää. <3

Anna Vihervaarasta

Oikeastaan antaisin ihan saman neuvon myös nykyiselle itselleni. Mihin meillä oikein on niin kiire? <3

Mia K.

Oman sydämen seuraamisesta itse joskus mietinkin, että oonkohan mä "tilannut" näitä ihania "epäileviä" kanssakulkijoita tielleni, koska mitä enemmän joku epäilee valintojani, sen vahvemmin tunnen ne oikeaksi :)))! 

Toki, tietty ristiriita niissäkin välillä vallitsee ;)

Anna Vihervaarasta

Niinpä. Tärkeintä on se, että itse tietää ja tuntee valintansa oikeiksi.<3

Jenni & colliet (Ei varmistettu)

Ihana teksti Anna! Itse olen juurikin siinä tilanteessa, että pitäisi tehdä jonkinlainen päätös - nyt tiedän kumpaan suuntaan kallistun.

Ehdittäisiinkö lenkille ensi viikolla?

Anna Vihervaarasta

Juu mennään! Ke ei käy, mutta muuten taidan olla aika vapaa.:) Ehdota jotain päivää, voidaan jutella sitten.

Kommentoi

Ladataan...