Ottaisin sieluni takaisin, kiitos

 

Kauhea sanoa, mutta mielestäni kuvissani oli ennen enemmän sielua. Ne olivat vähän huonolaatuisia, ja olin muokannut ne vahvojen filtterien avulla, mutta mielestäni ne olivat kauniita. Tykkäsin niistä. Filttereistä huolimatta ne olivat aitoja, hetkessä napattuja puhelimeen tallennettuja kivoja muistoja, ilman sen suurempaa agendaa ja täysin vailla suunnittelua.

Se oli ihanaa. 

Nykyisin kuvaaminen ei ole mielestäni enää lainkaan yhtä ihanaa. Olen nähnyt liikaa täydellisiä Instagram-fiidejä ja blogeja, joiden kuvat ovat tai voisivat olla ammattivalokuvaajan kamerasta. Samalla omat kuvani ovat muuttuneet. Käsittelyä ei ehkä huomaa enää aina yhtä selvästi. Ja suurin osan minunkin kuvistani on nykyisin järkkärillä kuvattuja, puhelimella kun tulee vähän suttuista ja platkua.

 

 

Harmi vain, että se sykähdyttävä ilo, jonka kuvistani ennen sain, on kadonnut. Niiden sielu on ikään kuin laimentunut.

Niillä hetkessä napatuilla ruuduilla ja vahvoilla filttereillä sain nimittäin tallennettua maailmaa sellaisena kuin sen näin ja sellaisena kuin halusin sen eteenpäin välittää. Nyt kun suunnittelen usein kuvia enemmän, niiden tarkoitus on muuttunut. Ne eivät välttämättä ole oikeita, aitoja hetkiä. Ja siksi se sielu on toisinaan heitteillä.

En ole ihan varma, ovatko kuvani nykyisin parempia vai kenties huonompia kuin pari vuotta sitten.

 

 

Olen miettinyt tämän blogin suuntaa lähiaikoina aika paljonkin. Olen kyllästynyt somemaailman säröttömyyteen ja täydellisyyteen. Tahdon valokuvaamisen hauskuuden takaisin! Tahdon lumoutua jälleen, tahdon oman tyylini takaisin ja olla yhtään välittämättä siitä, onko minulla sata vai tuhat seuraajaa. Sitä se oli silloin joskus.

 

 

Hah, tämän postauksen tarkoitus ei oikeastaan ollut angstailla Instagramista ja kauniista kuvista. Sen tarkoitus oli kertoa, että somemaailma ei nykyisellään aina tuota minulle iloa. Haluan sen ilon takaisin. 

Hertta kirjoitti hetki sitten siitä, miten hän haluaa sisältönsä säilyvän yhtä aitona kuin hänen aloittaessaan blogin. Sain voimaa tästä postauksesta, kiitos ihana Hertta! Minä tahdon samaa. 

Tahdon, että tämä blogi on sitä, mitä se oli alun alkaen: oma luova tilani. Sellaisena se on myös arvokkain. Tämän blogin arvo tulee nimittäin lopulta siitä, kuinka paljon hyvää mieltä se tuottaa. Minulle ja teille. 

Kuten oma suuntani oli loppuvuodesta hukassa, tämän blogin suuntakin on ollut pahasti hukassa. Huomaan, että ammattimaisemmaksi muuttunut blogimaailma ja vaalennut, täydellisiä rakennettuja kuvia täynnään oleva Instagram ovat vaivihkaa muuttaneet tätäkin kanavaa. Olen luopunut asioista, joita ennen rakastin ja korvannut niitä asioilla, joiden ajattelen olevan kinnostavia (mutta jotka eivät sitten kuitenkaan saa sydäntäni lyömään nopeammin).

Koska muutkin. 

 

 

Mutta tarvitseeko meidän kaikkien olla samanlaisia? Miksi joka toisella vastaantulijalla on talvella päässä samanlainen jättipipo ja pitääkö kaikkien kuvien olla selkeitä ja valkoisia? Joo, tiedän toki vastauksen. Kunhan mutisen. Vakuuttelen itseäni. 

Ei ole aina helppoa pitää omaa päätään ja ymmärtää, mitä se oma pää haluaa, kun ympäriltä tulee toisenlaista viestiä.

