Rakkaudesta, osa tsiljoona

Eräänä kesäiltana pyöräilin Katajanokalta kotiin. Kanavarannan terassit olivat täynnä ihmisiä, kello oli ehkä kahdeksan, yhdeksän, jotain niillä main. Oli lämmin, sellainen täydellinen hetki, kun kesä on vasta alussa, eikä sen loppumisesta tarvitse huolehtia. Minulla oli sininen kukkatoppi ja risaiset farkut, puikkelehdin pyörälläni ihmisten välistä ja katselin laituriin kiinnitettyjä huviveneitä. Olin kauhean onnellinen. Vapaa ja onnellinen. 

Ja tässä kohtaa joudun tuottamaan teille pettymyksen, sillä ilta ei pääty siihen, että tapasin unelmieni miehen ja tajusin, että hitot vapaudesta. 

Sen sijaan tajusin jotain muuta. Pyöräilin nähkääs eteenpäin ja mietin, että miten ihanaa elämä voikaan olla, miten täynnä rakkautta, vaikkei elämässäni juuri silloin ollut mitään romanttista kuviota. En ole ikinä oikein kunnolla sisäistänyt ajatusta siitä, että rakkaus on kaikkialla. Mutta tuona iltana ymmärsin, mitä sillä tarkoitetaan.

En kaivannut elämääni ketään. Olin vain tosi onnellinen ja autuaan tietämätön siitä, mitä ja keitä kesä oli vielä tuova tullessaan. Se oli niitä lyhyitä välähdyksenomaisia hetkiä, joina on vähän aikaa yhtä kaiken kanssa ja ymmärtää, mistä tässä kaikessa on kyse. Ja sitten hetki katoaa ja tunne ja varmuus sen mukana ennen kuin ne ehtii painaa kunnolla mieleensä, jotta niitä voisi käyttää myöhemmin. Sitten kun epäusko iskee, ja iskeehän se. Joskus nopeammin kuin kuvittelisikaan. 

Sinä iltana ajattelin, että rakkaus on tässä nyt ja aina, jos vain rakastan. Minussa. Kaikessa. 

Se on oikeasti aika yksinkertainen asia, ei lainkaan niin monimutkainen ja hankala kuin minkä me siitä teemme. Rakkaus on sitä, että rakastaa. Kaikkea, ei vain sitä yhtä seksikästä tyyppiä. 

Kun suhde päättyy, sanotaan usein, että rakkaus loppui. Mutta ei rakkaus lopu. Ihmissuhteet päättyvät. Rakkaus ei ole jotain, joka on sidottu yhteen ihmiseen ja jota on vain niillä, jotka ovat onnistuneet löytämään sen oikean, siis sen tyypin, jonka sankaritar aina sitten lopulta suurien vaikeuksien jälkeen saa kirjan tai leffan lopussa. Okei, elämä muistuttaa joskus romanttista komediaa, mutta hei: fiktio fiktiona kuitenkin. Ja ne vaikeudet sitten. Ajattelemmeko juuri näiden tarinoiden tähden, että tosirakkaus on mutkikasta ja hankalaa ja vaikeaa ja sydäntäsärkevää. Pyh. En usko yhtään. (Olen kyllä uskonut oman osani aikoinaan, eli ehkä kyse on vain katkeruudesta.)

Mutta takaisin tuohon iltaan, jona ymmärsin kaiken hetkeksi ja sitten taas kadotin sen löytääkseni sen myöhemmin jälleen. Kohta varmaan on taas kadottamisen aika. Siinäkin tapauksessa yritän kuitenkin muistaa, että rakkauden kaava on yksinkertainen:

Mitä enemmän rakastaa, sitä onnellisempi on, sitä enemmän rakkautta näkee, sitä enemmän rakkautta tuntee ja saa. Ehkä siltä ihanalta tyypiltä, ehkä vain maailmalta. Sillä ei ole niin väliä lopulta. 

Koska kun rakkautta on, ja sitä on,

kaikki on hyvin. 

 

 BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM

Share

Kommentit

vilhelmiinah
VILHELMIINA H.

Äh miten kauniisti muotoiltu teksti :)<3

Anna Vihervaarasta

Kiitos sinä ihana. <3

celine
journey

Ihana, IHANA, ihana teksti <333 ja niin totta! joka sana!

Anna Vihervaarasta

Kiitos ihana! <3 <3

Kommentoi