Ladataan...


Ehkä paras elämänohje, jonka olen koskaan saanut, on ala-asteen opettajaltani. Kuudennen luokan lopussa, kun olimme kasvaneet tarpeeksi ja valmiina uusille teille, hän sanoi:

”Hymyile, niin maailma hymyilee kanssasi.”

Siitä on nyt yli 20 vuotta. Ja edelleen toimii.

Hermostuin vähän eräästä edellisen postauksen kommentista. Se sai minut ajattelemaan, että taidan olla välillä vähän hattarainen ja varmaan vaikutan aika seesteiseltä ja ärsyttävän positiiviselta. Sitten ajattelin, että hyvä niin. 

Sillä olen näitä kaikkia, jos:

- hattaraisuudella tarkoitetaan uskoa siihen, että hampaidenkiristysten, haavojen, kolhujen ja vastatuulten jälkeen elämä lopulta kantaa.

- seesteisyydellä tarkoitetaan sitä, että saan useimmiten pääni kasaan suhteellisen nopeasti myös itkupotkuraivareiden jälkeen.

- positiivisuudella tarkoitetaan sitä, että vaikka ärsyynnyn, hermostun, kiukustun ja kannan välillä mukanani suurta maailmantuskaa, osaan päästä irti siitä ja löytää maailmasta kaunista ja hyvää.

Tämä blogi on minun hyvän mielen paikkani. Tänne kerään kaiken kauniin ja hyvän ja inspiroivan. Sillä uskon ihan oikeasti, että hymyyn vastataan yleensä hymyllä. Ja että maailma muuttuu vähitellen sellaiseksi kuin mitä siitä ajattelee.

Onnellisuus ei näes määräydy niinkään siitä, mitä sinulla on. Vaan siitä, mitä ajattelet siitä, mitä sinulla on. *

Mitä enemmän keskittyy hyvään ja kauniiseen, sitä enemmän sitä ympärillään huomaa. Mitä enemmän hyvää ja kaunista huomaa, sitä parempi mieli itselle tulee. Mitä parempi mieli itsellä on, sitä paremmin kohtelee muita. Sitten ne muut voivat paremmin. Näkevät enemmän hyvää ja kaunista. Ja ehkä joku sitten jaksaa tehdä jotain extrahyvää, ja maailma paranee ihan oikeasti.

Omaa asennettaan ja mieltään voi muuttaa. Tiedän sen, koska en ole aina ollut hattarainen, seesteinen ja positiivinen. Mitä ikinä nyt olenkin, minusta on tullut tällainen 34 vuoden elämisen seurauksena. Niihin vuosiin on mahtunut kaikenlaista. Jossain vaiheessa vain huomasin, että elämä on paljon kivempaa, jos siitä ajattelee kivasti. Ja vähitellen, hetki hetkeltä, ajatus ajatukselta, opin muuttamaan omaa asennettani paremmaksi.

Huonoina päivinä pukeudun tylsästi, mulkoilen ihmisiä ja potkin ovenkarmeja. Erityisen pahoina päivinä saatan jopa polttaa tupakan (älkää tehkö sitä, se ei ole hyväksi).

Sitten kerään itseni.

Sillä hyvinä päivinä ihmissuhteeni, varpaani ja keuhkoni voivat paremmin. Tuntuu melko järkevältä pyrkiä lisäämään niitä. Siksi myös kirjoitan asioista, jotka tekevät mielestä enemmän paremman kuin huonomman.

Positiivinen ajattelu on vähän kuin sixpack: mahdollista melkein jokaiselle, mutta muuttuu todeksi vasta, kun sen eteen tekee töitä.

---

* Saku Tuominen sanoo kirjassaan Hyvä elämä, lyhyt oppimäärä (Paasilinna, 2013), että tutkimusten mukaan onnellisuuteen vaikuttaa kolme asiaa: se millaisia olemme, se millaista elämämme on ja se miten me tähän kaikkeen asennoidumme, mitä päätämme asioille tehdä. JA: elämänasenteemme on yhtä tärkeää kuin kaksi ensimmäistä yhteensä.

(Piirroskuva täältä)

Share

Ladataan...

Katselin yhtenä iltana Helsingin taivaalla lentäviä kuumailmapalloja ja mietin, että taas on tämä aika vuodesta. Kuumailmapalloja näkee täällä yleensä vain elokuussa. Ehkä se johtuu ilmavirtauksista, ehkä jostain muusta. Mutta joka vuosi ne tulevat kuin jäänne vanhasta maailmasta, muisto jostain jo kadonneesta.

Pidän tällaisista täysin elämääni liittymättömistä toistuvista asioista. Ne toisaalta kertovat ajan kulusta. Toisaalta siitä, että ajan kulumisesta huolimatta jotkut jutut pysyvät, kiertävät jokaisen vuoden ympäri ja putkahtavat esiin suunnilleen samaan aikaan seuraavana vuonna.

