Ladataan...

 

Sanotaan, että tässä maailmassa, joka yrittää kaikin tavoin muuttaa meitä, on arvokasta olla oma itsensä. 

Mutta ollakseen oma itsensä, joutuu ehkä myöntämään pari tosiasiaa.

---

Haluaisin olla vähän boheemi, spontaani mutta johdonmukainen tyyppi, joka juhlii aamuun asti ajattoman tyylikkäissä vaatteissa jännittävältä näyttäen ja nukkuu yönsä makeasti. 

Tosiasiassa,

1. Tiedän, mitä teen kuukauden päästä sunnuntaina, imuroin joka päivä ja säästän tunnollisesti sijoitusrahastoon. Kun kerroin ystävälleni käyneeni vuosi pari sitten vähän epämääräisessä kalliolaisbaarissa (”ja arvaa, se viini oli hirveän halpaa!”), hän meinasi tippua tuoliltaan. 

2. Koska tiedän, mitä teen kuukauden päästä sunnuntaina, spontaanit tapaamiset eivät oikein mahdu ymmärrykseeni (tai kalenteriini).

3. Lähiaikoina tekemiäni päätöksiä: Vähennän kalansyöntiä. (”Ei kai sushia lasketa?”) Hankin ajattomia ja hillityn värisiä vaatteita. (”Roosa on kuulkaas uusi neutraali.”) Menen aikaisin nukkumaan. (”Kai yhden jakson ehtii vielä katsoa...”)

4. Samainen ystäväni, joka järkyttyi vierailustani kalliolaisbaarissa, kertoi olevansa vähän kriisissä, jos menee viikonloppuna nukkumaan ennen puolta yötä. No, minä olen vähän kriisissä, jos menen nukkumaan puolen yön jälkeen. 

5. Kuvittelen joka kevät hankkivani trenssin. Näyttäisin siinä varmasti ihan pariisilaiselta, niin kuin ne Pinterestin naiset. Tähän mennessä olen onneksi jo sovituskopissa tajunnut totuuden: näytän trenssissä siltä, että olen menossa naamiaisiin edustusvaimoksi pukeutuneena. (Älkää silti tuomitko, jos törmäämme keväällä, ja päälläni on trenssi. (kohta 3))

6. Kämppikseni ystävä sanoi minulle jotain hirveän loukkaavaa paheellisella 2000-luvulla. ”Sä oot tuollainen naapurintyttö.” Kuvittelen näyttäväni jännittävältä pariisilaiselta (lempikuvitelmani, selvästi), mutta oikeasti näytän enemmän espoolaiselta. Mikä tietenkin olenkin.

7. Jos kerran parissa vuodessa repäisen ja juhlin aamuneljään, herään ihan varmasti puoli seitsemältä aamulla ja sekoitan unirytmini vähintään pariksi päiväksi. Ja jos hukkaan korvatulppani, ahdistun siitä varmasti niin, etten nuku koko yönä.

Kai se on vain parasta myöntää tosiasiat.

Ja olla oma itsensä.

Jotenkin oudosti olen nimittäin sellaisena aika onnellinen.

Ugh.

Kuva Hannele Salmi

Ladataan...

 

Juuri nyt ilahduttavat:

Ivana Helsingin uusi Animal Rights -mallisto, joka lanseerattiin eilisessä Rescue-päivässä ja on kuvattu yhdessä rescuekoirien kanssa. Ne ovat entisiä katukoiria ja hylättyjä kotikoiria, jotka ovat saaneet uuden kodin Suomesta. Vaikka omat koirani eivät olekaan kulkureita, niin aihe on tosi lähellä sydäntäni. Täältä saa lisää tietoa rescuetoiminnasta.

Rakastan Paola Suhosen satumaista maailmaa (ja Instagram-tiliä @bambiwildwood !) ja ennen kaikkea hänen asennettaan. Uuden malliston teema on Animal rights, eläinoikeudet, sillä Suhosen mielestä eläimet ansaitsevat hyvän elämän. Niin muuten minunkin mielestäni. Eläinsuojelulakia uudistetaan parhaillaan. Täällä voi allekirjoittaa vetoomuksen, jotta suomalaiset eläimet saisivat mahdollisimman hyvät oikeudet.

Mutta itse mallisto siis...no, sanotaan vaikka, että tiedän millaisiin mekkoihin pukeudun ensi kesänä. Tykkäsin.

  

 

Nyt se on löytynyt: maailman paras luomudödö! Sen nimi on Lovefresh Sweet Orange & Patchouli, ja se pitää kainalot hyväntuoksuisina vaikka pyöräilisi päivän aikana rennosti kympin, joogaisi hetken ja ulkoilisi pari tuntia koirien kanssa. Jee! Ainoa suolainen juttu tässä dödössä on hinta, joka on kyllä melkoinen. Mutta jos parilla kympillä saa näin ihanan tuoksuisen deodorantin, joka ei sisällä mitään pahiksia, olen valmis maksamaan. Niin ja olen siis metsästänyt kunnon luomudödöä jo kauan, sillä synteettisissä antiperspiranteissa on alumiinia. Se estää hikoilun tukkimalla huokoset. Kuulostaa korviini melkoisen epäilyttävältä.

