Vuoden ensimmäinen päivä

Minusta on kummallinen ajatus, että vuoden ensimmäinen päivä seuraa kuplien ja kimallusten yötä. Sehän on pyjamapäivä, päiväunien päivä, pitkien aamiaisten päivä. Ei uusien tuulien ja vahvojen päätösten päivä (jos ei lasketa sitä, että päätin neuloa enemmän ja juoda samppanjaa vähemmän). 

Niinpä päätinkin, että vuoden ensimmäinen päivä on tänään. Sillä tästä tulee hyvä vuosi. 

Tulkoon tästä suloisten hetkien, tuoksuvien kukkien ja värien vuosi. Vuosi, jona en pukeudu kuukausikaupalla mustaan ja harmaaseen, vaan jos niin olisi käymässä, huomaan sen ja teen asialle jotain. Tulkoon tästä ihanien vaatteiden ja hyvää tekevien asioiden vuosi. Kaunis vuosi.

Tämä on suunnitelmien ja projektien vuosi. Vuosi jona en valita harmaasta säästä tai napise pikkuseikoista, vuosi, jona keskityn olennaiseen, jona olen minä ja jona seuraan intuitiotani, vuosi, josta Pikku Myy pitäisi. Seikkailujen vuosi.

Gretchen Rubin jakaa Onnellisuusprojekti-kirjassaan vuoden kuukausiksi, joille jokaiselle on omat tehtävänsä. Tammikuu on enemmän puhdin kuukausi, silloin muun muassa:

- Mennään aikaisemmin nukkumaan. 

- Liikutaan paremmin. (Lupaan tehdä ne vatsalihakset ja punnerrukset edes sen kaksi kertaa viikossa. Ja venytellä vähintään yhtä usein.)

- Heitetään pois, kunnostetaan ja järjestellään. (Koti järjestyksessä, elämä järjestyksessä = Sisustamisen vuosi! Jippii!)

Lisäksi tämä on hyvän olon vuosi. Lupaan täten tehdä enemmän ruokaa ja syödä vähemmän juustovoileipiä.

Nyt on myös luovuuden ja kivojen, uusien asioiden vuosi. Tänä vuonna opettelen käyttämään PhotoShopin kevytversiota ja neulon villatakin. 

Mitä te päätitte?

 

Share

Kommentit

Aisha J
Aisha

Seikkailujen vuosi kuulostaa hyvältä! Ja kaikki muukin kirjoittamasi, samoilla linjoilla ollaan. :)

Aion opetella avostamaan omaa tekemistäni (esim. blogin kirjoittaminen) ja olemistani enemmän. Antaa itseni vapautua turhista pakoista ja kahleista. Ja tehdä sen kaiken sopivaan tahtiin. Ettei vapautumisesta tule suorittamista ja uutta pakkoa.

Nauttia. :)

 

Anna Vihervaarasta

Lupauksesi kuulostavat ihan mainioilta.:) Voisin adoptoida tuon viimeisen. Ajattelen muutenkin, että vapaa-aikaa ja kivoja juttuja ei saisi suorittaa, mutta välillä niin käy tietenkin pakostikin. Mutta hyvä päätös.

Aivan ihanaa vuotta Aisha!

Anne - Elämäni sanoina (Ei varmistettu) http://elamanisanoina.blogspot.fi/

Hyviä päätöksiä! Minä päätin ainakin aloittaa taas juoksemisen, ilmoittautua puolimaratonille ja valmistua. Haaveilen kyllä edelleen myös tuosta villatakista - jos en saa itselleni aikaiseksi niin ehkä joku minipieni vaikka kummipojalle :D Ja valokuvaamiseen aijon keskittyä enemmän vihdoinkin.

Anna Vihervaarasta

Juoksemisen aloittaminen on kyllä loistopäätös. Pitäisköhän munkin? Juoksin ennen paljonkin, mutta sitten hajotin selkäni ja sen jälkeen oon ollut melkoinen lusmu.

Kummipojan villatakki on varmaan kiitollisempi tehtävä kuin aikuisten. Vähän jänskättää, kestääkö mun hermot. Siihen menee varmaan aika kauan. Mutta toisaalta, voihan siinä välissä neuloa jotain muuta, jos alkaa kyllästyttää, ja jatkaa taas kun motivaatio palaa. Mä oon niin päättänyt tehdä tän.:)

Ja valokuvaamiseen keskittyminen on myös hyvä päätös. Mun pitäisi opetella huonossa valossa kuvaamista ja oon kyllä yrittänytkin, mutta vähän huonoin tuloksin tähän asti. 

