Välähdyksiä

Merellä tuikkii majakka. Vilkutan sille mielessäni nähdessäni sen valon. Olen aina pitänyt sen välähdyksiä ystävällisinä, veikeinä.

Muistan vilkaista majakan suuntaan joka kerta kulkiessani sen ohi. Katselemme hetken toisiamme. Sitten valo kääntyy pois tuikkiakseen jollekin toiselle, mutta tiedän sen palaavan taas hetken kuluttua.

Ehkä vähän samoin on universumin laita. Välillä sen valon näkee kirkkaasti, välillä se säihkyy jossain muualla. Se on kuitenkin aina olemassa.

Joskus saattaa tuntua, että valo on kadonnut jonnekin, unohtanut sinut yksin. Mutta sitten tapahtuu taas jotain. Valo välähtää. Hetken näkee kaavan, ymmärtää, miksi juuri näin tapahtui. Ja miten onnekasta olikaan, että asiat menivät niin kuin menivät. Aivan kuin joku työntäisi ystävällisesti, mutta napakasti pois niiden asioiden luota, jotka eivät ole hyväksi. Pois vanhoista kaavoista, pois sieltä, missä ei lopulta ole hyvä.

Joskus valo näyttää asiat uudella tavalla. Joskus se näyttää jotain ihan uutta. Joskus se saa muistamaan jotain. Joskus se auttaa ymmärtämään menneitä tapahtumia.

Valo on oikukas ja usein hitaampi kuin toivoisi. Se ei välttämättä auta kulkemaan sitä reittiä, jonka itse kokee suorimmaksi. Silti se ei ohjaa eksyksiin. Se kasvattaa ja johdattaa oikeaan paikkaan oikealla hetkellä. Sitten kun on valmis, kasvanut tarpeeksi, elänyt tarpeeksi ja oppinut tarpeeksi. Ehkä sitten kun maaliskuun aurinko katsoo sisään ikkunasta hymyillen, ja sille hymyilee takaisin ilman haikeutta. Ehkä sitten kun syksyksi kääntyneestä kesästä on tullut talvi, ja talvi on kääntynyt kevääksi. 

Ehkä tänään. Ehkä huomenna. Ehkä puolen vuoden päästä.

Mutta aina ajallaan.

Share

Kommentit

Mia K.
Voi taivas

Tähän ei ole mitään lisättävää, eikä poistettavaa ♡

Tämän tunnistaa ikuisuustekstiksi :)

Anna Vihervaarasta

Voi kiitos Mia! <3

Kommentoi