Outdoor glow, eli miten päädyin seikkailemaan erämaahan ja merille

Ladataan...

 

Yhteistyössä Haglöfs

 

Ennen kuin meille tuli ensimmäinen koira, en kauheasti viihtynyt ulkoilmassa. Tai siis: en tykännyt ulkoilusta yhtään. Ajatus, että olisin vapaaehtoisesti lähtenyt Lappiin hiihtämään moneksi päiväksi...hah, olisin nauranut sille. Siellähän on kylmäkin. Ja tuulee. Ei kiitos.

Nessi on nyt vähän yli seitsemänvuotias, ja noiden seitsemän vuoden aikana jotain on tapahtunut. Jos ottaa itselleen koiran ja vielä paimenkoiran ja niistä bordercollien, hankkii samalla menolipun ulos. Joka päivä, säässä kuin säässä. Ainoat sääilmiöt, jotka rajoittavat ulkoiluamme, ovat paukkupakkanen, ukkosmyrsky, kaatosade ja helle. Vähitellen siihen tottui. Aloin pitää ulkoilmasta.

 

MUUTAKIN TAPAHTUI. Ennen koiria halusin asua kaupungin keskustassa. Parin paimenkoiran kanssa kivikatujen tallaaminen ei kuitenkaan ole erityisen inspiroivaa. Niille kun ei riitä korttelin ympäri kävely. Ei todellakaan. Vähitellen aloinkin kaivata enemmän sinne, missä on vähemmän ihmisiä ja jalkojen alla pehmeitä polkuja. Metsät, pellot, merenrannat. Niistä tuli tuttuja, niistä tuli tärkeitä.

Olen aina halunnut seikkailla ja nähdä uusia paikkoja. Olen nähnyt monia maailman suurimmista kaupungeista, tiedän miltä tuoksuu (haisee) Nykissä, miltä Bangkokin lämmin kostea ilma tuntuu ja paljonko maksaa lauttalippu Hongkongissa. Mutta mitä enemmän olen luonnossa, sitä vähemmän haluan isoihin kaupunkeihin. Niiden sijaan tallennan muistiini kuvia korkeista aalloista, jättiläispuista, kaukaisuuteen jatkuvista erämaista, avarista pelloista, jylhistä aavikoista.

Sisälleni on kasvanut ulkoilmaihminen, joka ei tyydy pelkkiin lähimetsiin. Se on käynyt hiihtovaelluksella ja kolmen viikon purjehduksella, yöpynyt luonnonsatamissa ja kaavaillut vaeltavansa yksin Lapissa. Ties minne se vielä päätyy.

 

JOTTA VOISI VIETTÄÄ pitkiä aikoja ulkona ja erilaisissa sääolosuhteissa, on opeteltava myös pukeutumaan. Seitsemän vuotta sitten pätevä ulkoiluvaatetus oli mielestäni farkut ja tennarit. Seitsemän vuotta myöhemmin pätevä ulkoiluvaatetus koostuu mielestäni seuraavista: lenkkarit, vaelluskengät tai kumpparit, vettä ja tuulta pitävä takki, kevytvanutakki, fleece, vettä ja tuulta hylkivät housut, aluskerrasto. Ulkona ei ole kylmä, ei edes pohjoisessa, kun on pukeutunut oikein. 

Muissa vaatteissa en ole erityisen merkkiuskollinen, enkä niin kauhean tarkka laadun suhteen. Ulkoiluvaatteissa olen. Kirjoitan tätä Lapissa, minne tulimme muutaman päivän hiihtoreissulle. Sain reissua varten vettä hylkivän ja tuultapitävän Gram Comp -kuoritakin Haglöfsiltä. Kun mietin, mitä muita merkkejä ylläni on, tulos oli hämmentävä: housut, fleece ja kevytvanutakki: Haglöfs. Ne kaikki ovat vuosia vanhoja, ja olen itse ostanut ne aikoinaan. Kaikki ovat priimakunnossa. 

