Ladataan...

 

Vapun kunniaksi saatte kolme tämän hetken vegaanista suosikkireseptiäni. Sopivat mainiosti vappubrunssille tai vaikka vapun jälkeiseen terveellisen ruoan kaipuuseen (jos sellaista nyt on ilmassa).

 

Parsarisotto

3 dl risottoriisiä

5 dl kasvislientä (tai menekin mukaan)

1 dl valkoviiniä

1 dl kaurakermaa

1 nippu parsaa

merisuolaa

mustapippuria

päälle herneenversoja

 

Valmista risotto pakkauksen ohjeen mukaan, mutta korvaa kanaliemi kasvisliemellä ja kerma kaurakermalla. Voita ja juustoa ei tarvita, jos teet vegaanisen version. Niiden puuttumista ei juurikaan huomaa. Kuori parsat ja paloittele ne noin sentin paloiksi. Lisää parsanpalat ihan keittämisen lopuvaiheessa, niille riittää noin 5 minuuttia. Mausta merisuolalla ja mustapippurilla. Koristele herneenversoilla. 

 

 

Kvinoapuuro (kasvissyöjälle proteiinia!) ja hunajaiset saksanpähkinät

(2 annosta)

1 dl kvinoaa

1 dl kaurahiutaleita

3 dl vettä

2 dl soija-kookosmaitoa

suolaa

vaahterasiirappia

omenanpaloja

kourallinen saksanpähkinöitä

hunajaa

oliiviöljyä

 

Kuumenna saksanpähkinöitä kuumalla pannulla hunajan ja merisuolan kanssa. Niin niihin tulee ihana kuorrutus. Siirrä jäähtymään.

Huuhtele kvinoa. Keitä sitä vedessä noin 10 minuuttia, kunnes neste on imeytynyt. Lisää kaurahiutaleet ja maito. Keitä vielä noin 5 minuuttia ja mausta suolalla.

Tarjoa puuro omenanpalojen, vaahterasiirapin ja hunajasaksanpähkinöiden kanssa.

 

 

Kesäkurpitsapasta cashewkastikkeella ja cajuntofua 

(2 annosta)

(Tämän ruoan valmistelut kannattaa aloittaa edellisenä päivänä, sillä pähkinät pitää liottaa ja tofun antaa maustua.)

kesäkurpitsa

Cashewkastike:

100 g cashewpähkinöitä

1/2 sitruuna

1 valkosipulinkynsi

1/2 dl vettä

suolaa

Tofu:

1/2 pakettia maustamatonta tofua /syöjä

oliiviöljyä

cajunmaustetta

suolaa

 

päälle paistettuja kirsikkatomaatteja

 

Kuori kesäkurpitsa ja veistele siitä kuorimaveitsellä pastamaisia nauhoja. 

Liota cashewpähkinöitä pari tuntia tai yön yli. Aja ne sitten tehosekoittimella kastikkeeksi muiden ainesten kanssa.

Viipaloi tofu ja pyörittele sitä cajunmausteen, suolan ja öljyn seoksessa. Anna maustua vähintään pari tuntia, mieluummin yön yli. Paista sitten kullanruskeiksi. 

Kaada cashewkastike pastan päälle, koristele paistetuilla kirsikkatomaateilla ja tarjoa tofu erikseen (näyttää nätimmältä).

 

Ihanaa vappua, murmelit!

 

Share

Ladataan...

 

Hei tyypit, mitä teille kuuluu?

Olen ollut vähän kiireinen ja pelännyt, etten ehdi tehdä kaikkea ajallaan. Mutta aina sitä lopulta kuitenkin ehtii, tiedättehän. 

Se on hyvä ajatus. Asioilla on tapana järjestyä, stressi helpottaa ja jotenkin kummasti niihin deadlineihin aina ehtii, vaikka maalailee päässään kaikenlaisia painajaisia. Aina ennenkin on järjestynyt, ajattelen silloin, kun kovasti ahdistaa. 

Siksi ei oikeastaan kannata liikaa murehtia. Eikä ainakaan tarrautua kiinni stressiin tai muihin huonoihin fiiliksiin. Ne tulevat ja menevät, jos niiden vain antaa mennä.

 

 

Oletteko maistaneet kookos-soijamaitoa? On muuten aika hyvää kaakaossa, ihan vain tiedoksi. 

Mutta oikeastaan en tullut kertomaan stressistä tai kaakaoista, vaan siitä, että olen lähdössä. (Haha, nyt te ehkä kuvittelette jo kaikenlaista!)

 

 

Sain Berliinissä reissukuumeen, joten menin ja ostin lennot Italiaan. Ihan tuosta noin. Sinne siis kohta lentelen, vaikka sain hirveän työstressin, eikä budjettinikaan oikein tykkää. 

Päätin lähteä, koska oikeasti: miksi ei? Elämässähän täällä ollaan, eikä huomisesta tiedä kukaan. 

