Paahtoleipien ja samppanjan puolesta

Ladataan...

 

Se alkoi perjantaina, vaikka merkkejä oli ollut näkyvissä jo aiemmin. Tarjolla oli samppanjaa.

Ja minä sanoin sen, mitä ärsyttävän kunnolliset ihmiset sanovat:

”Oisko mitään alkoholitonta? Mun pitää treenata illalla.” (Se verkkovalmennus treeniohjelmineen ja ravinto-ohjeineen, muistatteko?)

Sitten kuitenkin join puolikkaan lasillisen sitä samppanjaa — ja kaadoin loput viemäriin.

Samppanjaa. Viemäriin.

Kotona annostelin lautaselleni tarkkaan kasviksia, hyviä hiilihydraatteja, proteiinia ja vähän rasvaakin. Laskeskelin mielessäni, että tällä annoksella jaksan ensin kävellä puolentoista tunnin iltalenkin ja sen jälkeen tehdä puolen tunnin kehonpainotreenin.

Perjantai-iltana.

Jossain lenkin varrella tajusin, että tänään ei ole treenipäivä (harmi sitä samppanjaa).

Tulin kotiin ja yritin miettiä, miten iltapalastani tulisi kunnollinen tasapainoinen iltapala. Sellainen, jossa on niitä kasviksia ja proteiinia, tiedättehän.

Sitten söin vaaleaa paahtoleipää luomuvoilla, maitosuklaata sekä Bastogne-keksin ja katsoin kaksi jaksoa lempisarjaani Netflixistä. 

Sinä iltana päätin, että nyt saa riittää. Tämä(kin) ruokavalio on minulle liian tiukka.

En tahdo tulla ihmiseksi, joka syö optimaalisesti koostettuja aterioita ja ajattelee niitä aivan liikaa. 

Tahdon olla ihminen, jonka keho toimii, liikkuu ja venyy, joka nukkuu hyvin, eikä plärää jatkuvasti puhelinta. Se tyyppi syö välillä tuoretta vaaleaa leipää, hyviä juustoja ja täysin proteiinittomia mutta ah-ihania pasta-annoksia. Sillä on kaapissa aina suklaata ja Bastogne-keksejä, ja se todellakin juo samppanjaa, jos sitä on tarjolla.

Ei ehkä kuulosta siltä, mutta se pysyy hoikkana ja terveenä näin. Tiedättekö miksi?

Koska siltä ei ole mikään kiellettyä, se harvoin himoitsee mitään ruokaa.

Koska se ei laske aterioiden koostumusta, se osaa kuunnella kehoaan.

Koska se syö onnellisena vaaleaa leipää, se pystyy keskittymään johonkin ihan muuhun kuin aterioiden koostumukseen.

Siksi myös sen mieli pysyy terveempänä. 

 

 

Puolikas bataatti, iso porkkana, puoli pussia broccolia, puolikas luomuhalloumi. Kierittele bataatin- ja porkkananpalat ja broccoli oliiviöljyssä, timjamissa, oreganossa ja ruususuolassa. Paista bataatteja ja porkkanaa uunissa kunnes ovat lähes kypsiä ja parsakaalia vain pieni hetki. Tarjoile tahinin kanssa.

 

Olen epäillyt, että liika terveellisyys ei tee onnelliseksi. Sillä vaikka keho olisi priimakunnossa, niin mitä terveyden palvonta tekee mielelle?

Minut se näköjään ajaa keksipurkille. Ja se on huomattavasti parempi lopputulos kuin se, että se ajaisi vaa'alle. Joskus aiemmin on käynyt päinvastoin.

Tiedän kokemuksesta, että mitä enemmän keskittyy ruokaan ja kehoonsa, sitä isomman palan ne elämästä haukkaavat. Mitä enemmän tarkkailee itseään, sitä enemmän virheitä näkee. 

Me löydämme maailmassa paljolti sen, mitä etsimme. Jos etsii kauneutta, löytää sitä. Jos etsii virheitä, löytää niitä.

Ja jos ajattelee että kaikkea voi syödä, kunhan syö kohtuudella (ja omien arvojen mukaan), niin sitten niin on. 

