Ladataan...

”We are not only the tellers of our stories, we are the stories themselves.”

Minulla on kaksi toivetta elämälle:

1. että itse saisin elää sitä täysillä ja voida hyvin.

2. että muu maailma voisi myös hyvin ja että minä tekisin täällä enemmän hyvää kuin pahaa.

Päätin siksi elää kuukauden mahdollisimman hyvin. Ja sillä tarkoitan hyvin fyysisen minäni, henkisen minäni ja maailman kannalta. Hyvinvointi on mielestäni kokonaisuus, jolla ei ole juuri mitään tekemistä proteiinirahkojen tai rasvaprosenttien kanssa. Se on sitä, että tuntee olonsa hyväksi suuren osan ajastaan ja pärjää itsensä kanssa myös niinä huonoina päivinä ja hetkinä.

Ajattelen myös, että henkinen hyvinvointi (ja sitä kautta fyysinenkin) paranee, kun elää niin kuin uskoo oikeaksi. Ja ajattelen – niin ärsyttävän kirkasotsaiselta kuin se kuulostaakin – että jos jotenkin onnistuu tekemään jollekin muulle hyvää, tulee itse onnellisemmaksi.

En ole syönyt lihaa kymmeneen vuoteen paria yksittäistä repsahdusta lukuun ottamatta. En syönyt sitä myöskään yläasteella enkä lukiossa, mutta sen jälkeen olin muutaman vuoden sekasyöjä. Sitten lopetin taas, lopullisesti tällä kertaa. En ole kaivannut sitä juuri koskaan. En myöskään ole voinut huonommin ilman sitä, päinvastoin:

1. lopetettuani lihansyönnin laihduin itsestään ja pysyvästi noin neljä kiloa.

2. kun ennen olin jatkuvasti flunssassa, niin viimeisten neljän vuoden aikana olen ollut yhden päivän kipeänä poissa töistä.

Kalan kanssa olen jojotellut vuosia. Olen syönyt sitä välillä, toisinaan en. Ollut päättämätön. En ole tahtonut määritellä suhdettani siihen. Mutta: jos nykyisenlainen kalastus jatkuu, maailmassa ei ole vuonna 2048 yhtään kalaa. * Tästä faktasta en pidä. En myöskään siitä, että kalaa ryöstökalastetaan siimoilla, jotka ulottuisivat merenpinnasta avaruuteen saakka.***

Hankalaksi suhteeni kalaan tekee se, että ajattelen että kestävästi pyydetyn kalan (mitä se nyt sitten onkin) ja jopa riistalihan syöminen saattaa olla eettisempää kuin tehotuotettujen maitotuotteiden ja kananmunien syöminen. On siis vähän outoa, etten syö riistaa, mutta käytän maitotuotteita ja kananmunia.

Varsinkin, kun maitorasva on oikeasti pahaksi. Se tukkii verisuonet ja lihottaa. Mutta jos ei käytä maitoa, mistä saa kalsiumia? Ainakin kikherneistä, persiljasta, soijapavuista, manteleista, seesaminsiemenistä ja merilevistä. Kaikista enemmän kuin maidosta.**

Melkein kaikki maitotuotteet on helppo korvata kasvisvalmisteilla. Olen jo vuosia käyttänyt kasvismaitoja, -jugurtteja ja -kermoja. Yhden voittanutta ei kuitenkaan ole.

Olen perustellut juustoa sillä, että se ei ole kuollut eläin. Ikävämpi fakta on, että jotta voisi olla juustoa, pitää olla maitoa. Jotta voisi olla maitoa, pitää olla vasikoita...

Juusto on täysin kytköksissä lihantuotantoon sekä eläinten kaltoin kohteluun, ja sen ekologinen jalanjälki on hirmuinen. Karjankasvatus tuhoaa ympäristöä 40 prosenttia enemmän kuin kaikki maailman liikenne yhteensä. Se on suurin syy ilmastonmuutokseen. Yhden hampurilaispihvin tuottamiseen tarvitaan neljän tunnin suihkun vesimäärä. Maailmassa teurastetaan vuodessa 60 miljardia eläintä. * & ***

En erityisesti pidä ehdottomuuksista enkä varsinkaan asketismista. Mutta rakastan luontoa ja eläimiä. Olen pohtinut oikeaa tapaa syödä jo pitkään ja epäillyt, että minkään tehotuotetun asian syöminen ei ole hyväksi. En myöskään usko, että luomu on varsinaisesti vastaus. Ei niilläkään eläimillä hyvin mene, ja jos eläintuotteita käytetään nykyiseen malliin, niin huonostihan tälle maailmalle käy. Olenkin leikitellyt ajatuksella kasvissyönnistä ja samalla pelännyt, että jos päätän ryhtyä siihen, tapahtuu jokin seuraavista:

a. itsekurini ei riitä

b. tulee kauhea nälkä

c. minusta tulee hylkiö

Jotta asia selviäisi, päätin tehdä pienen ihmiskokeen. Karsin kuukaudeksi ruokavaliostani kaikki eläinperäiset tuotteet paitsi hunajan ja tarkkailen, mitä kasvisruokavalio tekee minulle ja elämälleni. Samalla yritän selvittää, miten oikein haluan syödä: vegaanisesti, lakto-ovo-vegetaarisesti vai vain syötäväksi kasvatettuja ja tehotuotettuja eläintuotteita vältellen.

