Ladataan...

Hyviä syitä asua yksin: kukaan ei valita, jos ostat uusia sohvatyynyjä – tai että tyynyjä olisi liikaa (ihan kuin muka voisi olla). 

Päivitin siis sohvan talveen ja muutenkin uuteen. On asioita, jotka eivät tästä kodista seuraa mukanani, kun muutan helmikuussa. Osa on sisustusasioita, kuten värikkäitä sohvatyynyjä, osa enemmän henkisiä. Täältä ei muuta pois sama tyyppi, joka muutti tänne 3,5 vuotta sitten. Se tyyppi oli jotenkin aika paljon nuorempi ja epävarmempi, mietti uudelleen paikkaansa maailmassa, kantoi mukanaan syyllisyyttä erosta ja pelkäsi, että kaikki vielä rysähtää ja kunnolla. 

Kolmessa vuodessa ehtii tapahtua paljon. Niin sohvatyynyissä kuin päässäkin. Onneksi. 

Pakkailen vähän jo henkisesti ja fyysisestikin. Olen vienyt vaatteita keräykseen, siivonnut vinttiä ja katsellut tavaroitani sillä silmällä, mikä pääsee mukaan ja mikä menee myyntiin. Konmaritan vähän, vaikken koskaan saanutkaan kyseistä opusta luettua loppuun.

Se on samaan aikaan ihanaa ja haikeaa. Tulen kaipaamaan tätä saarta. Vaikka eihän sitä tiedä, ehkä palaan joskus.

Tuntuu, että yksi osa elämästäni on päättymässä, niin käy aina välillä, elämä kulkee kausissa, sykleissä. Mitä uusi tuo mukanaan, sitä en tiedä. Toivon, että paljon hyvää.

Tulin kirjoittamaan sohvatyynyistä ja onnistuin päätymään elämänkausiin. Oh well, joskus käy näin.

 

Ai mikä uusi koti? Lue täältä: Kotiuutisia

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

 

 

Ladataan...

Helsingin historia on aina kiinnostanut minua. On jännittävää lukea ajoista, joina maailma oli erilainen ja tutut kulmat vasta nousemassa tai pelkkää tuulista kallioniemeä. Kun lisäksi rakastan Senaatintorin ympäristöä, Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungissa oli melkein pakollinen luettava.

Olen monet kerran miettinyt Engeliä kävellessäni noilla kulmilla. Pysähdyn lähes joka kerta katsomaan Tuomiokirkkoa, kun ohitan sen. Se on vain niin kaunis. Nikolainkirkko, alun perin. Keisarin mukaan, tietenkin. Sata vuotta sitten nimi muutettiin itsenäistymisen seurauksena Suurkirkoksi. Ja myöhemmin Tuomikirkoksi. Mutta nyt eksyn asiasta.

”Olen luvannut Charlottelle, että olemme Helsingissä kuusi vuotta. Sen verran uskon uudelleenrakentamisen vievän ja sen verran on kirjattu sopimukseen. Lupausta ei ole vaikea pitää, sillä tämä on luotaantyöntävin paikka, minne matkani on koskaan vienyt. Voidaankin sanoa, että kun jotakin työnnetään syrjään, se työnnetään Helsinkiin.”

 

 

Saksalainen Carl Ludvig Engel saapuu vuonna 1816 perheineen rakentamaan keisarin käskystä suuriruhtinaskunnalle uutta pääkaupunkia, Helsinkiä. Jukka Viikilän teos on Engelin kuvitteellinen yöpäiväkirja. Se kertoo Engelin (kuvitteellisista) ajatuksistaan vuodesta 1816 vuoteen 1840, jolloin hän kuoli. Hän ei koko aikana opi rakastamaan Helsinkiä ja pohtii päiväkirjassaan, oliko oikein tuoda perhe tänne kylmään, syrjäiseen kolkkaan. Samalla kaupunki rakentuu ympärillä. 