Ja kuitenkin. Uskon siihen, että me kaikki olemme jotenkin ainutlaatuisia ja jokaisella on jotain omaa annettavaa. 

Yritän löytää takaisin sen, mitä täällä joskus oli ja mitä Instagramissa joskus oli. Huolettomuuden, tunnelman, puiden välistä siivilöityvän valon, valkoisten öiden puutarhajuhlat, yksisarviset, syreenien tuoksun. Kyllä te tiedätte, tai ehkä ette. Olen vähän runollisella päällä.

Anyway, sellaisena sen haluan nähdä, elämän ja sen hetket. Ja sellaisena siinä kaikessa on minulle eniten

TAIKAA.

Kuvat ovat vuoden 2013 ja 2014 blogipostauksistani. Minusta niissä on ihana tunnelma.

 

Lue myös:

Kun some vei sielun

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Kommentit

Aisha J
Aisha

Minä sain myös hurjasti puhtia siitä Hertan postauksesta, ja nyt myös tästä. <3 Kaiken siloitellun keskellä säröisyys kiinnittää huomioni niin blogimaailmassa, ihmisissä kuin muutenkin ympärilläni- hyvällä tavalla. Liika täydellisyys taas alkaa helposti ahdistaa, vaikka perfektionisti olenkin (ja ehkä juuri siksi). Olen pitkästä aikaa alkanut maalaamaan ja huomasin, kuinka juuri epätäydellisyys ja rosoisuus tekee maalauksestakin minulle rakkaan. 

Kiitos tästä. <3

Anna Vihervaarasta

Kiitos Aisha. <3 Muakin ahdistaa liika täydellisyys ja sen tavoittelu. Parasta on olla aito ja just niin epätäydellinen kuin on.

Ihanaa viikonloppua!

Anne / Puuskia (Ei varmistettu) http://puuskia.blogspot.fi

Moi Anna! Kommentoinpa pitkästä aikaa, sillä tätä oon viime aikoina miettinyt itsekin.

Täydellisiä, järkkäreillä kuvattuja instagramkuvia tarkasti asetelluista asetelmista katseltuani olen tullut siihen tulokseen, että nyt on menty kyllä valitettavan kauas alkuperäisestä ideasta eli kuvista niistä pienistä hetkistä, joissa saadaan juurikin sillä vahvalla filtterillä se kaurapuuro näyttämään sadunomaiselta. Huomaan itsekin sortuvani nykyään siihen, että kivan kuvan otettuani mietin ennen julkaisua, onko se tarpeeksi hyvä ja kiinnostava instagramiin ja tykkääkö siitä kukaan. Ja nyt kun kirjoitin tuon, niin tajuan vielä paremmin, että sehän on ihan naurettava ajatus!

Olen myös huomannut vähentäneeni blogien lukemista, sillä yhteistyöpostaukset ja täydelliset kuvat ahdistavat. Aito elämä kiinnostaa ja se, että joku tykkää jostakin asiasta niin paljon, että haluaa kirjoittaa siitä ilman, että hän hyötyy siitä. Tai että otetaan peilin kautta kuva päivän asusta, koska se lempparimekko on vaan niin ihana, eikä siksi, että sitä on pakko esitellä, koska se on saatu bloginäkyvyyttä vastaan. Oman blogini kanssa olin täysin hukassa. Menin lukkoon, kun en enää mielestäni kyennyt tuottamaan sinne sellaista sisältöä, joka vastaisi siihen tasoon mitä blogeilta nykyään tunnutaan odottavan. Toisin sanoen, en saanut mitään kirjoitettua, koska mietin liikaa mikä muita kiinnostaa enkä kirjoittanut niistä asioista, joista itse innostun. Noh, perustin kokonaan uuden ja teen sitä nyt juurikin sillä ajatuksella, että jos joku sitä lukee, olen tavoittanut ihmisen, jota kiinnostavat asiat, joista minäkin pidän.

Anna Vihervaarasta

Sinä Anne! <3 Ihanaa! On jotenkin tosi kiva kuulla niistä blogitutuista, jotka oli mukana jo silloin, kun blogi alkoi.

