Ladataan...

Olenkohan kertonut teille, miksi tahdon matkustaa yksin? Nyt kerron.

Kun erosin vähän yli vuosi sitten, pelkäsin kolmea asiaa: miten selviän taloudellisesti, miten selviän yksin koirien kanssa, mitä teen lomina ja juhlina, jotka olen vuosien ajan viettänyt poikaystäväni kanssa.

Silloin minulta kyseltiin jatkuvasti: Etkö pelkää olevasi yksinäinen? Mutta yksinäisyys ja yksin oleminen eivät ole synonyymejä.

En oikeastaan ikinä pelännyt yksinäisyyttä, sillä parisuhteessa on vain kaksi ihmistä. Ympärilläni on niin paljon muita, tärkeitä, rakkaita ihmisiä, joiden tiedän pysyvän elämässäni, oli parisuhdestatukseni sitten mitä tahansa. En pelännyt yksinäisyyttä. Pelkäsin, että minulta jää asioita tekemättä siksi, että olen yksin.

Siksi tahdon matkustaa yksin. Jotta tietäisin pystyväni siihen. Tässä jutussa on kyse erityisesti itseni voittamisesta, itsenäistymisestä ja voimaantumisesta. Siitä, ettei minulta jää asioita tekemättä siksi, että kaikki muut saattavat olla kiireisiä. Siitä, että elämäni on minun käsissäni ja minun vastuullani.

Lähtiessäni yksin reissuun astun vahvasti epämukavuusalueelleni ja etsin sieltä yhtä palaa rohkeudestani. Olen aina pitänyt itseäni melko rohkeana niissä tilanteissa, joissa on oltava rohkea. Olen ihan hyvä hyppäämään tuntemattomaan ja rysäyttämään elämäni, kuten olette varmaan huomanneet. Mutta yksinmatkustamisessa on kyse toisenlaisesta rohkeudesta. Riippumattomuudesta. 

Voisin ihan hyvin jäädä lomaksi Suomeen, ja melko luultavasti olisin myös saanut jonkun lähtemään kanssani matkalle. Mutta silloin olisin edelleen asteen riippuvaisempi muista, olisin vähän epäitsenäisempi enkä tietäisi, pystynkö tähän. (En kyllä tiedä vieläkään, olen vielä Suomessa.)

Ennen kaikkea yksinmatkustamisessa on minulle kyse kasvamisesta. Siitä, että uskaltaa olla itsensä kanssa ja luottaa omiin kykyihinsä. Jokainen tällainen kokemus kasvattaa itsevarmuutta ja lisää rohkeutta. Sillä kun selviää jostain vähän vaikeasta, uskaltaa seuraavaksi kokeilla jotain vielä hiukan vaikeampaa. Ja niin kokee hienoja juttuja ja kehittyy itse siinä matkalla.

Ajattelen myös, että kun pitää omasta seurastaan ja tietää voivansa tehdä melkein mitä vain myös yksin, ei vedä ihmisiä puoleensa vääristä syistä. Kun ensin viihtyy omissa nahoissaan, on helpompi löytää elämäänsä ne parhaat tyypit. Ne jotka tahtoo elämäänsä vain siksi, että he ovat niin huippuja. Ei siksi, että odottaisi heiltä jotain, toivoisi heidän täyttävän jonkun tyhjiön tai ottavan kantaakseen osan vastuusta.

Jokaisen täytyy tehdä itse itsestään kokonainen. Oltava oman elämänsä sankari, tiedättehän.

Pus!

Share

Ladataan...

”Don't be satisfied with stories,
how things have gone with others.
Unfold your own myth.”

Kukaan ei voi tietää,

mikä kaikki sinulle on mahdollista.

Muista, että joku aina onnistuu siinä,

mitä muut ovat pitäneet mahdottomana.

Älä tyydy toisten tarinoihin.

Kerro omasi.

(Lainaus Rumi)

 

Share

Ladataan...

Ehkä onni tulee kaikkein eniten arjen tekemisistä. Siitä, miten päivänsä viettää ja miltä ne tuntuvat: pitkiltä vai lyhyiltä, merkityksellisiltä vai merkityksettömiltä. Siihen voi itse vaikuttaa niin paljon.

Olen se, joka saapuu toimistolle aamuisin viimeisten joukossa. Yleensä pääsen töihin siinä puoli kymmenen maissa ja tunnen siitä aina lievää huonommuutta. Olemme tottuneet siihen, että ahkerat ihmiset aloittavat päivänsä aikaisin.

Mutta mitä jos en olekaan laiska aamuisin, vaan ahkera iltaisin? Päiväni loppuvat järjestään kesken. Joudun melkein joka ilta pakottamaan itseni nukkumaan. On niin paljon kaikkea kivaa tehtävää, pitää suunnitella, ulkoilla, neuloa, lukea. Sitten ovat ystävät ja vielä blogihommatkin. Harkitsen vakavasti isäni vanhan telkkarin palauttamista hänelle. Se on nököttänyt kirjahyllyn päällä nyt muutaman kuukauden. En ole avannut sitä kertaakaan. Itse asiassa sitä ei edes ole viritetty. En ole ihan varma, missä välissä ihmiset yleensä katsovat telkkaria.

Ja taidan olla hirveän onnellinen, kun ajattelen näin. Olisihan aika kurjaa, jos tunnit matelisivat eikä osaisi innostua. Innostus, ehkä se on toinen onnen rakennuspalikoista.

Sitten on vertailu. Tai siis SITÄ EI SAA TEHDÄ.

Minusta minulla on esimerkiksi ihana koti, aika kiva tyyli ja vallan hyvä elämä.

Ajattelen näin niin kauan, kunnes erehdyn lukemaan liikaa sisustuslehtiä tai surffailemaan liian täydellisiin muotiblogeihin. Silloin en olekaan enää tyytyväinen. Silloin huomaan, että vaatteeni ovat vähän eriparisia ja minulta uupuu kolmen metrin huonekorkeus, valkoiset lautalattiat ja kakluuni nurkasta. 

Moneen asiaan on tyytyväinen ennen kuin asettaa ne kilpailutilanteeseen. Silloin unohtaa helposti, miten paljon onnea juuri ne omat jutut tuottavat. Sellaisinaan.

Vertailu on onnen tuho, väitän.

Summa summarum: elämä on helposti aika onnellista, jos:

1. tykkää arjestaan ja täyttää sen kivoilla jutuilla

2. innostuu usein ja monesta

3. ei vertaile sitä onnellista elämäänsä tai mitään sen osa-alueita muiden elämiin tai osa-alueisiin.

Aika simppeliä, eikö?

Kivaa päivää, murmelit!

Share

Pages