Ladataan...

Olen kävellyt läpi vuoden viimeisten päivien. Kantanut kameraa mukanani ja kuvannut, kunnes veri pakenee sormista ja ne muuttuvat hieman tunnottomiksi, mutta silti kipeiksi.

Olen katsellut mustan ja matalapaineisen maailman huurtuvan ja hengittänyt voimaa sen kirpeydestä. Olen ajatellut, miten ihanaa pakkanen on ja miten helvetin kylmä täällä on.

Olen lukenut Tove Janssonin kirjeitä ja hymyillyt tyynylleni.

Olen laskenut hajuvesiäni ja miettinyt, miten voi olla niin monta ihan hyvää, muttei yhtään täydellistä. Nekin, jotka joskus olivat, muuttuivat kaikista niistä hetkistä, joissa käytin niitä. Tarvitsen uuden lempituoksun, sellaisen jota en koskaan suihkuta tärkeinä iltoina, vaan vain tavallisen kepeinä päivinä ilman suuria merkityksiä.

Olen sopinut kalenterini toisina päivinä täyteen tapaamisia, toisina jättänyt sen tyhjäksi.

Olen kerännyt inspiraatiota kuvatakseni lempikosmetiikkaani, päätynyt sivelemään sitä kasvoilleni.

Olen huomannut, kuinka uuvuksissa olin. Olen syönyt isoja lautasellisia pastaa, kävellyt pitkään jäisessä metsässä, herännyt puoli kymmeneltä herätyskellon soittoon (jotta elämässä pysyisi jokin roti), juonut punaviinin jämiä yksin ja kahvia seurassa. Syönyt wienernougata ja vihreitäkuulia, heittänyt hyasintit roskiin, antanut koirien kivuta sohvalle vaikka ne tuovat mukanaan havuja, ryömivät päälleni ja yrittävät varastaa ruokani.

Olen nukkunut aamuun asti heräämättä ja jaksanut taas punnertaa – ja sitten tuntenut selässä sen kivun, joka estää kaikenlaisen punnertamisen. Oh well, ehkä vähän lisää wienernougata.

Jossain tämän kaiken keskellä pohdin, kuinka moniselitteistä ja arvaamatonta elämä on, miten me olemme kaikki julmia joillekin ja lempeitä toisille, miten ei ole yhtä oikeaa eikä yhtä tunnetta tai ajatusta, miten ne kaikki sekoittuvat keskenään ja lopputulos on kummallinen sekasotku, jonka keskellä kannattaa vain nauraa niin paljon kuin mahdollista.

(Ja lopuksi muistin, kuinka kirjoittaa. Vaikka latet kaatuisivat ja takki sotkeentuisi, se on silti onnellista.)

Share

Ladataan...

Hei tyypit, tein blogin ensimmäisen videon ikinä. Tarkennuksessa meni jotain  v ä h ä n  pieleen, mutta päätin, ettei se haittaa.

Tuo omituinen örinä taustalla lähtee Nessistä ja Nanasta. He ovat koiraneitejä.

Ihanaa joulua!

(Ja jos joku tietää, miten Canon EOS 600 D tarkennetaan videota varten, kerrothan, jooko?)

Share

Ladataan...

Kävelin eräänä iltana keskustassa ja satuin avaamaan Instagramin. Sitten tein U-käännöksen kohti Senaatintoria.

Huomasin, että olin unohtanut. Sateen ja pimeyden keskellä Helsingissä on joulu. Tuomaan markkinoilla tuikkii valomeri. Niiden tuhansien valopilkkujen ylle kohoaa kaunein kirkko, jonka tiedän. Ja valojen keskellä pyörii karuselli.

Karuselleissa on jotain. Vähän kuin maailmanpyörissä ja sirkusteltoissakin. Vastustamatonta riemukkuutta. Vähän taikaa.

Tällaisiin paikkoihin pitää hakeutua silloin, jos joulumieli (tai hyvä mieli) on kadoksissa.

Olin yhtenä päivänä vähän pahantuulinen. Jossain välissä hermostuin itseeni ja päätin kääntää tuulen suunnan. Palautin ajatukseni hyviin asioihin, astelin Starbucksiin ja tilasin jättiläismäisen hunajakaakaon, kävin ostamassa kirjan, jota olen pitkään haikaillut, ja tajusin, että kaikki on hyvin. Juuri nyt.

Muistatteko vielä ne kolme sisäkkäistä ympyrää? Uloin ympyrä ovat asiat, joihin emme voi vaikuttaa ja joita emme voi päättää. Talouden tila, luonnonkatastrofit ynnä muut kurjuudet. Ne ovat asioita, joita ei kannata ihan hirveästi surra ja murehtia, sillä niille ei kuitenkaan voi tehdä mitään.

Seuraavalla ympyrällä ovat asiat, joihin voimme vaikuttaa, mutta joita emme voi päättää. Voimme tehdä työmme mahdollisimman hyvin tai huolehtia ihmisistä lähellämme, mutta emme voi yksin päättää, mitä työpaikallemme tai ihmissuhteillemme tapahtuu. Siksi näiden asioiden suhteen kannattaa tehdä parhaansa, mutta niitäkään ei pidä pohtia loputtomiin.

Sisin ympyrä ovat ne asiat, jotka voimme päättää. Sellaisia ovat esimerkiksi päätös tietoisesti kääntää huonosti alkanut päivä hyväksi. Asenne.

Ajattelen, että onnellisuus on paljon kiinni omasta asenteesta. Siitä, että tunnistaa hyvät jutut elämässään, on kiitollinen niistä, uskoo hyvään, oppii virheistään ja osaa elää nyt eikä sitten kun. Onnellisuutta eivät määritä kiire, stressi, pahantuulen puuskat tai väsymys. Ne ovat vain ohimeneviä tunteita ja tiloja. Siksi niistä voi myös harjoitella päästämään irti, kun ne yrittävät synkistää päivän. 

Seisoessani siinä Senaatintorin kulmalla ja katsellessani tuota valojen määrää, tunsin ensimmäistä kertaa tänä vuonna sen, joka joskus vallitsi mielessäni marraskuusta lähtien. Joulumieli. Ehkä se tuntuu vahvemmin toisenlaisina elämän hetkinä. Mutta se ei haittaa. Vaikka tästä hetkestäni vähän puuttuu joulua, tämä on hirmuisen hyvä hetki muuten. Ehkä tulee taas päivä, jona kannan kotiin kuusen, katan pöytään monen hengen illallisen ja kuuntelen Jouluradiota kuukauden. Nyt ottaisin mieluiten vain punaviiniä ja suklaarasian.

Ihanaa joulun odotusta, miten ikinä sen aiottekin viettää. Pysykää ainakin hyvällä mielellä.

Share

Pages