Niin ei nimittäin liho, syömällä vähän kaikkea siis. Se on kummallista ja toisaalta ei yhtään. En usko, että meitä on tarkoitettu pohtimaan ruokaa näin paljon. Tai kehoa. Tai sitä, miten rasvaprosentista saisi mahdollisimman pienen ja lihaksista mahdollisimman suuret.

Tässä maailmassa on tähtitaivaita, valtameriä, viidakoita ja savanneja. On selittämättömiä pohjavirtoja, kaiken tietävää sisäistä viisautta ja rakkautta.

Onko tämän kaiken keskellä mitään järkeä keskittyä omaan kehoon, kysyn vaan.

Vai olisiko kuitenkin oikeammin elää niin, että näkee tähtitaivaat, valtameret, viidakot ja savannit, huomaa pohjavirrat ja universumin liikahdukset ja tuikahdukset sekä oppii vähän ymmärtämään itseään ja tätä maailmaa.

Ja että rakastaa. 

En luovu paahtoleivistä ja Bastogneista silläkään uhalla, että niiden hinta on pari kiloa rasvaa ja pari vuotta lyhempi elämä.

Sitä paitsi mistä sitä kukaan tietää, kuinka kauan elämme muutenkaan.

(Ja epäilen, että onnelliset elävät lopulta terveellisiä pidempään.)

 

PS Vaikka päätinkin sanoutua irti valmennuksen ruokavaliosta, treenit ovat edelleen ihan rautaa. On ihmeellistä, mitä kaksi kehonpainotreeniä ja yksi jooga viikossa ovat tehneet liikkuvuudelleni. Hurjaa. Siitä lisää toisella kertaa.

Pus.

Share

Kommentit

Elsa P. (Ei varmistettu) http://elsa-p.blogspot.fi

Parasta, Anna!

Olen tullut viime vuoden lopussa ja tämän vuoden alussa samoihin päätelmiin! Miksi käyttää turhaan aikaansa ja lyhyttä elämäänsä kehosta ja ruoasta stressaamiseen! Ihana kirjoitus, jälleen kerran.

Kun liikkuu ja pitää itsestään huolta, pysyy onnellisena ja mieli sekä keho terveenä. Rasvaprosentti ei ole onnellisuusprosentti.

Ihanaa viikkoa! :-*

Anna Vihervaarasta

 Rasvaprosentti ei ole onnellisuusprosentti.

Ihana Elsa.<3

Pau
P.S C'est moi!

Hyvä kirjoitus!

Mä myös joskus yritin syödä oikein extraterveellisesti ja panostin kaikenmaailman superfoodeihin ja mietin annoksien kokoja. Treenasin samalla 5-6 kertaa viikossa. Harrastan pääasiassa balettia neljä kertaa viikossa, mutta tuolloin mahdutin viikkooni vielä muitakin treenejä. Söin kyllä silloin tällöin jotain herkkuja, mutta itse kunnon ruokaa ja täyttävää sellaista varmaan liian vähän. Huomasin yhdessä kohtaa, että tää juttu ei nyt sovikaan mulle. Olin välillä kärttyinen, meni hirveästi energiaa ruoan miettimiseen ja huomasin, että en enää oikein nauttinut treenaamisestakaan.

Päätin laittaa stopin liian tarkalle ruokavaliolle ja stressailulle. Huomasin, että treenauskin alkoi taas maistua, kun ei stressannut turhista asioista. Tanssin tosiaan balettia ja siinä jos missä tulee kyttäiltyä omaa kroppaansa ja tuntee myös, jos on hiukankin turvotusta tai liian raskas olo kropassa. Balettitanssijan ihannevartalokin on aika hullu. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että tässä ei mitään ammattitanssijoita olla eikä olla enää tulossa, joten annan itselleni mielellään anteeksi vaikka peilistä ei katsoisikaan täydellinen ballerina.