Kun kesällä purjehdimme Saaristo- ja Ahvenanmerellä, tuuli nousi välillä kovaksi ja vaikka maissa oli helle, merelle sopiva varustus oli ihan sama kuin tälle hiihtoreissulle. Näillä samoilla vaatteilla voi ulkoilla vuoden ympäri hyvin erilaisissa olosuhteissa, kun vain vähentää tai lisää kerroksia lämpötilan ja tuulen mukaan. 

 

LOPUKSI OLEN hyvin onnellinen, että minusta tuli ulkoilmaihminen. Olen päässyt paikkoihin, joihin en ennen olisi edes ymmärtänyt haluta, en ole juuri koskaan kipeänä sillä ulkoilma karaisee, kaupungin kiireinen rytmi vaihtuu säännöllisesti luonnon rauhallisempaan, ja se jos mikä tekee hyvää. 

Joogasta saa yoga glow'n, mereltä, metsistä, pelloilta ja tuntureilta saa outdoor glow'n. Se on punaiset posket, kirkkaat silmät ja ymmärrys siitä, miten pieni ihminen on ja miten suuri luonto on.

Ja siellä ymmärtää, miten me kaikki olemme yhtä ja miten me olemme osa luontoa ja jos luonto kärsii, lopulta ihminenkin kärsii.

Ulkona paistaa aurinko, räystäästä roikkuu pitkiä jääpuikkoja ja minä suuntaan tuntureille. Menkää tekin ulos.

 

Lue myös:

Elämä tiivistettynä, eli mitä opin merillä

Purjehdin, olen siis olemassa

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Tää teksti olisi voinut olla mun kirjoittama :). Mä oon aina tykännyt ulkoilla, mutta koirien myötä sitä tulee tehtyä kelissä kuin kelissä ja varustearsenaali on samoin kasvanut ja kehitynyt huomattavasti. Ja ihan samat fiilikset siitä, että meri, rannat, tunturit ja muu luonto on niin paljon kiinnostavampia kuin kaupungit.

Mullakin on Haglöfsin kamoja jonkun verran, mutta susta poiketen en ole ollut laatuun tyytyväinen. Housut on revennyt haaroista, yhden takin hihamansetit hajonnut jne. Toisen (uudehkon) takin vuori on ihan riekaleina ja siitä tippuu paloja, joita on sitten joka puolella... Kyseinen takki onkin tällä hetkellä Haglöfsillä tutkittavana, tuomiota odotellessa. En tiedä, onko mulla ollu vaan huono tuuri, mutta enää en kyllä uskalla/halua rahojani valitettavasti Haglöfsin kamoihin laittaa, vaikka ne kaupassa aina hyviltä näyttävätkin :/.

t. Sara

Anna Vihervaarasta

Se on jännä, miten koirat muuttaa käsitystä ulkoilusäistä.:D Tuolla ulkona on just lumimyrsky, mutta sinne me kohta suunnataan. 

Tosi kurjaa, että sulla on noin huonoja kokemuksia Haglöfsistä. Mulla ne on toimineet todella hyvin. Tuo kuvien takkikin tuli nyt testattua ihan järkyttävässä tunturituulessa, eikä todellakaan puhaltanut läpi. 

Ihania ulkoiluhetkiä!

Cherry1
All work, no play

Ulkoilu on parasta. Myös minulla on ollut aina koiria (myös bordercollie, Helsingin keskustassa) ja niiden vuoksi on tullut rämmittyä pihalla säällä kuin säällä. Ainoa asia, mikä minua ulkoilussa harmittaa on se, että yhä useamman on mentävä kauniisiin maisemiin ja upeaan luontoon Lappiin, luonnosuojelualueelle, kansallispuistoon - matkustettava siis jonnekin. Koska lähiluontoa niin usein pilataan, kaivetaan, raivataan ja hävitetään. Lähiluontoa ei siis välttämättä ole.

