Sanoista, kauneudesta ja kepeydestä

Juuri kun ajattelin pureutua vakavasti kynsilakkoihin ja korvakoruihin, toimitus meni ja kirjoitti blogistani näin:

”Kun tarvitset viisasta pohdintaa ja sitaatteja älyköiltä: Anna Vihervaarasta.”

Oh well, ehkä universumi yrittää sanoa jotain – tai sitten nämä kaksi asiaa, syvällisyydet ja kepeydet, eivät sulje toisiaan pois.

Olen itse asiassa ihan varma, että ne eivät sulje. Minusta on ihanaa pohdiskella, lukea viisaita ajatuksia, niitä älykköjen kirjoituksia ja puhua inspiroivien ihmisten kanssa elämän pohjavirroista ja yrittää ymmärtää tätä maailmaa ja ihmisiä täällä. Aina se ei todellakaan onnistu, ja uskokaa minua kun sanon, että toivon kovasti itse viisastuvan tässä matkalla. Kirjoitan, jotta oppisin, muistaisin, ymmärtäisin ja löytäisin sen punaisen langan tämän kaiken keskeltä.

Sanojen lisäksi rakastan kuvia, kauneutta ja estetiikkaa sen kaikissa muodoissa. Inspiroidun yhtä lailla luonnosta, muodista kuin tiloistakin. Kumisaappaat, huulipunat, kauniit vaatteet, havujen tuoksu, neuleet, designtuolit, margaritat tai teekupit eivät ole vastakohtia toisilleen. Ne ovat vain erilaisia paloja elämässäni. Me kaikki olemme tavallaan palapelejä. Ja jotenkin oudosti hyvin erilaiset palat muodostavat yhdessä täydellisen kokonaisuuden.

Kauneudella, kaikenlaisella, on iso pala elämässäni, ja mielestäni se on hyvin tarpeellista. Tämä maailma on valloittava ja ihmeellinen, on siinä ripaus taikaakin. Ja mitä enemmän sitä kaikkea kaunista etsii, sitä enemmän sitä usein myös näkee. Estetiikan kaipuussa ei ole mitään pahaa, kunhan ei aiheuta sillä ikävyyksiä muille tai maailmalle. Tai typistä elämäänsä vain sen ympärille. Visuaalisuus on myös ihan samanlainen itseilmaisun keino kuin puhuminen tai kirjoittaminenkin. Pukeutumisellaan ja ulkoisella olemuksellaan voi kertoa (ja kertoo väkisinkin) jonkinlaista tarinaa itsestään.

Kirjoitin tästä tänään siksi, että kauneus on joskus aliarvostettua. Ehkä sitä pidetään myös liian kepeänä, pinnallisena. Mutta mitä tästä elämästä tulisikaan, jos aina pitäisi olla järkevä, vakava ja raskas?

Se viisas ystäväni, jonka monet teistä jo tuntevatkin edellisistä postauksista sanoi kerran aiheesta suunnilleen näin:

”Tyttösyndrooma on sitä, kun on kiinnostunut kauniista, naisellisista asioista ja tuntee olonsa huonoksi, sillä pelkää todistavansa olevansa vain 'nätti tyttö'.”

Mutta tietenkin jokainen meistä tytöistä ja naisista on hirveän paljon enemmän. Ja vaikka pystymme mihin vain, maailma olisi aika ankea paikka ilman kauneutta. Vai mitä? Me olemme myös hirveän etuoikeutettuja, kun saamme nauttia siitä, päättää omasta elämästämme ja tehdä suurin piirtein mitä vain tahdomme.

Saatte tähän väliin vielä Emma Watsonin viisaan puheen feminismistä ja tasa-arvosta:

 

Ai niin, se älykkölainaus. Kas tässä, yksi lemppareistani, Mr Oscar Wilde:

”To define is to limit.”

Paljon kaikkea kaunista ja ihanaa päivään, tyypit.

Puss.

 PS Toimitus: olette ihania. 

Share

Kommentit

JenniÄl

Ei hitsit Anna, tuo tyttösyndrooma on juuri se, mistä kärsin ja nyt sain sille nimen! Tunnen jumalattoman huonoa omatuntoa joka kerta, kun innostun juuri sillä hetkellä jostakin kynsilakasta/ripsiväristä/uudesta vaattesta, koska Ukrainassa ammutaan matkustajalentokoneita alas, Afrikassa riehuu Ebola ja Suomessakin on satojatuhansia työttömänä.

Tyttösyndrooma. Nyt tiedän mistä yritän päästä eroon.

