Paluu 1990-luvulle: lappuhaalari

Kaupallinen yhteistyö R-Collection

Tältä elämäni on näyttänyt lähiaikoina. Olemme kävelleet pitkiä lenkkejä kevätauringossa, koti on rakentunut pikkuhiljaa, se alkaa olla jo melkein valmis, ja olen pukeutunut lappuhaalariin. Voin kuvitella, että joissain teistä kyseinen vaatekappale herättää liikaa muistoja. Itsellenikin tulee vähän mieleen 1990-luvun Espoo ja ala-asteen diskot farkkuhaalareissa. Se oli kyllä rakas haalari sekin. 

Muistoja tai ei, olen aika tykästynyt tähän R-Collectionilta saamaani haalariin. Olen käyttänyt sitä paljon kotona, mutta se toimii myös töissä, kun siihen yhdistää konjakinväriset nilkkurit. Musta nahkatakki tulee tuomaan siihen vähän rosoa, kunhan säät lämpenevät. Sitten yhdistän sen myös valkoisiin Converseihin.

R-Collection on suomalainen perheyritys, jonka vaatteet suunnitellaan Kajaanissa, materiaaleissa suositaan luonnonmateriaaleja ja tuotannossa käytetään suomalaista osaamista. Kankaat tulevat pääosin Euroopasta. Olen aina onnellinen, kun tiedän, mistä vaatteeni tulevat.

Haha, naurattaa muuten, kun juuri kirjoitin, etten käytä sinisiä ja harmaita vaatteita. Lähiaikoina olen tietenkin sitten käyttänyt vaikka mitä sinisen sävyistä. Oh well, sellaista elämä on. Epätäydellistä ja ennakoimatonta, ainakin, jos on tämän pään mieltymyksistä kyse. Ja tässäkin haalarissa kasvoja vasten on toki valkoinen aluspaita, ei siniharmaa sävy. Valkoinen tuo asuun myös kivasti kontrastia. Tärkeintähän värien käytössä on nimenomaan se väri, joka on lähinnä kasvoja. Alaosaan voi valita, mitä huvittaa. 

Mitä mieltä siellä? Lappuhaalari: kyllä vai ei?

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Kommentit

Saranda
Tyhjä ajatus

Todellakin kyllä! R-Collection on aivan mielettömön ihana merkki ja niiden haalari sopii sulle tosi hyvin. :)

Anna Vihervaarasta

No niin on! Ja kiitos. <3

Veeramaria
VEERA MARIA

Kyllä! Pukee sinua tosi hyvin! :)

Minä kö
Minä(kö?)

Oih muistan omat kirkuvan keltaiset lappuhaalarini! :D

Anna Vihervaarasta

Kuulostaa hauskalta!:D

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.