Kerron teille kuukauden kuluttua repsahdinko, raivostuinko, nälkiinnyinkö. Tuliko hyvä olo, näkyykö se jossain, vai kävikö mitään. Ja miten selvisin sosiaalisten ympyröideni närkästyksestä ja lihansyöjäsukulaisista – vai selvisinkö. Minulle vaikeinta ei nimittäin tule olemaan muisto juuston mausta vaan pettymyksen ja epämukavuuden tuottaminen muille ihmisille. Rikon sitä ruoan jakamisen tuottamaa yhteisöllistä kokemusta vastaan, jota Michael Pollan kutsuu table fellowshipiksi ja josta Jonathan Safran Foer kirjoittaa:

”It's a classic dilemma: How much I value creating a socially comfortable situation, and how much do I value acting socially responsible?”

Mummuni teki ihanaa lihamakaronilaatikkoa. Siihen liittyi pelkkiä hyviä muistoja, kaikki ne ateriat suuren haagalaisen pöydän ympärillä, lämpöä ja hyvää oloa. Mummun kuoltua vaihdoin jauhelihan soijarouheeseen. Ei se ihan sama asia ole, mutta kuten Foerkin kirjoittaa: me olemme tarinamme. Ehkä mahdolliset lapsenlapseni saavat samanlaisen hyvän olon kokemuksen uudesta lohturuoastani: soijarouhe-tomaatti-kookospadasta. Luulen, että jos mummuni syntyisi tänään, hän hyväksyisi. 

Tämä kuukausi tulee väkisinkin kääntämään ruokavalioni terveellisempään suuntaan. Luovun sen suurimmasta ongelmasta eli juustosta ja samalla joudun kieltäytymään monista houkutuksista: karkista (liivate), maitosuklaasta ja valmiista leivonnaisista. Se tuskin on minulle pahaksi. Mutta on mahdollista, että tulen nälkäiseksi ja vihaiseksi.

Postailen Instagramiin oivalluksiani ja ruokakuvia (pääsenpähän hyödyntämään ruokakuvaus-workshopin ohjeita) ja ehkä kirjoitan tännekin jotain.

Tukijoukkoni ovat vahvat: Elina Innasen Vegaanin keittiössä, Voi Hyvin -lehden Vege, Paul, Stella & Mary McCartneyn Kasvisruokamaanantai ja Alicia Silverstonen The Kind Diet. Lisäksi muistutuksena toimikoon jo siteerattu Jonathan Safran Foerin Eating Animals. Se on kiihkoton tietokirja, joka pureutuu eläinten tehotuotantoon faktojen lisäksi filosofiselta ja yhteisölliseltä kannalta ja antaa puheenvuoron myös tuottajille.

”Whether I sit at the global table, with my family or with my conscience, the factory farm, for me, doesn't merely appear unreasonable. To accept the factory farm feels inhuman. To accept the factory farm – to feed the food it produces to my family, to support it with my money – would make me less myself, less my grandmother's grandson, less my son's father.

This is what my grandmother meant when she said,

if nothing matters, there's nothing to save.”

Vähän rankempi aihe tänään. Voikaa hyvin, murmelit. <3

PS Kiitos inspiraatiosta Roosa!

-----

* Paul, Stella & Mary McCartney: Kasvisruokamaanantai

** Alicia Silverstone: The Kind Diet

*** Jonathan Safran Foer: Eating Animals

Alun lainaus: Jonathan Safran Foer

Share

Ladataan...

Sanotaan, että ihmisen henki kaipaa paikkoihin, joita ihmiskäsi ei ole koskettanut.

Ymmärrän sen joka kerran, kun astun metsään. Ihan sama miten huono päiväni on ollut, miten väsynyt olen tai miten stressaantunut. Vartti tai puoli tuntia metsää, ja voin paljon paremmin. Aina.

En ole luonteeltani erityisen rauhallinen, toisin kuin te ehkä kuvittelette. Olen hirveän nopea, kärsimätön ja aika temperamenttinenkin. Tai olin ainakin ennen. Olen ehkä vähän rauhoittunut. Syytän metsää. Ja peltoja. Ja merenrantoja.

Niitä kaikkia, jotka tulivat tutuiksi, kun elämääni astui bordercollie, Nessi. Se tarvitsee järjettömästi tekemistä. Ihan jokaikinen päivä. Muuten se alkaa keksiä sitä itse, ja se ei ole hyvä juttu.

Me kaikki tulemme hulluiksi kaupungin kaduilla. Siksi metsä ja muut. Ja siksi olen ehkä vähän rauhallisempi nykyisin.

Ilman koiria en olisi ehkä ikinä huomannut, miten hyvä paikka metsä on. Olisin vain jatkanut spinningissä ja bodypumpissa käymistä – ja luultavasti olisin vähän vähemmän onnellinen.

Sillä metsällä on ihmeellinen voima mieleeni. Se hidastaa sydämen sykettä, poistaa huolia, selkiyttää ajatuksia. Se on onnellinen paikka. Lisäksi siellä käveleminen on sitä aikuisparkouria, josta joskus kirjoitin. Koko ajan joutuu vähän tasapainottelemaan, hyppimään puunrunkojen yli, varomaan juuria, kiipeilemään kallioille. Ja aina välillä voi heittää kärrynpyörän tai pari. Ihan vain, koska pystyy.

Epäilen, että ilman metsää en olisi kovinkaan täyspäinen. Ja ihan varmasti olisin paljon huonommassa kunnossa.

Menkää metsään, murmelit!

Share

Ladataan...

”As time goes on, you'll understand.
What lasts, lasts; what doesn't, doesn't.
Time solves most things.
And what time can't solve,

you have to solve yourself.”

Kuinka moni asia, joka oli ratkaisematta 16.9.2014, on ratkaisematta tänään?

(Lainaus Haruki Murakami)
 

Share
Ladataan...

Pages