Iso peukku sadunomaisille kaurapuuroille! Mä olen nyt tullut siihen tulokseen, että Instagramin kuuluu olla kokoelma mulle tärkeitä hetkiä ja niitä asioita, joista itse innostun juuri silloin. Ihan instant se ei varmaan tule kohdallani suurimmaksi osaksi enää olemaan, sillä tykkään kyllä kuvata järkkärillä ja tahtoisin kehittyä siinä. Mutta haluan, että se kuitenkin kertoo tarinaa siitä hetkestä, jota elän.

Ymmärrän tosi hyvin tuon blogilukon, ahdistun itse aika säännöllisesti. Tämä maailma on muuttunut niin ammattimaiseksi. Mutta ehkei siihen tarvitse mennä mukaan. Itse olen päättänyt kirjoittaa jatkossa vain niistä asioista, joista olen ihan oikeasti kiinnostunut.

Ihanaa kevättä ja oli tosi kiva kuulla susta!

Kiti
Katso tarkemmin

Mun mielestä sulla on tosi raikas ja aidon tuntuinen blogi. :)

Muakin ahdistaa liika täydellisyys. Mut ehkä ammattibloggaajilla on niin kovat paineet ja suuri kilpailu, että on pakko panostaa laatuun ja näyttävyyteen. Mäkin yritin yhdessä vaiheessa epätoivoisesti kasvattaa lukijamääriä, ja huomasin heti, että aitous ja fiilis katosi. Nyt kirjoitan mitä huvittaa, ja jos joku lukee, se on kiva. Jos ei, niin ainakin mulla on kivaa. :D

Anna Vihervaarasta

Kiitos ihana Kiti. <3 

Luulen, että tuo lukijamääriin keskittyminen on avain onnettomuuteen, jos ei sitten halua blogista ammattia. Silloin on tietenkin pakko saada lukijamäärä kasvamaan. 

Ja todellakin: pääasia, että meillä on kivaa! Pidetään se.:)

mystery
Vision One

Joo instagramin alkuajat olivat kyllä ihanat! Ja sekin, että ihmiset olivat vielä joskus ennen someaikaa kuvissa ihan luonnollisesti, ilman poseerauksia. Nykyään on niin luonnollinen reaktio automaattisesti kääntää kameralle se parempi puoli kasvoista ja korjailla hiukset, ja suorastaan suututaan jos joku kehtaa räpsäistä sen kuvan ennenkun tämän kerkeää tehdä :D

 

Anna Vihervaarasta

Jep! Niitä alkuaikoja tuskin voi enää palauttaa, mutta Instassakin voi kyllä keskittyä tekemään omaa juttuaan. Ja just niin aion tehdä. Ihanaa viikonloppua! <3

vilhelmiinah
VILHELMIINA H.

''Olen kyllästynyt somemaailman säröttömyyteen ja täydellisyyteen.''

Damn - niin minäkin! ​Lähinnä kyllästynyt siihen, miten parissa vuodessa useimpien blogaajien/instagramia käyttävien tyyppien feedit näyttävät samalta - kuvat hipoen täydellisyyttä ja täydellisiä kuvakulmia, samanlaista valoisuutta tai tiettyä sävyä.

​Missä ne epätarkat, ehkä hieman suttuiset kuvat? Virheelliset ja näpylliset naamat? Aidolta elämältä näyttävät kuvat - tai pikemminkin aidoista tilanteista otetut kuvat.

Nykyään näkee oikeastaan vaan harkittuja kuvatilanteita - ihan kuin kaikki kuvat olisivat suoraan muoti-/sisustuslehden sivuilta. No, ehkä tämä (some)elämä on menossa siihen, että ihan taviskin voi olla oman elämänsä huippumalli, tai esteettinen sisustaja.

Don't know where we are going, but somewhere I guess.

Anna Vihervaarasta

Tuo harkittu kuvaaminen ja oman elämän lavastaminen on just se, mikä Instassa ja blogeissa ahdistaa. En tahdo lavastaa enää yhtään asukuvaa tai täydellistä aamiaista saadakseni kuvan someen. Ja kyllä, olen tehnyt sitä.

