Pieni some-lakko

Tiesittekö, että nykyihmisen keskittymiskyky on kultakalan luokkaa? Ikävämpi juttu, joka johtuu multitaskauksesta ja digitaalisten laitteiden liiallisesta käyttämisestä.

Ihmistä ei ehkä ole luotu tekemään yhtä aikaa viittää asiaa ja pohtimaan vielä kuudetta ja seitsemättä siinä sivussa. Päivittäin käytössä oleva työmuistimme on koetuksella. Se näkyy pienten asioiden unohteluna, kaurahiutaleiden kaatamisena kahvipurkkiin ja myöhäisen yön paniikkikohtauksina, kun joku tärkeä asia muistuu mieleen, ja sen pelkää unohtuvan ennen aamua.

Muistatteko vielä ajan ennen kännyköitä? Kun kaikkien kavereiden puhelinnumerot osasi ulkoa ja puhelimeen vastattiin silloin, kun satuttiin olemaan kotona. Kukaan ei pelännyt menettävänsä mitään, jos ei istunut puhelimen vieressä päivät pitkät. Lapsuudenkotini puhelimessa ei ollut edes vastaajaa. Sain ensimmäisen kännykkäni muistaakseni lukiossa.

Silloin kukaan ei tuntunut kaipaavan tätä tietotulvaa. Meillä oli kirjahylly joka huoneessa, mutta telkkari vain olohuoneessa. Minulla ei ollut omaa tietokonettakaan ennen kuin muutin pois kotoa opiskelemaan. Sen sijaan, että olisin surffaillut netissä yömyöhään, saatoin unohtaa koko maailman uppoutuessani johonkin kiehtovaan kirjaan. Ja kun tapasin ystäviäni, kenellekään tuskin tuli mieleen vilkuilla vähän väliä jotain pientä ruutua, jos jossain muualla kuin siinä tilassa ja siinä hetkessä vaikka tapahtuisi jotain kiinnostavampaa.

Välillä minun tekisi mieli huutaa nykyiselle itselleni kovaa: Herää pahvi! Luuletko todella, että elämä on siellä ruudussa?

Keskittymiskykyni, joka joskus salli minun lukea kirjan kannesta kanteen nostamatta katsettani siitä, on rapautunut niin, että käteni etsiytyy säännöllisesti puhelintani kohden jopa kesken leffan, lehdistä ja kirjoista nyt puhumattakaan. 

Kaikesta tästä johtuen olen yrittänyt jo pidemmän aikaa vähentää sosiaalisen median käyttöäni. Vähän huonolla menestyksellä, valitettavasti. Kirjoitin joskus pari vuotta sitten siitä, miten jätän kännykän lähes aina kotiin lähtiessäni lenkille. Siinä olen sentään pysynyt. Ne hetket siellä metsässä ja merenrannoilla ovat ihania. En tahdo olla tavoitettavissa, enkä juuri koskaan kaipaa puhelintani. (Kun tulen kotiin, syöksähdän tietenkin heti katsomaan, onko digiaalloilla tapahtunut jotain.)

Jatkuva tavoitettavissa olemisen pakko tuntuu vähän rasittavalta. Siksi vastailen välillä teidänkin kommentteihinne viiveellä. Ne ovat minulle hyvin tärkeitä, mutten tahdo olla online ihan koko ajan. Usein työpäivien jälkeen en tahtoisi avata läppäriä enää lainkaan. Olenkin ryhtynyt pitämään puhelinta lähes jatkuvasti äänettömällä ja poistanut sovellusten ilmoitukset käytöstä. Se ei silti ihan riitä.

Ystäväni Sini on tosi taitava rauhoittumaan. Hänen esimerkistään olen ottanut järeät some-vieroituskeinot käyttöön: puhelimeni napsahtaa lentotilaan joka ilta kello 22.00 ja avautuu vasta seuraavana aamuna. Tämä siksi, että sosiaaliseen mediaan ja nettiin saa upotettuja tunteja ja tunteja, joina voisi tehdä jotain paljon mielekkäämpää. Lisäksi keskittymiskyky heikkenee, mieli surisee ja valo sotkee unirytmin.

