Ladataan...

Ajattelin vapautta ja sen kaipuuta. Sitä, onko yksin aina vapaa. Ja jos on, niin onko jonkun kanssa sitten vähemmän vapaa? Tuskin.

On mahdollista olla yksin ja vapaa lentämään kuin taivaan lintu, mutta tuntea silti olevansa vankilassa. 

On mahdollista sitoutua vahvasti ihmisiin, työhön tai johonkin muuhun, ja tuntea silti olevansa vapaa kuin taivaan lintu.

Ja kääntäen:

On mahdollista olla yksin ja tuntea olevansa vapaa kuin taivaan lintu.

On mahdollista sitoutua vahvasti ja tuntea olevansa vankilassa.

Kaikki lähtee itsestä, sillä me rakennamme usein vankilamme itse. Pystytämme ympärillemme kalterit huolesta, epävarmuudesta, riittämättömyyden tai kelpaamattomuuden tunteista, epäonnistumisen, yksinäisyyden tai hylätyksi tulemisen pelosta. Tai elämme huomaamattamme elämää, jota ajattelemme, että meidän kuuluu elää. Vaikka se olisi kaukana siitä elämästä, jollaista oikeasti haluaisimme elää.

Ajattelen, että suurinta vapautta on elämä, jota eivät kahlitse omat tai muiden odotukset, pelot tai ikävät tunteet. Se on elämä, josta otan itse vastuun. Elämä, jossa kuuntelen intuitiotani ja luotan siihen, olen rohkea. Elämä, joka on omissa käsissäni. Elämä, jonka aurinkoisia tai pilvisiä hetkiä eivät määritä asiat, joita en voi itse päättää tai muiden valinnat, joihin en voi vaikuttaa.

Siinä elämässä parisuhde, jos sellainen on, on jotain ihanaa, josta molemmat saavat voimaa. Ei välttämättömyys, ei pakko. Sillä koskaan ei ole niin yksin kuin ollessaan yksin, vaikka on yhdessä jonkun kanssa. 

Vapaus on sitä, että elää sellaista elämää, jota tahtoo sydämestään elää – ja jakaa sen niiden kanssa, joiden kanssa on se paras versio itsestään. Silloin on enemmän vapaa kuin ollessaan yksin. Sellaisessa elämässä kaikki on mahdollista. 

Sellaista elämää voi kuitenkin elää vain olemalla rehellinen itselleen niin valinnoissaan kuin tunteissaankin. Se vaatii hirveästi rohkeutta. Ei nimittäin riitä, että tekee ne oikeat valinnat. Niiden lisäksi on myös uskallettava antaa niiden koskettaa.

Eräs ystäväni sanoo usein, että myös huonot hetket kuuluvat osaksi elämää. Ne on koettava, jotta voisi kokea ne suurimmat onnenhetket. Sillä jos pystyttää ympärilleen haarniskan ja antaa kaiken valua siitä kuin teflonpinnasta, on jälleen kerran hyvin turvassa, mutta se elossa oleminen onkin sitten vähän eri juttu. 

Vain rehellisyydellä voi saada sen, mitä oikeasti syvällä sisimmässään haluaa. Ja se on suurinta vapautta niistä itse pystytetyistä kaltereista.

Mitä vapaus teille merkitsee?

Share

Ladataan...

Kun aloitin tämän blogin, päätin, etten kerro täällä kovin henkilökohtaisia asioita. Se, mistä kirjoitan ei välttämättä peilaa elämääni erityisen suoraan. Tämä blogi ei ole tarina minusta, tämä on tarina siitä, miten näen maailman.

Viime aikoina minulta on kuitenkin kyselty jatkuvasti, mitä ihmettä elämässäni oikein tapahtuu. Niinpä päätin kertoa sen teille.

Erosin pääsiäisenä pitkästä suhteesta. Meitä ei ole enää neljä, meitä on kolme. Siinä missä useimmat ikäisistäni ystävistäni elävät arkea perheensä kanssa, suunnittelevat talonrakennusprojekteja ja viljelevät omat tomaattinsa, minä sanon pian jäähyväiset rivitaloelämälle ja sille pienelle pihalle, jota rakastan. Muutan, opetan koirat elämään kerrostalossa, opettelen itse asumaan yksin. Katselen auringonlaskuja rantakallioilla, yksin tai jonkun kanssa, ikuistan kauniita hetkiä, kuuntelen voimaannuttavia biisejä, tanssin jossain aamuun asti, kirjoitan, matkustan ehkä jonnekin. Ja se on ihan hyvä niin.

Kaikelle on aikansa ja paikkansa. Minun hetkeni näyttää nyt tältä, ja vaikka toisin voisi kuvitella, se hetki tuntuu oikealta. Jännittävältä, uudelta, mutta ennen kaikkea minulta. Nyt on hetki, jona mitä vain voi tapahtua. Hetki, jolloin voi lähteä suuntaan taikka toiseen. Ja se, minne kääntyy, määrittää sen, minkälaiseksi elämä muodostuu, kenet kohtaa matkallaan ja kuka pysyy siinä mukana. 

Unelmat vanhasta puutalosta, pienistä ihmisistä, narisevista lautalattioista, kaakeliuuneista, kissoista ja kyhmyisistä omenapuista on nyt hetkeksi siirretty syrjään. Ei haudattu, nostettu vain hyllylle odottamaan, kunnes on taas aika haaveilla niistä. Ehkä sitten, kun en tunne eläväni keskellä pyörremyrskyä, sitten kun en joudu päivittäin ratkomaan uusia pulmia, sitten kun ehdin vähän hengittää. Sitten kun vieressäni nukkuu taas joku. Sitten kun.

Jotta elämä ei kävisi tylsäksi, skoolasin tiistaina uudelle työlle. Siksi hyppelehdin vähän. Se on nimittäin ihana juttu, mutta samalla hiukan haikea. On vaikea lähteä paikasta, jossa on ollut hyvä olla. Välillä on silti lähdettävä, kokeiltava siipiään, selvitettävä, miten pitkälle ne voivat kantaa. 

Ei tänne muuta. Toivottavasti teillä on kaikki hyvin siellä.

Lempeää viikonloppua, olkoon se kaunis ja lämpöinen.

Share

Ladataan...

What the Hell happened?

Ei millään pahalla. Kysynpähän vain.

Niin paljon on tapahtunut. Niin paljon uutta. Niin paljon hyvää. Niin paljon kaikkea. Niin nopeasti. Pääni on melkein vaikea pysyä perässä. 

Tuntuu, että uusi kirja on aukeamassa, se on jo puoliksi auki. Day 1.

Elämäänsä ei kai yleensä kannattaisi rysäyttää kerralla. Päätin kuitenkin tehdä niin. Tai en päättänyt, niin vain kävi, ja se tuntuu oikealta.

Puhtaat sivut, ennen kokemattomat asiat ja uudet mahdollisuudet ovat aina inspiroineet minua. Sillä mistä sitä koskaan tietää, jollei kokeile?

Olen kai vähän ahne elämälle. 

Tein eilen erään valinnan, taas. Kuplia lasissa, ihana innostus mielessä, keveys sydämessä. Kävelin pysäkiltä kotiin, teki mieli nauraa ääneen, hypähtelin vähän, nostin kädet ilmaan, vilkaisin näkikö kukaan. 

Ne oikeat päätökset vain tuntee. Tämä on se tunne.

PS Eikö ole hieno vihko? Se tahtoi mukaani Kiasmasta, missä on parhaillaan menossa Kimpassa-näyttely. Oletteko käyneet jo katsomassa sen? 

Share

Pages