Ladataan...

Yhteistyössä Haglöfs

 

Ennen kuin meille tuli ensimmäinen koira, en kauheasti viihtynyt ulkoilmassa. Tai siis: en tykännyt ulkoilusta yhtään. Ajatus, että olisin vapaaehtoisesti lähtenyt Lappiin hiihtämään moneksi päiväksi...hah, olisin nauranut sille. Siellähän on kylmäkin. Ja tuulee. Ei kiitos.

Nessi on nyt vähän yli seitsemänvuotias, ja noiden seitsemän vuoden aikana jotain on tapahtunut. Jos ottaa itselleen koiran ja vielä paimenkoiran ja niistä bordercollien, hankkii samalla menolipun ulos. Joka päivä, säässä kuin säässä. Ainoat sääilmiöt, jotka rajoittavat ulkoiluamme, ovat paukkupakkanen, ukkosmyrsky, kaatosade ja helle. Vähitellen siihen tottui. Aloin pitää ulkoilmasta.

 

MUUTAKIN TAPAHTUI. Ennen koiria halusin asua kaupungin keskustassa. Parin paimenkoiran kanssa kivikatujen tallaaminen ei kuitenkaan ole erityisen inspiroivaa. Niille kun ei riitä korttelin ympäri kävely. Ei todellakaan. Vähitellen aloinkin kaivata enemmän sinne, missä on vähemmän ihmisiä ja jalkojen alla pehmeitä polkuja. Metsät, pellot, merenrannat. Niistä tuli tuttuja, niistä tuli tärkeitä.

Olen aina halunnut seikkailla ja nähdä uusia paikkoja. Olen nähnyt monia maailman suurimmista kaupungeista, tiedän miltä tuoksuu (haisee) Nykissä, miltä Bangkokin lämmin kostea ilma tuntuu ja paljonko maksaa lauttalippu Hongkongissa. Mutta mitä enemmän olen luonnossa, sitä vähemmän haluan isoihin kaupunkeihin. Niiden sijaan tallennan muistiini kuvia korkeista aalloista, jättiläispuista, kaukaisuuteen jatkuvista erämaista, avarista pelloista, jylhistä aavikoista.

Sisälleni on kasvanut ulkoilmaihminen, joka ei tyydy pelkkiin lähimetsiin. Se on käynyt hiihtovaelluksella ja kolmen viikon purjehduksella, yöpynyt luonnonsatamissa ja kaavaillut vaeltavansa yksin Lapissa. Ties minne se vielä päätyy.

 

JOTTA VOISI VIETTÄÄ pitkiä aikoja ulkona ja erilaisissa sääolosuhteissa, on opeteltava myös pukeutumaan. Seitsemän vuotta sitten pätevä ulkoiluvaatetus oli mielestäni farkut ja tennarit. Seitsemän vuotta myöhemmin pätevä ulkoiluvaatetus koostuu mielestäni seuraavista: lenkkarit, vaelluskengät tai kumpparit, vettä ja tuulta pitävä takki, kevytvanutakki, fleece, vettä ja tuulta hylkivät housut, aluskerrasto. Ulkona ei ole kylmä, ei edes pohjoisessa, kun on pukeutunut oikein. 

Muissa vaatteissa en ole erityisen merkkiuskollinen, enkä niin kauhean tarkka laadun suhteen. Ulkoiluvaatteissa olen. Kirjoitan tätä Lapissa, minne tulimme muutaman päivän hiihtoreissulle. Sain reissua varten vettä hylkivän ja tuultapitävän Gram Comp -kuoritakin Haglöfsiltä. Kun mietin, mitä muita merkkejä ylläni on, tulos oli hämmentävä: housut, fleece ja kevytvanutakki: Haglöfs. Ne kaikki ovat vuosia vanhoja, ja olen itse ostanut ne aikoinaan. Kaikki ovat priimakunnossa. 

Kun kesällä purjehdimme Saaristo- ja Ahvenanmerellä, tuuli nousi välillä kovaksi ja vaikka maissa oli helle, merelle sopiva varustus oli ihan sama kuin tälle hiihtoreissulle. Näillä samoilla vaatteilla voi ulkoilla vuoden ympäri hyvin erilaisissa olosuhteissa, kun vain vähentää tai lisää kerroksia lämpötilan ja tuulen mukaan. 

 

LOPUKSI OLEN hyvin onnellinen, että minusta tuli ulkoilmaihminen. Olen päässyt paikkoihin, joihin en ennen olisi edes ymmärtänyt haluta, en ole juuri koskaan kipeänä sillä ulkoilma karaisee, kaupungin kiireinen rytmi vaihtuu säännöllisesti luonnon rauhallisempaan, ja se jos mikä tekee hyvää. 

Joogasta saa yoga glow'n, mereltä, metsistä, pelloilta ja tuntureilta saa outdoor glow'n. Se on punaiset posket, kirkkaat silmät ja ymmärrys siitä, miten pieni ihminen on ja miten suuri luonto on.

Ja siellä ymmärtää, miten me kaikki olemme yhtä ja miten me olemme osa luontoa ja jos luonto kärsii, lopulta ihminenkin kärsii.

Ulkona paistaa aurinko, räystäästä roikkuu pitkiä jääpuikkoja ja minä suuntaan tuntureille. Menkää tekin ulos.

 

Lue myös:

Elämä tiivistettynä, eli mitä opin merillä

Purjehdin, olen siis olemassa

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Ladataan...

 

Eat, Pray, Love oli ihana. Kuka nyt ei tykkäisi naisesta, joka laittaa elämänsä risaiseksi ja lähtee kiertämään maailmaa?