”Bulevardilta ostamalleni tontille, ikään kuin vastapainoksi rakennustyön hallittavuuden ja järjestelmällisyyden vaatimuksille, olen rakentanut puutarhan. Puutarha on ensimmäinen Helsingissä, ja se herättää kaupunkilaisissa epäilyksiä ja kummeksuntaa. On sanottava, että kallioinen ja käytännöllinen kaupunki ei ole tottunut kauneuteen kukkien muodossa, eikä – jos suorasanaisia ollaan – oikein muussakaan. Tontti on kuitenkin erinomainen löytö. Bulevardin korkeiden kallioiden ympäröimä laakso on viljavin paikka kapungissa.”

Enpä olekaan ennen ajatellut Bulevardia viljavana laaksona. Juuri siksi tämä kirja on niin kiehtova. Se kertoo Helsingistä ennen kuin siitä tuli Helsinki. 

Engel (tai Viikilä) avaa kirjassa myös muita ajatuksiaan, pohtii olemassaoloaan ja yhteiskuntaa.

”Koska en ole lähimainkaan yhtä elossa kuin tapaamani naiset, minun on rakennettava kaupunki, jotta ohut ja vähäinen olemassaoloni levittyisi pidemmälle ajanjaksolle ja olisi siten kokonaisuutena saman painoinen. Miksi olen näinä päivinä niin kateellinen naisille? Heiltähän puuttuu niin paljon. Mistä tämä patetia, joka heti tuntuu vääristelyltä?”

”Hain aamulla räätäli Palmqvistilta uuden talvitakkini. Kun sovitin sitä peilin edessä, en kokenut minkäänlaista uudistumista. Takki painotti piirteitä, joista luulin päässeeni jo eroon.”

Hmm, Engelkin ilmaisi identiteettiään vaatteilla!

Akvarelleja Engelin kaupungista voitti viime vuonna Finlandia-palkinnon (tietenkin heti, kun kirjoitan, etten yleensä lue yleisesti arvostettuja kulttuurikirjoja, niin sitten luen juuri niitä...) ja suosittelen sitä, jos Helsingin historia ja sen rakennusajan kuvaus kiinnostaa. Kirja on helppo- ja nopealukuinen, kieli runollista, mutta ei koukeroista. Tykkäsin. Ja nyt katson Senaatintoria, Kaivaria ja Tähtitornia toisin silmin. 

 

Jos kaipaat Helsingin sijaan maailmalle, ehkä luetkin mieluummin tämän: Säästä ajatuksesi eläviä varten

Kuva on vanha, Tuomaanmarkkinoita odotellessa. <3

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Ladataan...

Sattuipa erään viikon aikana ihan vähän aikaa sitten seuraavaa:

Rikoin selkäni (vanha vaiva, ei siis vakavaa) ja elin pari päivää lihasrelaksantin ja vahvan Buranan voimin. (huonoa)

Sain opinnäytetyöstä paremman arvosanan kuin odotin. (JEE!)

Ulkoilutin koiria tunteja vesisateessa. (ikävähköä)

Saimme juuri avatusta ja ihan täydestä Yes Yes Yesistä pöydän kävelemällä sisään. (onnekasta)

Isänpäivän vegaaninen juustokakkuni meni pieleen. (turhauttavaa)

Veljeni teki meille ihanaa sienipastaa ja juustokakku korvattiin jätskiannoksilla, jotka onnistuivat hienosti (taidan jatkossa jättää leipomisen muille ja keskittyä näihin). (nautittavaa)

Nukuin viikonloppuna ihan liian vähän, josta johtuen olin hetken vähän ikävässä, väsyneessä mielentilassa (en ymmärrä, miten ikinä selvisin lentoemäntänä univelkoineni). (rasittavaa)

Siinä ikävässä, väsyneessä mielentilassa sain viestin kaveriltani. Hän oli löytänyt kirppisryhmästä juuri sellaisen täydellisen vanhan peilin, jota olin etsinyt. Nyt se on minun. (Universumi, tykkään susta sittenkin!)

Välillä on päiviä ja hetkiä, joina asiat menevät pieleen. Ja sitten on päiviä ja hetkiä, joina asiat menevät aika täydellisesti.

Aina on jotain tulossa, eikä mikään ole pysyvää.

Se on elämän ihana kamala epävarmuus. 

 

Jos et usko, että jotain on aina tulossa, ehkä haluat lukea myös tämän: Don't wait darling. Ja muista huulipuna.

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Pages