Itsekin kuulen nyt, itken ja kuulen, kaivinkoneiden äänen tuossa vähän matkan päässä suolla. Jossa ennen vain varoen liikuin, koska halusin antaa rauhan joutsenille, teerille ym. mitä suolla asui. Nyt siellä ei asu kuin kuolema, koska turvetuotanto. :(

Anna Vihervaarasta

Mäkin tunnen monta Helsingin keskustassa asuvaa bortsua.:) Nessi on kuitenkin niin aktiivinen, että sitten meidän pitäisi käydä jossain harrastuksissa. Ja ilman autoa se on vähän haastavaa. Siksi me ei enää nykyisin käydä missään ohjatussa, heitellään vaan frisbeetä ja koirat saa juosta vapaana metsässä. 

Tuo lähiluonnon pilaaminen harmittaa ja surettaa muakin ihan hirveästi. Nyt Helsingissä on vielä mahdollisuus asua aika lähellä keskustaa ja silti päästä kävellen metsään. Mutta kuinka kauan? Tämä pistää myös miettimään, että ketä kannattaa äänestää viikon päästä. Sain yhtenä keväänä raivarit, kun Viikin ja Herttoniemen rajalla oli hakattu maailman kaunein vanha metsä "metsänhoidollisista syistä". Eli laitettu rahoiksi. Keskellä ulkoilualuetta. Siellä hyppi sitten kauriita avohakkuun keskellä. Vihastutti niin. En haluaisi asua kaupungissa, joka on pelkkää kiveä ja asfalttia, mutta siihen suuntaan Helsinki taitaa pahasti olla menossa.:(

Cherry1
All work, no play

Toisaalta huomaan täältä maalta käsin, että kaupungeissa on toivoa lähiluonnon säilymisestä edes osittain. On yleensä äänekkäitä vastustajia, jos jotain aiotaan tuhota. Maaseudulla ei ehkä niin nähdä luonnon arvoa, kun sitä mukamas on joka paikassa. Tosiasiassa sitä ei ole. :(

Juu minäkin bortsuni kanssa kävin sitten ahkerasti agilityssa, eihän siitä muuten olisi mitään tullut. Ja vaikka bussilla ja ratikalla pääsi moneen paikkaan, lopulta taivuin auton ostamiseen ihan koiran takia. 

Anna Vihervaarasta

Niinpä. Haaveilin yhteen aikaan maallemuutosta (en enää) silmissäni takapihalta alkava metsäpolku. Jossain vaiheessa tajusin, että maalla luontoon suhtaudutaan usein jotenkin raadollisemmin kuin täällä kaupungissa. En ehkä pärjäisi siellä kovin hyvin, joten toivotaan, että kaikkea lähiluontoa ei Helsingissäkään silvota.:D

EllaGusGus

Ihana postaus! Helppo samaistua. Oli pakko lainata sua mun uusimmassa postauksessa, jossa seikkaillaan Laosissa sademetsässä vesiputouksia jahdaten :) Ja todellakin menen ulos - huomenna tiedossa Milford Sound täällä Uudessa-Seelannissa. Nauti Lapista ja Suomen keväästä!

Anna Vihervaarasta

No mikä ihana blogi ja elämä sulla! Tulee niin matkakuume. <3

Menolippu Maalle (Ei varmistettu) http://www.menolippumaalle.fi

Minäkin olin ennen iloinen koirasta, koska se sai lähtemään lenkille. Nyt koiraa ei enää ole, mutta ihan yhtälailla lenkille tulee lähdettyä ilmankin, kun sen ottaa asiakseen. Toinen hyvä motivaattori on lapset: kun kerrankin saa sen oman aikaslottinsa ulkoiluun eli kun puoliso on kotona, ei voi olla lähtemättä! Toista oli ennen lapsia, kun tapanani oli vetkuttaa lähtöä loputtomiin inspiraation mukaan.

Anna Vihervaarasta

Niinpä, ulkoilu on tottumiskysymys. Pakko kyllä sanoa, että just tänä aamuna en lähtisi ulos ilman koiria, koska ulkona sataa lunta (talvivaatteet jäivät Saariselälle ja tulevat sieltä autokyydillä myöhemmin) ja väsyttää. Mutta kohta mennään silti.:)

Kommentoi

Ladataan...