Aika on jännä veijari. Sillä on valtava voima muuttaa elämää ja meitä. Se kasvattaa ja auttaa unohtamaan, kuluu liian nopeasti ja joskus ei lainkaan. Joskus ajoitus on tuhoisa, ja aika tuntuu olevan aivan väärä ja väärässä.

Mutta mitä jos kaikki tapahtuukin juuri silloin kun on tarkoituskin? Ehkä ajoitus ei ole väärä, vaan oikea kokonaisuuden kannalta. Ehkä pitäisi luottaa oman elämänsä ajoitukseen ja siihen, että aika ei mene ohi. Se tuo eteen ne asiat, jotka pitää kohdata – juuri silloin, kun ne pitää kohdata. Se ei hylkää, vaan palaa aina luokse uusien yllätysten kera samoin kuin kuumailmapallot lipuvat taivaalla joka elokuu.

Aika ei anna meille asioita silloin, kun tahdomme saada ne. Se antaa ne ollessaan oikea. Lisäksi se pitää yllätyksistä, on vähän juoni. Se kulkee kummia polkuja. Houkuttelee tiettyyn paikkaan tiettyyn aikaan. Ja vaikka mitään näkyvää ei tapahdu juuri siinä paikassa siinä ajassa, niin jotain saattaa saada alkunsa pinnan alla. Kuin perhosen siipien isku, joka nostattaa myrskyn jossain kaukana kuljettuaan ensin puolen maailman läpi.

Ehkä juuri nyt suuri, kaunis perhonen iskee siivillään ilmaa Brasiliassa. Ja ehkä sen iskun seurauksena jotain tapahtuu täällä. Ajallaan.

Lopuksi saatte vielä vähän Belle & Sebastiania. Ihan vain, koska nyt on sen aika.

Share

Ladataan...

Aina joskus tulee hetkiä, joina joutuu vähän miettimään. Esimerkiksi kello viideltä sunnuntai-iltapäivänä, kun on juuri onnistunut kömpimään ylös sohvalta edellisen päivän festareiden jälkeen ja tapaa raikkaalta näyttävän ystävän, joka on matkalla oman talon rakennustyömaalle lastenrattaita työntäen.

Sellaisena päivänä saattaa ajatella: Mitä tuli tehtyä?

Sillä jos olisin valinnut toisin, se rakennusprojekti ja lastenrattaat voisivat olla minun. Idylli päänsäryn tilalla. Varmuus ja palaset paikoillaan.

Elän nyt tavallaan melko samanlaista elämää kuin kymmenen vuotta sitten. Ja tavallaan en lainkaan. Tajusin sen, kun sanoin yhtenä päivänä ystävälleni: ”Kaikki olisi nyt ihan tosi hyvin, jos olisin 25-vuotias.”

Ystäväni, tuo viisas, pudisteli päätään. ”Tahtoisitko todella olla sellainen, joka olit 25-vuotiaana?”

En muuten tahtoisi. Se tyyppi oli ihan vailla suuntaa. Se ajattelisi vielä monta vuotta, että onnen voi rakentaa laudoista, maalista ja betonista. Että onni syntyy astiastoista ja designkalusteista. Tyylikkäistä vaatteista ja lentolipuista. Se rakentaisi onneaan pitkään ja hartaasti ja ihmettelisi sisällä kasvavaa tyhjyyttä.

Sen pitäisi elää tuo kaikki, jotta siitä voisi tulla tämä. Jotta se voisi ymmärtää, mitä elämältään toivoo ja mistä oikea onni löytyy. Jotta se oppisi erottamaan toisistaan oikeat unelmat, väärät unelmat ja väärät syyt tavoitella oikeita unelmia.

25-vuotiaana en olisi koskaan uskonut, että parhaat päätökseni tulevat olemaan ne, joita kaikki muut eniten epäilevät. Olen tehnyt ne yksin varmana siitä, että paikalleen jääminen ei ole vaihtoehto. Ja vaikka mitä tapahtuisi, miten pahasti pieleen kaikki menisikin, silti nuo päätökset pysyvät oikeina. En olisi voinut päättää toisin tekemättä väärin itseäni kohtaan.

Mitä tuli tehtyä? Tuli erottua, rikottua idylli, hankittua inspiroiva työ ja kiva vuokra-asunto. Tuli syvennettyä vanhoja ystävyyssuhteita ja luotua uusia. Tuli matkustettua yksin, seikkailtua, tavattua uusia ihmisiä, iloittua, petyttyä, hurmaannuttua, surtua. Tuli löydettyä varmuus omasta tiestä ja aavistus siitä, että valmiiksi paketoidut unelmat voivat olla kauniista kuoresta huolimatta täynnä tyhjää.

Mitä tuli tehtyä?

Tuli kai seurattua omaa sydäntä.

 

Kuvat Minna Kurjenluoma, käsittely minä

Share

Pages