Ladataan...

 

Tuleeko jonkun muun vihrepirtelöistä tällaisia epämääräisen rusehtavia eikä houkuttelevan kirkkaanvihreitä (sitä tavoittelin)? Epäilen, että syyllinen on banaani. 

No jaa, pirtelön väri ei ole kauhean tärkeä juttu. Sen maistuu ihan hyvälle ja sisältää kaikenlaista terveellistä. Niin, juon nykyisin jonkinlaisen viherpirtelön joka päivä.

Kaikki lähti siitä, kun kävin PR-toimisto Sugarissa ja sain sieltä testiin Arctic Warriorsin Kuusenkerkkä-jauhetta. Meinasin ensin vastustella, sillä muistin häpeillen muut keittiönkaapissani unohdettuina lojuvat viherjauheet. Sitten Sugarin Ida kuitenkin ehdotti: Mitä jos ottaisit tästä haasteen: viherpirtelö joka päivä?

Jep. Hyvä idea, tuumin. Varsinkin, kun olen jo pidempään ajatellut, että voisin omaksua joitain hyviä uusia tapoja. Tai vanhoja, viherpirtelöt eivät oikeastaan ole elämässäni uusi asia, olen vain hylännyt ne jossain vaiheessa.

Vihepirtelöt kiinnostavat minua lähinnä siksi, että niistä saa lehtivihreää eli klorofylliä, jota on muuten hiukan hankala syödä päivittäin. Sitä on tummanvihreissä vihanneksissa. Koska lähi-Alepani nuhjaantuneet yrttiruukut eivät hirveästi houkuttele, viherjauheet ovat kohdallani hyvä ratkaisu. Siis jos ne eivät loju siellä kaapissa, vaan päätyvät vatsaani.

Lehtivihreä parantaa solujen aineenvaihduntaa ja uusien kudosten muodostumista, lisää hapenottokykyä, puhdistaa kehoa ja ehkä jopa suojaa joiltain syöviltä. Siinä on paljon kuitua ja antioksidantteja, jotka suojaavat vapailta radikaaleilta. 

Lisäksi levissä, joita kaapistani löytyy myös viherjauheena, on jodia ja chlorella-levässä myös imeytyvää B12-vitamiinia (se on vitamiini, jota on hankala saada kasvisravinnosta). Ai niin: levissä on myös paljon proteiinia. Kyllä vain, luit oikein. Kysyin kerran ravintosuosituksia eräältä erittäin lihaisasti syövältä ravintovalmentajalta. Tahdoin haastaa hänen näkemyksiään ja kysyin, mistä treenaava vegaani saa tarpeeksi proteiinia. Vastaus: syö paljon levää.

En lähtenyt tähän, mutta kiinnostavaa se silti on. 

 

 

Tämä viherpirtelöhaaste sai minut myös miettimään elintapojani muutenkin. On joitain asioita, joissa voisin vähän petrata. Sellaisia tapoja, joiden huomaan tekevän minulle pahaa ihan selvästi. Niinpä ajattelin nyt vähitellen muuttaa niitä ja haastaa teitäkin aina samalla.

Koska uuden tavan oppimiseen menee keskimäärin 20 päivää, en ole hylkäämässä kaikkia huonoja tapojani kerralla. Nyt on viherpirtelöiden aika, ensi kuussa jonkin muun, kun pirtelöt ovat vakiintuneet elämääni. Palaan siihen.

Tässä vielä tämä gourmet-resepti. Kuvassa on hämäävästi kiiviä, mutta paremman maun saa omenalla. 

ISO VIHERPIRTELÖ YHDELLE:

1 iso teelusikallinen viherjauhetta (minulla on käytössä kuusenkerkkä, moringa ja vehnänoras)

1 kuorittu vihreä omena

1/2 banaani

1 limen mehu

vettä

Onko teillä hyviä, vegaanisia pirtelöreseptejä?

 

Muita hyviä (ja huonoja) tapoja:

Miten jooga on muuttanut elämääni 

Kun some vei sielun

Paahtoleipien ja samppanjan puolesta

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Ladataan...