Ja on kyllä totta, että olo on paljon parempi kun syö vapaammin ja sallii itselleen herkuttelut. Elämä on tosiaan aivan liian lyhyt oman ruokavalion ja kropan tuijottamiseen ja tarkkailuun. Täällä on niin paljon muitakin niin hienoja juttuja, että parempi keskittyä niihin! :)

Anna Vihervaarasta

Olin välillä kärttyinen, meni hirveästi energiaa ruoan miettimiseen ja huomasin, että en enää oikein nauttinut treenaamisestakaan.

Just näin mullakin helposti käy. Tuntuu jotenkin väärältä miettiä jatkuvasti aterioiden koostumusta, kun olisi paljon kiinnostavampaakin mietittävää. Ja se vie ilon monesta asiasta.

Keskitytään niihin hienoihin juttuihin siis!:)

Vierailija (Ei varmistettu)

Hei camoon, broccoli on suomeksi parsakaali. Olen pitänyt blogistasi juurikin taitavan kielenkäytön vuoksi, älä anna minun pettyä!

Anna Vihervaarasta

omg. Onpa hyvä, että huomasit ja huomautit.

Mia K.

Juurikin niin :) Itse sun ikäisenä kävin samoja asioita läpi! 

Nykyään syön automaattisesti juuri sitä mitä haluan-mieli-tarvitsen, kun sen vain vaistoaa mitä syö! Saan olla v a p a a kaikista ns tuollaisista rajoitteista, ja silloin aikaa jää kuulkaa uskomattomia määriä tehdä muuta kivaa ♡

Anna Vihervaarasta

Just noinhan se menee.:) Ja itsekin olen jo vuosia syönyt sitä, mitä tekee mieli - kun yleensähän tekee mieli jotain melko terveellistä. Mutta näköjään olen kuitenkin vielä aika helposti vietävissä, kun joku neuvoo, miten oikeasti kannattaisi syödä.

<3

HillaMyCupOfCoffee (Ei varmistettu) http://thisismycupofcoffee.blogspot.fi/

Voi vitsit miten olikaan hyvä teksti! Aamen ja hallelujah sekä kaikki ylistyssanat päälle :)
Mä oon kokenut tuon ihan saman ilmiön, sillä jos kiellän ja rajoitan itseltäni jotain, sitä tekee entistä enemmän mieli. Kun en kiellä suklaata, sitä tulee itse asiassa syötyä vähemmän. On turha obsessoida ja tarkkailla kehoa ja ruokavaliota liiaksi. Toki se perusterveellinen ruokailu on kaiken a ja o, muttei kenenkään ruokavalio kyllä kaadu siihen satunnaiseen paahtoleipään. Mä itse uskoisin että se stressaaminen ja ruokavalion liiallinen pohtiminen on paljon haitallisempaa kuin Runebergin torttu tai kakkupala juhlapäivänä.
Pari rasvakiloa on pieni hinta mielenterveydestä :)

Törmäsin blogiisi ensimmäistä kertaa vasta tänään, oli kyllä iloinen yllätys! Jään seurailemaan :)
~Hilla
http://thisismycupofcoffee.blogspot.fi/

Anna Vihervaarasta

Mä itse uskoisin että se stressaaminen ja ruokavalion liiallinen pohtiminen on paljon haitallisempaa kuin Runebergin torttu tai kakkupala juhlapäivänä.

Ihan täysin samaa mieltä.:)

Kiva kun löysit tänne!

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

On mielenkiintoista, miten eri tavoilla samaan tavoitteeseen voidaan päästä. Olen kanssasi aivan samaa mieltä siitä, että liiallinen ruokavalion rajoittaminen, rasvaprosenttiin tms. mittaan tuijottaminen tai muu jatkuva oman hyvinvoinnin/kehon/ulkonäön miettiminen ei voi olla hyväksi. Mutta mun täytyi nimenomaan tehdä tosi raju ruokavaliomuutos, että pääsin tähän olotilaan, jota kuvailet tekstissäsi. Luovuin siis sokerista viime tammikuussa eli olen ollut nyt reilun 13 kk ilman sokeria. Sitä ennen voin jatkuvasti huonosti ja mun suhtautuminen ruokaan, terveyteen, liikuntaan, ihan kaikkeen tuli sokerin kautta. (Saatoin esimerkiksi säästää laihduttaessani kaloreita sokeria varten.) 

