Ladataan...

 

Kävin eilen ystäväni luona. Hän teki meille salaattia ja kysyi: ”Niin siis syötkö sä vielä leipää?”

Okei, emme olleet nähneet liian moneen kuukauteen, mutta joo, syön. En usko, että ikinä voisin luopua leivästä, enkä keksi yhtään syytä, miksi edes kannattaisi.

Ystäväni taas ajatteli vegaaniruoan ja leivättömyyden liittyvän jotenkin yhteen, ehkäpä vallalla olevan gluteenittoman terveysintoilun tähden. 

No jaa, tällä vegaaniruoan suosimisella ei oikeastaan ole mitään tekemistä terveellisyyden kanssa. Totta kai pyrin syömään suurimmaksi osaksi suht terveellistä ruokaa, mutta eivätkö meistä useimmat? Ja kasvisruoka nyt vain sattuu usein olemaan aika terveellistä, mikä on kiva plussa.

Oikeasti luotan vakaasti 80/20-sääntöön. Eli jos syöt 80 prosenttia jotenkin järkevästi, voit rauhassa herkutella (nyt ei puhuta mistään övereistä tietenkään) sen 20 prosenttia.

 

 

Sen lisäksi, että suhtaudun ruokaan terveysmielessä aika rennosti, en tahdo stressata siitä liikaa muutenkaan. Olen ajat sitten luopunut ajatuksesta, että minun pitää nyt tai koskaan olla se valkoisen astiaston ja kangaslautasliinat omistava emäntä, joka tekee ruoan alusta loppuun itse ja leipoo jälkiruoaksi piirakan. Siinä ei siis ole mitään vikaa, mutta minä en vain koe suurta kiinnostusta asiaan. 

Joten, kun isäni ja veljeni tulivat viime viikonloppuna käymään, tarjosin jälleen kerran burgereita. Tällä kertaa halusin kokeilla, miten vegaaniburgerit onnistuisivat mahdollisimman helposti. Ostin Anamman pihvejä, Violifen pitsajuustoa (koska Alepassani ei myydä muuta vegaanijuustoa), Emilsin mantelimajoneesia ja Reissumiehen ruissämpylöitä. Lisäksi ketsuppia, tomaattia, suolakurkkua ja salaattia. 

Ristin nämä hampparit sipsikaljavegaaniburgereiksi ja aion tehdä niitä vastakin. Aika hyvin nimittäin upposivat sekasyöjäperheelleni.

 

 

Share

Ladataan...

 

Sanotaan, että tässä maailmassa, joka yrittää kaikin tavoin muuttaa meitä, on arvokasta olla oma itsensä. 

Mutta ollakseen oma itsensä, joutuu ehkä myöntämään pari tosiasiaa.

---

Haluaisin olla vähän boheemi, spontaani mutta johdonmukainen tyyppi, joka juhlii aamuun asti ajattoman tyylikkäissä vaatteissa jännittävältä näyttäen ja nukkuu yönsä makeasti. 

Tosiasiassa,

1. Tiedän, mitä teen kuukauden päästä sunnuntaina, imuroin joka päivä ja säästän tunnollisesti sijoitusrahastoon. Kun kerroin ystävälleni käyneeni vuosi pari sitten vähän epämääräisessä kalliolaisbaarissa (”ja arvaa, se viini oli hirveän halpaa!”), hän meinasi tippua tuoliltaan. 

2. Koska tiedän, mitä teen kuukauden päästä sunnuntaina, spontaanit tapaamiset eivät oikein mahdu ymmärrykseeni (tai kalenteriini).

3. Lähiaikoina tekemiäni päätöksiä: Vähennän kalansyöntiä. (”Ei kai sushia lasketa?”) Hankin ajattomia ja hillityn värisiä vaatteita. (”Roosa on kuulkaas uusi neutraali.”) Menen aikaisin nukkumaan. (”Kai yhden jakson ehtii vielä katsoa...”)

4. Samainen ystäväni, joka järkyttyi vierailustani kalliolaisbaarissa, kertoi olevansa vähän kriisissä, jos menee viikonloppuna nukkumaan ennen puolta yötä. No, minä olen vähän kriisissä, jos menen nukkumaan puolen yön jälkeen. 