Oikeasti aika moni, Elizabeth Gilbert kirjoittaa uudessa kirjassaan Big Magic: Uskalla elää luovasti (Gummerus, 2016). Koska Eat, Pray, Loven luki 12 miljoonaa ihmistä (minäkin, sinäkin?):

”Tunteiden kirjo vaihteli äärimmäisestä vihasta sokeaan palvontaan. Sain kirjeitä, joissa sanottiin: Halveksin kaikkea mitä edustat ja kirjeitä joissa sanottiin: Kirjasi on raamattuni.

Ajattele, jos olisin yrittänyt määritellä itseni noiden reaktioiden pohjalta.”

Tietenkään Gilbert ei yrittänyt. Hän kirjoittaa, ettei usko työnsä seurauksilla olevan paljonkaan tekemistä hänen kanssaan. Hänen vastuullaan on teoksen tuottaminen. Hänen tehtävänsä on kirjoittaa.

Ja siitä Big Magic kertoo. Ei kirjoittamisesta, vaan luovasta elämästä. Siitä, miten sitä onnistuu ja uskaltaa elää.

”(Kun puhun luovasta elämästä) puhun elämästä, jota ohjaa pikemminkin uteliaisuus kuin pelko.” 

Gilbert sanoo, että ”luova elämä on rohkeiden ihmisten tie. Ja me kaikki tiedämme, että rohkeuden pettäessä luovuuskin pettää. Me kaikki tiedämme sen, että pelko on lohduton hautausmaa, missä unelmamme käpristyvät ja kuivuvat kuuman auringon alla.”

Pelätä voi hänen mukaansa lukemattomia asioita: sitä ettei ole lahjoja, että tulee torjutuksi, että sinulle nauretaan, joku toinen on tehnyt saman paremmin, että joku varastaa ideasi, että olet jo tehnyt parhaat teoksesi, että olet liian vanha, että olet liian nuori...

”Nyt varmaankin luulet, että aion kehottaa sinua ryhtymään pelottomaksi, jotta voisit elää luovempaa elämää. Mutta en aio tehdä niin, koska en usko siihen. Luovuus on kyllä rohkeiden tie, mutta se ei ole pelottomien tie, ja tuo ero on tärkeä huomata. 

Rohkeus tarkoittaa sitä, että tekee jotain pelottavaa.

Eat, Pray, Love oli ihana. 

Big Macig on ihana.

Suosittelen sitä ihan kaikille, jotka haluavat elää rohkeampaa, luovempaa ja uteliaampaa elämää. Ihan kaikille.

 

Lue lisää:

Kirjasuositus: Ikigai

Villi vaellus

Rakkautta, kutsuja ja kukkahaalari

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Ladataan...

 

Olen ihastunut valkopapuihin. Ne ovat niin mietoja, että sopivat proteiiniksi melkein mihin tahansa kasvisruokaan. Pastan lisäksi ripottelen niitä esimerkiksi sosekeittoihin ja pyttipannuihin. 

Proteiini on minulle kasvissyönnissä se vaikea pala. Tai siis, sanon toisin: elelisin täysin tyytyväisenä leivillä, sosekeitoilla ja erilaisilla itämaisilla ruoilla suomatta proteiinille ajatustakaan. Mutta kun sitä proteiinia pitäisi kuitenkin kuulemma saada ja mahdollisimman monipuolisesti vielä, lisään jokaiseen lämpimään ruokaan jotain kasvisproteiinin lähdettä. Käytännössä se tarkoittaa tofua, Härkistä ja papuja. Nyhtökaura pääsisi mielellään listalle, jos onnistuisin saamaan sitä käsiini jostain. Nythän kauppoihin on tullut myös Nyhtöherne, mutten ole vielä ehtinyt maistamaan.

Mutta takaisin asiaan. Tein yhtenä päivänä pastaa, johon tulee valkopapujen lisäksi muitakin suosikkiruoka-aineitani: valkosipulia, herkkusieniä ja persiljaa.

Lisäsin mukaan myös parapähkinöitä tuomaan sellaista pehmeyttä ja kermaisuutta, jonka juusto yleensä tekee. Toimivat mielestäni aika hyvin ja ovat sitä paitsi todella terveellisiä: parapähkinät ovat luonnon paras seleenin lähde. Seleeni vaikuttaa maksaan, silmiin, hiuksiin ja ihoon. Supertärkeä aine siis. Kannattaa kuitenkin muistaa, että parapähkinöitä ei suositella syötäväksi kuin pari kappaletta päivässä. Ei siis kannata tehdä tällaista pastaa joka päivä.

 

Tässä vielä ohje:

Pähkinäinen papu-herkkusienipasta kahdelle (sopii myös perunoiden kanssa, vink vink)

täysjyväspagettia tai muuta pastaa

1 rasia herkkusieniä

3-4 valkosipulinkynttä

1 tölkki kypsiä valkopapuja

2 dl kaurakermaa

10 parapähkinää

persiljaa

suolaa

mustapipuria

oliiviöljyä

Laita pasta kiehumaan suolalla maustettuun veteen. Viipaloi herkkusienet ja silppua valkosipulit. Rouhi 6 parapähkinää murskaksi. Kuullota valkosipulit. Lisää sienet ja paista niin, että ne saavat väriä. Lisää valkopavut, kerma ja rouhitut pähkinät. Mausta suolalla ja pippurilla ja anna hautua, kunnes pasta on kypsää. Rouhi loput pähkinät ja ripottele annosten päälle yhdessä persiljan kanssa.

 

Lisää vegaaniruokaa:

Oppeja keittiömestarilta ja vegaanipyttis

10 minuutin Härkis-pasta ja vähän ruokapuhetta

Vähän liikaa, tarpeellinen kirja ja hyvä keitto

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Pages