Mä siis toimin aika paradoksaalisesti, kun jätin pois sokerin päästäkseni tilanteeseen, ettei mun tarvitse sen kummemmin miettiä ruokaa. Ja onneksi hyvin nopeasti huomasinkin, että kun mun elimistö ei ollut jatkuvasti sokeripöllyssä, mun kehon omat kylläisyys- ja nälkäsignaalit alkoivat taas toimia ja nykyään olen jo pitkään syönyt omaa kroppaani kuunnellen. Kaloreita en ole laskenut yli vuoteen, kun taas aiemmin olin hyvin tietoinen kaloripitoisuuksista. Nyt kun osaan taas kuunnella omaa kehoani, painonhallintakin on luonnollista, tai siis mä en tietoisesti enää "hallitse" painoani, mä vaan syön säännöllisesti sen verran kuin tarvitsee. Nautin ruoasta mutta ruoka ei ole mitenkään erityisen isossa osassa elämääni.  Viime vuoden halusin olla ehdottomasti ilman sokeria ja edelleenkin noudatan sokeritonta ruokavaliota, mutta nykyään vain siitä syystä, ettei ole vielä tullut vastaan sellaista makeaa herkkua, jota haluaisin maistaa. (Mikä on kyllä aika uskomatonta, koska aikaisemmin en muuta halunnut tehdäkään kuin syödä makeaa.) Uskon, että ihmisten geenit (esim. eräänlainen yliherkkyys "koukuttua" asioihin), ruokailutottumukset, elinympäristö, elämässä koetut asiat, mahdolliset ajatusansat ja monet muut tekijät vaikuttavat merkittävästi siihen, että millaisia ratkaisuja täytyy tehdä päästäkseen siihen kuvailemaasi ja minunkin mielestäni tärkeään tavoitteeseen: että näkee ne ympärillä olevat valtameret ja tähtitaivaat eikä mieti vain sitä, mitä lautasella saa ja ei saisi olla. Joillekin riittää kohtuudella kaikkea -ajattelu (joka on mun mielestä se ihanteellisin keino), mutta joidenkin on ainakin ensin turvauduttava äärimmäisiin konsteihin päästäkseen samaan. Mutta loppujen lopuksi sillä keinolla ei onneksi ole väliä vaan sillä, että keskittyy elämiseen eikä ruokavalioon. :)  

Anna Vihervaarasta

Hei todella hyvä pointti! Tämä mun tapahan siis toimii silloin, kun ei ole missään koukussa ja on jo oppinut kuuntelemaan kehoaan. 

Tuo sokeri on kyllä jännä juttu. Mun ei yleensä tee sitä mieli melkein lainkaan. Kaapissani on aina niitä keksejä ja suklaata, mutta menee pitkiä aikoja, etten syö niitä lainkaan. Mutta siinä vaiheessa, kun kiellän itseltäni vaalean leivän ja sokerin, niin alankin himoita niitä hirveästi. Siksi päätin, että on parempi olla kieltämättä.

Mahtavaa, että olet päässyt irti sokerikoukusta! :)

Vähän samansuuntaisia ajatuksia olen pyöritellyt itsekin ja päätynyt siihen lopputulokseen, että syömisessä (ja liikkumisessa) toimii itselläni parhaiten se, että mietin, mistä tulee hyvä olo. Yleensä hyvä olo tulee terveellisestä ruoasta ja liikunnasta, mutta se tulee myös perjantai-iltana hyvällä omallatunnolla nautitusta pizzasta, viinistä ja suosikkisarjasta. :)

Anna Vihervaarasta

Juuri näin. Kun ei yritä liikaa kontrolloida syömisiään ja liikkumisiaan, huomaa yleensä elävänsä aika terveellisesti. Ja mun hyvään elämään kuuluu kyllä ehdottomasti myös pitsa, viini ja sarjat.:)

Anunpuutarha (Ei varmistettu) http://anunpuutarha.blogspot.fi

Ihana kirjoitus:)
Olen juurikin sitä mieltä, että keho tietää mitä tarvii/haluaa. Ja kaikkea kohtuudella;)

Vierailija (Ei varmistettu)

Entäs vegaanius?

