Ladataan...

Edellisestä kollaasista on jo aikaa. Sen jälkeen tuli lumi, tuli aurinko, tuli pakkanen. Ihania tyyppejä, kaikki kolme.

Olen vetänyt pipon syvälle päähän, hupun sen päälle, nostanut hartiat korviin ja antanut viiman puhkua voimaansa. Kävelin metsässä sinisen hetken aikaan, toisessa auringon värjätessä puut violetilla. Kirkkaina iltoina vain kuu luo lumelle haaleita varjojaan. Eräänä iltana kävelimme pimeässä, ja äkkiä maisema valaistui. Ihan kuin joku olisi sytyttänyt lampun. Tiedättekö, mistä oli kyse? Minä en tiennyt ennen kuin aloin kävellä pimeän aikaan lumisissa metsissä.

Vaikka lumi loi maailmasta taas omanlaisensa, kauniin ja armottoman, olen ollut vähän surullinen.

Näin kolme metsäkaurista, ne loikkivat siroilla koivillaan hakkuuaukean poikki paikalla, jossa vielä hetki sitten kasvoi kaunis, vanha satumetsä. Keväällä siellä kukki sadoittain valkovuokkoja ja pikkuisia vanamoita, ikivanhoja puita pitkin kiipeili sammalta ja köynnöksiä. Nyt metsää ei enää ole ja minua surettaa. Ne puut myytiin jollekin metsäyhtiölle, tilalla on vain muisto ja vaaleita, vastasahattuja kantoja kuin arpia kauniissa maisemassa.

En halua asua siinä kivikylässä, mikä Helsingistä on tulossa. Huomaan kaipaavani koko ajan enemmän maalle, jonnekin, missä olisi vielä laajoja peltoja ja metsiä, missä ei rakennettaisi kerrostaloa toisensa viereen, halkaistaisi maisemaa yhä uusilla teillä. Kaipaan tilaa, happea, vähemmän ihmisiä, enemmän luontoa.

Se vanha puutalo olisi myös plussaa. Vaikka tiedän, ettei se ole juuri nyt ajankohtaista, minusta tuntuu koko ajan enemmän, että ehkä se silti joskus on. Eksyin ihanille sivuille, Aamu omenatarhassa -blogiin, ja haaveilen taas vähän lisää.

Suloista iltaa, muruset! Kävelkää kuunvalossa, hengittäkää pakkasilmaa ja voikaa hyvin!

 

Share

Ladataan...


Olohuone on taas ihan hitusen valmiimpi. Seinä maalattiin kermanvalkoiseksi (nyt vasta tajuan, kuinka harmaa se edellinen valkoisen sävy oli), on pari uutta tyynyä ja uusi seinävalaisin.

Luulen, että tämä on projekti, joka muotoutuu pikkuhiljaa. Ja niin se saa ollakin.

Olin vähän aikaa sitten vielä täysin ärsyyntynyt tähän kotiin. Ihan vain siksi, että sisustusprojektini tuntuu kestävän ikuisesti. Se taas johtuu siitä, että sisustamisen sijaan neulon, kirjoitan, luen, katselen leffoja, kuljeskelen metsissä, valokuvaan, juon välillä teetä, välillä viiniä, näen hauskoja tyyppejä ja haaveilen. (Nämä ovat muuten juuri niitä juttuja, joihin haluankin käyttää aikaani.)  

Toinen ärsyynnyksen aiheeni on viime päivinä ollut villatakki. Se on nuo kymmenen kerrosta tuossa puikoilla. Ajattelin ensin neulovani sen kuukaudessa ja laskeskelin jo, kuinka monta kerrosta pitäisi saada illassa aikaan. Tähän mennessä olen nelonut yhteensä 40 kerrosta, purkanut tekeleen kahdesti ja päättänyt, että se valmistuu, kun valmistuu. 

Huomasin nimittäin olevani ärsyyntynyt vain siksi, että elämässäni on keskeneräisiä asioita. Sehän on täysin älytöntä, koska niin on aina. Ja miten hirveää olisikaan, jos koko elämä olisi valmis? Ei olisi mitään, mitä odottaa, ei mitään, mistä unelmoida.

Uskon, että kaikelle on aikansa ja paikkansa. Olohuone valmistuu sitten, kun on sen hetki, samoin villatakki. Tai oikea hetki minun elämässäni. 

Vedämme puoleemme erilaisia asioita, koska elämässämme on jonkinlainen tilaus niille. Ehkä villatakin neulominen opettaa minulle kärsivällisyyttä ja olohuoneen muotoutumisessa kestää, jotta ehtisin selvittää, minkälaisen kodin oikein tahdon. Tai sitten kyse on jostain muusta.

Asiat sujuvat  yleensä mukavasti omalla painollaan, kun niiden antaa sujua, eikä yritä väkisin tehdä jotain, joka ei juuri sillä hetkellä tunnu hyvältä.

Suloista sunnuntaita, muruset!

 

 

Share

Ladataan...

Ihaninta juuri nyt: värikkäät kevättalvikukat, postilaatikkoon kolahtanut lankalähetys ja Wanhan Markin suloisen kermainen kookoskäsirasva. Ihan täydellinen talven korppukäsille.

Tiedättekö te Wanhan Markin? Se on taiteilijapariskunnan pitämä eläinten vanhainkoti, jossa valmistuu muun muassa ihanaa luonnonkosmetiikkaa ja maailman kauneimpia joulukortteja. Tuotoilla ylläpidetään eläinvanhusten ja hylättyjen karvakorvien kotia. Taas yksi niistä yrityksistä, jotka tekevät monesta kulmasta katsottuna hyviä juttuja.

Kivaa viikonloppua tyypit! 

 ♥

Share

Pages