Takaisin kouluun osa 1, eli ajatuksia matkoista ja luopumisesta

 

Pääsin loppuvuodesta opiskelemaan tosi kiinnostavaa tutkintoa. En silti ollut yksiselitteisen onnellinen.

Tiedän nimittäin, että moni asia elämässä tulee hintalapun kanssa. Saadakseen jotain uutta, sille on raivattava tilaa. Ja minä pidän elämästäni. Mistä voin luopua?

Luovuttava nimittäin on. Tutkintoni on suunniteltu tehtäväksi työn ohessa, mutta se on 60 opintopisteen laajuinen. Se tarkoittaa vuoden täysipäiväistä opiskelua. Ja vuosi on juuri se aika, joka opiskeluun on varattu. 

Tälläkin matikkapäällä pystyy laskemaan, että jos on päivät töissä, huoltaa kahta koiraa yksin, bloggaa, tarvitsee 8 tuntia unta yössä, joogaa ja tykkää sosiaalisesta elämästään, tik tak, päivässä on vain tietty määrä tunteja. Ei onnistu.

Siksi jouduin vähän miettimään prioriteettejani. Ja sitä, mihin vapaa-aikani valuu. 

Hmm.

Jooga? Ei käy. Tarvitsen sitä pitämään pääni kasassa.

Mitä jos joku toinen lenkittäisi koiria välillä? Jaa, ei. Ensinnäkään ei ole ketään toista säännöllistä lenkittäjää. Ja tarvitsen lenkkejä pitämään pääni kasassa.

Sosiaalinen elämä. Kaverit siis. Ei. Ilman heitä pääni nyt ei ainakaan pysy kasassa.

Voisinko nukkua vähemmän? En. Se pää-juttu.

Luopua fiktion lukemisesta? En. Tarvitsen vähän todellisuuspakoakin.

Ja sitten on tietenkin tämä blogi. Hetken jo mietin, että voisin ehkä luopua tästä. Saisin aikaa. Mutta sitten, mikä pitikään pääni kasassa silloin, kun elämäni oli kaikkea muuta? Jep, blogi. Jo monta vuotta olen kirjoittanut tänne kaikesta siitä, mitä päässäni liikkuu. Ja saanut teiltä vertaistukea. En tahdo luopua blogistakaan.

Lopulta en keksinyt mitään muuta poisjätettävää kuin turhan netissä ja somessa haahuilun, joka todella saisikin jäädä. Päätin, että joogaan kun ehdin, mutta viikoittaisesta Rootsin tunnista en luovu. Ja sitten pakoilen todellisuutta vähän vähemmän, ehkä jopa radikalisoidun ja irtisanon HBO:n.

Ei ole kovin paljon tuossa, ei. Tuskin ihan 60 opintopisteen verran. 

Melko vaikeaa tämä luopuminen, tuumin. Mutta jotain hyvääkin siinä on: kun miettii, minkä voisi jättää, huomaa tykkäävänsä elämästään aika paljon. Just sellaisenaan. Ja se on kyllä hyvä.

Elämä kun on matka, ja siitä matkasta kannattaa nauttia. Mielellään vaikka ihan joka hetkestä. 

Päätin kauan sitten, etten koskaan elä tulevaisuudessa. En elä sitten kun -elämää, koska silloin unohdan olla onnellinen nyt. Ja mitä jos se tulevaisuus ei tulekaan? Silloin olisi heittänyt elämänsä hukkaan. 

Vaikka tahdonkin opiskella ja suorittaa sen tutkinnon mieluiten nopeammin kuin hitaammin, en aio uhrata elämääni sille. Aion olla elossa, en vain olemassa jotain tulevaisuuden päämäärää varten.

Sillä juuri nyt meillä on vain nyt.

Ei kovin hyvin mene, ajattelette ehkä. Eihän se luopunut mistään. 

Mutta.

Kun oikein mietin, keksin sittenkin jotain, jolla voin ostaa lisää aikaa viikkoihini menettämättä tärkeitä asioita elämässäni.

Arvaatteko jo?

Jep. Tämän elämänmuutoksen hinta on kolmikymppisen tulorakenne.

Mutta se on jo osan 2 aihe. 

 

Lue myös:

Suunta hukassa?

10 asiaa, jotka opin 35 vuodessa

Mitä tuli tehtyä?

Bloglovin, Facebook, Instagram

Share

Kommentit

AKK (Ei varmistettu) https://medium.com/@Anna_Kaisa

Voimia opintoihin ja valintoihin Anna! Minä lähetin juuri todistusanomuksen 35 opintopisteen kokonaisuudesta, jota tahkosin avoimeen yliopistoon 2,5 vuotta. Töiden ohessa opiskeleminen vaatii kyllä paljon, mutta jos opintojen aihe liittyy jollain tapaa työelämään, ne myös antavat paljon toisilleen. Omalla kohdallani ainakin esseiden kirjoittaminen oli helpompaa, koska oli todellisen maailman kosketuspintaa aiheeseen.

Anna Vihervaarasta

Kiitos ihana AKK ja onnea opinnoistasi! Tämä opiskelu on kyllä yhtä aikaa tosi kiehtovaa ja rankkaa. Tuntuu, että nytkin pitäisi opiskella eikä olla täällä blogissa. Opiskelen kuitenkin samaa alaa, jolla olen töissä, joten työ ja koulu tukevat toisiaan. Ja hyvältähän tämä siis tuntuu, vähän totuttelua vain näin alkuun.:)

emiliakeijusofia

Ihana kirjoitus! Löysin vasta nyt sun blogin ja menee kyllä seurattuihin! :)

Anna Vihervaarasta

Kiitos! Ja kiva kuulla, pitää tulla pian vierailulle sun blogiin.:)

Kommentoi