Ihanaa vuotta sulle!<3

jotainsinistä (Ei varmistettu) http://jotainsinista.blogspot.fi

Hei, aivan ihania juttuja tälle vuodelle! Tuo kuukausittainen ajattelutapa on myös varmasti tosi toimiva - kannustan siihen! :) Ja nuo ihanat vaatteet, hienoa, tuo sopisi myös tänne! :) Voisin lisätä, että hienojen kirppislöytövaatteiden vuosi (hurahdin siihen hommaan jotenkin syksyllä). Voin hyvin kuvitella, miten sulla on kaikkea kaunista aina päällä!

Neuletakin suunnittelin neulovani viime syksynä, mutta se jäi. Sen aika ei tosiaan ollut. En ole koskaan sellaista tehnyt. Mutta toivon, että koti menee järjestykseen ja tavaroita lähtee tänä vuonna oikein kunnolla. Kirjoittelin eilisen päivän ajatuksiani tästä vuodesta. Olen niin tyytyväinen, että vuosi vaihtui. Aloin kuitenkin kokoamaan myös ajatuksia viime vuodesta ja mitä hyvää se toi tullessaan. Nyt olen siinä vaiheessa. Sitten vielä jäsentelen tämän vuoden ajatuksia. Jotenkin tarvitsen nyt tämän vähän pidemmän kaavan pohdiskelun :) Sitten jotain pientä bloggaamistakin asiasta. Osa on niin henkilökohtaisia, että jää paperille.

Mutta kirjoittamista haluaisin tehdä enemmän. Kirjoittaminen on mulle välillä todella haastavaa. Mutta siinä kehittyy, kun sitä tekee. Ja siihen mulla on kaipuu. Nyt tätä tekstiä ainakin tuli...

Ihanaa tätä vuotta edelleen!

Anna Vihervaarasta

Hih, mun on vaikea uskoa, että kirjoittaminen on sulle haastavaa!:) Vaikka on se toki mullekin aina välillä. Mutta niinä päivinä ei kannatakaan kirjoittaa. Se on kuitenkin vähän sellainen flow-juttu.

Tällä hetkellä oon kyllä kovasti ahdistunut noista kuvista. En osaa kuvata ilman luonnonvaloa ja oon ihan masentunut asiasta.:D Tänäänkin kuvasin muka valoisaan aikaa, mutta eihän tuolta pilvien takaa tule meille sisään tarpeeksi aurinkoa. Pyh.

Mä niin haluaisin myös tehdä löytöjä kirppikseltä! Ehkä sun pitää ottaa mut joskus mukaan.:) Tykkään kauheasti vaatteista ja oon jo vähän aikaa ajatellut, että ois kiva tuoda niitä tännekin. En oo vain vielä keksinyt, että miten.

Kivaa, jos osa sun ajatuksista pääsee blogiin asti! Oikein odotan!

Ja se neuletakki: onhan siinä hommaa. Hirmuisesti. Mutta voihan sen toisaalta neuloa vähän kerrallaan ja tehdä välissä jotain muuta, jos ja kun kyllästyttää. Haluisin itse neuloa sen Kalastajan vaimon Punon, se näyttää ihan multa ja ohje on iisi.

Ihanaa loppuviikkoa ja pian nähdään! Jotenkin musta tuntuu, että meiltä ei lopu puheenaiheet kesken.;)

 

 

jotainsinistä (Ei varmistettu) http://jotainsinista.blogspot.fi

Hih, joo mustakin tuntuu, ettei puheenaiheet lopu kesken ;) Ja mitä kirjoittamiseen tulee, niin nyt sitä juttua tuntuu tulevan. Joskus vain ei tule mitään. Kuvia olisi, mutta tekstiä ei synny. Katsotaan syntyykö kohta. Ihana sunnuntai aamu ja kahvi tässä kerä kynttilöiden. Kohta alan blogata ;) Ja hei, tää valo... uskon ton sun tunteen!

Siispä kirppikselle mennään mars! Mun löytökohde viime syksyn oli Helsingin jäähallin viikonloppukirppis. Toi villatakki on upea! Tosi työläs tai siis helppo tehdä, mutta vie aikaa. Mä tarvisin jonkun hauskan langan ja jänskän mallin, että jaksaisin :) No tästähän voidaan sitten myös keskustella...

Mä olin eilen muuten pystyttämässä sitä valokuvanäyttelyä. Kerron siitäkin lisää. Menen huomenna avajaisiin. Ihanaa sunnuntaita!

Anna Vihervaarasta

Mulla on taas ihan toisin päin. Tekstiä syntyisi vaikka kuinka, mutta kuvia ei nyt ole.:/ Kesällä asia on sitten usein vähän toisin.:) Nyt tuntuu, ettei oo niin kauheasti kuvattavaakaan. Ulkona on vähän synkkää ja meidän koti on niin vaiheessa, ettei sitä voi kuvata. Ehkä pitää alkaa kuvailla vaatteita tai jotain.