Anna Vihervaarasta

Vegaanius on mielestäni eri asia, koska siinä on yleensä kyse arvoista, ei mistään optimaalisen terveyden tai kehonkoostumuksen tavoittelusta. 

Mitä omaan vegaaniuuteeni tulee, niin syön edelleen pääosin vegaanisesti ja ehdottomasti suosin vegaaniruokaa ja pidän sitä eettisesti parhaana tapana syödä. En silti enää jaksa syynätä työpaikkaravintolan jokaista annosta maidon ja munien varalta ja olen ottanut luomumunat ja luomujuuston takaisin ruokavaliooni. Siis silloin kun tekee niitä mieli tai keho tuntuu tarvitsevan jotain muuta kuin kasviksia. Pyrin tässäkin asiassa rentouteen ja ajattelen, että tärkeintä on se, että yrittää parhaansa. Olen myös vähän sitä mieltä, että moni hyvä asia kaatuu liikaan ehdottomuuteen.

Eli: paljon kasvisruokaa, joskus Bastogne-keksi ja hyvää juustoa.:)

Helmi K
sivulauseita

Jos joku jossain kaataa samppanjaa viemäriin ollaan hyvin kaukana siitä mikä elämässä on tärkeää. 

Anna Vihervaarasta

Sinä sen sanoit.

maariapaivinen (Ei varmistettu) http://www.maariapaivinen.com

Oi oi, soo soo, samppanjaa viemäriin!? Mutta minä olen joskus ollut yhtä paha. Liian tiukka, liian orjallinen. Kun pari vuotta sitten aloin hellittää itseni suhteen, alkoi uusi elämä :) Enkä tosiaankaan lihonut. Itse asiassa kun viime kesänä sain tietää raskaudesta, pelkäsin että lihon kauheasti ja good bye sorja vartalo, mutta nyt 18 kiloa painavampana ajattelen vain että voisin poikani vuoksi painaa vielä toiset 18 kiloa lisää. Ja että saan syödä, mitä haluan. Toki myös tulee liikuttua paljon, sillä se on vuosikausien aikana "vakiintunut" elämäntapa mutta liikkumisesta on tullut sellaista, että teen vain mitä haluan ja mikä tuottaa mielihyvää ja nautintoa - muistan ajat kuinka naama irveessä menin lenkille, vaikka ei huvittanut. Iloisia makuhetkiä sinulle!

Anna Vihervaarasta

Juu, pahasti tehty.;)

Mutta oli siinä hyvääkin. Samppanja-episodi sai minut huomaamaan, että olen luisumassa takaisin huonoille teille: vähän pakkomielteiseen liikkumiseen ja liian terveelliseen syömiseen. Huh, onneksi siihen tuli nyt stoppi.

Ihanaa viikkoa Islantiin!

T. Anna pestopastan ääreltä

AKK (Ei varmistettu)

Niin viisas Anna! Tulen blogiisi aina, kun kaipaan rauhaa ja kauniita kuvia. Tekstisi saavat toisaalta pääni rauhoittumaan, toisaalta ne herättävät lapsenmielisen ihmettelyn maailmaa kohtaan. Sanasi ovat monesti niin osuvia, että ihan hämmästyttää. Ja kuvasi, niin kauniita!

Ruokavaliosta olen täysin samaa mieltä! Noudatin itse syksyn ajan tarkkaa ruokavaliota, johon onnekseni kuului herkkupäivä. Kuurin loputtua tarkkailu jäi päälle ja nyt olen yrittänyt oppia siitä pois ja päästä lähemmäs oman kehon kuuntelua. Haluaisin oppia kuulemaan ja tuntemaan, milloin ruoka-ainetta kaipaa keho ja milloin mieli. Ja selvittää, miksi ihmeessä mieli huutelee eri ruokien perään elämän eri käänteissä. Tekstistäsi kerään voimaa ja kärsivällisyyttä tähän matkaan. Kiitos! &lt;3

Kommentoi

Ladataan...