Niinpä annoin itselleni luvan käyttää säästöjäni matkustamiseen, tehdä vaatekaapistani täydellisen ja rakastaa elämääni juuri nyt, juuri tällaisena. 

Tajusin nimittäin Berliinissä jotain hyvin oleellista:

On kovin helppo olla onnellinen, jos vain antaa itsensä olla.

Pus.

Share

Ladataan...

 

En ole kauhean merkkiuskollinen kosmetiikan suhteen, mutta kun löydän jotain todella hyvää, siitä en luovu. Tämä viisikko on niitä todella hyviä. 

 

 

Flow Kosmetiikan Vanilja & Appelsiini -himalajansuolakuorintaa olen hehkuttanut teille jo joskus aikaisemminkin. Se on ehdottomasti paras koskaan kokeilemani vartalonkuorinta. Se ensinnäkin tuoksuu ihanalle ja kuorii vartalon ihon juuri sopivan kokoisilla rakeilla. Ne eivät ole liian pieniä, eivätkä liian karheita ja isoja, kuten joissain kuorinnoissa. Lisäksi se jättää iholle pehmeän, hieman öljymäisen tunnun. Kosteusvoidetta ei siis tämän jälkeen tarvita. Ainoa miinus tulee säilyvyydestä. Kuorintaa ei saisi sorkkia sormin, mikä voi olla vähän haastavaa kesken suihkun. Minä olen ratkaissut pulman olemalla välittämättä ohjeista. Ja ihan hyvänä tuote on pysynyt.

 

 

Essen Probioottiseerumi on ehdottomasti paras koskaan kokeilemani seerumi. Se sisältää eläviä probioottimikrobeja, jotka täydentävät ihon omaa hyvien mikrobien kantaa, vahvistavat ihon suojamekanismia ja suojaavat sitä tulehduksia sekä muuta inhaa aiheuttavilta pahismikrobeilta. Se siis yksinkertaisesti auttaa ihoa toimimaan paremmin. 

Kasvojeni ihoa kiristää aina talvisin. Olen kokeillut vaikka mitä öljyjä ja seerumeita, mutta yksikään ei ole toiminut yhtä hyvin kuin tämä. Yksi purkillinen, ja pintakuivuus oli poissa. Oikeasti. Juuri se on tämän seerumin tarkoitus. Se tasapainottaa ihon, niin että se ei jatkossa tarvitse herkän ihon tuotteita. Tätä seerumia ei siis tarvitse käyttää jatkuvasti, vaan kuureina pari kertaa vuodessa. Se on hyvä, sillä seerumi ei ole ihan halvimmasta päästä. 

 

 

Toinen kiristelevän ihon luottotuotteeni on Dr. Hauschkan Ruusuvoide. Käytän sitä silloin, kun ihoni tuntuu tarvitsevan vähän ektrakosteutta ja suojaa. Voide pehmentää ainakin minun normaalin, pintakuivan ihoni todella tehokkaasti. Pieni miinus tulee siitä, että voide jättää iholle hieman kiiltelevän pinnan. Sen pitää siis antaa rauhassa imeytyä ennen meikkivoiteen levitystä, muuten meikkivoide ei asetu kauniisti. 

 

 

Oletteko huomanneet, että H&M myy nykyisin sertifioitua luonnonkosmetiikkaa? Kuinka hienoa! Tämä jos mikä kertoo jälleen siitä, miten maailma muuttuu pikkuhiljaa ja isotkin brändit alkavat kiinnostua eettisestä ja ekologisesta tuotannosta. Kuvan White Tea And Peppermint -käsivoide on kaiken lisäksi ihan huippu! Se imeytyy nopeasti, mitä kaikki käsirasvat eivät suinkaan tee, ja tuoksuu koukuttavasti piparmintulle. Olen niin ihastunut tuohon tuoksuun, että ostaisin voiteen jo vain senkin takia. Ja hintakaan ei ole paha. 

 

 

Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä on Neal's Yard Remediesin Wild Rose Beauty Balm. Olen käyttänyt tätä voidetta jo varmaan vuoden verran, ja purkissa on vieläkin tuotetta jäljellä (näyttäisi siis säilyvän vallan mainiosti). Tämä tuote on siis öljyvoide. Sillä voi puhdistaa kasvot tai sitä voi käyttää naamiona. Minä levitän sitä yöksi pari kolme kertaa viikossa, ja aamulla ihoni on kuulas ja ravittu. Tämä on rehellisesti sellainen voide, jota ilman en enää osaisi olla. Varsinkin niinä iltoina, jos ihoni näyttää väsyneeltä ja elottomalta, tämä tuote on oikea pelastaja. Ja näköjään myös todella riittoisa.

Ei muuta tänään, murmelit. Kivaa ja kaunista viikkoa!

 

Olen saanut joistain purkeista uuden version kuvattavaksi tätä postausta varten, mutta muuten tämä ei ole yhteistyö. Halusin vain esitellä teille lempparini.

 

 

Share

Pages