Ladataan...

Mietin aika usein, että mitä jos. Mitä jos haluan lapsen tai monta – sitten kun on liian myöhäistä.

Minulla oli vauvakuume 28-vuotiaana. Sitä kesti kuukauden, kunnes eksäni sanoi: ei vielä

Tuosta ajasta on nyt kahdeksan vuotta, enkä ole sen jälkeen haaveillut vauvoista. Joskus ajattelin, että ehkei se mikään vauvakuume ollutkaan. Ehkä yritin vain keksiä sisältöä elämääni, jonka koin vähän tyhjäksi. Samaa sarjaa puutalounelmien kanssa.  

Pari vuotta myöhemmin monella ystävälläni alkoi olla lapsia. Nyt kahdeksan vuotta myöhemmin suurimmalla osalla on. Ei toki kaikilla.

On minua vanhempia naisia, jotka joko ovat päättäneet, etteivät tahdo tai eivät puhu asiasta. Ja jos joku ei puhu, niin silloin ei kysytä. Ei tätä asiaa. Koskaan kun ei tiedä, mitä taustalla on. Onko siellä päätös vai pettymys. Vai jotain muuta.

On minua nuorempia naisia, jotka tahtovat. Eivät vain ihan vielä.

Ja sitten on suunnilleen ikäisiäni, jotka eivät tiedä, tahtovatko vai eivät. Ehkä heille on käynyt samoin kuin minulle. Olin pitkään se nuori nainen, joka ajatteli kyllä saavansa lapsia. Sitten joskus. Se joskus vain siirtyi vuosien myötä aina tulevaisuuteen. Oli ja on niin paljon muita, kiinnostavampia projekteja.

Ajattelen edelleen lapsista: sitten joskus. 

Kun muutama vuosi sitten erosin tuosta pitkästä suhteesta, jouduin oikeasti kohtaamaan ajatuksen, etten ehkä saa lapsia, jos en löydä aika nopeasti sellaista tyyppiä, jonka kanssa niitä lapsia haluaisin. Tai tee lapsia yksin. Oikeastaan olen kuitenkin aina ajatellut, että saan sitten joskus lapsia, koska tapaan miehen, joka haluaa

Mutta mitä jos niin ei käy? Tai mitä jos se toinenkaan ei tiedä? 

Mielestäni useimmat lapset ovat veikeitä, monet ovat tosi hellyyttäviä ja ihania. Pieniä, hauskoja ihmisiä. Mutta minun elämässäni? 

Jos tulisin raskaaksi ja saisin lapsen, unohtaisin tietenkin kaikki epäilykseni. Olen varma siitä. Mutta niin kauan kun voin valita...en ole varma.

Ja se varmuus puolesta tai vastaan saisi tulla mieluusti lähivuosina. Tik, tak, näes. 

Hyvää tarkoittavat ystäväni sanovat, että ei sulla ole kiirettä, aikaa on vielä monta vuotta. Jos päätätkin haluta. Se on tietenkin kaunis vale. Olen 36-vuotias. Ei aikaa ole montaa vuotta, kovin montaa ainakaan. Jos päätänkin haluta.

Pitäisi vain päättää. Ja voihan olla, ettei se edes onnistuisi, vaikka päättäisinkin haluta. Mistäs sitä tietää. 

Tiedän monia naisia, jotka ovat aina tienneet haluavansa lapsia, joille lapset ovat osa onnellista elämää. Minä en usko, että tulen onnettomaksi, jos en saa lapsia. Enkä, jos saan. Siksi en tiedä, haluanko. Tahtoisin pitää sen oven avoinna. Mahdollisimman pitkään. Ajatella vielä hetken: sitten joskus.

Päättämättä jättäminenkin on tietenkin tavallaan päätös. Aika päättää jossain vaiheessa puolestani. En pidä ajatuksesta. Tahdon päättää itse.

Pelkään, että havahdun päälle nelikymppisenä ja kadun nykyistä päättämättömyyttäni. Toisaalta kuitenkin epäilen, etten lopulta ole ihminen, joka kauheasti katuu mennyttä. Mutta kun sitäkään ei tiedä.

Onko siellä kohtalontovereita?

 

Taustaa tarinalle: Mitä tuli tehtyä?