 

 

Tötterön Aika jännä Vadelma-Chili-Salmiakki -jätski. Tätä myydään lähi-Alepani pakastealtaassa ja se on törkeän hyvää. Ja vegaanista. 

Härkis. Olen syönyt sitä oikeasti lähiaikoina ehkä vähän liikaa. Toimii pastakastikkeessa, sellaisenaan salaatissa, tortilloissa, kesäkurpitsojen tai tomaattien täytteenä...you name it. Ihanaa, että näitä uusia vegeproteiineja tulee markkinoille ja vielä ihanampaa, että tätäkin saa lähikaupastani.

 

 

Monkin #monkifesto-kamppis. Tässä maailmassa, missä naisia edelleen ympärileikataan ja suuri eurooppalainen valtio yrittää kieltää abortin, tällaisia kannanottoja todellakin tarvitaan:

---

WORD.

Ylin kuva: Ivana Helsinki, englanninkielinen teksti Kiran Gandhi / Monki

Ladataan...

On kyllä tosi epätrendikästä tunnustaa tämä, mutta:

Hei olen Anna, ja olen vaateaddikti (kuvassa on tosin Nessi, joka ei paljon vaatteista piittaa).

Rakastan kauniita vaatteita, eikä kaappini ole koskaan liian täysi. Aina sinne vielä yksi täydellinen neule mahtuu.

Toiset palkitsevat itseään herkuilla, minä palkitsen itseäni vaatteilla. 

Joku lohduttautuu ruoalla, minä lohduttaudun vaatteilla.

Menen sovituskoppiin, puen ylleni uudet vaatteet, näytän uudelta, ehkä olen uusi? Vähän parempi ja kauniimpi ja onnellisempi?

Aina välillä sorrun ketjuliikkeisiin, unohdan siellä jossain kaukana sortuvat tehtaat ja naiset ja ehkä lapset, jotka tekevät ympäripyöreitä päiviä slummeissa jottei minun tarvitsisi maksaa vaatteesta kunnon hintaa. Unohdan myös eläimet ja ympäristön, onhan se mekko niin kaunis, jostain muotiviikoilta kopioitu. Ja ehkä juuri tämä yksilö kestää, ei ratkeakaan saumoistaan yhden käyttökerran jälkeen tai kutistu pesussa muodottomaksi. Ehkä.

Tilanteeni ei ole kovin vakava. En omista satoja vaatteita, en shoppaile yli varojeni enkä edes nauti kaupoissa kiertelystä. Oikeastaan inhoan sitä. Haluaisin vain saada uudet kauniit ihanat vaatteet kotiini ja ylleni, ne jotka löysin Pinterestistä ja muotilehdistä, tiedättehän.

En edes shoppaile holtittomasti, minullahan on lista. Sinne kirjoitan ylös tarvitsemani vaatteet, sen ulkopuolelta ostan harvoin mitään. 

Paha vain, että se lista ei lainkaan lyhene, vaikka vedän vaatteita yli hankittuani ne. Aina on jokin uusi ihanuus, joka on saatava. Jotta olisin vähän parempi ja kauniimpi ja onnellisempi? Vai koska olen koukussa? Vai koska olen mennyt lankaan?

Tiedättehän te, mihin muoti perustuu. Hetkellisyyteen. Siihen, että jokin on saatava nyt, ja muutaman kuukauden kuluttua se on vanhentunut. Eli se ylläsi sinäkin olet vähän vanhentunut. 

Mutta.

Me ihmiset kai tavoittelemme kaikella toiminnallamme yhtä asiaa.

Onnea. 

Mietin vähän. Ja niinhän se on. Kertakäyttöisyys ja pintamuodin parasta ennen -päiväykset eivät taida tehdä onnelliseksi. Päinvastoin. Vaan millaiset vaatteet tekevät? (Ja joo, ei onni ole vaatteissa, mutta johonkin on pukeuduttava. Eli olkoon ne onnellisia vaatteita.

Ne onnelliset vaatteet...

...no aikakin sellaisia, joissa näytän hyvältä. 

...ja sellaisia, jotka ovat mukavia yllä.

...niitä, jotka kestävät aikaa kaikin tavoin.

..sekä sellaisia, joiden tekeminen toi jollekin töitä ja kunnon palkan sekä työolot.

...ja niitä, jotka eivät tuoneet maailmaan enemmän pahaa kuin hyvää.

No entäs se onni sitten, vaatteet ja onni. Ei tämä vielä riitä.

Pohdin tätä hetken ja tajusin:

minut tekee onnelliseksi vaate, joka ylläni voin unohtaa sen. Joka on niin helppo ja kaunis ja sopiva ja tyyliäni, että voin keskittyä johonkin ihan muuhun. Ai mihin? No vaikka maailman pelastamiseen, Pulitzerin voittamiseen (joo, se kirja pitää ensin aloittaa) tai ihan vain hyvän elämän elämiseen. 

Ja arvatkaa, mikä on parasta? 

Vaatekaapistani löytyy niitä onnellisia vaatteita jo monta. 

Ehkä tämä vaateaddikti vielä toipuu, luuletteko?