Lilanna
Lilannan linna

Se, että intoilee ripsarista, ei auta ebola-alueita. Se, että on ahdistunut ebolasta, ei auta ebola-alueita. Sama lopputulos. Eikä nuo kaksi edes sulje tosiaan pois, tai sulje pois sitäkään, että voi myös tehdä jotain hyvää tässä maailmassa.

Ollaan ihmisiä ja tehdään parhaamme.

JenniÄl

Ei niin. Sehän se pointti juuri olikin.

Lilanna
Lilannan linna

Juu, ymmärsin toki. :) Jatkoin vain ajatusta.

Anna Vihervaarasta

Just näin. Elämästä kannattaa nauttia, kunhan ei satuta sillä muita. Meissä kaikissa on niin monta tasoa, erilaisia paloja siinä palapelissä. Me olemme hirveän etuoikeutettuja, kun edes voimme intoilla niistä ripsareista. Tai keskittyä kauneuteen ympärillämme. Mutta estetiikasta nauttiminen ei millään tavoin tarkoita, ettei olisi syvällinen, tunteva ja ajatteleva ihminen. Liiallinen maailman murheiden sureminen ei ole hyväksi eikä varsinkaan auta ketään. Konkreettiset teot auttavat. Ja niitä voi tehdä vallan mainiosti, vaikka olisikin trendilakkaa kynsissä.

Ihanaa iltaa. Tehdään parhaamme.

Anna Vihervaarasta

Eikö olekin äärettömän hyvin sanottu? Mulla on viisaita ystäviä.:)

Mutta oikeasti: kauniista asioista intoilemisessa ei ole mitään pahaa. Aina ei vain jaksa kantaa koko maailman murheita harteillaan, varsinkaan silloin, kun niille ei oikein voi tehdä mitään. Ja kun näkee niitä kauniita asioita, sulostuttaa omaa elämäänsä ja sitä kautta muidenkin. Sillä kepeys on ihanaa.

Mäkin tunnen usein suunnatonta maailmantuskaa. Mutta yritän opetella siitä pois ja päästää irti asioista, joille en voi juuri mitään.

Suloista iltaa sulle.

Snowflake (Ei varmistettu)

Asian vierestä, onko Rakkaudesta osa 3 kirjoitus kadonnut/poistettu, miksi en löydä sitä?
Löysin blogisi hetki sitten. Kirjoitat ihanasti ja löydät juuri oikeat sanat. Olen saanut niin paljon näistä teksteistä, kiitos siitä, olet ihana:)

Anna Vihervaarasta

Hei Snowflake (ihana nimi muuten)!

Kyllä, poistin sen postauksen. Hirveän ankea teko, tiedän.

Huolestuin vähän, kun huomasin unohtaneeni siitä täysin jotain hyvin oleellista ja tajusin, että sen voi lukea hyvin suppeasta näkökulmasta - ja joutua sitä kautta ihan harhateille. Viilaan kirjoitusta tässä jonain päivänä ja julkaisen sen sitten uudelleen.

Oikeastaan koko kirjoituksen voi tiivistää yhteen ajatukseen: Se oikea ihminen, se joka kuuluu elämääsi, tahtoo olla siinä ja tekee kaikkensa pysyäkseen sen osana. Ja siinä vaiheessa, kun tuntee jonkun jo kunnolla (ei siis heti suhteen alussa), silloin yleensä kyllä tietää, tahtooko joku oikeasti olla elämässäsi vai ei. 

Poistin kirjoituksen, koska unohdin sanoa, että me ihmiset olemme kaikki erilaisia ja jokainen suhde on erilainen. Se, mikä toiselle tuntuu ikuisuudelta, on toiselle vain lyhyt hetki. Ja jos tunnetasolla on kaikki hyvin, se että toinen tahtoo vaikka puolen vuoden päästä muuttaa yhteen ja toinen odottaa ainakin pari vuotta, se on vain detalji. Eikä se tee rakkaudesta epäröivää tai heikkoa.

On hirveän tärkeää muistaa, että rakkautta ei voi pakottaa eikä ihmissuhteita kiirehtiä. Ei koskaan. Turhautuminen ja kärsimättömyys on osattava erottaa siitä oikeasti rikkovasta ja raastavasta rakastumisesta sellaiseen ihmiseen, joka ei voi koskaan tehdä onnelliseksi.

Sellaiseen rakkauteen ei pidä jäädä kiinni.

Ja nyt unohdin kysyä, ehditkö edes lukea koko postausta.;)

Mutta palaan siis tähän. Kiitos sanoistasi. <3

 

Kommentoi