Mahtavaa, mennään kirppikselle! Ja oon ihan varma, että mulla menee hermot siihen villatakkiin, mutta sitten voin tehdä välissä jotain haastavampaa. Tykkään neuleissa kuitenkin niin paljon yksinkertaisuudesta, että oon päättänyt, että tuon teen. Lapasissa ja villasukissa voi sitten revitellä.;) Mulla on nyt puikoilla kuviolapaset, niitä on ollut kyllä tosi hauska tehdä, mutta vaatii melkoista keskittymistä.

Siellä valokuvanäyttelyssä pitää käydä kanssa!:) Ja tiedätkö, oon käynyt nyt joka päivä kurkkimassa, joko oot kirjoittanut jotain uutta. Kiva, jos tänään tulee uusi postaus.:)

Ihanaa viikonloppua! <3

Ihana talo maalla (Ei varmistettu) http://ihanatalomaalla.blogspot.fi

Radiossa tänään joku pohti, miten vuoden aloittamiskuuksi sopisi oikeastaan paremmin elokuu kuin tammikuu, koska kesän jälkeen ihminen on muutenkin täynnä intoa toteuttaa uusia unelmia. Komppaan täysillä! Tammikuu ei inspiroi mua elämänmuutokseen ollenkaan enkä oikeastaan sellaista edes kaipaa, koska elämä on muutenkin aika hyvää. Sen verran kuitenkin lupaan, että koitan joogata tänä vuonna useammin.

Anna Vihervaarasta

Oon kuullut saman väitteen, mutta oon vähän eri mieltä.:) Musta tammikuu on sen verran lohduton kuukausi (paitsi jos tulee paljon lunta, sitten on ihanaa), että siihen tarvitaan jotain extrapoweria. Kuten nyt niitä lupauksia. Oon muutenkin uusien alkujen ja listojen tyttö, joten nämä uudenvuodenlupaukset on ihan mun juttu. Eihän niiden tarvitse olla kovin isoja lupauksia, mutta musta aina silloin tällöin on hyvä tsekata missä mennään ja mihin ehkä haluaisi mennä. Siksi vähemmän juustoleipiä ja enemmän viherpirtelöitä.:)

Ihanaa vuotta sinulle!

Jeba
Tuuliajolla

Päättäminen on aina parempi kuin lupaaminen - ainakin itelläni kun on tapana välillä lipsua. :) päätin ottaa rennommin tämän kotiäitiyden ja uuden vauvan syntymisen. Muuten.. ihan kun tänään olisin ollut täynnä uudenlaista tarmoa. Johtuuko sitten siitä, että mennään kohti valoisampaa aikaa vai mistä, mutta tuntui todella hyvältä. :) tänään oli hyvä päivä kyllä... :)

Anna Vihervaarasta

Hih. Saku Tuominen sanoo tästä asiasta aika hyvin. Uudenvuodenlupaukset toimivat, jos ne laittaa toimimaan. Jos ne eivät toimi, niin vika ei ehkä ole lupauksissa, vaan toteuttajassa.:)

Ja mulla ei siis todellakaan ole kovin kummoinen itsekuri, mutta onneksi nämä päätökset/lupauksetkaan eivät ole suuren suuria, vaan enemmän ehkä sellaisia asioita, jotka halusin vain kirjoittaa ylös.

Musta sun päätös ottaa rennommin on ihan oivallinen. Mun pitäisi myös opetella sitä välillä. Nyt oonkin lähiaikoina rentoillut ihan huolella ja tehnyt vain sitä, mitä on huvittanut. Vaikka se sitten ois tarkoittanut (ja on) koko päivää leffoja katsellen, miinus koiralenkit tietty.

Ihanaa kyllä, että mennään kohti valoa. Tosin toivoisin, että tulisi pian lunta ja samalla erilaista valoisuutta.:)

AKK (Ei varmistettu) http://sohvannurkassa.blogspot.com/

Kiinnostavia ajatuksia! Teemakuukaudet toisivat mukavasti vaihtelua ja paneutumista.

Onko tuo Onnellisuusprojekti hyvä teos eli kannattaisiko se etsiä yöpöydälle?

Anna Vihervaarasta

Moikka! Musta kirja vaikuttaa oikein hyvältä ja hyvin maanläheiseltä. Ei siis mitään korkealentoisia elämänmuutoksia tai totaalista maisemanvaihdosta, vaan pieniä muutoksia, jotka parantavat elämänlaatua. Kirjahan kertoo Rubinin vuodesta, jonka aikana hän päätti tulla onnellisemmaksi, vaikka lähtökohtakin oli ihan hyvä. Ideana on (kaiketi) lähinnä muuttaa omaa ajatteluaan ja asennettaan plus elää vähän terveellisemmin.