5. Kuvittelen joka kevät hankkivani trenssin. Näyttäisin siinä varmasti ihan pariisilaiselta, niin kuin ne Pinterestin naiset. Tähän mennessä olen onneksi jo sovituskopissa tajunnut totuuden: näytän trenssissä siltä, että olen menossa naamiaisiin edustusvaimoksi pukeutuneena. (Älkää silti tuomitko, jos törmäämme keväällä, ja päälläni on trenssi. (kohta 3))

6. Kämppikseni ystävä sanoi minulle jotain hirveän loukkaavaa paheellisella 2000-luvulla. ”Sä oot tuollainen naapurintyttö.” Kuvittelen näyttäväni jännittävältä pariisilaiselta (lempikuvitelmani, selvästi), mutta oikeasti näytän enemmän espoolaiselta. Mikä tietenkin olenkin.

7. Jos kerran parissa vuodessa repäisen ja juhlin aamuneljään, herään ihan varmasti puoli seitsemältä aamulla ja sekoitan unirytmini vähintään pariksi päiväksi. Ja jos hukkaan korvatulppani, ahdistun siitä varmasti niin, etten nuku koko yönä.

Kai se on vain parasta myöntää tosiasiat.

Ja olla oma itsensä.

Jotenkin oudosti olen nimittäin sellaisena aika onnellinen.

Ugh.

Kuva Hannele Salmi

Share

Ladataan...

DAY 1

DAY 2

DAY 3

DAY 4

DAY 5

DAY 6

 

Pukeuduin kuusi päivää samaan paitaan, eikä kukaan huomannut...tai ainakaan huomauttanut. (Viimeisten päivien välissä leikkasin hiukseni. Sitäkään ei kukaan huomannut.) 

Hmm, mitähän tästä pitäisi päätellä? Jos aamulla on asukriisi, ja eilinen asu oli hyvä: pukeudu siihen. Kukaan ei huomaa kuitenkaan. 

Jep, jep. 

Olen vakaasti päättänyt perustaa vaatekaappini lempivaatteille. Jotta se olisi mahdollista, pitää selvittää, mitä ne lempivaatteet oikein ovat.

Koska olen melkoinen vaateaddikti, pieni tutkimusmatka omaan vaatekaappiin voisi olla hyödyllinen, mietin, ja aloin katsella vaatteitani sillä silmällä. 

Missä vaatteissa on aina hyvä olla?

Missä näytän aina hyvältä?

Mikä tuntuu minulta?

(Uusien vaatteiden kohdalla, vanhojen suhteen toivo on menetetty: Mitä tämä vaate tekee maailmalle? Enemmän hyvää vaiko pahaa?)

Olen se tyyppi, joka ihailee erikoisia ja värikkäitä pukeutujia, se jonka sisäinen maailma on ehkä aika satumainen, se joka katsoo värikästä paljettitakkia ja näkee tanssivansa kuunvalossa se yllään. Ja joka oikeasti rakastaa mustia pillifarkkuja, lohtuvillapaitoja ja farkkupaitoja.

Olen oikeasti aika tylsä pukeutuja, oli sisäinen maailmani mitä tahansa. Ja arvatkaa: sen myöntäminen on oikeastaan tosi helpottavaa. Siteeraan vähän Hyvän mielen vaatekaappia:

”Sinun ei erityisesti tarvitse pyrkiä ilmaisemaan identiteettiäsi tai persoonallisuutesi monia puolia vaatteilla. Voin vakuuttaa, että ne tulevat riittävissä määrin ilmaistua yrittämättäkin.”

Huh, miksei kukaan kertonut tätä aiemmin?

Sillä tiedän kyllä, mitä sille paljettitakille kävisi. Käyttäisin sitä kerran kaksi ja sitten ripustaisin sen näkyvälle paikalle vaaterekissäni ja ihalisin sitä siinä. En nimittäin tunne oloani mukavaksi kovin erikoisissa vaatteissa. 

Niinpä se farkkupaita. Pukeuduin siihen kuusi päivää, kukaan ei huomannut tai ainakaan huomauttanut, ja minä olen löytänyt yhden varman lempivaatteen. 

Mikähän pääsee testiin seuraavaksi...

 

Kuvat Hannele Salmi 

Share

Pages