En silti usko, että oma Instani tulee enää koskaan olemaan ihan instant. Tykkään kuvata järkkärillä, sillä kuvistani tulee sillä kauniimpia. Ja tahdon kehittyä kuvaamisessa, se on se ilo, mikä siinä ennen oli. Se, että sain tallentaa kauniita asioita ja hyviä hetkiä ja muokata ne vielä satumaisemmiksi. Jossain vaiheessa niistä hetkistä vain tuli pakotetumpia ja ilo katosi. 

Nyt olen alkanut kantaa järkkäriä mukanani ulkona. Jos vastaan tulee jotain kivaa ja on sopiva hetki, otan kuvan. Ja sitten kotona kun ehdin, käsittelen kuvan ja laitan sen Instaan. Niin saan takaisin sen päiväkirjan, jota Insta ennen oli. Ja sen hauskuuden!

"Don't know where we are going, but somewhere I guess." <3

vilhelmiinah
VILHELMIINA H.

Kuulostaa enemmän kuin hyvältä! Just niin. <3

Noora H. (Ei varmistettu) http://nooraandnoora.com

Amen! Olisi voinut olla omasta kynästäni, ihan samat fiilikset.

Nettanen

Voi luoja, miten paljon olenkaan miettinyt näitä samoja asioita, ja välillä itsekin niistä kirjoitellut!

On välillä suorastaan ikävä monen entisen lempiblogin "vanhoja hyviä aikoja". Siis niitä, kun kuvat olivat vähän suttuisia, rajaus vähän vino ja jopa niitä muotikuvia, joista pää rajattiin pois koska tärkeintä oli esitellä se päivän asu, ei jotain täydellistä kokonaisuutta ammattilaisen tekemine meikkeineen ja kampauksineen. Moni entisistä lempiblogeistani on tippunut lukulistaltani, kun niitä on tullut tekijänsä päivätyö ja sitä myöten aitous on jäänyt pois. Tämä on kyllä tosi sääli, mutta toisaalta toki ihan luonnollinenkin kehityskaari.

Usein ajattelen, että on onnellinen asema kirjoittaa blogia, joka ei ole suosittu ja jolla ei ole paljon lukijoita. Ei ole mitään paineita mistään, voi toteuttaa hommaa aivan omalla tyylillään. Voi kirjoittaa tai pitää monen viikon tauon, jos huvittaa. Postaan suttuisia kuvia, koska en osaa kummemmin käsitellä niitä, ja kirjoitan juuri siitä mistä lystään, koska niin haluan. Toki vuorovaikutus lukijoiden kanssa on ihanaa ja ilahdun aina, kun joku sattuu pieneen blogiini kommentoimaan. Silti käsitän sen, että omankin blogin sisältö muuttuisi varmasti aika paljon, jos olisi paineita miellyttää lukijoita tai blogiportaalia.

Anna Vihervaarasta

Tieädn tuon tunteen. Muakin harmittaa, kun aitous tippuu pois. Musta blogeissa on aina ollut kiinnostavinta just se, kun pääsee kurkistamaan jonkun toisen aidon ihmisen elämään ja ajatuksiin. Täydelliset soothiekulhot eivät jaksa innostaa samoin.

Ihanaa viikonloppua! <3

Glow And Edge by Krista

Olen miettinyt ihan samaa! Meinasin jättää oman bloginikin perustamatta, koska koin alemmuuden tunnetta "täydellisiä" blogeja lukiessani. Onneksi aloitin rohkeasti sen oman näköisen blogini :) Kuvani ovat kaukana täydellisyydestä, mutta ne ovat minun näköisiä. Rakastan toki kauniita, ammattimaisia kuvia, mutta rakastan myös niitä einiintäydellisia, elämän makuisia kuvia, joita omassa blogissanikin on. Aitous on valttia!

Kiitos hyvästä postauksesta!

Anna Vihervaarasta

Kiitos kun kommentoit.<3 Ja blogien koko idea on olla tekijänsä näköinen. Ollaan rohkeita ja pidetään oma tyylimme!

Vierailija (Ei varmistettu)

Näissä kuvissa on tosiaan ihana tunnelma. Tulee sellainen aito ja tunnelmallinen fiilis. Olen itsekin vähän kyllästynyt siihen somemaailman täydellisyyteen ja blogien seuraaminen vähän jäänyt. Ainakin minä seuraisin ilolla blogia joista välittyy noin ihana tunnelma kuin tämän postauksen kuvista.