Yhteistyössä Haglöfs

 

Ennen kuin meille tuli ensimmäinen koira, en kauheasti viihtynyt ulkoilmassa. Tai siis: en tykännyt ulkoilusta yhtään. Ajatus, että olisin vapaaehtoisesti lähtenyt Lappiin hiihtämään moneksi päiväksi...hah, olisin nauranut sille. Siellähän on kylmäkin. Ja tuulee. Ei kiitos.

Nessi on nyt vähän yli seitsemänvuotias, ja noiden seitsemän vuoden aikana jotain on tapahtunut. Jos ottaa itselleen koiran ja vielä paimenkoiran ja niistä bordercollien, hankkii samalla menolipun ulos. Joka päivä, säässä kuin säässä. Ainoat sääilmiöt, jotka rajoittavat ulkoiluamme, ovat paukkupakkanen, ukkosmyrsky, kaatosade ja helle. Vähitellen siihen tottui. Aloin pitää ulkoilmasta.

 

MUUTAKIN TAPAHTUI. Ennen koiria halusin asua kaupungin keskustassa. Parin paimenkoiran kanssa kivikatujen tallaaminen ei kuitenkaan ole erityisen inspiroivaa. Niille kun ei riitä korttelin ympäri kävely. Ei todellakaan. Vähitellen aloinkin kaivata enemmän sinne, missä on vähemmän ihmisiä ja jalkojen alla pehmeitä polkuja. Metsät, pellot, merenrannat. Niistä tuli tuttuja, niistä tuli tärkeitä.

Olen aina halunnut seikkailla ja nähdä uusia paikkoja. Olen nähnyt monia maailman suurimmista kaupungeista, tiedän miltä tuoksuu (haisee) Nykissä, miltä Bangkokin lämmin kostea ilma tuntuu ja paljonko maksaa lauttalippu Hongkongissa. Mutta mitä enemmän olen luonnossa, sitä vähemmän haluan isoihin kaupunkeihin. Niiden sijaan tallennan muistiini kuvia korkeista aalloista, jättiläispuista, kaukaisuuteen jatkuvista erämaista, avarista pelloista, jylhistä aavikoista.

Sisälleni on kasvanut ulkoilmaihminen, joka ei tyydy pelkkiin lähimetsiin. Se on käynyt hiihtovaelluksella ja kolmen viikon purjehduksella, yöpynyt luonnonsatamissa ja kaavaillut vaeltavansa yksin Lapissa. Ties minne se vielä päätyy.

 

JOTTA VOISI VIETTÄÄ pitkiä aikoja ulkona ja erilaisissa sääolosuhteissa, on opeteltava myös pukeutumaan. Seitsemän vuotta sitten pätevä ulkoiluvaatetus oli mielestäni farkut ja tennarit. Seitsemän vuotta myöhemmin pätevä ulkoiluvaatetus koostuu mielestäni seuraavista: lenkkarit, vaelluskengät tai kumpparit, vettä ja tuulta pitävä takki, kevytvanutakki, fleece, vettä ja tuulta hylkivät housut, aluskerrasto. Ulkona ei ole kylmä, ei edes pohjoisessa, kun on pukeutunut oikein. 

Muissa vaatteissa en ole erityisen merkkiuskollinen, enkä niin kauhean tarkka laadun suhteen. Ulkoiluvaatteissa olen. Kirjoitan tätä Lapissa, minne tulimme muutaman päivän hiihtoreissulle. Sain reissua varten vettä hylkivän ja tuultapitävän Gram Comp -kuoritakin Haglöfsiltä. Kun mietin, mitä muita merkkejä ylläni on, tulos oli hämmentävä: housut, fleece ja kevytvanutakki: Haglöfs. Ne kaikki ovat vuosia vanhoja, ja olen itse ostanut ne aikoinaan. Kaikki ovat priimakunnossa. 

Kun kesällä purjehdimme Saaristo- ja Ahvenanmerellä, tuuli nousi välillä kovaksi ja vaikka maissa oli helle, merelle sopiva varustus oli ihan sama kuin tälle hiihtoreissulle. Näillä samoilla vaatteilla voi ulkoilla vuoden ympäri hyvin erilaisissa olosuhteissa, kun vain vähentää tai lisää kerroksia lämpötilan ja tuulen mukaan. 