Jos joskus pärjäsimme ilman noita himoittavia pikkuruutuja, eikö sen pitäisi olla mahdollista vielä nytkin?

Share

Kommentit

Nettanen

Olen pohtinut näitä samoja juttuja erittäin paljon. Itsekin olin aikoinaan todellinen lukutoukka, mutta nyt en enää edes muista, milloin olisin lukenut jonkun kirjan kannesta kanteen, saati edes vaikkapa tunnin putkeen häiriöttä. Surullista! Olen miettinyt jonkinlaista some-lakkoa itsekin, kenties vaikkapa joululomalla. Huomaan kyllä, että yksi paikka on, missä puhelinta ei niin kovin paljon tule käytettyä: kesämökki. Siellä ei kyllä verkkokaan ole se paras mahdollinen, mutta erittäin hyvä niin :D

Anna Vihervaarasta

Mä luen kyllä edelleen ihan koko ajan jotain, mutta en osaa tehdä sitä samalla tavalla keskeytyksettä kuin ennen. Se on vähän huolestuttavaa. Ajattelin tätä some-asiaa myös kesällä Amsterdamissa, kun netti toimin vain ajoittain. Se oli lopulta tosi vapauttavaa. 

Ihanaa viikonloppua!

Hillevi (Ei varmistettu)

Tunnistan itsessäni ihan samoja somelevottomuuden oireita, pakkomielteistä luurin tähyämistä!
Lenkillekin pitää se puhelin raahata (jos vaikka koiralle - tai itselle sattuukin siellä jotain...) ja kesken linnunlaulun ja maisemien ihastelun pitää taskussa piippaava luuri kaivaa tutkittavaksi. No, toisinaan olen onnistunut laittamaan sen lenkin ajaksi jopa äänettömälle...
Olin toissa kesänä kaksi viikkoa ulkomailla, niin että missään kohtaa ei ollut mahdollista päästä nettiin. Aluksi sitä oli jopa pienesti hätääntynyt ja yritti keksiä keinoja, miten ja missä linjoille voisi päästä, mutta sitten ei auttanut kuin rauhoittua ja sepä teki hyvää! Aika pian sitä alkoikin nauttia tilanteesta ja siitä vapauden tunteesta. Kun linjoille jälleen "pääsi" niin tuntui kuin stressi isona möykkynä olisi vyörynyt päälle...
Kun silloin tällöin onnistuu sen luurin unohtamaan, ja sulkemaan läppärin heti kun on ne "tärkeimmät" asiat tsekannut, tuntee itsensä "oman elämänsä rouvaksi". Sellaiseksi, joka itse päättää, mitä tekee eikä anna somen määräillä :-) Tätä tunnetta alan minäkin tästä lähtien tavoittelemaan vähän useammin!

Anna Vihervaarasta

Ajattelin myös ennen, että puhelin pitää varmuuden vuoksi ottaa lenkille mukaan - ja otankin, jos menen jonnekin kauas ihmisistä. Niin kauan kuin lenkkeilen ihmisasutuksen lähellä, uskon saavani aina apua muilta, jos jotain sattuu. Eli puhelin jää kotiin.

Ulkomailla on ihanaa, kun ei vain pääse nettiin! Saisikohan puhelimeen välillä jonkin nettieston täälläkin?:D

Anna Vihervaarasta

Hei mahtavaa, että ollaan samoilla linjoilla! Puhelinriippuvuus on oikeasti aika ahdistavaa. Miten noin pieni laite voikin koukuttaa näin pahasti?

Sosiaalisissa tilanteissa ei oikeasti saisi räplätä puhelinta, mutta myönnän silti tekeväni sitä. Julkisissa se on oikeastaan mielestäni ihan ok: matkustaminen on tavallaan joutoaikaa, joka kannattaakin hyödyntää jotenkin. Vaikka sitten somessa.;)

Elinaelise

Mä olen tehnyt oikeastaan alusta asti tietoisen päätöksen, että en hanki itselleni puhelinta ja liittymää, jolla pääsisi nettiin. Koska en tarvitse sitä nettiyhteyttä oikeasti mihinkään, koska puhelimen pieneltä näytöltä lukeminen on ärsyttävää joka tapauksessa ja koska en halua huomata jonain päivänä muuttuneeni sellaiseksi ihmiseksi, joka ahdistuu ellei ole koko ajan online, tai jokä räpeltää puhelinta kun pitäisi jutella kaverin kanssa. Roikun ihan liian paljon netissä jo nykyiselläänkin, pelkän läppärin voimin.