Anna Vihervaarasta

Kiitos, ihana kommentti! <3

Elisaxx (Ei varmistettu) http://sutkautuksia.blogspot.fi/

Kiitos tästä postauksesta, se vahvisti vain sitä, että haluan jatkossa seurata blogiasi. Jotain hyvin aitoa sinussa on, ja siitä tykkään!

Kaikkea hyvää, ihana!

Ps. Kirjoitin hiukan aiheen vierestä juuri tänään:
http://sutkautuksia.blogspot.fi/2017/04/blogeista-uskottavuudesta-ja.html

Anna Vihervaarasta

Kiitos. <3 Tuli hyvä mieli kommentistasi. 

Ihanaa viikonloppua!

Taru Mari
Stuff About

Minäkin tykkäsin tämän postauksen kuvista! :) Hienoja, mutta ei kuitenkaan niin harkitun näköisiä! Tee vain omalla tyylilläs!

Anna Vihervaarasta

Kiitos! <3 Yritän.:D

Anna / Niittykukkia (Ei varmistettu) http://starbox.fi/niittykukkia

Hei Annaseni. Tykkäsin sun kuvista ennen, ja tykkään niistä nytkin. Tärkeintä on se, mitä itse ajattelet niistä. Mielestäni kannattaa ottaa sellaisia kuvia, jotka sykähdyttävät itseä. Ne ovat sinun arvokkaita hetkiäsi, eikä niitä ole tarkoitettu muiden miellyttämiseen. Mulla ei ole ollut koskaan mitään suunnitelmallisuutta ig-kuvien kanssa, ja sen kyllä huomaa. Joskus olen ajatellut, että pitäisiköhän olla, mutta olen tullut tulokseen, etten vain yksinkertaisesti jaksa. Ja sen lisäksi täydelliset valkoiset tms tilit näyttävät mielestäni ehkä vähän tylsiltä. Kovin montaa sellaista en seuraakaan.

Sinähän (ja pari muutakin kommentoijaa täällä) tiedät, miten kamalan laatuisia kuvia miulla on mun henk.koht instassa. Joskus olen ajatellut, että miten niitä kukaan kestää katsoa (ehkä siksi siellä ei olekaan edes sitä sataa seuraajaa :D). Mutta jos ei kestä, niin ei ehkä tarvitsekaan katsoa. Viime viikolla ostin uuden puhelimen, joten nyt ehkä ei ihan niin kamalalta enää tulevat kuvat näytä, jee! Valokuvaustilillä on tietysti vaan järkkärikuvia, mutta en kyllä sitäkään mitenkään suunnittele. Jos se kertoo epäammattimaisuudesta niin olkoon niin, tykkään väreistä ja vaihtelusta. Ja miehän olen tosiaan vaan harrastaja, joten miksi ajattelisin ammattimaisuutta? En tiedä, olisinko toista mieltä, jos kuvaisin työkseni.

Kiitos ajatuksia herättävästä postauksesta!

Anna Vihervaarasta

Kiitos ihana kaima. <3

Valokuvaustilisi on ihana ja henkilökohtainen tilisi ihan mahtavan aito! Olet niin oikeassa siinä, että kuvien kuuluu olla omia arvokkaita hetkiä, ja ihan sama, miellyttävätkö ne muita. Opettelen tähän takaisin nyt.

Olen myös samaa mieltä täydellisistä valkoisista tileistä. Ne ovat toki tosi kauniita, mutta eivät kauheasti inspiroi muakaan. Ehkä siksi, että en näe maailmaa kovin valkoisena, vaan enemmänkin se on mulle täynnä värejä ja outoa rosoista kauneutta.

Ihanaa, kun olet siellä.

saarah
visual diary

AAAAAAH, niin samaa mieltä!

Anna Vihervaarasta

Ajattelinkin, että sä ehkä oisit. ;) <3

dotsdotsjonna
Polka dots

Oln siirtynyt blogissa lähes kokonaan kännykkäkuviin, ja just tosta syystä. Haluan, että kuvat oikeasti on aitoja, elämän ohessa otettuja. Tuntuu, että ne kuvaavat blogiakin paremmin niin, koska postauksetkin on usein kaiken muun ohessa kirjoitettuja, nopeita räpsyjä. 