 

LOPUKSI OLEN hyvin onnellinen, että minusta tuli ulkoilmaihminen. Olen päässyt paikkoihin, joihin en ennen olisi edes ymmärtänyt haluta, en ole juuri koskaan kipeänä sillä ulkoilma karaisee, kaupungin kiireinen rytmi vaihtuu säännöllisesti luonnon rauhallisempaan, ja se jos mikä tekee hyvää. 

Joogasta saa yoga glow'n, mereltä, metsistä, pelloilta ja tuntureilta saa outdoor glow'n. Se on punaiset posket, kirkkaat silmät ja ymmärrys siitä, miten pieni ihminen on ja miten suuri luonto on.

Ja siellä ymmärtää, miten me kaikki olemme yhtä ja miten me olemme osa luontoa ja jos luonto kärsii, lopulta ihminenkin kärsii.

Ulkona paistaa aurinko, räystäästä roikkuu pitkiä jääpuikkoja ja minä suuntaan tuntureille. Menkää tekin ulos.

 

Lue myös:

Elämä tiivistettynä, eli mitä opin merillä

Purjehdin, olen siis olemassa

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Ladataan...

 

Eat, Pray, Love oli ihana. Kuka nyt ei tykkäisi naisesta, joka laittaa elämänsä risaiseksi ja lähtee kiertämään maailmaa?

Oikeasti aika moni, Elizabeth Gilbert kirjoittaa uudessa kirjassaan Big Magic: Uskalla elää luovasti (Gummerus, 2016). Koska Eat, Pray, Loven luki 12 miljoonaa ihmistä (minäkin, sinäkin?):

”Tunteiden kirjo vaihteli äärimmäisestä vihasta sokeaan palvontaan. Sain kirjeitä, joissa sanottiin: Halveksin kaikkea mitä edustat ja kirjeitä joissa sanottiin: Kirjasi on raamattuni.

Ajattele, jos olisin yrittänyt määritellä itseni noiden reaktioiden pohjalta.”

Tietenkään Gilbert ei yrittänyt. Hän kirjoittaa, ettei usko työnsä seurauksilla olevan paljonkaan tekemistä hänen kanssaan. Hänen vastuullaan on teoksen tuottaminen. Hänen tehtävänsä on kirjoittaa.

Ja siitä Big Magic kertoo. Ei kirjoittamisesta, vaan luovasta elämästä. Siitä, miten sitä onnistuu ja uskaltaa elää.

”(Kun puhun luovasta elämästä) puhun elämästä, jota ohjaa pikemminkin uteliaisuus kuin pelko.” 

Gilbert sanoo, että ”luova elämä on rohkeiden ihmisten tie. Ja me kaikki tiedämme, että rohkeuden pettäessä luovuuskin pettää. Me kaikki tiedämme sen, että pelko on lohduton hautausmaa, missä unelmamme käpristyvät ja kuivuvat kuuman auringon alla.”

Pelätä voi hänen mukaansa lukemattomia asioita: sitä ettei ole lahjoja, että tulee torjutuksi, että sinulle nauretaan, joku toinen on tehnyt saman paremmin, että joku varastaa ideasi, että olet jo tehnyt parhaat teoksesi, että olet liian vanha, että olet liian nuori...

”Nyt varmaankin luulet, että aion kehottaa sinua ryhtymään pelottomaksi, jotta voisit elää luovempaa elämää. Mutta en aio tehdä niin, koska en usko siihen. Luovuus on kyllä rohkeiden tie, mutta se ei ole pelottomien tie, ja tuo ero on tärkeä huomata. 

Rohkeus tarkoittaa sitä, että tekee jotain pelottavaa.

Eat, Pray, Love oli ihana. 

Big Macig on ihana.

Suosittelen sitä ihan kaikille, jotka haluavat elää rohkeampaa, luovempaa ja uteliaampaa elämää. Ihan kaikille.

 

Lue lisää:

Kirjasuositus: Ikigai

Villi vaellus

Rakkautta, kutsuja ja kukkahaalari

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Share

Pages