So the morning came, swept the night away...

Toissa aamuna meri oli kietoutunut usvaan. Se oli kuin keveä peitto niinä aikaisina tunteina, joina tahtoisi pitää yön luonaan vielä hetken. Kadota takaisin sen syliin, vaikka valvoikin vielä suden hetkellä kuunnellen jyrinää ikkunoiden takana, odottaen unta.

Otin tämän kuvan kävelessäni töihin pää utuisena liian lyhyiden yöunien jälkeen. Olin jo melkein myöhässä ja pääni oli täynnä uutta päivää, mutta sumu oli liian kaunis. Joten tallustelin kasteesta kostealle nurmikolle, kurkotin kaiteen yli ja otin kuvan. Nyt muistan tuon hetken ikuisesti, ehkä. Levottomuuden, uniset silmät, sairaan kauniin maailman.

Pysähdyn tällä tavoin koko ajan. Näen jotain kaunista, ja päästäni katoaa kaikki muu paitsi herkkä valo, aaltojen välke tai illan viime säteissä kimalteleva hämähäkinseitti. Unohdun katselemaan vanhaa taloa tai pohtimaan saniaisten omituista väriä. Se on hirveän ihanaa, tiedättekö? Jos hetki on kaunis, se ei ole koskaan turha. 

Emme useinkaan hurmaannu maailmasta aivan niin paljon kuin mitä se ansaitsisi. Ajattelemme sen sijaan jo jotain muuta, emme ole paikalla. Siinä. Tässä. Nyt. Ja siksi meistä ei tunnu hyvältä.

Olen viime aikoina huomannut olevani oudon onnellinen. En tahtoisi olla missään muualla kuin missä olen juuri nyt. Haluan kokea nämä päivät, sumuiset aamut, joina kävelemme koirien kanssa pitkin näitä kauniita katuja, iltauinnit lämpöisessä meressä, auringonlaskut rantakalliolla. Kaikesta valvomisesta, epävarmuudesta ja väsyttävistä päätöksistä huolimatta elämä tuntuu kepeältä. Näiltä utuisilta ja aurinkoisilta välähdyksiltä, joita tallennan puhelimeeni. 

Mietin, että tältä elämä voisi aina tuntua, jos päästäisi irti siitä kaikesta, mitä ehkä myöhemmin tapahtuu tai ei tapahdu. Ei unohtaisi unelmiaan ja kaikkea sitä kivaa, minkä tietää odottavan, mutta antaisi negatiivisten tunteiden mennä. Ei surisi asioita, joita ei ehkä koskaan tapahdu tai murehtisi tulevaa, jota ei ole vielä olemassa. 

Jos pysähdyt hetkeksi, tähän, ihan juuri tähän, niin mitä näet? Mitä kuulet? Mitä haistat? Mitä tunnet? 

Veikkaan, että kun hetken riisuu odotuksista, peloista ja toiveista, se on melko hyvä ja aika kaunis. Vai?

Ihan lopuksi saatte vielä biisin First Aid Kitiltä, jota olen kuunnellut tänä keväänä ja kesänä hurjasti. Sillä ei ole mitään erityistä merkitystä. Se on vain hyvä ja kuuluu tähän. Juuri tähän.

”So the morning came, swept the night away...” Uusi päivä, sumua tai ukkosta, mitä sen väliä.

Puss.

Share

Kommentit

ElinaPK
Sataman valot

Niin kaunista! Ensi kuussa me muutamme rannikolle, sopivan kokoiseen kaupunkiin ja lähelle merta. Siksi nämä kuvat sykähdyttävät juuri nyt aivan erityisesti. Aina on hyvä pysähtyä, kun näkee jotain kaunista.

Anna Vihervaarasta

Meri on niin paras. <3 Ihanilta kuulostavat muuttosuunnitelmanne, meren äärellä on hyvä asua.

Kivaa lauantaita!

Annita
Keinutellen

Olipas hyvä kappale! Jäi ihan soimaan uudestaan ja uudestaan! :D Kirjoitat kauniisti - en olekaan todennut tätä ehkä kuin miljoona kertaa (vaikken ehkä ihan niin usein ole kirjoittanut sitä tänne) :D Olisi joskus kiva kuulla koiristasi. Itse haaveilen valtavasti tuollaisesta borderista :)

Anna Vihervaarasta

Juu, olen ihan ihastunut kyseiseen biisiin ja oikeastaan koko artistiin. :)

Ja kiitos!<3 On ihana saada tällaisia kommentteja!

Toki voisin kirjoittaa koirista joku kerta, pitää vähän pohtia, että mitä niistä sanoisin.:) Ne vain ovat kovin rakkaita, osa elämääni. Tärkeä osa.

Bortsu on kyllä veikeä otus. Mutta myös hyvin itsepäinen, itsenäinen ja vaativa. Lisäksi se kuvittelee olevansa suuri jäniksenmetsästäjä (ei saa niitä kiinni, onneksi). Se on vähän turhankin fiksu ja energinen välillä, sisällä taas kauhean lempeä ja hellyydenkipeä. Vaatii paljon liikuntaa ja myös jotain aivopuuhaa. Tuo collie on sinänsä helpompi kotikoira, vaikka kyllä sekin pitkät lenkit tarvitsee.

Jos haluat kuulla bortsusta jotain lisää, niin kysy ihmeessä!:)

Aurinkoa lauantaihin!

Kommentoi