Mutta tuo levottomuus ja keskittymiskyvyttömyys, sen tunnistan kyllä itsessänikin ajoittain. Ja se aivan suhteeton ärtymys joka tulee siitä, jos netti pätkii kun olen kotona ja tietokoneen äärellä, ihan hullua. Kirjojen lukeminen on käynyt hankalammaksi, saatan huomata kirjaa tai jotain pitempää artikkelia lukiessani etten kunnolla hahmota mitä juuri luin koska ajatukseni harhailevat samaan aikaan kymmenessä muussa asiassa. Luen liian nopeasti ja silmäillen enkä kunnolla ymmärrä lukemaani, saati että pystyisin eläytymään. Ihan pirun pelottavaa kun sitä ajattelee. Miten tässä on päässyt käymään näin?

Anna Vihervaarasta

Voi miten mahtava päätös! 

Minua ahdistaa ehkä eniten se, etten pysty pitämään näppejäni erossa puhelimesta. Ihan selvä riippuvuus. Siitä tahtoisin todellakin eroon, mutta miten se onnistuisi ilman peruspuhelimeen vaihtamista? Olen ehkä sen verran pahasti koukussa, että ihan kokonaan en älypuhelimesta halua luopua - enkä työni takia edes voisi. Mutta jos somessa kävisi vain pari kertaa päivässä, sekin olisi jo hyvä.

iHullu (Ei varmistettu)

Pahoittelen jo etukäteen iLaitteiden määrää viestissäni. Koomista itsellenikin.

Mä luen kirjaa ainakin joka ilta ennen nukkumaanmenoa. Myös päivisin (sen verran kun vapaa-aikaa irtoaa) silloin, kun joltain suosikkikirjaikijaltani on tullut uusi kirja. Luin oikeita fyysisiä kirjoja lapsena ja teininä, mutta jossain vaiheessa ne jäivät. Lopulta ostin iPad minin ja nyt luen aivan kaiken (ja jatkuvasti) tabletiltani. Tabletin hankinta keräsi kaikki kirjani helposti kannettavaan muotoon ja lukeminen lähti jälleen lentoon, koska se on vaivatonta ja mukavaa.

Puhelimesta minut puolestaan irrotti Apple Watch. Niin älyttömältä kuin se kuulostaakin. Viestit ja puhelut tulevat ranteeseeni ja niihin voi reagoida, mutta myös jättää reagoimatta. Puhelin saa lojua rauhassa ja jätän yhä useammin reagoinnin myöhemmäksi, kun sitä puhelinta ei tarvitse nostaa käteen ihan vain nähdäkseen mistä on kyse. Pelkkä ranteen vilkaisu riittää, eikä se edes keskeytä lapsen kanssa touhuamista. Kellon kanssa ei tarvitse myöskään "varmistella" ja noukkia puhelinta käteen nähdäkseen onko jotain jäänyt kuulematta, sillä viestien huomaamatta jääminen on lähes mahdotonta. Eli sosiaaliseen median vilkaisu "ihan äkkiä tässä samalla" jää myös tekemättä.

Ja kun puhelin on paitsiossa ja muutenkin kaikki sosiaalisen median alertit ovat pois päältä, ei sielläkään tule roikuttua kuin todella tylsinä hetkinä. Minulle toimiva ratkaisu siis oli hankkia lisää ruutuja ja enemmän. Tämä poisti puhelimen kädestä ja jätti ne vapaaksi mielekkäämpään tekemiseen.

Anna Vihervaarasta

Minäkin luen kirjaa joka päivä ennen nukkumaanmenoa. Ja silloin puhelin onkin jo yleensä lentotilassa. Mutta luen kyllä paperikirjoja. 

Hei tuo Apple Watch kuulostaa aika hyvältä, niin outoa kun se onkin! Ehkä pitää kokeilla, kiitos vinkeistä.:)

Kommentoi