Anna Vihervaarasta

Mä haluan samaa. Tosin mun kännykällä tulee pääosin jotenkin tosi tuhruisia kuvia, joten olen ratkaissut tämän niin, että oon alkanut kantaa järkkäriä mukana ulkona (siis kun olen yksin). Niin saan tallennettua kaikkea, mikä saa oikeasti mun sydämen lyömään nopeammin. Käsittelen kuvat kun ehdin ja julkaisen ne suunnilleen oikeassa järjestyksessä Instassa. Niin se on taas kuvapäiväkirja. Eli just sellainen, kun sen haluankin olevan.<3

Siiri / Pilkettä-blogi (Ei varmistettu) http://blogit.kauneusjaterveys.fi/pilketta/

Minäkin olen vähän kahden vaiheilla mitä tehdä kuvien kanssa. Haluaisin koko ajan parantaa laatua, mutta toisaalta arvostan itse aitoutta - ja se tulee monesti esiin juuri rosoisuuden, kotikutoisuuden ja epätäydellisyyden kautta. Hmmm, omalta osaltani mutustelu jatkuu - sinun tapauksessasi sekä uudemmat että vanhemmat kuvat ovat ainakin miellyttäneet minun silmääni. :)

Anna Vihervaarasta

Kiitos.<3 Kannatan aitoutta. Tosin olen sitä mieltä, että kuvien laadukkuutta voi kyllä parantaa menettämättä aitoutta. Itseäni ahdistaa kaikkein eniten kuvien lavastaminen. Väitän, että suurin osa Instan aamiais- tai asukuvista on kaikkea muuta kuin aitoja. Sen ymmärtää tosi hyvin, jos blogi on ammatti, mutta itse en aio siihen enää lähteä. Sen sijaan tallennan elämän oikeita kauniita asioita pääosin järkkärillä ja pyrin julkaisemaan ne suunnilleen oikeassa järjestyksessä. Niin Insta on jälleen sitä, mitä se alun perinkin oli: kuvapäiväkirja osasta elämääni. Ja sellaisena se on just täydellinen. 

La La Lilja (Ei varmistettu) http://www.lalalilja.fi

Pidän kovasti blogistasi ja kuvistasi, ne vaikuttavat minusta todella aidoilta!

Vuosia blogeja lueskelleena vasta-alkaneena bloggaajana olen pohtinut kovasti näitä samoja asioita. Sitä huomaa vähän väliä ottavansa paineita siitä rimasta, jonka jotkut toiset ovat itselleen asettaneet. Tärkeintä on kuitenkin tehdä, kuvata ja kirjoittaa sitä, mikä tuntuu hyvältä ja inspiroi itseä.

Täydelliset, samoilla filttereillä valkeiksi käsitellyt instagram-tilit ja blogit tuntuvat ahdistavilta ja persoonattomilta. Tuntuu kurjalta, kuinka moni kritiikittömästi sulauttaa itsensä tuohon massaan, jossa ruusukimput ja kahvikimput asetellaan kuviin samoin tavoin ja persoona katoaa huolellisesti rakennetun julkisivun taakse.

tuikku/samosinmymind (Ei varmistettu) http://samosinmymind.blogspot.fi

Hei Anna pitkästä aikaa!
Sinun blogisi ja runolliset kuvasi ovat vahvasti läsnä tässä hetkessä. Niistä ja teksteistäsi saa ajatteluun uusia aspekteja. Someähky on kaiketi se, mikä minuakin on vaivannut talven mittaan. Kaipaan aitoutta ja ihmisyyttä blogin annilta.
Esteetikkona tietysti tärkeää on visuaalisesti puhuttelevat kuvat. Itse nautin juurikin iPhonella napatuista otoksista keskeltä elämääni. Pysähdyn hetkeksi ja samalla tallennan näyn myös sieluuni. Instagram oli minulle aivan käänteen tekevä maailma. Aurinkoista pääsiäissunnuntaita! Tuija

Kommentoi