Neljä vuotta sitten

Ladataan...

Viime viikko oli kaunis, luonto leiskui vielä värikkäänä, mutta tänä aamuna tuntui, että suurin osa puista oli jo tiputtanut lehtensä. Ne makasivat maassa ruskeina, valkean kuuran kuorruttamina. Tekisi mieli laittaa jo talvivalot ulos, mutta lupasin itselleni, että teen sen vasta marraskuussa. On jotain kivaa, mitä odottaa, vaikka illat pimenevät ja luonto menettää värinsä.

Viime viikolla juhlittiin Silkkitassun synttäreitä. Siitä on lähes neljä vuotta, kun meille muutti pieni mustavalkoinen karvapallo, teki pesän sängyn alle, järsi sähköjohdon poikki ja kaatoi kuusen, oli joulukuu. Ulkona otus huvitteli jahtaamalla lumihiutaleita ja leikkimällä köydenvetoa hihnallaan. Heijastinliivin se pisti palasiksi ensi töikseen.

Nyt neljä vuotta myöhemmin meillä asuu lempeä bordercollie. Se roikkuu edelleen hihnassa sille päälle sattuessaan, kuvittelee olevansa suuri oravanmetsästäjä ja rakastaa metsälenkkejä sekä kaikkea, mikä lentää: keppi, pallo, frisbee. You name it. Kotona se tulee viereen sohvalle, painaa pään syliin ja odottaa rapsutuksia.

Yksi neulomisprojekti päättyi ja toinen alkoi, lankakorissa on monta kerää puikkoja odottamassa. Uusia pyyhkeitäkin löytyi ja olkkariin Annon matto. Annolla on muuten ihan hurjasti kivoja mattoja, voisin ottaa niistä kotiin aika monta muutakin.

Ulkona on paistanut tänään ihana pakkasaurinko, antakoon se energiaa viikkoon!

 

Share

Kommentit

Anne - Elämäni sanoina (Ei varmistettu) http://elamanisanoina.blogspot.fi/

Paljon onnea koiruudelle! :)

Anna Vihervaarasta

Silkkitassu kiittää.:)

jotainsinistä (Ei varmistettu) http://jotainsinista.blogspot.fi

Voi teillähän on ollut kerrassaan syytä juhlaan <3 Mä muuten ajattelin jo eilen, kun katselin tuota edellisen postauksen koirulin kuvaa ja sun kuvaa tuossa sivupalkissa vierekkäin, että te näytätte vähän samalta :) Molemmat sieviä ja kauniita kasvoiltaan!

Tosiaan alkaa värikkyys olla jo tiessään, mutta onneksi sulla on kohta marraskuu ja pääset asentamaan valosarjoja! :) Oot muuten ollut ihan superahkera neuloja! Mäkin oon tyytyväinen, että neuloin viikonloppuna se pipon. Mä vaan haluisin vähän tuunata ohjetta ja tehdä toisen. Mukavia neulontahetkiä!

Anna Vihervaarasta

Kiitos ihana!:) Koirat on kyllä hyvin paljon mua kuvauksellisempia.;)

Oon tiedätkö ihan neulontakoukussa. En pysty lopettamaan, ja lankojakin on odottamassa vaikka kuinka hirveästi. Suunnitelmista nyt puhumattakaan. Neulominen on jotenkin tosi rentouttavaakin, ja voi samalla katella jotain hömppäsarjaa. Me otettiin just HBO, ja puikot viuhuu True Bloodin tahdissa.:D

Sun pipo on niin hieno! Ja ihania ne langat. Mun pitää nyt oikeesti kokeilla seuraavaksi jotain muuta kuin Novitaa...

Kivoja neulontahetkiä sullekin ja ihanaa päivää!

 

Vierailija (Ei varmistettu) http://haaveenahyvakuva.blogspot.fi/

Voi kovasti onnea ihanalle karvatassulle <3! Pidän tosi paljon kaikista eläimistä, mutta koirat ovat kyllä parhaita, ihan kaiken rotuiset. Ihanaa, että olet innostunut neulomisesta. Tällä viikolla tuli juuri uuso Novitan lehti, en ole vielä ennättänyt selailemaan. Novitalla on tosi hyviä ohjeita ja lehti tulee 4 kertaa vuodessa, ei ennätä kertyä isoja pinoja =D.

Anna Vihervaarasta

Silkkitassu kiittää.:) Eläimet ovat ihania, ne on niin vilpittömiä ja ystävällisiä ja aina innoissaan, kun tulee kotiin.

Olen ihan tosi pahanlaatuisessa neulontakoukussa! Nyt on tekeillä jo yksi kaulahuivi joululahjaksi, sitten haluaisin neuloa säärystimet ja villapaidankin...paria pipoakin olisi kiva kokeilla.:D

Pitääkin hakea tuo Novitan lehti, ehkä saan vielä vähän lisää ideoita...;)

Mukavaa päivää!

Nina Bille (Ei varmistettu) http://matkanvarrelta-nina.blogspot.dk/

Onnea suloiselle karvatassulle! Ihastuttavia kuvia ... tuo lankakeräkori on aivan upea! Nautinnollisia hetkiä puikkojen kilistessä :)

Anna Vihervaarasta

Kiitos Nina! Silkkitassu on aivan otettu kaikista onnitteluista.:) Neulomisessa on vain jotain tosi hauskaa ja pahasti koukuttavaa. Neuloisin vaikka kuinka, jos olisi aikaa.

Kivaa päivää Tanskanmaalle!

Marjaana.a (Ei varmistettu) http://addmorecolour.blogspot.de/

Tuli omaa hauvaa ikävä tätä lukiessa, se kun asuu nyt vanhemmillani kaukana Suomessa. Oih. Ihana syksyinen fiilis kuvissa :)

/Marjaana

Anna Vihervaarasta

Koiruudet ovat niin verrattomia! On ihana, kun joku on aina iloinen, kun tulee kotiin ja käpertyy sohvalle viereen (meillä se on sallittua). Niin ja tekee tosi hyvää, kun on joka päivä pakko ulkoilla ainakin puolitoista tuntia. Räntäsateeseen ei kyllä tulisi ilman koiria lähdettyä.

Ihanaa päivää!:) Täällä ei ole enää kovinkaan kaunista, ulkona on harmaata ja melkein kaikki lehdet ovat jo poissa. Talvi tulee.

Kommentoi

Ladataan...