Kuva Sari Kilpiäinen

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

 

Share

Ladataan...

Sattuipa erään viikon aikana ihan vähän aikaa sitten seuraavaa:

Rikoin selkäni (vanha vaiva, ei siis vakavaa) ja elin pari päivää lihasrelaksantin ja vahvan Buranan voimin. (huonoa)

Sain opinnäytetyöstä paremman arvosanan kuin odotin. (JEE!)

Ulkoilutin koiria tunteja vesisateessa. (ikävähköä)

Saimme juuri avatusta ja ihan täydestä Yes Yes Yesistä pöydän kävelemällä sisään. (onnekasta)

Isänpäivän vegaaninen juustokakkuni meni pieleen. (turhauttavaa)

Veljeni teki meille ihanaa sienipastaa ja juustokakku korvattiin jätskiannoksilla, jotka onnistuivat hienosti (taidan jatkossa jättää leipomisen muille ja keskittyä näihin). (nautittavaa)

Nukuin viikonloppuna ihan liian vähän, josta johtuen olin hetken vähän ikävässä, väsyneessä mielentilassa (en ymmärrä, miten ikinä selvisin lentoemäntänä univelkoineni). (rasittavaa)

Siinä ikävässä, väsyneessä mielentilassa sain viestin kaveriltani. Hän oli löytänyt kirppisryhmästä juuri sellaisen täydellisen vanhan peilin, jota olin etsinyt. Nyt se on minun. (Universumi, tykkään susta sittenkin!)

Välillä on päiviä ja hetkiä, joina asiat menevät pieleen. Ja sitten on päiviä ja hetkiä, joina asiat menevät aika täydellisesti.

Aina on jotain tulossa, eikä mikään ole pysyvää.

Se on elämän ihana kamala epävarmuus. 

 

Jos et usko, että jotain on aina tulossa, ehkä haluat lukea myös tämän: Don't wait darling. Ja muista huulipuna.

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Ladataan...

Ruotsalainen luonnonkosmetiikkabrändi Estelle & Thild on ollut yksi suosikeistani pitkään. Tykkään varsinkin merkin voiteista, sillä ne ovat ihanan kermaisia, imeytyvät hyvin ja hinta on edullinen. 

Tänä syksynä brändiltä tuli markkinoille myös meikkisarja. Olen testannut sarjan puuteria, poskipunaa ja ripsiväriä. Tykkään!

Käytän puuteria vähän kapinallisesti. Monet meikkiguruthan sanovat, että puuteria ei oikeastaan tarvita lainkaan, meikkivoide riittää. Ja ihon taputtelu ihan mattaiseksi ei ole trendikästä. Minun ihoni ei kuitenkaan mielestäni tarvitse meikkivoidetta lainkaan, joten jätän sen useimmiten väliin. Talvella käytän sitä välillä suojaustarkoituksessa. Yleensä kuitenkin sipaisen iholle kosteusvoiteen jälkeen vain kevyesti puuteria, sillä en tahdo sen kiiltelevän. Estelle & Thildin Silky Finishing Powder 122 on ihan täydellinen keltaiseen taittavalle iholleni.

Poskipunassa on todella hyvä pigmentti – melkein liiankin hyvä oikeastaan. Sen kanssa kannattaa siis olla varovainen, jottei vahingossa näytä siltä kuin minä parikymppisenä: selkeästi punaposkiselta (tai siihen aikaan näytin kyllä oranssiposkiselta, käytin nimittäin väärän sävyistä aurinkopuuteria.) Tässä asiassa vähemmän on siis enemmän.

Ripsiväri on paras, jonka olen luonnonkosmetiikasta löytänyt! Useimmat luomuripsarit varisevat ripsiltäni, leviävät rasvaisille luomilleni tai lopputulos on ihan liian luonnollinen makuuni. Haluan näyttävät ripset, kiitos. Ripsiväri on muuten asia, joka todellakin jakaa ihmisiä ja jonka lopputulos riippuu aika paljon ripsistäsi.

Annan tälle ripsarille 8,5. Sillä tulee oikeasti tuuheat ripset, se ei varise eikä leviä. Paitsi sateella. Siitä tulee miinusta.

Oletteko te ehtineet kokeilla Estelle & Thildin meikkejä?

Share

Pages