Oon itse vasta siinä tammikuu kohdalla ja ajatelinkin lukea kirjan kuukausi kerrallaan, mutta tämän perusteella suosittelen.:)

 

 

Cattt
Reading Minds

Tuleva vuotesi kuulostaa ihanalta! Itse päätin aloittaa vihdoin tämän bloggaamisen... ja myöskin opetella valokuvaamaan kunnolla, tosin siinä opettelussa saattaa vierähtää useampikin vuosi :)

Näin opiskelijana on mukavaa, kun vuodessa on tavallaan kaksi uutta vuotta: tammikuussa ja syksyllä, kun opinnot jatkuvat. Jos jokin päätös ei pidä, sen voi päättää uudelleen puolen vuoden kuluttua ;)

Anna Vihervaarasta

Hyviä päätöksiä sinulla! Bloggaaminen on hurjan kivaa - ja valokuvaaminen todella vaikeaa, ainakin minulle näin talven pimeydessä, huoh.:) Pitääkin heti tulla kurkkaamaan uuteen blogiisi!

Cattt
Reading Minds

Ainakin valtavan koukuttavaa hommaa tämä on! Näin alkuvaiheessa vielä saa vähän hakea sitä omaa tyyliään, mutta kyllä se pikkuhiljaa muotoutuu ja matka on ainakin hauska :) kiva että kurkkasit!

NJ (Ei varmistettu) http://entajosalkaisit.blogspot.fi/

Ihana idea, että vuoden eka päivä olikin vasta nyt ;-) Omat lupaukseni uudelle vuodelle löytyvä tästä:
http://entajosalkaisit.blogspot.fi/2014/01/uuden-vuoden-lupauksia-2014.html
Pidin kovasti onnellisuusprojekti kirjasta! Hyvää Uutta Vuotta!

Anna Vihervaarasta

Niin minustakin.;)

Jotenkin arvelinkin, että olet lukenut Onnellisusprojektin. Vaikuttaa kyllä hyvältä ja Rubinilla on ihanan jalat maassa -asenne.

Ihanaa uutta vuotta NJ! <3

annam_
anna k.

Onpa ihana vuosi siulle tulossa! Aika paljon samoja juttuja oon miettinyt, ja oon päättänyt, että tästä tulee hyvä vuosi, jolloin kuuntelen itseäni ja huomaan kaikki kauniit asiat ympärillä vieläkin paremmin.

Oon koittanut metsästää tuota kirjaa kirjastosta, mutte ne on aina lainassa. Täytyy ehkä hankkia itselle? Tuollasiakin kirjoja ois kiva olla hyllyssä, kun niihin voisi aina palata myöhemmin.

Leppoisaa viikonlopun jatkoa♥

Anna Vihervaarasta

Tosi hyviä päätöksiä! On hyvä oivaltaa, miten paljon kauneutta ympärillä on joka päivä. Usein sitä ei vain kiireissään huomaa.:)

Mä kävin ihan ostamassa sen kirjan. Tai oikeastaan olin ostamassa joululahjoja ja se vain osui käteen. Oon aiemminkin miettinyt, että haluaisin lukea sen, joten ihan selvästi se on nyt tarkoitettu mun luettavakseni.;)

Ihanaa viikonloppua!

Anna Sofia (Ei varmistettu) http://onnikantuomat.blogspot.fi/

Ihana kirjoitus! Minua ärsyttää, kun ihmiset ovat aina niin skeptisiä uuden vuoden suhteen. Tai jotenkin, minusta koskaan ei voi olla liikaa "uusia alkuja" ja aikaa päättää jotain hyvää.

Sain myös tuon Onnellisuusprojektin joululahjaksi, olen vasta saatesanoissa, mutta pidän siitä kovin paljon jo nyt! Se tuntuu jotenkin maanläheisesti kirjoitetulta onnellisuusoppaalta. :) Kirjoita toki, mitä pidit kirjasta sitten!

Ps. Pikku Myyn vuosi kuulostaa maailman parhaalta vuodelta! :')

Anna Vihervaarasta

Kiitos Anna Sofia!:)

Ja oon niin samaa mieltä: uudet alut ovat ihan parhaita! Eihän sen uuden tarvitse olla mitään maata järisyttävää, pikemminkin vain tilannetsekkaus ja kurssin korjaaminen, jos ollaan menossa vähän ohi.

Kirjoitan Onnellisuusprojektista varmaan paljonkin lisää. Luen sen nyt kuukausi kerrallaan ja katson, saanko tehtävät tehtyä.

PS Pikku Myy on mun idoli!;)

Paperikaupan tyttö

Voi mitä ihania kirjoituksia tänne on tupsahdellut reissuni aikana. Niin inspiroivia sanoja ja kauniita kuvia!

Anna Vihervaarasta

Kiitos kaunokainen! Kuvista en kyllä tiedä, mulla oli kauhea valokuvauskriisi ennen kuin tuli lunta. Nyt on ihanaa, kun on taas valoa!:)

Kommentoi